Raporttia viikonlopulta

Hip hei, kevät tulee, ja kärpäset! Willi sai juuri uudet kengät jalkaansa, ja jätettiin hokit jo pois. Kannoilla on kuitenkin reiät varmuuden vuoksi, jos takatalvi vielä pääsee yllättämään. Mutta toivotaan, että hokit saavat odottaa purkissa ensi talveen asti. Kengitystä seuratessani näin kevään ensimmäisen lentävän hyönteisenkin, joten ehkä se kevät on täällä pian oikeasti.

Viime viikonloppu oli mitä mahtavin, sekä hevosrintamalla että siviilissä, kiitos vierailulle saapuneiden ratsityttöjen (=aikoinaan teekkariratsastajien kautta tutuksi tulleita hevoshulluja ystäviä, joiden kanssa yritetään säännöllisin väliajoin pitää illanistujaisia ja tavata myös hevostelun merkeissä). Nyt oli mun vuoro kestitä, ja sopivasti sain kiirehdittyä keittiöremonttiakin niin, että saatiin uuni toimimaan. Kiitos vielä kaverit kivasta illasta!

Sunnuntaina oli sitten jännittävä reissu, Marian yleisövalmennus Broby Gårdin maneesilla. Vaikka vähän teki mieli pynttäytyä edustuskuntoon tämän harvinaisen tapauksen kunniaksi, ajatelin säästää hevosenhoitajaksi lupautuneen ratsitytön aikaiselta herätykseltä ja jättää Willi letittämättä. Meille olisi varmaan naurettu, jos täti olisi tuonut vimpan päälle puunatun ja kiillotetun hevosensa tilaisuuteen, joten tyydyttiin laittamaan Willille valkoiset pintelit jalkaan ja pyyhkimään vähän kiillotusainetta strategisiin paikkoihin (sallikaa mulle tää pieni hifistely, koska on hyvin mahdollista, että me ei Willin kanssa ikinä päästä kisoihin asti hienostelemaan! Ja musta on niin ihanaa puunata ja laittaa hevosta edustuskuntoon. Olen usein miettinyt, että pitäisi ruveta jonkun kilparatsastajan hevosenhoitajaksi!)

Jännittyneenä odoteltiin valmennuksen alkua ulkokentällä. Huomaa säihkyvän valkoiset pintelit! :)

Aamun hermostuneesta kaistapäisestä säntäilystä huolimatta päästiin aika sujuvasti matkaan ja puolen tunnin ajomatka rauhallisessa sunnuntaiaamun liikenteessä sujui hyvin. Paikan päällä Willi hiukan pälyili ympärilleen, mutta muuten pysyi hyvin pöksyissään. Meidän vuoro oli heti Marian ja hänen upean friisiläisensä Gossen demon jälkeen, joten päästiin heti maneesiin kävelemään. Rapsuttelin Williä välillä (mikä oli kuulemma huvittanut yleisöä, koska Willi vääntäytyy silloin hyvin kummallisiin asentoihin), että Willi kokisi tilanteen mahdollisimman miellyttäväksi ja rentoutuisi. Maneesin automaattisesti sulkeutuva ovi ja yleisön aplodit Gosselle olivat vähän pelottavia, ja kun Gosse poistui, Willi oli hetken vähän hätääntyneen näköinen. Mutta kun päästiin töihin, se rauhoittui.

Aluksi Maria halusi nähdä, mitä olen tehnyt Willin kanssa maasta käsin. Näytin meidän "pientä käyntiä", ja hiukan avotaivutusta. Marian mielestä Willin kanssa on parempi aloittaa siten, että olen Willin pään etupuolella, ja kuljen itse selin eteenpäin, jolloin näen koko hevosen, myös mitä takaosassa tapahtuu. Ensin tehtiin selästäkin tuttua harjoitusta, eli Willin pitää asettua ja taipua sisään voltilla, ja samalla astua takajaloilla hiukan ristiin ulos (jolloin saadaan sisätakajalka tulemaan kohti ulkoetujalkaa). Heti, kun tulee hyviä askeleita, palkitaan hevonen ja pyydetään sitä venyttämään päätä eteen, mutta siten että taivutus silti säilyy. Samalla pyydetään isompaa käyntiä. Tärkeää on kontrolloida koko ajan sitä, ettei ulkolapa karkaa ulos, joten ulko-ohjalla täytyy tarvittaessa jarruttaa ulkoetujalkaa. Minusta luontevin asento ja ote oli sellainen, jossa pidin hevosen puoleisella kädellä sisäohjaa, ja toisessa kädessä oli raippa sekä hevosen kaulan yli tuleva ulko-ohja. Tässä asiassa on kunkin parasta kokeilla itse, minkälainen ote ohjista toimii parhaiten.

