maanantai 6. huhtikuuta 2015

Koulu(tus)kypsyydestä

Naamakirjassa törmäsin jokin aika sitten kuvaan, jossa oli havainnollistettu hevosen luuston kehitystä iän myötä. Nyt löytyi samasta aiheesta kattavampi artikkelikin, kannattaa lukea!

Jos lyhyesti referoin, artikkelissa todetaan, että hevosen luusto kehittyy ns. alhaalta ylöspäin, ja viimeisenä "kypsyy" selkäranka, erityisesti kaulan tyven alueelta. Vasta keskimäärin 6-vuotiaana hevosen luusto on valmis. Ja tämä keskimääräinen hevonen on pienehkö tamma; isoilla hevosilla, rakenteeltaan pitkäkaulaisilla hevosilla ja oreilla/ruunilla kehitys on vielä hitaampaa, ja voi viedä jopa 8 vuotta, että hevosen luusto ja erityisesti selkäranka on täysin kehittynyt. Sanomattakin on selvää, että nykyaikainen ratsuhevonen edustaa enemmän tätä jälkimmäistä tyyppiä, mutta silti meillä on kauhea kiire päästä ratsastamaan niillä jo 3-vuotiaana, koska ne pitää esitellä ratsain lattareissa 4-vuotiaana, ja kisakentille on kiire jo heti 5-vuotiaana! Artikkelissa oli kiinnostava ja SOM-ideologiaakin sivuava kommentti siitä, miten me tahtomatta ja tiedostamatta opetamme nuorta hevosta jäykistämään selkäänsä jo valmiiksi heti kun laitamme jalan jalustimeen noustaksemme selkään. Tätä on varmasti mahdotonta kokonaan välttää, mutta voisiko sitä kuitenkin vähentää mahdollisimman paljon?

Artikkelia lukiessani kävi taas miljoonannen kerran mielessä, miten monen hevosen kohdalla liian aikaisella ratsutuksella ja kilparadoille kiirehtimisellä lyhennettään hevosen käyttöikää sieltä toisesta päästä. Artikkelissa puhutaan erityisesti täysverisistä laukkahevosista, mutta kuten artikkelin kirjoittajakin toteaa, hevosten luuston kehitys tapahtuu hyvin samaan tapaan ja samassa aikataulussa rodusta riippumatta. Suurin osa suomalaisista perusratsastajista pitää varmasti ajatusta jo kaksivuotiaana treenissä olevista laukkahevosista hurjana, mutta minusta meikäläinen tapa aloittaa ratsutus kolmevuotiaana ei ole sekään hevosen kannalta kovin ideaali. Eikä varmaan ole harvinaista, että jo 2,5-vuotissyksynä nuoren hevosen selkään noustaan kokeilun vuoksi. Hevosen elinikä ihmisen hoidossa voi olla helposti jopa 30-vuotta, silti monen mielestä yli 15-vuotias hevonen on jo parhaat päivänsä nähnyt, ainakin kilparadoilla. Jos kilpaileminen aloitetaan 5-vuotiaan kanssa, ja arvioidaan käsiä heilutellen, että hevosen koulutus tästä GP-tasolle vie vähintään viisi vuotta (vaikka onhan noita poikkeuksiakin nähty), niin hevonen alkaa olla koulutuksellisesti kypsä GP-tasolle siinä kymmenen ikävuoden jälkeen. Huippuhevoset ehtivät osallistua muutamiin olympialaisiin, kunnes ne pääsevät viettämään hyvin ansaittua eläkettä tai toimimaan opetusmestareina nuorille ratsastajille. Tämä siis ihannetilanteessa, että hevosta ei ole jouduttu vetämään pois kilparadoilta loukkaantumisten vuoksi jo aiemmin. Tamma tai ori voi tehdä merkittävän uran loukkaantumisen jälkeenkin siitoskäytössä (esim. Kyran Master), mutta ruunanreppanoille ei ole juuri käyttöä ratsu-uran päättymisen jälkeen. Eläköitynyt, huippukallis ja kalliin koulutuksen saanut entinen kisatykki viettää siis helposti kymmenenkin vuotta ns. tyhjän panttina, helposti tuplasti pidemmän ajan kuin se ehti kilpailla huipulla. Resurssien tuhlausta?

