Tunniste: pörinä

Enpä olisi uskonut, että vielä pitkään aikaa olisi tarvetta lisätä tunnistetta "pörinä" Williä koskeviin blogipäivityksiin. Mutta niin vaan eilen oli virtaisan tuntuinen hevonen alla! Piti oikein miettiä, mistä se johtuu, koska koko kesän ajan Willi on ollut enemmän tai vähemmän perusvarma (lue: hidas) käytökseltään. Tulin siihen lopputulokseen, että useampi pienempi muutos yhdessä ovat varmaan syynä vireyteen; viileämpi sää, muutamat karsinassa leväten vietetyt yöt laitumen sijaan, ja kaiken lisäksi bot-loimi päällä lihakset ovat ehkä vetreytyneet. Heitin loimen muutamaksi tunniksi ennen liikutusta selkään, kun hevonen oli ehtinyt kastua sateessa ja piti odotella estevalmennuksien päättymistä ennen maneesiin pääsyä. Mutta en missään nimessä valita, Willi oli oikein hauska, vaikka hetkittäin sillä meinasi olla omia ideoita siitä mitä tehdään. (Muistuttakaa mua tästä sitten talvella, kun todellinen pörinäkausi alkaa, ja Willi riepoo mua ympäri maneesia!)

Olin liikkeellä hyvin varovaisella ja tunnustelevaisella asenteella, koska mitään selitystä Willin mysteerivaivoille ei vielä ole löytynyt (no ei kyllä ole ehditty tutkiakaan vielä...). Ajattelin aloittaa kevyesti maasta työskentelyllä ilman satulaa ja edetä sen mukaan miltä hevonen tuntuu. No tuntui ihan hyvältä, tein lyhyesti molempiin suuntiin suoristukset, avot ja sulut (eli samat kuviot kuin aina ennenkin, hyödyllinen rutiini vai tylsää toistoa?), ja sitten satuloin Willin maneesissa. Koitin laittaa karvaromaanin aika eteen, niin että satulan etuosan alla on vain osa romaanin etusiivekkeistä. Näin siksi, että halusin saada satulan painopisteen pidettyä edessä niin, ettei Willin selkään tule painetta liian taakse.

Selästä käsin Willi tuntui hyvältä heti alkuun. Reippaalta. Se reagoi aika hyvin istunnalla tehtyyn suoristukseen, aluksi. Mutta sitten mentiin kohti mörköpäätyä. Willi oli korvat tötteröllä ja hyvin ryhdikkäänä (mikä ei sinänsä ole huono asia), mutta keskittyi nurkkien kyttäämiseen enemmän kuin ratsastajan yrityksiin istunnalla hienovaraisesti pitää hevosta suorana. Willin kyttääminen on onneksi (yleensä, kop kop) sen laatuista, että se ei yritä sinkoilla tai tehdä muutenkaan äkkinäisiä liikkeitä mihinkään suuntaan, se vaan jännittyy ja kuikuilee ympärilleen. Nauratti vaan, kun toinen oli niin tohkeissaan ja tosissaan. Usein Willi on pörinätuulella itse asiassa aika kiva ratsastaa, jos sen energian saa suunnattua oikein. Nytkin sain ylimääräisen ryhdikkyyden kanavoitua päätyä kohti kävellessä aika nopeasti oikeaan suuntaan. Kevyeksi edestä ja etuosa ylös. Niska pysyi korkealla, ja turpa oli luotiviivan edessä, välillä reilustikin, mutta niin kauan kun tunnen, että Willi on silti avuilla ja suorana, niin nenä saa nousta ihan vapaasti ylemmäs. Päädystä poispäin tultaessa oli vaikeampaa saada suoruus pidettyä hallinnassa. Willi yritti heittäytyä päädystä pitkälle sivulle kiirehtien ja sisälapa edellä (erityisesti vasemmassa kierroksessa, ylläripylläri). Jouduin käyttämään koko jalkaa, myös alapohjetta, vastassa sisäpuolella, mikä saa Willin helposti entistä enemmän kiihdyttämään vauhtia. Jäätiin hetkeksi oikein hieromaan ympyrälle mörköpäätyyn kropan hallintaa, ja jouduin käyttämään välillä aika paljon sisäjalkaa ja pidätteitä. Willi on keksinyt tavan yrittää luistaa, kun pyydän sen sisätakajalkaa kropan alle kohti ulkoetusta ja samalla asetusta ulos. Ensin se alkaa vain kiihdyttää vauhtia ja astua takajalalla pitkin askelein eteen, mutta ei sivulle. Kun joudun ottamaan vauhtia edestä vastaan ja pyydän jalalla enemmän sivulle, alkaa se väistää koko kroppaa ulos lapa edellä. Joudun ottamaan vauhdin tosi hitaaksi, että saan ulkolavan hallintaan, mikä tarkoittaa vahvempaa ohjaa kuin haluaisin käyttää. Jouduin myös tehostamaan väistättävää sisäpohjetta pienellä raipan naputtelulla, mikä on aika harvinaista muuten. Muutaman kerran tein takaosan siirron ulos liioitellusti, jotta saisin Willin kuuntelemaan sivulle pyytävää pohjetta. Toisaalta kun oltiin ympyrän avoimella sivulla ja piti kääntyä takaisin mörköpäätyyn päin, lähti Willi liiraamaan ja koko hevonen kääntymään lapa edellä ihan toiseen suuntaan. Hetkittäin piti ihan oikeasti keskustella siitä kumpi meistä määrää suunnnan! Siirsin välillä ympyrän keskelle maneesia, mutta sama kyttäily ja sivuliirailu jatkui siinäkin. Pikkuhiljaa keskustelu alkoi kuitenkin kääntyä minun edukseni, ja päästiin hetkittäin siihen, että istunnalla vain ylläpidin suoruutta, eikä tarvinnut olla koko aikaa punkemassa hevosta vastaan johonkin suuntaan. Palkitsin Willin muutamaan otteeseen pienellä paussilla pitkin ohjin, mutta mörköjä ei silti saanut lähteä karkuun. Ja itse asiassa Willi käveli vapain ohjin hyvin reipaasti päätyyn, vaikka se oli edelleen aika jännittävää sen mielestä. Se yritti oma-aloitteisesti jopa astella päädyssä olevien kouluaitojen yli tutkimaan tarkemmin nurkissa asuvia kummituksia. Pysähdyttiin päädyssä nurkkiin ja oven kohdalle, ja kun Willi oli rento, sai se selästä käsin pari polettia.

Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että nyt olisi hyvä hetki pyytää ravia. Willi oli sen verran energinen, ryhdikäs ja reaktiivisen tuntuinen, että uskoin sen vastaavan hyvin pieneen eteenpäin pyytävään apuun. Silloin minun on itse helpompi pitää istunta ja siten koko hevonen kasassa siirtymisen läpi. Ja oikeassa olin, vaikka ravi ns. normaalin mittapuun mukaan oli varsin vaatimatonta ja maahansidottua, meidän esittämäksi se ei ollut ollenkaan pöllömpää. Muutaman kerran Willi ehdotti käyntiin siirtymistä tai kotiinpäin liiraamista, mutta pienellä muistutuksella se jatkoi mukisematta kohti mörköjä. Päädyn kohdalla ravi oli aina parasta, koska Willi pörhistyi ryhdikkääksi, mutta kuunteli kuitenkin jo varsin hyvin ratsastajan apuja. Samoin ilokseni huomasin, että koulusatulassa istuminen harjoitusravissa alkaa tuntua jo aika kotoisalta, ja pystyn jopa hiukan käyttämään istuntaa hevosen ohjailuun ja kontrollointiin ravissakin. Jei, tuli jo melkein sellainen tunne, että ratsastan hevosellani, enkä vaan keiku mukana! Vasempaan kierrokseen ravi oli vielä parempaa, joten muutaman hyvän pätkän jälkeen lopetettiin molemmat hyvillä mielin.

Entäs se mysteerivaiva? Ei se ihan kokonaan loistanut poissaolollaan, mutta päätin ottaa strategiaksi hienovaraisen pyynnön jatkaa eteen jos Willi yritti itse pysähdellä. Ekan ravin jälkeen käyntitauolla se tarjosi taas tuota pissausasentoa, mutta lähti mukisematta liikkeelle kevyellä pohkeella. Meidän tapa työskennellä rohkaisee ja aktivoi hevosta itse tekemään ratkaisuja, ja annan Willin tarjota monenlaista toimintaa rankaisematta sitä vääristä vaihtoehdoista, joten olen aika luottavainen, että jos sillä olisi ollut tosi tukala olo, olisi se laittanut hanttiin voimakkaammin. Nähtiinhän se alun kiemurteluissakin; jos Willi on vahvasti jotain mieltä, niin se kyllä ilmoittaa sen ratsastajalle! Ja hyvä niin, ei hevosen tarvitse olla sokeasti totteleva kone, vaan kumppani jolla on keskustelussa oma ääni. Ratsastaja johtaa keskustelua ja ohjaa sitä oikeaan suuntaan, mutta ei jakele diktaattorimaisesti käskyjä.