"Pientä käyntiä", tässä mulla vielä apunaru kädessä hallinnan varmistamiseksi. Williä aluksi jänskätti vieras paikka.

Kun tämä harjoitus sujui ympyrällä molempiin suuntiin, kokeiltiin jatkaa suoralla linjalla, mutta edelleen taivutetulla hevosella, eli avotaivutusta. Tässä oli välillä vaikeaa hahmottaa missä se suora linja kulkee, varsinkin kun itse kävelin koko ajan takaperin. Jos se mitä tekee ja linja jota pitkin kulkee ei ole kirkkaana omassa päässä, on hyvin vaikea saada hevonen ymmärtämään ja toimimaan oikein. Ja vaikeusastetta lisää se, että sama homma pitää tehdä molemmilta puolilta hevosta, myös ns. vasemman käden puolelta. Toisaalta tämä on itsellekin hyvää "suoristavaa" harjoitusta, kun joutuu käyttämään omaa kroppaansa symmetrisesti.

Tässä yritän saada Williä taipumaan voltilla vasemmalle ja samalla astumaan vasemmalla takasella kohti ulkoetujalkaa. Takaperin kävely on yllättävän vaikeaa, kun samalla yrittää saada hevosta ymmärtämään mitä siltä halutaan! Willi on jo rennompi, ja sen pää on laskeutunut alemmas.

Lopuksi kokeiltiin vielä miten Willin saisi väistämään minua kohti, eli samaa mitä jo Minin kanssa kokeiltiin, mutta ei saatu vielä toimimaan. Tämä olisi hyvä oppia, koska silloin voidaan ruveta helpommin hakemaan sulkutaivutusta maasta käsin. Eli raippa viedään Willin selän yli sen toiselle puolelle, ja sieltä naputtamalla takareiteen Willin pitäisi ottaa ristiaskeleita minua kohti. Maria kokeili ensin itse, ja ensin Willi oli aika hämillään, ja yritti mm. peruuttaa. Siitä ei pidä rankaista, vaan jatkaa vaan pyytämistä rauhallisesti, kunnes hevonen löytää oikean vastauksen. Jos hevonen kovasti jännittyy, täytyy ehkä pyytää hiukan vähemmän, mutta jos pyytämisen lopettaa kokonaan, luulee hevonen että se teki jo oikein, ja oppii väärän asian. Tietysti tilanne pitää suunnitella niin, että oikean vastauksen löytäminen on hevoselle mahdollisimman helppoa, ja aluksi palkita jo pienimmästäkin eleestä oikeaan suuntaan. Tässä tehtässä hevosen päätä voi asettaa aluksi reilustikin poispäin itsestä, jolloin sille on luontevampaa astua poispäin asetuksesta. Willin kanssa huomattiin, että tätä on parempi harjoitella ensin paikallaan seisten, varsinkin kun minunkin pitää vielä opetella omaa kehon käyttöä, etten häiritse ja ole Willin tiellä. Vasta sitten, kun Willi osaa ottaa sivuaskeleita paikaltaan molempiin suuntiin, ruvetaan pyytämään väistöä käynnissä. Willin koko ei helpota tehtävää, koska minun pitää kurkotella, että yletyn raipalla sen reiteen, ja silloin joudun itse olemaan vähän turhan takana hevoseen nähden, jolloin omalla kropalla blokkaan Willin takaosan liikkeen minua kohti. Ja toisaalta samalla en näe mitä sen ulompi takajalka (eli juuri se jalka, jota halutaan siirtää) tekee. Täytynee pilkkoa tehtävä hyvin pieniin osiin, ja harjoitella pala kerrallaan, kyllä se haluttu lopputulos sitten lopulta saavutetaan.

Ylettyy ylettyy! Willi aluksi jännittyi, kun vein raipan sen selän yli. Tämä vaatii meiltä vielä aika paljon treeniä.

