Ai niin mulla oli tää blogikin...

...eikä tänne kukaan muukaan kirjoita, joten täytynee aktivoitua itse.

Hups, toukokuu meni ja ollaan jo kesässä! Pikakelataan vähän viime aikojen tapahtumia, että jäisi edes itselle merkinnät muistiin mitä on tullut tehtyä.

Minin edellisen tunnin jälkeen koitin kovasti skarpata ja nostaa vaatimustasoa. Ravattiin selvästi enemmän, toisinaan hyvällä menestyksellä, mutta välillä ravi tuntui tosi vaikealta. Muutamana päivänä Willi oli jopa haluton ravaamaan, ja hetken analysoituani tilannetta tulin siihen tulokseen, että Willin selkä ei ehkä kestäkään ilman satulaa lisääntynyttä ravipompottelua. Kokeilin lampaankarvaista "satulaakin", mutta se ei jostain syystä miellyttänyt Williä (ehkä kiristyssysteemi aiheutti painetta liian pienelle aluelle, ota tosta herkkiksestä nyt selvää...). Palattiin suunnitelmassa ja ratsastuksen rytmityksessä askel taaksepäin, eli keskimäärin kaksi päivää ratsastusta ja kolme päivää selkälepoa. Tämä tuntui auttavan, ja muutaman kerran sain taas tosi hyviä hetkellisiä Wau-fiiliksiä Willin ravista. Mutta ei se helppoa ole vieläkään. Yritin lisätä ravia myös maasta työskentelyyn, mutta kentällä tai maneesissa ravi on aika onnetonta. Tiellä sen sijaan Willi ravaa oikein halukkaasti, joten meidän (lähes) päivittäinen kolmen kilometrin alkulenkki tallitiellä sisältää useita pieniä pätkiä ravia ja käynti-ravi-käynti-siirtymisiä. Toisinaan koitan tehdä näitä ohjat kädessä, hallitusta käynnistä, mutta yleensä mennään ihan rennosti vapain ohjin/kapsonin kanssa rinnakkain hölkötellen. Willin käynti on ainakin parantunut nyt kun kuormitan selkää vähemmän. Sen käynti menee tosi helposti passimaiseksi, ja ihan vapaana rennosti kävellessäkään tahti ei ole ihan puhtaan tasainen nelitahtinen. Tämän huomaa erityisesti alamäissä, joiden kävelyä Willi on välillä jopa vähän varonut. Nyt viime aikoina olen ilokseni huomannut, että jo alkulenkistä Willi kävelee tosi hyvin, ja alamäetkin menevät oikein reippaasti ja sujuvasti, selkää jännittämättä. Tien pinta on aika kova, joten kavioiden kopseesta kuulee selvästi käynnin rytmin. Pitkäjalkaisena ja lyhytrunkoisena Willi astuu aina ihan reilusti takajalalla etujalan jäljen yli, mutta oikein rennon reippaasti lampsiessaan yliastuntaa on melkein kolme kavionmittaa. Koitan antaa sen tiellä kulkea mahdollisimman paljon tällaista isoa "kokovartalokäyntiä", jossa pääkin saa rytmikkäästi heilua reilusti käynnin tahtiin, koska työskennellessä mennään vielä aika paljon pientä ja hidasta käyntiä. Takajalat astuvat nykyään myös symmetrisemmin kropan alle (ennen Willi astui vasemmalla takasella keskemmälle rungon alle etujalkojen väliin ja oikea takanen kulki enemmän oikean etusen kanssa samaa uraa.)

