Nöyryytyksiä ja oivalluksia, sopivassa suhteessa

Jaa-a, miten tänne blogiin ei taaskaan ole pitkään aikaan ilmestynyt mitään uutta luettavaa?! Mulla on useampikin luonnos osittain kirjoitettuna tai vähintään päässä odottelemassa, mutta onpas ollut ylivoimaisen vaikeaa saada niitä viilattua loppuun asti. Ei kai tässä auta muu kun istua alas ja tanssittaa sormia vaikka väkisin näppiksellä. Willi sairastaa, kuinkas muuten. Kesän jälkeen on ollut kavioiden kanssa ongelmia. Ensin oli vasemmassa (pahasti lohjenneessa) kaviossa tulehdus kavionivelessä, ja ennen kuin se saatiin kunnolla hoidettua loppuun, alkoi Willi arkoa oikeaa etusta. Röntgenkuvissa näkyi mahdollisesti nestettä kavion kärjessä, ja kengän irrotuksen jälkeen kaviosta löytyi pieni kanava, mutta ei sieltä mitään tullut ulos. Herra herkkätassulle laitettiin ainakin hetkeksi pohjalliset suojaamaan ohuita anturoita, josko niiden avulla tilanne saataisiin vähän rauhoittumaan.  Nyt, reilu viikko kengityksen jälkeen herra kävelee normaalisti, ja vapaana suoritetut muutamat raviaskeleetkin näyttivät aika hyvältä. Mutta ei mun oikeastaan siitä pitänyt tulla kirjoittamaan, vaan purkaa taas näytölle ajatuksia, joita olen pyöritellyt liittyen treenaamiseen ja maasta työskentelyyn (se onkin about ainoa asia, mitä kesän aikana on edes hiukan pystytty tekemään). Alla kuvatut tapahtumat on koottu kesän ajalta, ennen viimeisimpiä kavio-ongelmia.

---

Omahyväisesti pidän itseäni kohtuullisen fiksuna ihmisenä. Siksi onkin hyvin opettavaista, mutta hiukan nöyryyttävää aina välillä huomata, että ei sitä aina olekaan niin nokkela ja fiksu kuin luulee olevansa. Toisaalta sitä paremmalta hetkelliset oivallukset tuntuvat, kun huomaa taas oppineensa jotain uutta. Toivoa siis on!

Minin käynnin jälkeen kesäkuussa jäin tarkastelemaan omia touhujani taas vähän kriittisemmin ja uusin silmin. Se on muuten yksi tärkein syy, miksi ulkopuolista valmentajaa tarvitaan aina; omalle tekemiselle sokeutuu liian helposti, jos kukaan ei vierestä huomauta säännöllisesti, että oletkos muuten tullut ajatelleeksi tuota ja tuota. Mini sai mut pohtimaan taas jälleen kerran muutamia perisyntejä, joihin lankean liian helposti Willin kanssa itsekseni nyhrätessä.

Ensimmäinen ja tärkein niistä on tuttu red zone-ongelma. Ratsain ongelma ei ole niin suuri, mutta erityisesti in-hand työskentelyssä on vaikeaa löytää tasapaino kokoamisen, hidastamisen ja oikean aktiivisuuden välillä. Willi on oppinut (varsinkin vasemmassa kierroksessa, jostain syystä), aloittamaan pelkästään hidastamalla, ilman varsinaista kokoamista. Saan sen yleensä pienen säätämisen jälkeen myös kokoamaan, mutta alussa menee liian pitkään red zone-jämähtämiseen. Se mitä treenaat, vahvistuu. Jos ensimmäiset 10-15 minuuttia Willi käyttää kehoaan väärin (hypaksiaalisia selkälihaksia ja kaulan lihaksia), vahvistuvat joka kerralla ihan väärät lihakset.