Mielenkiintoita oli myös saada taas toinen näkemys Willin takajalkojen liikkeiden vaikeudesta. Willillähän kipeytyi viime keväänä vasen takanen, ja se on taas alkanut hetkittäin raahata sitä niin, että kavion kärki osuu välillä maahan. Samoin minusta tuntuu, että väistöissä sen on vaikeaa siirtää vasenta takasta ulospäin. Maria arveli, että syy ongelmaan on kuitenkin oikealla puolella, jossa Willillä on havaittu lieviä muutoksia SI-nivelessä. Väistöissä Willi ei halua varata painoa pitkäksi aikaa oikean jalan varaan, jolloin vasen takanen ei ehdi astua kunnolla ulos, vaan Willi laskee sen nopeammin maahan. Samoin Marian mukaan Willin on vaikea laskea oikeaa lonkkaa alas (tätä en ole itse huomannut), kun taas vasen takanen astuu koko ajan enemmän rungon alle etujalkojen väliin.

Ns. "second opinion" aina hyvä saada, tuoreet silmät tuovat esiin uusia näkökulmia.

Minin kanssa ratsain ollaan koko ajan keskitytty siihen, mitä Willin selässä minun allani ja lavoissa tapahtuu, joten on hyvä, että Maria kiinnittää huomiota enemmän takajalkoihin. Vaikka Marian ja Minin kanssa tehdään tietyt asiat ihan päin vastoin (esim. käynti, hidasta ja lyhyin askelin suoralla hevosella vs. reippaasti koko kropan läpi, pitkin askelin taivutus sisälle säilyttäen), uskon että yhdistelemällä juttuja molemmista tavoista pääsen kehittämään Williä kokonaisvaltaisesti. Täytyy vaan pitää mielessä mitä ja ennen kaikkea miksi tiettyä juttua tehdään milloinkin, eikä vaan suorittaa tehtäviä tehtävien vuoksi. Hitaassa käynnissä, suorana ja pienin askelin opetetaan hevosta jarruttamaan takajaloilla, jolloin hevosen on mahdollista käyttää selkäänsä oikein, jolloin vuorostaan etuosa pääsee nousemaan (ts. hevonen oppii kokoamaan). Taivutusten kautta hevosen kyljet pehmenevät, koko kroppa rentoutuu ja liikelaajuus paranee. Samalla hevosen mieli usein rentoutuu ja rauhoittuu. Kokoaminen usein kuulemma lisää adrenaliinin eritystä hevosen kropassa, mikä lisää reaktiivisuutta, mutta toisaalta pienin askelein tehdyt harjoitukset saavat Willin yleensä hyvin keskittyneeksi tehtävään, ja se reagoi silloin hyvin minimaalisiin apuihin, lähes ajatukseen. Askeleiden lyhentäminen tehdään myös ilman vahvaa ohjastuntumaa, joten hevosen suu ja niska pysyvät rentoina. Ja toki palkkioksi hyvistä pienistä askeleista Willi saa usein venyttää kaulaa pidemmäksi, mutta en silloin pyydä sitä ottamaan pidempiä askeleita, vaan se saa silloin täyden vapauden kävellä juuri haluamaansa tahtiin. Taivutusta ja väistöä pyytäessäni joudun välillä käyttämään aikaa voimakastakin pohjetta ja raippaa apuna, että saan halutun reaktion aikaan. Myös maasta käsin tehdyissä harjoituksissa joudun välillä naputtamaan aika pitkään raipalla, ennen kuin saan Willin reagoimaan, joten täytyy olla varovainen, etten samalla turruta Williä avuille. Eli täytyy tasapainotella näiden asioiden välillä ja vaihdella harjoituksia sopivasti, ettei meille kummallekaan tule liian tylsää ja yksipuolista treeniä.

(Kuvat Tia, suuret kiitokset!)
 

"Ai sä luulit että _sun_ elämä on vaikeeta?!"

Oliko tyyny yöllä huonosti, ja peitto valui lattialle? Otsaan oli ilmestynyt finni, ja koirakin oksensi lattialle? Hevosella on haava jalassa, ja joudut impparin takia taluttelemaan sitä kokonaiset kolme päivää, ja jättämään sen takia viikottaisen estevalkun väliin? Elämä potkii muutenkin päähän? Ei ole helppoa kellään, mutta hiukan perspektiiviä mun ja Willin ongelmiin sain, kun luin pikku-D:n tarinan. Liity sinäkin Team Duploon facebookin kannatussivuilla, ja jää kanssamme jännittämään ja tsemppaamaan Katariinan ja Duplon matkaa kohti yhteistä, toivottavasti valoisampaa tulevaisuutta!

