Satulansovitusta, osa 1

Operaatio "Täydellisen satulan metsästys" on virallisesti aloitettu! Koska Willi on lähtökohtaisesti helposti satulavastainen, ja muutenkin sen ratsastus on vähän päivästä kiinni, haluan rauhassa kokeilla satuloita kotona, mieluiten useampaan kertaan. Siksi on kätevää, että satuloita saa kotiin kokeiltavaksi viikoksi. Hain viikolla Espoon satula.comista ensimmäiset pari kandidaattia: Prestige D1 ja Albion SKL. Molemmat ovat istuinkooltaan 17" (sen isompaa en uskalla Willin lyhyeen selkään laittaa). Äkkiseltään kun satuloita vertailin, Albion on selvästi kapeampi (vaikka sekin leveydeltään wide), joten epäilin heti, mahtaako siinä leveys riittää. Ja eihän se riittänytkään, vaan satula jäi killumaan turhan korkealle edestä. Höh. One down, one to go.

Liian kapea satula jää liian ylös killumaan edestä. Ei hyvä.

Seuraava potilas oli prestigen D1. Se on aika lailla unelmieni satula, joten kovasti toivoisin sen sopivan Willille. Päätin aikoinaan, että ostan sellaisen satulan, ja etsin sitten siihen sopivan hevosen. Mutta kuinkas sitten kävikään... No, takaisin tähän päivään. Prestige näytti aika kivasti asettuvan hyvään asentoon Willin selkään, ja edestä satulan leveys vaikutti aika sopivalta. Istuimen pituus oli riittävän lyhyt. Takaa kun katsoin, niin en ihan tyytyväinen ollut; paneelit olivat hiukan liian jyrkässä kulmassa Willin selkään nähden, joten satula saattaisi painaa takaa. Kun ujutin käden satulan alle, tuntui myös että satula saattaa olla hiukan liian suora, ja jäädä keskeltä hiukan irti selästä. Voi pettymys. Toppaukset tuntuivat vähän turhan kovilta takaa, joten satulan toppaaminen uudelleen voisi tietysti auttaa. En ollut vielä valmis heittämään toivoa satulan suhteen, joten päätin kokeilla sitä myös ratsain.

Leveämpi satula asettuu parempaan asentoon Willin selässä

Tänään suuntasin siis maneesiin vaihteeksi satuloidun hevosen kanssa. Taluttelin alkukäynnit tuttuun tapaan; säästääkseni Willin selkään, olen oppinut minimoimaan selässä vietetyn ajan. Vesisade (hurraa, helmikuussa!) oli onneksi ehtinyt sulattaa ja tiputtaa viimeisetkin lumet maneesin katolta, joten lumien putoamisen ei pitäisi aiheuttaa ylimääräisiä sätkyjä. Joten ei muuta kuin selkään. Aloitin käynnissä tuttuun tapaaan Willin selän suoristamisen. Hidasta käyntiä, pitäen huolta että itse istun suorassa ja ryhdikkäästi, ja odottaen että hevonen "kerää itsensä" alleni. On vaikea selittää, mitä teen ja mitä hevonen tekee, mutta lopputuloksena hevonen ryhdistäytyy, pyöristyy ja "nousee" allani, ja se tulee höyhenen kevyeksi edestä. Paitsi nyt. Willi venkoili, käveli jäykästi ja painoi kädelle. Pyysin pientä väistöä, ja venkoilu jatkui. Avoista ei tullut oikeastaan mitään. Willi ei selvästikään saanut selkäänsä oikeaan asentoon. Kaiken lisäksi se otti toisella etujalalla lyhyempää askelta kuin toisella. Satula ei selvästikään miellyttänyt sitä. Periaatteen vuoksi pyysin vähän ravia, mutta Willi ilmaisi selvästi, että ei halua ravata. Uskottava se oli, tämä ei ole Willin satula. Tulin alas selästä, ja taluttelin Williä hetken ilman satulaa. Kipusin selkään vielä ilman satulaa, vertailun vuoksi. Willi oli selvästi tyytyväisempi, ja vaikka se edelleen hetkittäin väänsi itsensä vinoksi, oli se kädelle taas tutun pehmeä ja kevyt, ja käynti oli rennompaa. Maanantain (Minin tunnilla, kerron lisää myöhemmin) kaltaisia superhienoja avoja ja sulkuja ei tänään nähty, mutta toisaalta olin jo siihen tyytyväinen, että sain Willin sentään suunnilleen suoraksi ja kevyeksi kädelle.

Oh well, olisihan se ollut liian helppoa jos näin nopeasti olisi löytynyt oikea satula. Toisaalta antoihan tämä osviittaa siihen, mihin suuntaan mennään: Tarvitaan yhtä leveä, mutta hiukan kaarevampi satula, jossa mielellään takaa toppaukset paremmin Willin selän suuntaiset ja pehmeämmät.