Haastetta peliin

Hahaa, joko mut voidaan kohta laskea vakavasti otettavaksi bloggaajaksi, kun blogi on virallisesti noteerattu toisessa blogissa ja mut on haastettu! Enää puuttuu se, että mut, Willi ja varmaan Pojokin haukutaan lyttyyn hötönetissä, pitäisi varmaan laittaa pari videoo omasta ratsastuksesta näytille (not gonna happen! :D ) Joka tapauksessa kiitos Durandon emännälle Amalialle haasteesta, tässä vastauksia! Laitoin tällä kertaa muutamia (kännykällä otettuja) kuvia mukaan, (kiitos Tia palautteesta!), vaikkei niiden laatu olekaan ihan parhasta päästä, pahoittelut siitä.

Kerro hevosestasi rotu, taso ja hieman luonnetta.

Willi on rodultaan hannover, ja siitä on todisteena polttomerkki reidessä. Suku löytyy tarkemmin täältä. Sillä on muutamat koulukisat käyty (en minä, vaan edellinen omistaja) alue- ja yksi startti myös kansallisella tasolla he B ja he A-luokissa. Vaativissa luokissa ongelmaksi tulee laukanvaihdot, jotka ovat Willille kuulemma erittäin vaikeita (johtuen tod. näk. sen takaosan ja selän ongelmista), mutta periaatteessa uskoisin, että liikettä sillä riittäisi vielä va B tasolle. Ratsastaja ei ole lähelläkään tätä tasoa, joten tämä on jossain määrin teoreettista spekulointia. Tällä hetkellä Willin ratsastus on aika paljon sen fyysisiin rajoitteissiin keskittyvää, joten emme tällä hetkellä lähtisi edes he C tasoiselle radalle. Ehkä joskus, ihan pieniä kisoja ja helppoja luokkia. Olen kuitenkin sen verran kriittinen, että en lähde kisaamaan ennen kuin olen varma, että olemme siihen valmiita. Esteillä en tiedä millä tasolla Willi on hypännyt, mutta tiedän, että se osaa hypätä ja hyppää erittäin mielellään (lue: jarrut häviää). En usko, että esteillä(kään) kapasiteetti tulisi minun käytössä ikinä vastaan. Minä olen sen kanssa hypännyt muutaman kerran vain ihan pieniä (max. 60-70 cm) esteitä.

Luonne oli Willissä yksi tärkeimmistä seikoista, johon ihastuin! Se on kiltti, seurallinen, touhukas (nenällä nypeltää kaikkea mihin yltää) ja hyvin utelias ja ihmismyönteinen. Sitä voi yhtä lailla käsitellä tutut ja tuntemattomat, rapsuttajaksi ja nypelettäväksi kelpaa kuka tahansa, joka nenän ulottuville sattuu tulemaan. "Tuulisina" päivinä (ja tarkoitan pään sisäistä tuulta) se on välillä hyvinkin pörhäkkä ja reagoi pienimpiinkin ärsykkeisiin (myös niihin pään sisäisiin...), mutta ei ainakaan vielä ole kertaakaan tehnyt mitään megatyhmää tai vaarallista. Yleisesti ottaen se suhtautuu uusiin asioihin järkevästi, ja kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat täysin ongelmitta. Ratsastaessa se on reipas ja sopivan herkkä, eli kevyt ratsastaa, mutta antaa anteeksi ja sietää jossain määrin ratsastajan virheitä ja heilumisia selässä. Pieni pörhäkkyys ratsastettaessa otetaan yleensä ilolla vastaan, kunhan energian saa kanavoitua oikeaan suuntaan. Silloin Willillä on todella ilo ratsastaa!

"Ei sillä, että ulkonäkö ratkaisisi, mutta enkö olekin aika komea?!" Herra letitettynä joulujuhlaa varten, jossa Willi esitti "shown" (ei tosin ihan kaikilta osin sellaista kun oli suunniteltu, mukana oli myös Willin oma freestyle-osuus ...)

Hevoset vai ponit? Miksi?