Duplo on syntymästä lähtien joutunut taistelemaan mm. villikoiria, heitteillejättöä ja aliravitsemusta, maaastopaloja sekä piroplasmoosia vastaan. Tällä hetkellä Duplo toipuu murtuneen kintereen leikkauksesta, ja toiveissa on, että kaikkien koettelemusten jälkeen Katariina saisi sen vihdoin Suomeen luokseen. Kuvat Katariina Albrecht (julkaistu luvalla).

Hyviä uutisia ja viekas suunnitelma

Ensin: Wuhuuu! Päästään kuin päästäänkin mukaan sunnuntaina Maria Fraser-Baggströmin Brobyn maneesilla järjestettävään demo/valmennustilaisuuteen! Laitoin meidän hakemukseen, että Willi toimii hyvänä esimerkkinä hevosesta, "som behöver jumpas", ja että ilman satulaa ollaan kiinnostuttu myös maasta työskentelystä. Katsotaan mitä tuleman pitää, pitääkö mun kivuta vieraassa paikassa, ýleisön edessä Willin selkään ilman satulaa... Toivotaan ettei herra saa mitään hyviä ideoita tilanteen heittämiseksi viihteen puolelle... Jännää, meidän eka reissuvalmennus, pitääkö laittaa valkoiset pintelit hevoselle sen kunniaksi? Letittäminen ehkä menisi jo liiallisuuksiin! ;)

Toiseksi: Keksin viekkaan suunnitelman, jonka avulla treenataan maasta käynti-ravi-siirtymisiä ja hidasta ravia. Miksi suotta tallata ympäri tunkkaista maneesia, kun saman harjoituksen voi tehdä metsätiellä, jossa hevosella on luonnostaan parempi eteenpäinpyrkimys! Ennen siirtymistä Willin pitää kantaa itsensä hyvin käynnissä (mikä ei ole ongelma), mutta kun pyydän sitä raviin (käskyllä "ra-vi", maiskutus, tarvittaessa raipalla kosketus), siirtyminen kestää yleensä muutaman askeleen verran liian pitkään, ja Willi ehtii kadottaa tasapainonsa. Mutta jos tämä tehdään maastossa, Willi oikein odottaa koska saa luvan lähteä ravaamaan (meidän maastohölkät ovat tehneet tehtävänsä!). Tällöin siirtyminen tapahtuu nopeasti, ja ravi on ponnekasta heti ensimmäisestä askeleesta. Ravissa on myös sen verran energiaa, että voin rohkeammin pyytää Williä ravaamaan hitaasti, ilman että se siirtyy takaisin käyntiin. Tänään tehtiin muutamia pätkiä oikein hienoa ravia, ja Willi kantoi itsensä muutaman askeleen verran hyvässä muodossa. Se on ravissa vielä vähän liian vahva kädelle, mutta ajan kanssa tilanne toivon mukaan paranee. Mentiin vielä maneesiin jatkamaan selästä työskentelyä, tehtiin samoja harjoituksia kuin maanantaina Minin kanssa (jyrkkiä väistöjä, keskittyen höyhenenkevyeen tuntumaan), ja Willi oli oikein hyvä. Ravipätkätkin olivat tosi hyviä, ja ellei maneesissa olisi ollut vähän ruuhkaista (tunti menossa samaan aikaan), oltaisiin varmaan kokeiltu laukkaakin pitkästä aikaa. Nyt ajattelin, että en halua ahtaassa tilassa tuntilaisia väistellen laukata, varsinkin kun Willi oli aika virkeän oloinen, joten pieni riekkumisvaara oli olemassa.

Tänään oli SUPERhyvä maanantai!

Pakko tulla heti hehkuttamaan ja kirjaamaan itselle muistiin huomiot ja havainnot illan tunnista. Odotukset eivät olleet kovin suuret, koska viime aikoina huomio on kiinnittynyt niin moneen muuhuun seikkaan, ettei olla kovin järjestelmällisesti treenattu.

