Queen of procrastination

"I'm not a procrastinator, I'm just extremely productive at unimportant things!"

Tekstiä pukkaa blogiin harva se päivä, ja syykin siihen on mitä ilmeisin; ilmoittauduin avoimen yliopiston kasvatustieteen kursseille (perusopinnot 25 op), ja nyt pitäisi kirjoitella oppimispäiväkirjaa! Ja koska olen minä, vitkastelun kuningatar, luonnollisesti käytän aikaa kaikkeen muuhun, kuten siivoamiseen, pyykkien pesuun ja blogin päivitykseen.

Aikaa voi kuluttaa tietokoneen äärellä mitä ihmeellisimpiin asioihin. Viime aikoina olen erityisesti viihtynyt erinäisten satulanvalmistajien sivuilla ja olen myös ahkerasti googlaillut kokemuksia eri satuloista. Ja jos hevosjutut alkaa puuduttaa, maailma on täynnä ihania sisustusblogeja (joiden suurkuluttaja olin ennen hevosen hankintaa, mutta viimeaikoina niiden seuraaminen on jäänyt vähemmälle). Pitäisi nimittäin jatkaa kämpän remontointiakin, ja siihen saada ideoita. Tai oikeastaan ideoista ei ole pulaa, mutta päätöksenteko tuottaa vaikeuksia, koska kaikkia ihanuuksia ei voi toteuttaa. Olen scoop it!-sivustolle (ks. puuta-kuvake oikealla sivupaneelissa) kerännyt joitakin silmää miellyttäviä ideoita.

Ja ainahan voi leikkiä Gimpillä! Koska en omista minkäänlaista varsinaista kameraa, kaikki kuvat Willistä on otettu (antiikkisella) kännykällä. Luonnollisesti maneesin hämärässä ei kovin loistavia otoksia saa, mutta ne voi aina pelastaa muokkaamalla niistä hiukan, hmmm, taiteellisia. Tässä yksi harjoituskappale. Tuohon jos keksisi jonkun hyvän mietelauseen, saisi siitä kauniin kortin tai vaikka seinätaulun. Any ideas?

 

Olisin halunnut Willin lihasten ja vartalon muotojen erottuvan vähän selvemmin, joten ehkä palaan kuvaan vielä myöhemmin ja muokkaan hevosta erikseen. Nyt kuvalle on kokonaisuudessaan tehty erinäisiä toimenpiteitä, kuten korjattu värejä, kontrastia, lisätty tarkkuutta (tuo rakeisuutta kuvaan) ja vaaleisiin kohtiin valonhehkua. Minusta Willin asento on tässä jotenkin kaunis. Vaikka sillä on pää alhaalla, se ei näytä alistuneelta tai väsyneeltä, vaan jollain tavalla hyvin ystävälliseltä ja lähestyttävältä. Ihan kuin se seuraisi katseellaan ja odottaisi pienen ihmisen saapumista luokseen. Vai mitä mieltä olette?