Raporttia viikonlopulta

Hip hei, kevät tulee, ja kärpäset! Willi sai juuri uudet kengät jalkaansa, ja jätettiin hokit jo pois. Kannoilla on kuitenkin reiät varmuuden vuoksi, jos takatalvi vielä pääsee yllättämään. Mutta toivotaan, että hokit saavat odottaa purkissa ensi talveen asti. Kengitystä seuratessani näin kevään ensimmäisen lentävän hyönteisenkin, joten ehkä se kevät on täällä pian oikeasti.

Viime viikonloppu oli mitä mahtavin, sekä hevosrintamalla että siviilissä, kiitos vierailulle saapuneiden ratsityttöjen (=aikoinaan teekkariratsastajien kautta tutuksi tulleita hevoshulluja ystäviä, joiden kanssa yritetään säännöllisin väliajoin pitää illanistujaisia ja tavata myös hevostelun merkeissä). Nyt oli mun vuoro kestitä, ja sopivasti sain kiirehdittyä keittiöremonttiakin niin, että saatiin uuni toimimaan. Kiitos vielä kaverit kivasta illasta!

Sunnuntaina oli sitten jännittävä reissu, Marian yleisövalmennus Broby Gårdin maneesilla. Vaikka vähän teki mieli pynttäytyä edustuskuntoon tämän harvinaisen tapauksen kunniaksi, ajatelin säästää hevosenhoitajaksi lupautuneen ratsitytön aikaiselta herätykseltä ja jättää Willi letittämättä. Meille olisi varmaan naurettu, jos täti olisi tuonut vimpan päälle puunatun ja kiillotetun hevosensa tilaisuuteen, joten tyydyttiin laittamaan Willille valkoiset pintelit jalkaan ja pyyhkimään vähän kiillotusainetta strategisiin paikkoihin (sallikaa mulle tää pieni hifistely, koska on hyvin mahdollista, että me ei Willin kanssa ikinä päästä kisoihin asti hienostelemaan! Ja musta on niin ihanaa puunata ja laittaa hevosta edustuskuntoon. Olen usein miettinyt, että pitäisi ruveta jonkun kilparatsastajan hevosenhoitajaksi!)

Jännittyneenä odoteltiin valmennuksen alkua ulkokentällä. Huomaa säihkyvän valkoiset pintelit! :)

Aamun hermostuneesta kaistapäisestä säntäilystä huolimatta päästiin aika sujuvasti matkaan ja puolen tunnin ajomatka rauhallisessa sunnuntaiaamun liikenteessä sujui hyvin. Paikan päällä Willi hiukan pälyili ympärilleen, mutta muuten pysyi hyvin pöksyissään. Meidän vuoro oli heti Marian ja hänen upean friisiläisensä Gossen demon jälkeen, joten päästiin heti maneesiin kävelemään. Rapsuttelin Williä välillä (mikä oli kuulemma huvittanut yleisöä, koska Willi vääntäytyy silloin hyvin kummallisiin asentoihin), että Willi kokisi tilanteen mahdollisimman miellyttäväksi ja rentoutuisi. Maneesin automaattisesti sulkeutuva ovi ja yleisön aplodit Gosselle olivat vähän pelottavia, ja kun Gosse poistui, Willi oli hetken vähän hätääntyneen näköinen. Mutta kun päästiin töihin, se rauhoittui.

Aluksi Maria halusi nähdä, mitä olen tehnyt Willin kanssa maasta käsin. Näytin meidän "pientä käyntiä", ja hiukan avotaivutusta. Marian mielestä Willin kanssa on parempi aloittaa siten, että olen Willin pään etupuolella, ja kuljen itse selin eteenpäin, jolloin näen koko hevosen, myös mitä takaosassa tapahtuu. Ensin tehtiin selästäkin tuttua harjoitusta, eli Willin pitää asettua ja taipua sisään voltilla, ja samalla astua takajaloilla hiukan ristiin ulos (jolloin saadaan sisätakajalka tulemaan kohti ulkoetujalkaa). Heti, kun tulee hyviä askeleita, palkitaan hevonen ja pyydetään sitä venyttämään päätä eteen, mutta siten että taivutus silti säilyy. Samalla pyydetään isompaa käyntiä. Tärkeää on kontrolloida koko ajan sitä, ettei ulkolapa karkaa ulos, joten ulko-ohjalla täytyy tarvittaessa jarruttaa ulkoetujalkaa. Minusta luontevin asento ja ote oli sellainen, jossa pidin hevosen puoleisella kädellä sisäohjaa, ja toisessa kädessä oli raippa sekä hevosen kaulan yli tuleva ulko-ohja. Tässä asiassa on kunkin parasta kokeilla itse, minkälainen ote ohjista toimii parhaiten.