Viimeksi Mini oli meidän perään katsomassa yli kuukausi sitten, ja silloin tunnin lopuksi kokeiltiin myös maasta käsin työskentelyä. Olen tämän väliajan koittanut itsekseni kovasti harjoitella, ja täytyy sanoa, että kyllä siitä on selvästi hyötyä. Kun olen ensin tehnyt harjoituksia maasta, ja sen jälkeen nousen selkään, on Willi yleensä heti paljon suorempi ja kantaa itsensä paremmin. Tänään tunti aloitettiin sillä, että näytin mitä olen tehnyt Willin kanssa maasta, ja Mini korjasi ja neuvoi lisää. Vauhdista puhuttiin, se täytyy pitää riittävän hitaana, ja niin, että hevonen joutuu hidastamaan ja sovittamaan askeleensa minun tahtiin, eikä päin vastoin. Willi varsinkin vasemmassa kierroksessa välillä punkee lapa edellä mua kohti (Willi on mun arvion mukaan vasenkätinen), ja tätä pitää korjata joko esim. viemällä raipan pää sen turvan eteen (jos koko hevonen meinaa kääntyä eteen) tai tekemällä itse avoa (ts. kääntämällä oma sisäpuolen hartia hiukan taakse), jolloin hevosenkin pitäisi seurata. Ja ihmeellistä, se todella toimii! Aluksi käytettiin seinää apuna, ettei takaosa karkaa, ja ihan selviä avotaivutusaskeleita Willi otti, ilman että mitenkään ohjilla pyysin sitä kääntämään etuosaa uran sisälle. Puoliero vasemman ja oikean kierroksen välillä on vielä suuri; Willin on helpompi kantaa itsensä suorana ja tehdä avoa oikealle, koska sillä on luonnostaan rangassa lievää rotaatiota oikealle (eli oikeassa kierroksessa tulee luonnostaan ns. myötärotaatio). Avojen jälkeen kokeiltiin vähän myös sulkua, se oli jo astetta haastavampaa. Ensin kokeiltiin niin, että otin raipan hevosen puoleiseen käteen (joka pitelee myös ohjia) ja vein raipan hevosen toiselle puolelle, ns. ulkopohkeeksi. Sitten hyvästä avosta uralta lähdin itse tekemään sulkua kohti kentän keskustaa, raipalla pyytäen että Willi seuraa ja astuu takajaloilla ristiin. Avon kautta haettu taivutus sisälle pitäisi säilyttää. Tai siis tämä oli suunnitelma, mutta toteutus ei ihan toiminut... Willi on niin iso, että minun on hankalaa hallita hevosen selän yläpuolella oleva oma (hevosen puoleinen) käsi, joka pitelee yhtaikaa ohjia JA pyytää raipalla ristiaskeleita, varsinkin kun tämä on Willillekin vielä uutta, eikä se oikein ymmärtänyt seurata minua pois uralta. Muutaman kokeilun jälkeen todettiin, että meille on helpompaa tehdä sulku niin, että olen itse väistön ulkopuolella, eli hevonen taipuu  ja liikkuu minusta poispäin. Samoin ohjat voi ottaa molempiin käsiin liikkeitä tehdessä, vaikka suoralla uralla on parempi itse kulkea suoraan (ja suorana), pitäen rintamasuunnan eteen ja ohjat vain hevosen puoleisessa kädessä. Ohjastuntuman pitää olla mahdollisimman kevyt, tai oikeastaan ihan olematon, eli hevonen kantaa itsensä täysin riippumatta ohjista, ja ohjat saavat lyödä löysää, ilman että hevosessa tapahtuu mitään muutosta.

                
Ja jottei päästäisi liian helpolla, kokeiltiin myös ravia. Tarkoitus on, että minä kävelen, ja Willi ravaa vierelläni, eli vauhdin pitää olla todella hidas. Hitaan vauhdin pointti on opettaa hevosta jarruttamaan itse takajaloillaan (ei etujaloillaan, niinkuin ne luonnostaan helposti tekevät), eli pidentää takajalkojen askeleen jarrutusvaihetta. Willi teki muutaman oikein hyvän pätkän ravia, niin että melkein koko pitkän sivun verran onnistuttiin pysymään tasatahdissa. Sen muoto ei ravissa ole vielä oikea, mutta se toivottavasti tulee harjoituksen ja tasapainon paranemisen myötä. Ohjeeksi saatiin harjoitella paljon siirtymisiä ja lyhyitä, hyviä pätkiä ravia. Ääntä ja sanallisia apuja voi ja kannattaa käyttää hyväksi. Näitä pitää treenailla myös maastokävelyillä, ja hyödyntää Willin luontainen parempi eteenpäinpyrkimys siellä (kunhan kevät tulee takaisin ja meidän tallitie sulaa taas kulkukelpoiseksi!)

