eli elämää Horse on Motion-tapahtuman jälkeen
Uuuuh, olipa viikonloppu! Kolme päivää tiukkaa asiaa hevosen biomekaniikasta, ihania naisia, hyvää ruokaa, ja vielä parempaa (vai huonompaa?) läppää! Ihmiseläinlääkäreitä, surffipummi-ruunia ja mitä näitä nyt muita oli. Jokainen vaihto on mahdollisuus, ainakin ranskalaisittain lausuttuna. (Älkää välittäkö, edellisiä kahta lausetta ei ole tarkoituskaan kenenkään muun ymmärtää.)
Jos jollekin on vielä epäselvää, istuin viime eikun toissa viikonloppuna kuin liimattuna ratsastuskeskus Ainon maneesissa kuuntelemassa ja katselemassa Horse in Motion-tapahtumaa. Tapahtuman päätähti oli ilman muuta herra Jean Luc Cornille, mutta oli ihan kiinnostavaa kuulla myös muita esiintyjiä. En ihan vielä kykene kovin jäsenneltyyn raportointiin viikonlopun annista, mutta tässä pieni listaus asioista ja havainnoista, jotka jäivät päällimmäisenä mieleen.
- Vastarotaatio tapahtuu passiivisesti, painovoiman ja hevosen kehon luontaisen liikkeen ansiosta. Siksi se on niin yleinen ja monessa tilanteessa toistuva ongelma. Mekanismin lopullinen sisäistäminen vaatii vielä pientä pyörittelyä päässä, eli hevosen jalkojen liikkeen ja selkärangan taipumisen väliset korrelaatiot pitää selventää, mutta luulen nyt ymmärtäväni, miten ilmiö syntyy. Tai sitten en. I'll keep you posted.
- Miksi "circle bended outside" toimii. Käytännössä usein toimivaksi havaittu harjoitus, jonka fysikaalinen vaikutusmekanismi oli ennen minulle pieni mysteeri, sai vihdoin loogisen selityksen. Hurraa, enää ei tarvitse ahdistua, kun pääni sisällä pohdin miksi asetetaan ulos, vaikka periaatteessa pyydetään selkärankaan rotaatiota sisään. Paitsi jos käsitinkin väärin, siinä tapauksessa ahdistun lisää...
- Selkänikamien mahdollisten liikesuuntien väliset yhteydet ja niiden "matematiikka". Lateral bending + rotation = flexion. Tähän perustuu mm. se, miksi hevosen taivuttaminen saa aikaan selän nosteen.
- Sulkutaivutuksen ja ison piruetin merkitys ja tärkeys. Kaksi tärkeää työkalua, joiden käytössä olen ollut turhankin varovainen, vastarotaation pelossa. Ne ovat kuitenkin niin tehokkaita työkaluja selän nostamiseksi, ettei niitä kannata liiaksi arastella.
- Kuinka sulkutaivutusta/piruettia tulisi pyytää, jotta hevonen saadaan todella taipumaan halutusti. Tämä selveni ainakin teoriassa, Jäämme odottelemaan käytännön kokemuksia.
- Miksi voltin tai lateraalisten liikkeiden jälkeen Willi usein tarjoaa muutaman askeleen ajan parempaa ja isompaa liikettä. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että a)voltti/muu tehtävä parantaa tasapainoa, b)itse hiukan hellitän liikkeen jälkeen ja c) suoristuksen jälkeen hevonen kokee liikkumisen helpommaksi, mutta nyt ilmiölle tuli vielä yksi, puhtaasti fysiologinen selitys.
- Longissimus dorsi- ja multifidus-lihasten välinen työnjako tarkentui. Toinen on liikettä tuottava lihas, toinen asentoa ylläpitävä lihas; longissimus dorsi tuottaa selkärangan liikkeen, multifidus säätelee sitä vastustamalla liikettä. Niiden yhteistoiminta on välttämätöntä selän hienosäätämiseksi.
- Hidas käynti voi olla taitavallekin ratsastajalle liian vaikea tehtävä! Huomioitavaa on myös, että jos hevonen joko jännittää selkäänsä tai on selästään kipeä, sen on mahdotonta kävellä hitaasti. Muistattehan, selän jännitys ja jalkojen vauhti ovat erottamattomasti kytköksissä toisiinsa. Ei siis pidä aliarvioida tätä perustavaa laatua olevaa, yksinkertaista, mutta huolella tehtynä todella tehokasta harjoitusta, käyntiä suoralla uralla! Mielellään ajatuksena loiva shoulder-fore, niin että hevonen näyttää ulospäin suoralta, mutta sen rangassa on pienenpieni taivutus, mikä auttaa hevosta nostamaan selkäänsä (jotta se VOI kävellä hitaasti, suoraan eteenpäin).
Paljon muitakin huomioita ja ajatuksia syntyi päässä viikonlopun aikana.