Mini ehti käydä viikko sitten pitämässä taas tunnin, ja alun maasta käsin esitettyjen kuvioiden jälkeen otti puheeksi taas kanget Willille. Kerroin että olen suunnitellut monta kertaa niiden kokeilua, mutta en ole yksin uskaltanut ruveta sovittelemaan niitä (meillä ei ole omia, mutta olen saanut luvan penkoa vapaasti tallin omistajan vakuuttavaa suitsiarsenaalia, kaikilla tuntsareilla on nimittäin omat kanget!) No Minihän laittoi minut sitten saman tien kipaisemaan talliin hakemaan kankia, ajatteli varmaan että mä en muuten ikinä uskalla kokeilla niitä. Olin sen verran jo entuudestaan kartoittanut tilannetta, että tiesin minkä hevosen kankia lähdetään ensin kokeilemaan, niissä oli brigong ainakin saman mittainen kuin Willin oma nivelkuolain ja hevonen on muutenkin samaa kokoa (ja rotua!) kuin Willi. Mini sääteli remmejä hetken Willille sopivaksi, ja sitten selkään kokeilemaan. Kankiohja pidettiin koko ajan aika löysällä, ja käytin oikeastaan pelkkää bridong-ohjaa ratsastukseen. En tiedä saiko ylimääräiset raudat ja narut meidät molemmat ehkä hiukan kipsiin ja "hitaalle", mutta mitään kovin loisteliasta ei tällä tunnilla saatu aikaiseksi, tahkottiin vain samoja tuttuja kuvioita. Minin mukaan Willi näytti pudottavan helpommin oikean lavan alas, vaikka ennen vasen puoli on ollut enemmän se mikä karkaa. Tämä on linjassa sen havainnon kanssa, että minusta meidän ns. vaikeampi kierros on vaihtunut. Tämä pitää kai ottaa ihan hyvänä asiana, jotain muutosta on tapahtunut. Oikeaa lapaa koitettiin ottaa haltuun pienillä raipan kosketuksilla lavalle (lyhyellä raipalla), mutta täytyy myöntää että kädet täynnä ylimääräisiä ohjia en saanut omia käsiäni kovin herkästi tottelemaan, joten pitänee koittaa tätä joskus toiste normi nivelillä. Uutena kokeiltiin myös sitä miten Willi reagoi maasta avustettuun raipan sivelyyn. Mini käveli rinnalla ja aktivoi Williä pepun päältä varovasti raipalla samalla kun minä koitin pitää sen vain edestä suorana ja hitaana. Aluksi Willi yritti kiivetä takajaloilla maneesin seinälle, mutta hyväksyi sitten raipan normaaliin tapaan ja näin saatiin vähän aktiivisempaa käyntiä. Pikkuhiljaa pitäisi nimittäin päästä hitaasta hipsuttelusta eteenpäin ja lisätä liikkeeseen aktiivisuutta. Käynnissä teen nykyään paljon jo ns. normaalitemmossa tehtäviä, ja hitaaaseen käyntiin mennään vain silloin kun Willi hukkaa suoruuden ja alkaa painaa kädelle jommalle kummalle puolelle. Ravissa mentiin enimmäkseen ympyrällä, ja koitettiin saada aikaan hyviä askeleita. Myönnän että en itse ollut ihan parhaimmillani, jotenkin tiesin kyllä mitä pitää korjata, mutta en kuitenkaan korjannut kunnolla, mistä johtuen meni hetki että saatiin Willi ravaamaan kunnolla. Lopulta tuli edes pari hyvää askelta, joihin Mini oli tyytyväinen, ja taisipa loppuun kommentoida minun ratsastuksestakin, että tulihan sieltä lopulta edes jotain sinne päin ratsastusta muistuttavaa...

"Kattokaa ny, mitä ne tunki mulle suuhun!"