                                                                                                       

No lopulta päästiin nousemaan selkäänkin. Tutut kuviot, eli hevosen ranka suoraksi hitaassa käynnissä, ja erityishuomio oli tänään siinä, että hidastaminen tapahtuu istunnalla, ei ohjalla. Oli myös hyvä palauttaa mieleen, että korjaaminen aloitetaan aina siirtämällä sisätakajalkaa rungon alle, ei ohjista vetämällä. Tavoite on, että vaikka minä todella myötään reilusti kädellä niin että ohjat roikkuvat löysinä, Willin täytyy säilyttää oma asento ja käynti muuttumattomana. Huomasin, että roikun itse helposti vasemmassa ohjassa (ja purnaan että hevonen on vahvempi vasemmalle!), joten nyt piti viedä koko käsi reilusti eteen, etten yhtään ota liikaa vasemmasta. Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, oli todella vaikeaa pyytää pelkällä vasemmalla jalalla takaosaa ulos (eli oikealle) ja asettaa ulos ilman että tarrasin vasempaan ohjaan. Mikä siinä on, että ensimmäisenä tulee otettua ohjasta, ja vielä siitä väärästä? Ihmekös se, että hevosella on vaikeaa, jos samaan aikaan pyydän pohkeella sitä astumaaan syvemmälle rungon alle ja kädellä estän takajalan liikkeen! Varsinkin ravissa tuntui olevan ihan liikaa vaadittu mun omalta motoriikalta, että käyttäisin vasenta jalkaa ilman vasenta kättä. No nyt tuli oikein kunnolla kiinnitettyä tähän huomiota, joten toivottavasti pystyn itsekseni treenaamalla parantamaan omaa motoriikkaa. Käynnissä tehtiin tällä kertaa jyrkkiä väistöjä (lisää haastetta, pois mukavuusalueelta!), ja avossa vasemmalle minun piti koko ajan vahtia, että en vedä, vaan sisäohja on hetkittäin jopa täysin löysä. Tähän auttoi, kun otin ulkojalan polven tueksi, ja autoin siten etuosaa pysymään uran sisäpuolella. Olen huomannut, että näissä avoissa en nykyään juurikaan käytä alapohjetta (ainakaan jos tehdään loivaa avoa) vaan hevosen taivuttaminen ja ohjaaminen tapahtuu enimmäkseen lantiolla, reidellä ja polvilla. Tämä ei ole ollut mitenkään tietoista, vaan luulen, että kun olen joutunut miettimään enemmän istuntaa ja lantion asentoa, ei aivokapasitettia ole riittänyt enää "alemmas jalkaa pitkin", varsinkin jos haluttu reaktio on saatu jo aikaan ilman alapohkeen käyttöä. Vasemmalle oli vaikeaa tasapainotella poikitusasteen, rangan oikean asennon ja oikean asettumisen välillä, oikealle se on paljon helpompaa.

                                                                                                  
Tunnista jäi tosi hyvä mieli, ja tuntui että ihan uskomattoman paljon ehdittiin tehdä eri asioita. Koska olen luonteeltani pahimman laatuinen yksityiskohtien nysvääjä, mua ei ollenkaan haittaa se, että kerrasta toiseen tehdään samoja asioita ja harjoituksia, varsinkin kun aina löytyy parannettavaa. Oikeastaan tuntuu ihan luksukselta se, että Minin kärsivällisyys riittää kerta toisensa jälkeen korjaamaan pieniä, mutta sitäkin tärkeämpia perusasioita, ja että vaikka tunteja on aika harvaakseltaan, niiden välillä kulkee selkeä punainen lanka ja jatkuva teema. Tunnin jälkeen Willillä oli molemmat suupielet kevyessä vaahdossa (mikä ei ole mitenkään itsestään selvää!), ja se tuntui jotenkin mietteliäältä, mutta hyvin levolliselta. Varmaan sillekin tunnilla oli paljon mietittävää, ja vaikkei tunti fyysisesti ollutkaan rasittava, tehtiin paljon hevoseltakin keskittymistä vaativia tehtäviä. Ja nyt kun jälkikäteen ajattelen, niin Willi olikin koko tunnin tosi hyvin keskittynyt, ei mitään ylimääräisiä pörinöitä tai säpsymisiä! Ai niin, ja läksyksi saatiin kokeilla maasta työskentelyä kangilla, joten täytynee ruveta suunnittelemaan sellaistenkin vehkeiden hankkimista!

Huh, tulipa taas tekstiä, ja pelkään että näillä jorinoilla olen karkottanut jo molemmat lukijani (tiedän, että ainakin Tia lopetti lukemisen jo ekan kappaleen jälkeen! ;P ), mutta menköön tämä kategoriaan "kirjoitan-lähinnä-itselleni". Nyt peukut pystyyn, että sunnuntaina päästään Marian syyniin (ja ettei ihan mahdoton talvikeli tule!), se olisi hyvä päätös onnistuneesti alkaneelle treeniviikolle!