Heh, jos Willin säkäkorkeus on n. 178 cm, niin tarviiko tähän kysymykseen sen tarkemmin vastata? No jos vakavasti puhutaan, niin en ole kovin paljoa poneilla ratsastanut. Lapsuuden tallilla oli vain pari ponia, ja harvoin olin ryhmässä pienimmästä päästä (olin aika pitkä ikäisekseni). Lyhyt ponikausi oli, kun hoidin vuoden verran ratsastuskoulussa risteytysponia (connemaran ja issikan rakkauslapsi, ihana Miki!), ja jonkun verran ehdin jossain vaiheessa käydä kisailemassa russ-ponilla Rupella (mm. maapallo cuppia, taitaa olla nykyisen powercupin esi-isä), mutta muuten olen yleensä ratsastanut hevosilla. Jalkoja kun on siunaantunut sen verran, että mieluisin ratsu on hevosen kokoinen ja mielellään vielä sopivan leveä hevonen. Sellainen, jonka selässä on tukeva olo ja joka varmasti jaksaa kantaa minut. Itse asiassa Willi tuntuu ihan täydellisen kokoiselta.

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Hmm, sen täytyy olla joko ensimmäinen hoitohevoseni Santtu (tuli Mikin jälkeen) tai sitten ensimmäinen "oma" hevonen Pikku-Ukko. "Oma" siksi,  että meidän perhe omisti hevosesta puolet, ja koska perheessä oli kaksi ratsastavaa tyttöä, mun osuus hevosesta oli käytännössä 1/4. Santun kanssa käytiin hoitajamaastoissa ilman opettajaa, mutta aika harvakseltaan ratsastin sillä kentällä yksikseni. Pikku-Ukon kanssa taas kävin melkein pelkästään estetunneilla (voitteko kuvitella!), ja koulua väännettiin enemmän itsekseen. Sisäinen kouluratsastajani heräsi todenteolla vasta seuraavan hevosen (Dillen) kohdalla, joka oli käytännössä puoliksi minun, koska vanhempi sisareni kiinnostui tässä vaiheessa enemmän koiran kanssa harrastamisesta (ja ties mistä muusta lukioikäiset nuoret neidit usein kiinnostuvat...). Monella tavalla tuntuu, että Dille oli minulle ensimmäinen SE hevonen, ja siitä luopuminen otti todella koville (ratsastusharrastus jäi kokonaan muutamaksi vuodeksi).

Kengätön vai kengällinen? Kengän koko hevosellasi?

Vaikka olenkin hyvää vauhtia hurahtamassa monenlaiseen kukkahattuiluun ja luomuiluun hevosen pidossa (ja muussakin elämässä, keski-ikäkö siellä kolkuttelee nurkan takana?), kengistä ei olla vielä luovuttu. En oikeastaan ole edes ehtinyt perehtyä kengättömyyteen siinä määrin että osaisin ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Käytännössä kun kengitetyn hevosen ostin, samalla linjalla olen jatkanut.

Kengän koosta ei ole varmuutta, voisikokan se olla 3? Meillä on niin ihana kengittäjä, että hän huolehtii kaikista käytännön seikoista, mukaanlukien kengitysaikatauluista, mulle vaan aina ilmotetaan että hevonen tullaan kengittämään silloin ja silloin. Jos en ole paikalla, hevonen haetaan tarhasta ja palautetaan sinne toimenpiteen jälkeen, ilman että omistajaa tarvitaan muuhun kuin laskun maksuun (sitä en ole valitettavasti onnistunut vielä ulkoistamaan). Irtokengät tietysti erikseen, mutta Willillä on ihan ok kaviot ja kengät pysyy aika hyvin jalassa, eikä se tarvitse muutenkaan mitään erityistoimia kengityksen tai kenkien suhteen.

"Raudattomuus" on periaatteessa kiehtova ajatus, joten ehkä joskus täytyy perehtyä tähän kenkäasiaankin tarkemmin. (Hmm, mielessä alkoi muhia ajatuksia erilliseen postaukseen vaihtoehtosuuntauksista, katsellaan muodostuuko siitä jotain konkreettista sanottavaa lähiaikoina.)

Klippaus – puolesta vai vastaan?