Minin tunnin jälkeisenä päivänä Willi tuntui taas aika könköltä ja suusta vähän jähmeältä, liekö kanget olleet sen mielestä vähän liian epämiellyttävät (suitsiessa ei meinannut avata suutaan, vaikka normaalisti se ottaa kuolaimet itse suuhun!). Ajattelin että annetaan sen selälle (ja suulle) taas pidempi loma, ja tein kokonaiset neljä päivää maasta juttuja. Yhdelle päivälle otettiin jopa pientä puomityöskentelyä ja hyppelyä. Puomeja mentiin ravissa juoksuttaen liinan päässä ja sitten paria kavalettia innarivälillä vapaana laukassa. Loppuviikosta kokeilin uudelleen kankia maasta käsin, mutta en saanut niistä sen kummemmin mitään erityistä irti, enimmäkseen oli vaan hankalaa pitää yhdessä kädessä neljää ohjaa ja raippaa. Taas kankipäivän jälkeen (ratsain) Willin suu oli vähän puuta, joten joko käytössä ollut kankikuolain ei ole Willille hyvä, mä en kerta kaikkiaan osaa käyttää niitä tai Willin mielestä ne on ylipäätään ihan turhat vehkeet. Ehkä me jätetään ne toistaiseksi vähemmälle, ja palataan niihin myöhemmin. Sinänsä kanget ei ole Willille uusi juttu, mutta täytyy selvästi löytää joku konsti millä Willin suu rentoutuisi kankienkin kanssa. Alkuaikoina Willin oli vaikea rentouttaa suutaan myös nivelien kanssa, joten varmaan kankiin totuttelukin vie oman aikansa. Koska me ei kisata (varmaan koskaan) mitään vaativaa, jossa kankia oikeasti vaadittaisiin, niin en ajatellut ottaa niistä sen suurempaa painetta. Muutenkin neljän ratsastamatoman päivän jälkeen Willi tuntui tosi vinolta ja vempulalta, tuli flash back viime syksyyn, kun aloittelin Willin varsinaisen systemaattisen ratsastuksen. Vasta seuraavana päivänä sain takaisin ns. normaalin Willin, joka reagoi istuntaa, suoristi itse itsensä ja mutusteli pehmeästi kuolainta suussaan, kevyellä tuntumalla. Huoh, pelkäsin jo että ollaan menty pahastikin takapakkia, mutta tulihan sieltä lopulta ihan hyvät avot, sulut ja käyntipiruetit.

Viime kesältä tutuksi tullutta puomijumppaakin ollaan tehty pitkästä aikaa. Willin mielestä nää on välillä vaan tooosi tylsiä.

Willin elämä ruunalaumassa on sujunut oikein hyvin, ja viiden ruunan porukka elelee hyvin sopuisaa ja leppoisaa yhteiselämää. Willi tosin on porukasta ainoa, jolla ei ole puremajälkiä kaulassa ja kropassa, joten joko se on laumassa bully, joka pureskelee muita, tai se pysyy enemmän erillään ja omissa oloissaan. Omakohtaisen tarkkailun perusteella veikkaan jälkimmäistä. Hevoset siirtyivät reilu viikko sitten kokonaan laitumelle, ja tällä viikolla kokeilin jättää Willin myös yöksi ulos. En tiedä johtuiko rasituksesta (jos se ei osaa levätä maaten laitumella tai muuten ramppaa koko yön) vai liiasta ruohon syönnistä sen jalat kuitenkin turvottelivat hiukan, ja kaviotkin tuntuivat normaalia lämpimimmiltä. Mietin jo ettei se vaan kehittäisi itselleen mitään kaviokuumetta, joten tänään se jäi yöksi taas talliin ja menee huomenna ns. kuivatarhaan päivällä, ihan varmuuden vuoksi. Tähän väliin ei todellakaan kaivattaisi mitään kaviokuumetta! Ei Willi tuntunut yhtään arkovan etujalkojaan, ja etu- ja takakaviot ovat kaikki tasaisen lämpöisiä, joten toivottavasti tämä on hätävarjeluliioittelua ja ohimenevä ilmiö laitumelle totutteluvaiheessa. Mutta tämmöinen neurootikko kun olen, niin tottakai paniikkinappula on pohjassa heti, kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa ilmenee! :D

Ruunat laitumella. Kaikenväristä ja -kokoista löytyy, kaikki kuitenkin elävät sopuisasti keskenään.

(Pahoittelen jälleen kerran kännykkäkuvien luokatonta laatua, lottovoittoa ja oikeaa kameraa odotellessa saatte tyytyä näihin.)