"Pientä käyntiä", tässä mulla vielä apunaru kädessä hallinnan varmistamiseksi. Williä aluksi jänskätti vieras paikka.

Kun tämä harjoitus sujui ympyrällä molempiin suuntiin, kokeiltiin jatkaa suoralla linjalla, mutta edelleen taivutetulla hevosella, eli avotaivutusta. Tässä oli välillä vaikeaa hahmottaa missä se suora linja kulkee, varsinkin kun itse kävelin koko ajan takaperin. Jos se mitä tekee ja linja jota pitkin kulkee ei ole kirkkaana omassa päässä, on hyvin vaikea saada hevonen ymmärtämään ja toimimaan oikein. Ja vaikeusastetta lisää se, että sama homma pitää tehdä molemmilta puolilta hevosta, myös ns. vasemman käden puolelta. Toisaalta tämä on itsellekin hyvää "suoristavaa" harjoitusta, kun joutuu käyttämään omaa kroppaansa symmetrisesti.

Tässä yritän saada Williä taipumaan voltilla vasemmalle ja samalla astumaan vasemmalla takasella kohti ulkoetujalkaa. Takaperin kävely on yllättävän vaikeaa, kun samalla yrittää saada hevosta ymmärtämään mitä siltä halutaan! Willi on jo rennompi, ja sen pää on laskeutunut alemmas.

Lopuksi kokeiltiin vielä miten Willin saisi väistämään minua kohti, eli samaa mitä jo Minin kanssa kokeiltiin, mutta ei saatu vielä toimimaan. Tämä olisi hyvä oppia, koska silloin voidaan ruveta helpommin hakemaan sulkutaivutusta maasta käsin. Eli raippa viedään Willin selän yli sen toiselle puolelle, ja sieltä naputtamalla takareiteen Willin pitäisi ottaa ristiaskeleita minua kohti. Maria kokeili ensin itse, ja ensin Willi oli aika hämillään, ja yritti mm. peruuttaa. Siitä ei pidä rankaista, vaan jatkaa vaan pyytämistä rauhallisesti, kunnes hevonen löytää oikean vastauksen. Jos hevonen kovasti jännittyy, täytyy ehkä pyytää hiukan vähemmän, mutta jos pyytämisen lopettaa kokonaan, luulee hevonen että se teki jo oikein, ja oppii väärän asian. Tietysti tilanne pitää suunnitella niin, että oikean vastauksen löytäminen on hevoselle mahdollisimman helppoa, ja aluksi palkita jo pienimmästäkin eleestä oikeaan suuntaan. Tässä tehtässä hevosen päätä voi asettaa aluksi reilustikin poispäin itsestä, jolloin sille on luontevampaa astua poispäin asetuksesta. Willin kanssa huomattiin, että tätä on parempi harjoitella ensin paikallaan seisten, varsinkin kun minunkin pitää vielä opetella omaa kehon käyttöä, etten häiritse ja ole Willin tiellä. Vasta sitten, kun Willi osaa ottaa sivuaskeleita paikaltaan molempiin suuntiin, ruvetaan pyytämään väistöä käynnissä. Willin koko ei helpota tehtävää, koska minun pitää kurkotella, että yletyn raipalla sen reiteen, ja silloin joudun itse olemaan vähän turhan takana hevoseen nähden, jolloin omalla kropalla blokkaan Willin takaosan liikkeen minua kohti. Ja toisaalta samalla en näe mitä sen ulompi takajalka (eli juuri se jalka, jota halutaan siirtää) tekee. Täytynee pilkkoa tehtävä hyvin pieniin osiin, ja harjoitella pala kerrallaan, kyllä se haluttu lopputulos sitten lopulta saavutetaan.