Jos (eli kun) ei ole syytä klipata, pitäköön karvansa. Willi ei kasvata kovinkaan kummoista talvikarvaa, eikä se ainakaan tämän hetkisellä työskentelyllä hikoile käytännössä lainkaan, joten ei ole ollut syytä klipata.Vähän kateellisena olen katsonut, kun tallin omistaja on muutamalle omalle karvaturrilleen klipannut hienoja peppukoristeita, mutta ehkä se ei ole riittävä peruste klippaamiseen. Tai voisihan sitä tehdä käänteisen klippauksen, eli jättäisi muuten karvat koskematta ja ajelisi vain kuvan kohdalta karvat lyhyeksi. Visioin joskus, että yksinkertainen "W" voisi olla hieno Willin kankussa, tai ehkä supermiehen logosta muokattu versio, S-kirjaimen tilalle W. Yleisellä tasolla en usko, että kysymykseen voi vastata puolesta tai vastaan; tapauskohtaisesti, mikä on kenellekin käytännöllisintä ja tarkoituksenmukaisinta.

Tarhaatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Willin edellinen omistajaa kehoitti tarhaamaan sen yksin, sanoen että se on "leikkisä ruuna" (mitä se sitten tarkoittaakaan?). Pitkään Willi olikin yksin tarhassa, mutta kesällä uskalsin laitumella tutustuttaa sitä muihinkin hevosiin. Kaikki meni ihan hyvin, joten laidunkauden loputtua Willi pääsi tallin ruunalaumaan, jonne se sopeutui aika hyvin. Se esitti välillä lieviä bossin elkeitä, mutta isossa tilassa onneksi oli kaikilla tilaa väistää. Sitten tuli syksy, sateet ja muta. Tarha meni niin huonoon kuntoon (ja Willikin sai jalkoihin vähän riviä ja jotain kuraruven tapaista), että suurin osa hevosista siirrettiin pienempiin hiekkatarhoihin. Niin myös Willi, mutta nyt se sai kaverikseen tallin juniorin, vuotiaan tammavarsan. Varsalla oli taipumus karkailla ryhmätarhasta, jonka langoissa ei kovin kummoista virtaa kulkenut, joten se tuli opettelemaan tarhassa pysymistä paremmin sähköistettyyn ja osittain lauta-aidattuun tarhaan. Varsa oli ennestään Willille tuttu, koska se oli syksyn asustellut herraseurassa ruunalauman mukana. Talven lopulta tultua suurin osa hevosista palautettiin isoihin ryhmätarhoihin, varsa niiden mukana, joten nyt alkuvuoden ajan Willi on ollut taas yksin. Koko ajan kyllä pyörittelen mielessäni, että uskaltaisinko laittaa sen takaisin laumaan, mutta hokkiaika pelottaa. Lisäksi Willi osoitti lieviä loimisilppurin elkeitä, ja yritti (menestyksekkäästi) riisua nuorta seuraneitiään, eikä ajatus koko ruunalaumalle uusien vermeiden kustantamisesta oikein houkuta! Mutta katsellaan, viimeistään kun kevät koittaa, niin Willi saa taas kokeilla yhteisöllisempää elämää.

Willi ja varsa, kuvassa joulukuussa vielä 1-vuotias. Pysyy setäkin nuorekkaana, kun on nuorta neiti-seuraa tarjolla!

Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vai ulkonäkö?

Ilman muuta luonne! Willissä ihastuin ihan ensimmäiseksi sen ratsastettavuuteen, yleiseen olemukseen ja persoonaan. Pidin tunnetta selästä käsin ehdottomasti tärkeimpänä kriteerinä hevosen valinnassa. Jos olisin värin perusteella valinnut hevosen, se olisi ollut rautias (mieluiten tumma sellainen), jolla olisi ollut sukat jaloissa ja läsi tai piirto päässä. En tiedä mikä on paras suomenkielinen termi, mutta englanniksi väri on "(dark) liver chestnut". Hevosta etsiskellessäni katselin läpi kaikki Hannoveraner Verbandin ratsuhuutokauppakatalogit (en kuitenkaan tosissani ostomielessä), ja huvitin itseäni valitsemalla sieltä eniten silmää miellyttävät, lähes poikkeuksetta rautiaat hevoset. Willin väritys oli minusta alkuun aika tavanomainen, vaikka onhan iso, melkein musta hevonen toki komea näky. Yhtään kimoa hevosta en kokeillut, jotenkin ne eivät onnistuneet ilmoitusten perusteella houkuttelemaan. Mutta jos joku olisi minut nostanut kimon selkään, ja se olisi ollut superkiva ratsastaa, ei ostopäätös olisi väriin kaatunut. Tyyppinä pidän myös enemmän muhkeista hevosista, joten kovin kuikelot karsiutuivat yleensä heti kättelyssä. Willikin näytti aluksi hiukan liian pitkäjalkaiselta ja -kaulaiselta, mutta se ongelma hoituu tässä koko ajan, kun kaulaan tulee lisää lihasta! Rungostaan se on ihanan leveä ja pyöreä (ja ehkä vähän turhan lihava, tunnustaa hän potien huonoa omaatuntoa...)