Hevonen (kuten ihminenkin) on tapaeläin, joten rutiinit ovat niille tärkeitä. Siksi kannattaa olla tarkka, millaisia rutiineja hevosen kanssa kehittää. Hyvien rutiinien toistaminen päivittäin vahvistaa oikeita asioita. Jos paha tapa tai virheellinen liike pinttyy päivittäiseen toimintaan, on siitä vaikeaa päästä eroon. Päätin aloittaa systemaattisen taistelun noiden muutamien meille kehittyneiden virheellisten rutiinien kitkemiseksi. Muutoksen tekeminen ei vaan ole aina ihan yksinkertaista, joten alkuun tuli tehtyä monenlaista korjausta, korjauksen korjausta jne. kokeilua, ennen kuin löysin jokseenkin oikean suunnan. Jälleen kerran tuli todettua, miten tärkeitä muutamat perusasiat ovat. Toisin sanoen, aseta ja taivuta.

Jännityneellä niskalla hevosen on mahdoton asettua juuri kallon takaa niskastaan, joten asetus on hyvä apu niskan rentouttamiseen. Niskan myötä rentoutuu myös leuka, jolloin suu pehmenee. Taivutus aktivoi selkälihaksia ja aikaansaa selässä nosteen, (sama vanha virsi, bend feels round). Ketjureaktio etenee läpi kehon. Kun Willi on niskastaan ja kaulastaan rento, voin alkaa koota sitä pienissä pätkissä ilman että se jämähtää ja pelkästään hidastaa. Tai jos se alkaa tuntua jähmeältä, saan tilanteen parhaiten korjattua pyytämällä kevyesti eteen, ja sen jälkeen taas taivuttamalla. Ikään kuin kelaisi siimaa lyhyemmäksi, etuosa nousee pikkuhiljaa tekemällä käynnissä taivutuksen avulla pieniä kokoamisasteen muutoksia; kokoa vähän, rentouta eteen ja taivuta. Kokoa pari askelta vähän enemmän, ja rentouta uudelleen. Toista muutama kerta, vaihda suuntaa, ja aloita sama alusta. Joskus joudun tekemään pienempää volttia ja pitämään hetken aikaa passiivista painetta sisäohjalla suuhun, jotta saan asetuksen läpi. Tämä toimii aika hyvänä täsmätyökaluna niskan rentoutukseen, jos hevoselle on opetettu ohjan paineelle myötäys. Jos hevonen ei ymmärrä, mitä ohjan paine tarkoittaa, tällä tavalla saa helposti aikaan vain hevoselle suojajännityksen kaulaan ja kovan ketutuksen. Eli kannattaa varmistaa, että hevonen osaa vastata ohjan paineeseen oikein! Yleensä Willin kanssa riittää n. puolikas 6-8 metrin voltti, jonka jälkeen se myötää asetukselle.

Ennen kuin tähän päästiin, hakkasin kuitenkin pitkään päätä seinään. Yritin tehdä monenlaista vauhtileikittelyä (siirtymisiä käynnin sisällä, kokoamista ja eteen pidemmälle kaulalle). Alkuun tämä tuntui yllättävän vaikealta ja turhauttavalta. Willi ei reagoinut ollenkaan oikeaan suuntaan, tai siis ei välttämättä reagoinut laisinkaan. Kun yrittää tehdä tuttuja asioita toisin, sitä on hetken itsekin hiukan hukassa, hevosesta puhumattakaan. Mutta sitä tärkeämpää on aina välillä ravistella omia rutiineja, muuten jämähtää mukavuusalueelle, jossa ei tapahdu kehitystä! Pikkuhiljaa Willi alkoi tulla nopeammin ja nopeammin taas paremmaksi.