No jos palataan tähän todellisuuteen, ja puhutaan niistä miljoonista harrasteratsuista, joiden ei ole tarkoituskaan koskaan yltää GP-tasolle. Toki ymmärrän, että kasvattajilla on paineet tuupata omat kasvattinsa nuorten hevosten kisoihin ja laatuarvosteluihin, muuten niitä ei saa markkinoitua ja myytyä. Surullinen tosiseikka on, että taloudelliset realiteetit pakottavat meidät toimimaan välillä hevosen hyvinvointia vastaan. Ihannemaailmassa nuoret hevoset esitettäisiin ratsain vasta 5- tai 6-vuotiaina, jolloin niiden selkään ei olisi kellään kiire ennen kuin ne ehtisivät täyttää ainakin neljä vuotta. Näistä nuorten luokissa pärjänneistäkään ei kaikista tule tulevaisuuden kisatykkejä huipputasolle, ja aika moni päätyy parhaimmillaan parempaan harrastekäyttöön. Silti jokainen kasvattaja toivoo, että juuri tämä varsa olisi se huipputähti, ja puskee varsansa uraputkeen jo nuorella iällä.

Joku voi miettiä, että mitä mä tällaisia pohdin ja kehtaan vielä kirjoitella julkisuuteenkin, ja millä lihaksilla käyn viisastelemaan nuorten hevosten koulutuksesta ja kilpailusysteemistä yleensä. Ei, minulla ei ole kokemusta hevosten kasvatuksesta, nuorten koulutuksesta tai oikeastaan edes kilpailumaailmasta. Mutta salaaa haaveilen siitä, että jonain päivänä (heti lottovoiton jälkeen...) olisi mielenkiintoinen projekti kasvattaa ja kouluttaa omaa nuorta hevosta, alusta alkaen. Voisi sitten syyttää vain itseään sen pilaamisesta! Tämä on tällä hetkellä hyvin epärealistinen unelma, eikä pelkästään taloudellisista syistä, mutta ajatusleikkinä mielenkiintoinen. Mitä jos varsan kanssa alkaisi tehdä asioita vähän toisin? Jos sen ensimmäiset vuodet sille opettaisikin vain käytöstapoja ja ihmisen kanssa olemista? Mitä jos sen "ratsukoulutus" aloitettaisiinkin maasta käsin, eikä sen selkään noustaisi ollenkaan ennen kuin se olisi vaikkapa 5-vuotias? Voisiko nuorelle hevoselle opettaa oikeaa liikkumistapaa ja selän käyttöä vain sen vierellä kävellen? Olisiko mahdollista, että nuori hevonen olisi fyysisesti ja henkisesti niin vahva ja valmis, ettei sen tarvitse vaistomaisesti jäykistää selkäänsä jo siinä vaiheessa, kun ratsastaja on vasta nousemassa selkään? Voisiko siitä tulla kelpo kouluhevonen, vaikka sillä ei paineltaisi matalassa muodossa rivakkaa ravia ympäri kenttää sen ensimmäiset vuodet ratsuna? Pystyisikö nuori hevonen heti kantamaan itsensä ja ratsastajansa oikein, jos sen ranka ja etuosan lihaksisto (juuri se alue, joka viimeisenä kehittyy!) olisi valmiiksi kehittynyt ennen kuin sillä alettaisiin ratsastaa? Pohdin näitä asioita osin siksi, että mietin miten erilaista Willinkin elämä olisi voinut olla, jos sen koulutus ja käsittely olisi tehty toisin. Tai voihan olla, että se kärsisi silti selkävaivoista, mistäs näistä ikinä tietää, kun en sen tarkempaa historiaa nuoruusvuosilta tunne. Mutta todennäköistä on, että se on saksalaiseen tapaan ratsutettu nuorena. Willin kohdalla täyttyvät kaikki kolme ns. riskitekijää, jotka hidastavat luuston ja selkärangan kehitystä: koko, rakenne ja sukupuoli. Tiedän sen historiasta vain sen, mitä sen passi kertoo, ja passin mukaan se on myyty kasvattajalta 3-vuotiaana. Todennäköisesti se on sisäänratsastettu samoihin aikoihin, joko kasvattajan tai ostajan toimesta. Sanotaan, että kissing spines johtuu yleensä geneettisestä alttiudesta, jota ympäristö vahvistaa. Ihan takuuvarmasti sillä, joutuuko hevonen kantamaan ratsastajaa selässään jo 3-vuotiaana vai vasta 5-vuotiaana on suuri merkitys selän rakenteellisten ongelmien kannalta! Artikkelin mukaan Willin kaltaisen hevosen selän nikamien kasvurajat ovat umpeutuneet sen ollessa ehkä vasta 7-8-vuotias, joten on selvää, että ratsastus tätä nuoremmalla iällä on vaikuttanut sen selkänikamien kehitykseen.