(toim. huom.: kun googlailin tuota "liver chestnut"-väriä, mulle paljastui, että englanninkielinen maailmaa tuntee neljä hevosen perusväri, kun suomalainen systeemi tunnustaa vain kolme: ruunikot, rautiaat ja mustat. Olisiko mahdollista, että Willi olisikin (tylsähkön) tummanruunikon (dark bay) sijaan ""seal brown"? Pitääkö testata, viedä veteen ja katsoa että uiko vai sukeltaako se?!)

Komeasta ulkonäöstä ei ole haittaa, vaikkei se ensimmäinen valintakriteeri olekaan.

Pahin tippumisesi? 

Vaikka olen mennyt nurin hevosen kanssa useammankin kerran, vain kerran olen pudotessani satuttanut itseni pahemmin. Tässäkin suurin ongelma oli se, että lensin vauhdilla päin aitaa. Ratsuna oli tutun nuori suomenhevonen, jota kävin liikuttamassa. Hevonen oli vähän raaka, mutta herttainen ja mukava ratsastaa, paitsi silloin kun se päätti ryöstää. Olin tyhmyyksissäni ottanut jalustimet ristiin kaulalle, ja tarkoitus oli tehdä laukkatyöskentelyä. Hevonen otti ja lähti, enkä voinut muuta kun yrittää kääntää sitä ympyrälle, mikä sekin olin helpommin sanottu kuin tehty (tämän varmaan allekirjoittavat kaikki, jotka ovat joutuneet silmittömästi ryöstävän suokin kyytiin...) Tallin ulkokenttä oli ihan valtavan kokoinen, joten hevonen ehti kerätä melkoisen vauhdin. Lopulta ajauduimme tilanteeseen, jossa suoraan edessä oli kentän aita ja sen vieressä iso este, joten tie oli aika lailla suljettu. Kun hevonen teki täydessä vauhdissa 90 asteen käännöksen, ei minulla ollut mitään mahdollisuuksia pysyä kyydissä, ja lensin päin kentän aitaa. Yritin vielä jatkaa tämän jälkeen ratsastusta, mutta meno oli edelleen vähän turhan vauhdikkaan tuntuista. Pikkuhiljaa alkoi myös selkää kolottaa sen verran, että  oli pakko luovuttaa. Sain hevosen kunnialla talliin, ja jollain ihmeen konstilla ajettua autolla kaverin luokse (ratsityttöjen!) illanviettoon, mutta sitten kroppa teki totaalisen lakon. Röhnötin koko illan ihmeellisessä kippura-asennossa, ja koitin olla nauramatta, tai edes hengittämättä liian ponnekaasti! Aamulla minut vietiin kotiin, koska missään nimessä autolla ajamisesta ei olisi tullut mitään. Koko toinen puoli alaselästä ja pakarasta muuttui pikkuhiljaaa hyvin mielenkiintoisen väriseksi, ja lihakset olivat aika tiukassa krampissa. Ilmeisesti hevonen oli onnistunut osumaan kaviolla pohkeeseen, koska muutaman päivän päästä jalkaan ilmestyi kavionjäljen muotoinen mustelma ja lievä lihasruhje. Mitään ei onneksi murtunut, enkä tainnut edes lääkärissä käydä. Sängyssä vietetyn viikonlopun jälkeen ja särkylääkkeiden avustuksella selvisin tilanteesta. Luottamus kyseiseen hevoseen tosin meni. Kävin kerran tämän jälkeen sillä ratsastamassa, mutta se tuntui niin ahdistavalta ja pelottavalta, että jouduin nöyrtymään ja tunnustamaan, että en voi jatkaa hevosen kanssa. Tämä oli melkoinen isku itsetunnolle, koska en ollut koskaan ennen pelännyt millään hevosella ratsastamista.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?  