Sitten törmäsin seuraavaan ongelmaan; kun tekee korjausliikkeen, saattaa korjata ensin liikaa. Red zone-jämähtämisen pelossa aloin keskittyä jo liikaa pelkkään eteenpäinliikkumiseen, enkä uskaltanut koota tarpeeksi. No, tämän seurauksena Willi alkoi jäädä edestä liian matalaksi ja etupainoiseksi. Ei sekään ole hyvä. Palasin askeleen taakse, ja aloin pyytää taas myös kokoamista. Isommasta käynnistä kokoaminen oli hankalaa, joten ajattelin, että käytetään sivuttaisliikkeitä apuna. Liikuttaessaan lapoja ja etujalkoja sivusuunnassa joutuu hevonen aktivoimaan serratus ventralis thorasic- ja pectoralis-lihaksia, jotka ovat myös päävastuussa rintakorin kannattelussa ja kokoamisessa. Tehdään siis enemmän tällaisia liikkeitä, käytännössä ensin pienenpieniä voltteja, niistä pikkuhiljaa piruetteja, ja kun etuosa kääntyy, otetaan takaosa mukaan, jolloin päästään sulkutaivutukseen. Taas päästiin hiukan eteenpäin. Mutta toisaalta nämä liikkeet myös jarruttavat liikettä, ja aiheuttavat helposti jännitystä kehossa. Eli taas pitää muistaa tehdä väliin rentouttavia tehtäviä ja huolehtia eteenpäinpyrkimyksestä. Back to square one.

Todellisen ahaa-elämyksen sain oikeastaan ihan eri hevosen ansiosta. (Tarina on pitkä ja sekavahko, koittakaa pysyä perässä.) Olin ratsastanut Willillä, ja tehnyt selästä normaalia enemmän kokoavaa työskentelyä. Kokeilin vähän rajoja, eli miten paljon voin koota Williä. Samoin tein aika paljon sulkutaivutuksia. Willi toimi superhyvin. Seuraavalla viikolla Willi tuntui in-hand-työskentelyssä ihmeen tahmealta. Ehkä se tarvitsee muutaman vähän kevyemmän päivän ja jotain muuta toimintaa kuin kouluhinkkaamista? No ei tuntunut auttavan. Yhden täysin päännollauspäivän ja muutaman kevyemmän päivän jälkeen se oli edelleen jähmeä ja koko kehostaan jännittynyt. Kirosin jo tallikavereille, miten hevonen voi yhtenä päivänä olla tosi hyvä, ja seuraavina ihan aasi. No, sattumalta hoidan ja liikutan myös naapurikarsinan hevosta aina sen omistajan ollessa itse estynyt. Kyseinen hevonen on oikein vekkuli tapaus; luonteeltaan hyvin utelias ja leikkisä (lue: toisinaan hiukan ADHD...), teknisesti taitava ja pitkälle koulutettu, mutta jossain vaiheessa elämäänsä varmasti aika kovalla kädellä ja mahdollisesti gramaaneilla nippuun ratsastettu. Hevosella on melkoinen arsenaali tapoja, joilla se on oppinut kompensoimaan ja välttelemään esim. ohjastuntumaa tai taivutusta. Se on myös aika vino, ja maailman taitavin pudottamaan lapansa milloin mihinkin suuntaan. Oikein mielenkiintoinen ja opettavainen tapaus siis kaiken kaikkiaan. Sen kanssa ratsastaessa täytyy palata hyvin perusasioihin, kuten taivutuksen läpi saamiseen. Yksi hevosen tyypillinen tapa vältellä taipumista on, että se heittää takaosan sisään. Ja se tekee sen niin voimakkaasti, että sitä on mahdoton olla huomaamatta, koko hevonen on aivan killissä. No, olin taas koittanut tämän Lainahevosen kanssa keskittyä vain taivutukseen ja korjannut mm. tätä takaosa-ongelmaa. Vieraan hevosen kanssa on muuten paljon helpompi pysyä tyynen analyyttisenä, kun ei ole ennakko-odotuksia siitä miten sen pitäisi toimia. Tämä ajatus mielessä menin sen jälkeen täysin nolla-odotuksin oman aasini kanssa maneesiin. Päätin, että tänään en ota stressiä, jos Willi "on aasi", tehdään jotain niin simppeliä ja helppoa, että saadaan onnistumisia ja hyvä mieli molemmille. Katsotaan, mitä Willi tänään tarjoaa, mihin me tänään pystytään. En siis stressannut red zonesta, en kokoamisesta, en liikkeestä eteenpäin. Kuten Lainahevosen kanssa, palataan perus-perusjuttuihin. Vähin, mitä voin Williltä vaatia on että se asettuu ja taipuu. Lähdetään siis siitä liikkeelle. Se saa hidastaa, se saa vaappua puolelta toiselle etsiessään asentoa, sen ei tarvitse liikkua koottuna. Kunhan se asettuu ja taipuu. Olen ennenkin sanonut, että vauhti peittää virheitä, ja niin nytkin. Kun annoin Willin hidastaa ja heilua puolelta toiselle kaikessa rauhassa, tein yllättävän havainnon; se työntää takaosaa sisään, ihan kuten Lainahevonenkin oli juuri hetkeä aikaisemmin tehnyt! Se, että Willi tuntui jähmeältä, ei taipunut ja lavat tuntuivat seilaavan milloin missäkin, olikin seurausta takaosan karkaamisesta, ei varsinainen ongelman ydin. Mutta miksi se niin tekee, onko se jostain taas kipeä?!  (Huom. Tämä kaikki tapahtui ennen viimeisimpiä kavio-ongelmia...) Mutta se tekee sitä molempiin suuntiin, joten ei luulisi sen ole minkään kipukohdan kompensointia? Joskus alkuaikoina Willin vinous näkyi takaosan työntymisenä sisään, mutta eihän se ole sitä pitkään aikaan muuten tehnyt?! Paitsi silloin, kun ollaan treenattu sulkutaivutuksia. Muistatteko, Willin päähänpinttymä suluista, joita vertasin pahaan korvamatoon? Ja mitä me ollaan viime aikoina tehty?! No niitä saakelin sulkutaivutuksia!!!

