Kootut selitykset, osa 1: diippiä shittiä

Dead silence here! Jotenkin blogin kirjoittaminen on ollut joko ylivoimaisen vaikeaa, tai suurimmaksi osaksi olen vain aktiivisesti unohtanut että minulla mitään blogia olisikaan. Toivottavasti molemmat lukijani löytävät tänne kuitenkin taas takaisin :P ! Syksy oli jotenkin ylivoimaisen raskas ja synkkä monelta osalta (enkä oikein osaa itsekään yksilöidä tarkemmin että miksi, varmaan monen asian summana), joten tänne kirjoittaminen oli hetkittäin kyllä se ihan vihonviimeinen ajatus päässä.

En oikein tiedä mistä pitäisi aloittaa. Epämääräisiä ajatelmia ja jopa jonkinlaisia valaistumisen tunteita on tullut, mutta kuinka kirjoittaa niistä järkevästi? Pitäisikö aloittaa jonkinlaisella vanhan kertauksella? Kirjoittelin ensin pitkät pätkät sekalaisia selostuksia syksyn tapahtumista, mutta havaitsin nopeasti, että siitä tulisi sellainen sillisalatti maraton-selostus, ettei sitä jaksaisi kukaan kahlata läpi, joten ehkä parempi jakaa juttu useampaan osaan. Tehdään tästä siis juttusarja, otsikolla kootut selityset! Sitä paitsi jos vaikka näin saisin motivoitua itseni pitämään yllä hiukan tiuhempaa kirjoitus- ja julkaisutahtia. (not very likely, though... :P ) Ensimmäinen osa alaotsikolla "diippiä shittiä" olkoon sekalaista tajunnanvirtaa ja tunnelmointia. Jos se ei nappaa, siirry suoraan osaan 2, jossa palataan takaisin konkreettiseen maailmaan.

Edellinen kirjoitukseni on julkaistu heinäkuun loppupuolella. Vähän sitä ennen oli tapahtunut jotain, joka veti mielen matalaksi pidemmäksi aikaa. Nimittäin yksi on joukosta poissa, yksi parhaista. Heinäkuun alussa, vain muutama viikko ennen kymmenettä syntymäpäiväänsä Pojo nukkui pois. Kymmenen vuotta on bokserille jo ihan kunnioitettava ikä. Pojolla oli suuri sydän, mutta se sydän ei enää jaksanut, ja ystävä piti päästää sateenkaarisillalle. Nähdään siellä myöhemmin! Ensimmäinen vuorokausi ilman Pojoa meni enimmäkseen  itkiessä, oksentaessa ja nukkuessa, jokseenkin tässä järjestyksessä. Hassua miten kroppa reagoi suruun. Huomasin muutenkin vältteleväni jonkin aikaa kotona oloa, joten tallilla, paikallisen huoltoaseman kahviossa, (jossa muuten tätäkin kirjoitan) ja milloin missäkin tuli hengailtua normaalia enemmän.

Hyvää matkaa, rakas!

Tässä tuli kuulkaa juuri muutama päivä sitten täyteen tasan kolme vuotta hevosen omistajana! En ole kauheasti täällä blogissa avannut muuta elämäntilannettani, mutta todetaan nyt sen verran, että moni asia (lue: kaikki...) elämässäni oli kokenut totaalimuutoksen, mikä toisaalta teki hevosen hankkimisen ylipäätään mahdolliseksi. En tiedä miten järkevältä muiden mielestä kuulostaa se, että muuttaa uudelle paikkakunnalle, josta ei tunne entuudestaan ketään, enimmäkseen vain siksi että voi hankkia hevosen! Sillä hetkellä se oli minusta kuitenkin loogisin siirto elämässä. Minulla ei ole kauheasti ollut tapana jäädä jossittelemaan tehtyjä elämänvalintoja tai koettelemuksia, otetaan vastaan mitä tulee ja edetään sitten sen mukaan, enkä ole tätäkään päätöstä katunut. Se, että ostin sitten Willin kaltaisen elukan ei varsinaisesti kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta jälkiviisaana voin siitäkin todeta, että onpahan se ainakin opettanut paljon! Mahdolliset tulevat hevoseni voivat olla monesta kiitollisia Willille, niin paljon se on minua koulinut! En ole missään määrin uskonnollinen tai hengellinen, mutta jonkinlaiseen kohtaloon uskon, ehkä meidän olikin tarkoitus törmätä. Kolme vuotta sitten oli kyllä suunnitelmat ja ajatukset hevosen omistamisesta kovin erilaiset kuin millaiseksi todellisuus on osoittautunut. Willin kanssa piti treenata koulua ja käydä vähän kilpailemassa seura- ja ehkä aluetasolla (vai-miten-ne-tasot-nykyään-määritelläänkään...) helppoa A:ta muutaman vuoden ajan, ja ehkä sitten jossain vaiheessa (parin, kolmen vuoden jälkeen!!!) Willin ikääntyessä voisi olla ajankohtaista vaihtaa alle nuorempi hevonen, jonka kanssa pääsisi etenemään ehkä jopa vaativiin luokkiin. Jostain syystä ns. bucket listallani on ollut tavoitteena suoriutua hyväksytysti vähintään Va:B-tasoisesta kouluohjelmasta, mutta se(kin) suunnitelma on kyllä hylätty jo aika päiviä sitten. Heh, siis nytkö olisi se aika luopua Willistä ja jatkaa "uraa" (LOL!) nuoremmalla tykillä?! Eihän me olla päästy Willin kanssa kuin vasta vähän alkuun, eikä se vielä 16-vuotiaana ole ikäloppu! Toisaalta, eihän siitä voi luopua, koska sille tuskin löytyisi ostajaa, eikä se minusta ole vielä kuoppauskunnossakaan. Vai miltä kuulostaisi myynti-ilmoitus: Myydään 16-vuotias lupaava kouluhevonen, joka ei tosin osaa vaihtaa laukkaa. Selässä okahaarakeahtaumaa, SI-nivelessä vähän sanomista, vanha lievä jännevamma toisessa etujalassa. Luonteensa puolesta EI sovellu pelkäksi tätikuljettimeksi, eikä kestä pelkkänä pihankoristeena, vaan vaatii aktiivista kuntoutusta pysyäkseen toimintakykyisen. Anyone interested? I thought so too... Täytyy siis vaan koittaa järjestää muut asia elämässä niin, että voin pitää sen jatkossakin. Ja ainahan sitä voi haaveilla, että ehkä se saadaan vielä vaihtamaan se laukkakin, jos oikein hyvään kuosiin saadaan takapäätä jumpattua... Uusi lisäys listalle?

Myydään käytetty, mutta rakkaudella pidetty pienlentokone. Vaatii pientä laittoa. (kuva: Joanna Kultanen)