Ja sitten on taas näitä päiviä kun

...asiat tuntuu taas vaikeilta. Jottei siis kellekään (vähiten itselleni) jäisi se kuva, että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista Mini tunnin jälkeen, Willi on palautellut mua takaisin maanpinnalle maanantain jälkeen. Tai siis ei mitään katastrofaalisen kamalaa ole sattunut, mutta ei olla myöskään päästy nauttimaan samasta flowsta. Ehkä se on ihan normaalia, paluu arkeen juhlien jälkeen. Ja tietysti hyvä, että onnistumiset tulee nimenomaan valmennustunneille, jolloin päästään kokeilemaan vaikeampiakin juttuja. Itseksemme treenaillessa mä koitan päästä edes lähelle samaa tasoa.

Tiistaina Willi oli selvästi vähän väsyneen tuntuinen, mutta se oli ihan odotettuakin, koska maanantain tunti oli niin paljon intensiivisempi ja rankempi kuin mihin Willi on tottunut. Willi jopa hikoili vähän maanantaina, se on harvinaista! Varmasti sillä oli lihakset vähän kipeät. Teinkin pitkän alkukävelyn ja maasta työstöt, ja selästä työskenneltiin vain reilu puoli tuntia. Tähän mahtui käynnissä suoristus, vähän ravia ympyrällä ja kahdeksikolla, ja kevyet laukat molempiin suuntiin. Sen verran vaan, että Willi saa kipeytyneille lihaksille kevyttä liikuntaa ja mahdollisia maitohappoja liikkeelle. Keskiviikkona oli vuorossa selälle lepuutusta (en ratsasta kolmea päivää enempää peräkkäin, säästääkseni Willin selkää), joten tehtiin pitkä maastolenkki talutellen, käytiin vähän laitumella haukkaamassa ruohoa ja lopuksi nopea keikka maneesissa vapaana. Tarkoitus oli oikeastaan vaan venyttää kävelylenkkiä muutamalla kierroksella maneesissa ja käydä piehtaroimassa, mutta Willi päätti ottaa ilon irti ja esitteli taas melkoista akrobatiaa. Se on oppinut nousemaan varsin näppärästi pystyyn (ei tosin ole ikinä esittänyt tätä taitoa ratsain, ainoastaan vapaana riekkuessaan), ja nyt se teki muutaman kummallisen pompun paikoillaan, ensin etupää ja heti perään takapää ilmaan. Kerran luulin jo, että se tulee kyljelleen maahan, kun takajalat lensivät sivulle ilmassa, mutta jotenkin se sai kiepautettua itsensä jaloilleen alas. Olispa taas ollut kamera valmiina! Suhtaudun näihin riekkumisiin periaatteessa positiivisesti, niin kauan kun Willi ei revittele niin pahasti että rikkoisi itsensä. Vapaaehtoiset iloloikat kertovat kuitenkin liikkumisen ilosta ja helppoudesta.

Keskiviikkona käytiin vappumarssilla. Yritin epätoivoisesti saada yhtaikaa kuvaan Willin, Pojon ja lampimaiseman. Vielä niin, että eläimet olisivat olleet kuvassa jotenkin edukseen. Totesin, että se on mahdotonta, joten saatte tyytyä tähän. Hevonen, koira ja ranta. Kukaan ei katso kameraan tai näytä muutenkaan komealta. Käyttäkää mielikuvitusta, on ne komeita, ja maisemakin on kaunis!

Torstaina uskottelin itselleni, että vino hevonen johtuu vain edellisen päivän ratsastamattomuudesta. Willi on aina vinompi ns. vapaapäivän jälkeen. Tehtiin enimmäkseen käynnissä juttuja, ja vain vähän ravia, koska Willi oli niin vino, että totesin ravin olevan siltä liikaa vaadittu. Muuten hevonen oli oikein hyväntuulinen ja vireä, jopa sillä rajalla alussa että olisiko liikaa pörinävaaraa ilmassa. Tänään alkoi olla tekosyyt vähissä, kun edelleen tuntui suoristaminen hankalalta. Pätkiä käynnissä Willi oli aika hyvä, mutta jos ihan rehellinen olen itselleni, ei se missään vaiheessa ollut ihan täysin suora, vaan jouduin koko ajan vähän korjailemaan. "Suora" tarkoittaa meillä sitä, että Willi kantaa painon tasan molemmilla etusilla ilman että minun pitää koko ajan korjata johonkin suuntaan (yleensä vasenta lapaa ylös ja oikeaa takasta mahan alle). Oli se toki tänään parempi kuin eilen, mutta ei lähelläkään maanantain tasoa. Tehtiin vähän enemmän ravia, mutta suuri saavutus oli saada se ravaamaan ympyrällä pieniä pätkiä tasapainossa, turha oli kuvitellakaan että oltais voitu tehdä avoja tms. Muutama kahdeksikko sujui keskinkertaisesti ja yksi melkein-kelpo siirtyminen saatiin aikaan, siihen oli tyytyminen tällä kertaa.

Huoh, olisihan se tylsää jos aina sujuisi kuin tanssi, ja joka kerran jälkeen hevonen olisi edellistä kertaa parempi. Meillä on kuitenkin taas kuukausi aikaa treenata ennen seuraavaa Minin tuntia, joten eiköhän siihen mahdu myös parempia päiviä. Ja viimeisten kuukausien aikana valmennuksissa on aina mennyt edellistä kertaa paremmin, joten edistystä tapahtuu, hitaasti mutta varmasti, vaikkei sitä päivittäisessä työssä välttämättä huomaakaan. Aina kun on hankalaa, kuvittelen Minin maneesin keskelle ja tiedän yleensä ihan tasan tarkkaan mitä hän sanoisi ja mitä korjaisi. Näitä kuviteltuja ohjeita koitan parhaani mukaan noudattaa, mutta ei se ole ihan sama asia kuin todellinen valmentaja neuvomassa. Vaikuttaakohan Minin läsnäolo Williinkin, niin että se keskittyy hommiin enemmän? En tiedä, ehkä mä itse keskityn silloin paremmin, ja se heijastuu hevoseenkin.

Vappuaaaton marssilla tehtin pikavisiitti laitumelle. Pikkuhiljaa totutellaan vihreään, Willi sai kymmenen minuuttia vapautta ja vihreää ruohoa.