Kirje Willille

Rakas Hevoseni,

yhteistä taivalta tulee kohta vuosi täyteen, ja se on pitänyt sisällään niin ylä- kuin alamäkiäkin. Osaat välillä koetella hermojani, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Viime maanantaina osoitit taas sekä parhaat että pahimmat puolesi. Mikään ei ole yhtä ihanaa kuin se tunne, kun reagoit pienimpäänkin eleeseen, lähes ajatukseen, ja tunnen, että liikumme kuin yhtenä olentona. Kun ajattelen hitaammin, ja sinä hidastat. Kun vain ajattelen kääntäväni lantiotani oikealle, sinä jo taivut kauniisti oikean polveni ympärille, ilman että jalkani tarvitsee pyytää sitä sinulta. Toisaalta osaat myös näyttää voimasi ja nopeutesi. Valitettavasti minulla ei ole sinun voimaasi eikä nopeuttasi, ja siitä muistutuksena sain kokea miten kova maneesin pohja voi olla, kun se tulee vauhdilla vastaan. En syytä tästä sinua, sinulla on saaliseläimen vaistosi, etkä silloin ajattele, että selässäsi istuu ihminen, joka on fyysisesti paljon vajavaisempi kuin sinä. Toisaalta en voi olla ihailematta voimaasi, vaikka samalla tunnen itseni hyvin pieneksi sinun rinnallasi. Vaikka voimasi aiheuttaa minulle välillä fyysistä kipua.

Tuon sinulle huomenna kaksi satulaa, ja toivon, että jompi kumpi niistä miellyttäisi sinuakin. Tiedän, että sinulla on näistä asioista jyrkät mielipiteet, ja luotankin siihen, että kerrot minulle mitä mieltä olet. Ja tiedäthän sinäkin, että en halua laittaa selkääsi satulaa, joka tuntuu sinusta pahalta. Valitettavasti ilman satulaa olen kuin rätti tuulessa selässäsi, kun päätät käyttää jalkojasi. Uskon, että sinusta tulee vielä kelpo ratsu. Ratsastamalla voin parhaiten opettaa sinua liikkumaan oikein, joten me molemmat tarvitsemme hyvän satulan. Koitetaanko siis huomenna, sivistyneesti?

Terveisin, omistajasi, tällä hetkellä hiukan runneltu