Eikä pelkästään hevosiin liittyviä. Perjantain hevosten arviointipanelin
seuraaminen kävi hetkittäin sosiologisesta ihmiskokeesta
(tai-mikä-nyt-onkaan-oikea-tieteenala, semmoinen joka tutkii ihmisten välisiä
suhteita ja laumakäyttäytymistä, en tiedä), niin jännää oli neljän panelistin
välinen vuorovaikutus (ja toisinaan sen puute!) Muuten itse hevosten arviointi
oli yleisölle aika puuduttavaa seurattavaa, ja tämänkin ajan olisin mieluummin
kuunnellut Cornillen luennointia tai käytännön valmennuksia. Hollantilaisen René van Weerenin luentoja kuunnellessa tuli vahvoja flash
backejä omaan menneisyyteen akateemisessa maailmassa. Esitelmän alku
"...and the outline of my presentation will be..." on NIIIIN
tyypillinen (ja jopa pakollinen) konferenssiesityksissä, että heräsi jo pieni
epäilys, millaiselle kuulijakunnalle esitys oli suunniteltu... Eikä pelkoni
ollut ihan turha; lyhyen historiajohdannon jälkeen käytiin kalvo toisensa
jälkeen läpi tutkimustuloksia, jotka varmasti ovat tieteellisesti ihan
kurantteja, ja julkaisut peer review-prosessin läpikäyneitä, mutta
tavalliselle tallaajalle niistä jäi aika hatara kuva. Se, että menetelmällä A
saadaan suurempi selän range of motion ROM (=selkänikamien
liikerata fleksio-ekstensio-suunnassa) kuin menetelmällä B, ei vielä kerro
mitään siitä, kumpi on parempi menetelmä. Kyllähän se ROM-arvo
kasvaa, kun hevonen vetää selkää enemmän notkolle, eikö, mutta onko se sitten
tarkoituksenmukaista?! Hiukan huvittavaa oli myös se, että lauantaina van
Weeren mainitsi oman esityksensa aikana lukuisia kertoja
(en laskenut, mutta olisikohan edes sormet riittäneet?) kuinka "myös
Jean Luc juuri äsken omassa esityksessäänkin jo mainitsi tästä". Hmm,
tunsiko hän tarvetta vakuutella yleisölle, että samalla asialla tässä ollaan?!
Varsinkin, kun perjantaina van Weeren oli ensin puhujavuorossa, ja heti hänen
peräänsä Cornille torppasi joitakin van Weerenin juuri hetkeä aiemmin esittämiä
teorioita (klassinen esimerkki on vanha kunnon "bow and string"-teoria,
joka van Weerenin mukaan on se tällä hetkellä vallalla oleva käsitys hevosen
selän toiminnasta. Ja jos yhtään olette perehtyneet Cornillen ajatuksiin, hän
puolestaan pitää tätä teoriaa vanhentuneena, liian yksinkertaisena ja osin jopa
virheellisenä.) Minulle jäi hiukan epäselväksi mikä van Weerenin oma
hevostausta ja käytännön kokemus on, onko hän puhtaasti eläinlääkäri ja
tutkija, vai perehtynyt myös käytännössä esim. vapaa-ajan harrastuksen kautta
ratsastukseen. Se tieto olisi kiinnostava ja auttaisi ehkä hiukan laittamaan
asioita perspektiiviin.
Ettei menisi pelkästään van Weerenin
mollaamiseksi, niin hänen ansiostaan muuten sain taas jäsenneltyä paremmin
päässäni omia, henkilökohtaisia angstejani akateemisen maailman sääntöjä
ja käytäntöjä kohtaan, ja sillä perusteella annan hänelle osittaisen
synninpäästön; se maailma toimii ihan eri säännöillä kuin tämä reaalimaailma,
jossa suurin osa meistä elää ja toimii. Se mitä, ja miten asioita tutkitaan,
voi tuntua välillä aika järjettömältäkin, mutta toisaalta tiettyjä sääntöjä on
pakko noudattaa, jotta tutkimuksia voidaan pitää edes jossain määrin
objektiivisina, mikä on kuitenkin tieteellisen työn eräs peruskulmakivi. Ja valitettavan
usein tutkimusta rajoittavat niinkin arkiset asiat kuin käytettävissä olevat
laitteet, joten monesti tutkijat joutuvat muokkaamaan aihettaan sen mukaan,
mikä on käytännössä mahdollista, eikä sen mukaan, mikä olisi oikeasti todella
kiinnostavaa.
Koitan tänne pikkuhiljaa purkaa ja avata
tarkemmin noita yllä listattuja juttuja, ja vähän muitakin. Mutta itseni tuntien, en
lupaa kovin tiukkaa julkaisutahtia... Kyllä te mut tunnette! Ainiin, vielä
loppuun on pakko vähän hehkuttaa viikonlopun ehkä parasta antia; missä voin liittyä Mia
Kainulainen-fan clubiin?! Onhan sellainen jo olemassa?! Jos ei ole,
voisiko joku perustaa sellaisen?! 😂 😜
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä terveiset tai kerro mitä mieltä sinä olet.