Olen mielestäni ollut aika järkevä tavarahankinnoissa, enkä hamstrannut kovin isoa kasaa turhia loimia. Suurin osa on sellaisia, jotka tulivat hevoskaupan mukana. Jos oikein lasken, Willillä on yksi tallitoppis, neljä eri paksuista full-neck ulkolointa (kaikki hevosen mukana tulleita!) ja kaksi vuoritonta sadelointa (joista molemmat käytettynä ostettu!). Lisäksi Willillä on yksi full-neck villaloimi (käytetään alku- ja loppukäynneissä, metsäkävelyillä), BoT-verkkoloimi (todella hyvä hankinta!), yksi ohut kuivatusloimi (superhyvä!) sekä ötökkäloimi. Ratsastusloimia on kaksi, heijastinloimi ja toinen keraamisella kankaalla vuorattu (BoT-kopio) peppuloimi paukkupakkasia varten. "Perheen" yhteisessä käytössä on Hollannin armeijan ylijäämävarastosta peräisin oleva iso, paksu villaviltti, johon voi myös omistaja kovilla pakkasilla kääriytyä, ja joka viime aikoina on toiminut lähinnä Pojon makuualustana satulahuoneessa. Hankintalistalla on ohuempi sisäloimi, koska hankkimani Bucasin celtic light-loimi hankaa pahasti Willin lapoja. Loimi odottaa tällä hetkellä kotona pesua ja eteenpäin myyntiä (anyone interested?) Yhtään fleeceloimea Willi ei omista! Toisaalta en ole sellaiselle nähnyt tarvetta, koska Willi ei tämänhetkisellä työtahdilla hikoile eikä siten tarvitse lämmintä kuivatuslointa.

Ihanan paksu ja todella lämmin Hollannin armeijan viltti. Kuva viime maaliskuulta, Willi on jo kotiutunut ja tottunut myös paikalliseen villieläinkantaan.

Kuinka usein hevosesi liikkuvat? 

Joka päivä, vähintään kävelylenkin verran! Willille ei totaalivapaapäivät sovi, ja se liikkuu sitä paremmin mitä enemmän se liikkuu. Enemmänkin voisi liikuttaa, tällä hetkellä satulan puute hiukan rajoittaa liikkumista.

"Vapaapäivinä" käydään kävelemässä maailman kauneinta tallitietä pitkin, kapsonilla ja liinalla taluttaen. Monta kertaa olen harmitellut, ettei ole kunnon kameraa, jolla ikuistaisi maisemat. Lammella asui kesällä joutsenpariskunta, valitettavasti kännykameralla ei yllä niin pitkälle.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

En tunnusta, että olisin mitenkään kovin arka ratsastaja, mutta varmaaan iän myötä on oppinut kuuntelemaan itsesuojeluvaiston ääntä enemmän. En tosin koskaan ole ollut mikään hurjapää, perusluoteeni on kuitenkin suht rauhallinen ja harkitsevainen. Mutta kieltämättä teininä ei kyselty tai kyseenalaistettu mitään, vaan reippaasti hypättiin kaikki eteen tulevat esteet eikä maastossa tai pellolla kovakaan vauhti tuntunut missään. Muistan, että lähimaastossa oli pari pientä hiekkakuoppaa, joissa surutta kiipeiltiin. Enää ei tulisi mieleenkään ainakaan Willin kanssa kiivetä pisimpiä ja jyrkimpiä rinteitä, ehkä niitä pienempiä nousuja voisi edelleen kokeilla.

--

Siinäpä ne! Nyt pitäisi sitten laittaa haaste eteenpäin. Taitaa olla suurin osa mun blogitutuista jo ehtinyt vastata haasteeseen, mutta laitetaan nyt ainakin pari haastetta eteenpäin. Ja haastetuille vielä ohjeet:

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastataan vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Kerro blogissasi, kenet olet haastanut."

Helin lauma, eli Penan, Oton ja Masan elämää, joko teidät on ehditty haastaa?

Terkut entisille naapureille, Pikku-Myylle ja Muumille Muuminmaailmaan!


Jos uusia uhreja tulee mieleen, laitan lisää haasteita maailmalle!