Ylettyy ylettyy! Willi aluksi jännittyi, kun vein raipan sen selän yli. Tämä vaatii meiltä vielä aika paljon treeniä.

Mielenkiintoita oli myös saada taas toinen näkemys Willin takajalkojen liikkeiden vaikeudesta. Willillähän kipeytyi viime keväänä vasen takanen, ja se on taas alkanut hetkittäin raahata sitä niin, että kavion kärki osuu välillä maahan. Samoin minusta tuntuu, että väistöissä sen on vaikeaa siirtää vasenta takasta ulospäin. Maria arveli, että syy ongelmaan on kuitenkin oikealla puolella, jossa Willillä on havaittu lieviä muutoksia SI-nivelessä. Väistöissä Willi ei halua varata painoa pitkäksi aikaa oikean jalan varaan, jolloin vasen takanen ei ehdi astua kunnolla ulos, vaan Willi laskee sen nopeammin maahan. Samoin Marian mukaan Willin on vaikea laskea oikeaa lonkkaa alas (tätä en ole itse huomannut), kun taas vasen takanen astuu koko ajan enemmän rungon alle etujalkojen väliin.

Ns. "second opinion" aina hyvä saada, tuoreet silmät tuovat esiin uusia näkökulmia.

Minin kanssa ratsain ollaan koko ajan keskitytty siihen, mitä Willin selässä minun allani ja lavoissa tapahtuu, joten on hyvä, että Maria kiinnittää huomiota enemmän takajalkoihin. Vaikka Marian ja Minin kanssa tehdään tietyt asiat ihan päin vastoin (esim. käynti, hidasta ja lyhyin askelin suoralla hevosella vs. reippaasti koko kropan läpi, pitkin askelin taivutus sisälle säilyttäen), uskon että yhdistelemällä juttuja molemmista tavoista pääsen kehittämään Williä kokonaisvaltaisesti. Täytyy vaan pitää mielessä mitä ja ennen kaikkea miksi tiettyä juttua tehdään milloinkin, eikä vaan suorittaa tehtäviä tehtävien vuoksi. Hitaassa käynnissä, suorana ja pienin askelin opetetaan hevosta jarruttamaan takajaloilla, jolloin hevosen on mahdollista käyttää selkäänsä oikein, jolloin vuorostaan etuosa pääsee nousemaan (ts. hevonen oppii kokoamaan). Taivutusten kautta hevosen kyljet pehmenevät, koko kroppa rentoutuu ja liikelaajuus paranee. Samalla hevosen mieli usein rentoutuu ja rauhoittuu. Kokoaminen usein kuulemma lisää adrenaliinin eritystä hevosen kropassa, mikä lisää reaktiivisuutta, mutta toisaalta pienin askelein tehdyt harjoitukset saavat Willin yleensä hyvin keskittyneeksi tehtävään, ja se reagoi silloin hyvin minimaalisiin apuihin, lähes ajatukseen. Askeleiden lyhentäminen tehdään myös ilman vahvaa ohjastuntumaa, joten hevosen suu ja niska pysyvät rentoina. Ja toki palkkioksi hyvistä pienistä askeleista Willi saa usein venyttää kaulaa pidemmäksi, mutta en silloin pyydä sitä ottamaan pidempiä askeleita, vaan se saa silloin täyden vapauden kävellä juuri haluamaansa tahtiin. Taivutusta ja väistöä pyytäessäni joudun välillä käyttämään aikaa voimakastakin pohjetta ja raippaa apuna, että saan halutun reaktion aikaan. Myös maasta käsin tehdyissä harjoituksissa joudun välillä naputtamaan aika pitkään raipalla, ennen kuin saan Willin reagoimaan, joten täytyy olla varovainen, etten samalla turruta Williä avuille. Eli täytyy tasapainotella näiden asioiden välillä ja vaihdella harjoituksia sopivasti, ettei meille kummallekaan tule liian tylsää ja yksipuolista treeniä.

(Kuvat Tia, suuret kiitokset!)