Huh, mikä helpotuksen tunne, tämähän onkin ihan helposti käsiteltävä ongelma! Korjataan takapuoli omalle paikalleen. Korjauksia sai alkuun tehdä vähän väliä, mutta kun se pylly alkoi pysyä siellä missä sen pitääkin olla, niin mitä havaitsin? Willi alkoi taipua, lavat pysyivät omilla paikoillaan, ja kaula rentoutui. Willi alkoikin liikkua hyvässä tasapainossa, kevyenä kädelle, kevyesti koottuna JA eteenpäin liikkuen! Puff, kaikki viime aikana meitä kiusanneet ongelmat haihtuivat! Niin pienestä se kuulkaa on joskus kiinni!

Tämä oivallus aiheutti kuulkaa melkoisen valoshown päässä. Ja olihan se myös vähän sellainen maan pinnalle palauttava opetus; älä oleta mitään. Katso ja kuuntele, mitä se hevonen todella tekee, ei mitä se eilen tai viime viikolla teki. Analysoi sen mukaan, mikä on ongelman ydin, ja mikä sekundääristä seurausta primääriongelmasta. Joskus tilanteen kartoittamiseen auttaa, kun astuu askeleen taaksepäin ja katsoo isompaa kuvaa. Tai vaihtaa hiukan näkövinkkeliä. Keskity korjaamaan ensin primääriongelmaa. Yllättäen muut oireet saattavat kadota sen mukana.

Toisaalta, tästä opetuksesta huolimatta (tai ehkä juuri sen takia?!) täytyy koittaa jatkossakin haastaa itseään ja hevosta. Samojen asioiden päivästä toiseen hinkkaaminen on helppoa ja turvallista, mutta muutos, rutiinien rikkominen ja mukavuusalueelta pois uskaltautuminen ovat välttämättömiä, jos haluaa kehittyä, virheidenkin kustannuksella. Korjausliikettä seuraa ehkä vastakorjaus toiseen suuntaan, mutta vain tekemällä näitä korjauksia ja muutoksia löytää sieltä jostain kaiken keskeltä jotain uutta ja hienoa. Joko onnistut, tai jos et, ainakin opit jotain.

Where the magic happens...

P.S. Olin tällä viikolla Mia Kainulaisen tunnilla Lainahevosella. Ja kyllä, taas oli kovasti silmiä avaavaa... Hevosen korjaamiseen asti ei päästy ollenkaan, mutta mun istuntaa rukattiin senkin edestä. Joten leuka rintaan, ja kohti uusia nöyryytyksiä. Taas on to-do-listalla kasa korjauksia, jatkamme harjoituksia!