Loppuun pakollinen kuva, joka ei millään tavalla liity teksiin. Willin mielipide possuesteestä.

Tänään on hyvä maanantai!

Edelleen ajatukset perusteellisempaan päivitykseen muhii päässä, mutta halusin tulla kertomaan, miksi tänään on hyvä päivä ja hyvä viikko edessä.

• Tänään illalla on taas pitkästä aikaa Minin tunti! Toivotaan, että edellisen kerran sirkus ja satulattomasta selästä suistuminen ei toistu. Satulaa ei siis ole vieläkään (siitä pieni miinus, mutta ei anneta sen häiritä kokonaisuutta.)

• Sähkömies pistelee juuri palasiksi mun keittiön seinää, mikä tarkoittaa, että mun unelmien keittiöremppa etenee! Itsevarmuutta uhkuen aion tehdä mahdollisimman paljon itse (mm. kaakeloida koko seinän, ei kai se niin vaikeaa voi olla...), mutta noi sähköhommat on pakko jättää ammattilaiselle. Pitää vain hetki sietää melua ja pölyä.

•  Viikonloppuna on tulossa ratsitytöt kylään!

• Jos hyvin käy, päästään sunnuntaina ihan reissuvalmennukseen, kun Maria tulee pitämään Brobyn maneesille demoa/valmennusta. Eli yleisön eteen! Tosin tämä varmistuu vasta loppuviikosta, ja vaikkei Willi tulisikaan mukaan, aion olla itse katsomossa tarkkaavaisena.

• Löysin ystäväni vinkistä hyvin inspiroivan henkilön. Ihanaa, lisää esikuvia kukkahattutädille! Käykää tsekkaamassa, tämä video sisältää paljon asiaa (myös ei-hevosihmisille).

(Update: Ollaan vasta tiistaissa, ja viikko vaan paranee: eläinlääkäri kävi tarkistamassa tallin omistajan omien hevosten hampaita, ja hoiti Willin raspauksen samalla, joten sekin asia on hoidettu tältä keväältä pois päiväjärjestyksestä. Lisäksi treffit seuraavan satulansovittajan kanssa sovittu perjantaille! Peukut pystyyn, että molemmille sopiva unelmien satula löytyy!)

Mixed feelings

Olipas taas päivä. Aamupäivä ei mennyt putkeen, ja jouduin jopa puuttumaan siihen, miten hevosalan ammattilainen käsitteli Williä. Vaikka puhtaasti harrastelija olenkin, minulla on selkeä näkemys siitä, mitä ja miten Willin kanssa työskennellään. Ja kuka pitää hevosen puolta, ellei sen omistaja? No, kerron tästä lisää, kun ajatukset vähän selkeytyvät.

Iltapäivä olikin sitten ihan täydellinen. Halusin, että Willi pääsee vielä rauhallisesti liikkumaan ja palautumaan aamupäivän koettelemuksen jälkeen. Tutun metsätiekävelyn sijaaan päätin käyttää hyväksi tilaisuutta mennä laitumelle seikkailemaan, kun Karkki (jonka kanssa Willi oli vähän aikaa sitten napit vastakkain) oli töissä, joten laitumella oli vain Willille ennestään tutut ponit. No, poneja kiinnosti heinäpaalit enemmän kuin vieraileva jäsen, ja Willi puolestaan lähti innokkaasti samoilemaan mun kanssa pitkin maita ja mantuja. Aurinko paistoi, muuttolinnut tekevät paluutaan, ja puuskittaista kovaa tuulta lukuunottamatta sää oli täydellisen keväinen. Laidunta riittää hehtaaritolkulla (päästä päähän tulee varmaan lähemmäs kilometri matkaa!), eikä me ehditty koluta läpi kuin toinen pää alueesta, mutta matkaan mahtui pientä kalliokiipeilyä (sydän meinasi pysähtyä, kun tajusin että Wili tulee suoraan kallion päälle mun luo, mutta hyvin se selvisi pienestä noususta!), mudassa piehtarointia ja metsässä havujen napostelua. Välillä juostiin peräkanaa pieniä pätkiä, mutta enimmäkseen annoin Willin samoilla itsekseen ja seurailin sitä perässä. Tässä muutamia pätkiä meidän retkestä. Videon alussa tuuli kohisee pahasti, joten kannattaa laittaa ääni aika pienelle. Eikä videolla ole muutenkaan muuta kuultavaa kuin satunnaista kuvaajan naurua, kun hevonen tulee maistamaan kameraa.

Hiitillä

Ihana kevätpäivä! Päätin, että sen kunniaksi ei mennä lähellekään maneesia! Koska me molemmat Willin kanssa kaipaamme kuntokuuria, lähdettiin metsätielle reippailemaan. Meidän ihana tallitie päättyy tallin pihaan, ja sen varrella on vain yksi toinen talo (ja sekin on aivan tien alkupäässä), joten tiellä liikkuu ainoastaan tallin asiakkaat. Muuta liikennettä ei siis juurikaan tarvitse väistellä, eikä Willi ole moksiskaan satunnaisesti vastaan tulevista yksittäisistä autoista. Talven mittaan ollaan tallattu tietä kävellen, mutta nyt on aika kiristää tahtia: mehän ruvetaan hölkkäämään! Se, että mulla ei ole satulaa, ei saa olla este maastolenkeille! Tähän asti muutamat ekat kokeilut ovat olleet lyhyitä ravipyrähdyksiä loivissa ylämäissä, jotka ovat yleensä päättyneet kanervikkoon; kun mä yritän liinalla hidastaa Willin vauhtia, se tunkee lähemmäs ja lähemmäs mun syliin, ja lopulta ollaan molemmat tien poskessa. 

Tänään päätin, että nyt skarpataan. Juostaan pidempiä pätkiä, ja Willi saa luvan opetella ravaamaan rentoa hölkkävauhtia mun rinnalla. Alkumatkasta Willi on normaalisti laiska liikkumaan, joten käytin tätä hyväkseni, ja pyysin heti ekassa kunnon mäessä sitä ravaamaan. Hyvin meni, selvittiin kunnialla, rinta rinnan mäen päälle! Superkehut, ja jatkettiin mutkaan kävellen. Kun seuraava sopiva suora tuli vastaan, lähtettiin taas liikkeelle. Willi lähti jo hyvin pienestä eleestä raviin, ei tarvinnut edes maiskuttaa, riittää että olin itse lähdössä juoksemaan. Jee, täähän on kivaa! Samalla kaavalla jatkettiin; aina kun oli hyvä näkyvyys ( mutkan takaa VOI kuitenkin tulla autoja vastaan) ja joko tasaista tai loivaa nousua, me pistettiin raviksi. Kehuin Williä kovasti aina kun se hölkkäsi nätisti. Willi on ehdollistunut siihen, että koska tahansa sanallisia kehuja voi seurata porkkanapoletti, joten kehuminen itsessään saa sen kiinnittämään entistä enemmän huomionsa minuun. Kotiinpäin mennessä meinasi yhdellä pidemmällä suoralla vauhti karata liikaa, mutta pienellä muistutuksella ja liinan heilautuksessa Willin nenän edessä sain pysäytettyä Willin puskemisen. Mutta muuten lenkki sujui ongelmitta, joten ehkä meillä on tässä uusi harrastus ja treenimuoto!

Koska eilen en ollut ratsastanut ollenkaan, mentiin vielä hetkeksi ilta-auringon laskiessa kentällä pyörähtämään selästä käsin. Siellä normaalit "pitkäsivu avoa-iso puolipiruetti-sulku takaisin uralle"-harjoitukset molempiin suuntiin, ja myös toinen vakkarikuvio, eli linja kentän pituussuuntaan, ja siinä avoa molempiin suuntiin, aina muutaman askeleen jälkeen suoristus ja avo toiseen suuntaan. Willi oli oikein rento ja hyväntuulinen, treenattiin lopuksi vielä käynnin sisällä siirtymisiä koottu-keskikäynti-koottu käynti (huomasin, että tämähän on hyvä harjoitus tarkistamaan sitä, kantaako hevonen itsensä myös pidemmällä kaulalla, vai meneekö etupainoiseksi!)

Jos tiedossa ei ole ratsastusta, lenkkeillään kapsonin kanssa. Haluan pitää Willillä säännöllisesti kuolaimettomia päiviä. Kuva viime syyskuulta.

P.S. Jottei Williä kuitenkaan ravuriksi luultaisi, pääsi se päivän päätteeksi Salon de Piitun käsittelyyn. Pitää saada sunnuntaiksi asiallinen ratsutukka, koska silloin tallille on tulossa vieraileva valmentaja!