Kootut selitykset, osa 2: Satula

Satula. Siis OU MAI GAAD! Miten se voikin olla jatkuvasti riesana, vai olenko vaan jotenkin yliherkkä ja teen tästä jatkuvasti ongelman itselleni?! (Vastaus: olen...) Niin kuin aiemmin jo kerroin, keväällä oltiin mukana Satula.comin järjestämällä Amerigon satulaklinikalla Paimiossa, ja siellä itse herra Amerigo (a.k.a. Peter Menet) totesi että satula on periaatteessa oikea Willille, mutta sitä pitää hiukan muokata; leventää (ylläripylläri!) ja vaihtaa paneelit toisenlaisiksi (älkää kysykö tarkemmin...). Parin viikon hommahan venyi sitten pariin kuukauteen, ja kun lopulta sain satulan takaisin kesä-heinäkuun vaihteessa, en ollut heti ihan vakuuttunut sen sopivuudesta, eikä ollut Willikään. Kokeilin karvalla ja ilman, satuloin edemmäs ja taaemmas, kokeilin eri vastinhihnakombinaatioita (meidän satulassa kun on ekstravastinhihna ns. normaaliin tehdasasetuksiin verrattuna). Jotenkin mikään ei tuntunut hyvältä. Lopulta kokeilin oikeastaan vähän leikilläni laittaa pienet huopapalat paneeleiden alle satulan keskikohdalle. Amerigossa tämä on onneksi mahdollista, kun paneelit ovat keskeltä irrallaan satulan rungosta. Willillä on aika kaareva selkä, ja se inhoaa syvästi sitä, jos satula jää vähääkään kanittamaan edestä ja takaa, eikä asetu tasaisesti koko selän alueelle. And voilà, vihdoinkin hevonen tuntui hyväksyvän satulan! Ja joo, tiedän, olen ihan friikki ja totaalisen vainoharhainen tämän asian suhteen, mutta kaikesta huolimatta tällä minimaalisen pienellä korjauksella Willi tuntui lopulta hyvältä ratsastaa! Päästiin taas treenaamaan ratsain!

Koko ajan oli mielessä, että treenaan hetken itsekseni, että päästään takaisin edes jonkinlaiseen peruskuosiin näissä ratsuhommissa, ja vasta sitten pyydetään valmentajaa paikalle. Tämän saman perustyön kun olen tehnyt Willin kanssa jo muutamaankin otteeseen, joten aika hyvin tiedän ja osaan tehdä pohjatyötä omin nokkineni. Suoruus, tasapaino ja taipuminen ensin käynnissä kuntoon, ja sitten pikkuhiljaa samoja juttuja ravissa. No, matkaan tuli sitten välillä muutamia muitakin muuttujia (näistä lisää myöhemmin, stay tuned!), mutta joka tapauksessa loppuvuodesta oltiin siinä pisteessä, että Willi liikkui kuten hevonen, ja ravissa pystyin tekemään jo jonkinlaisia avoja ja hyvänä päivänä sulkutaivutuksen yrityksiäkin. Ravin laatu ylipäätään on hyvä indikaattori Willin kunnosta; kun se on hyvässä kunnossa, esittää se todella hienoa, hidasta mutta ilmavaa ravia. Todellinen pomppulinna ratsastajalle...

Kunnes kehitys tyssäsi, ja Willi alkoi muuttua taas vastahakoiseksi. Satuloidessa se kiukutteli (hyvin epänormaalia!), ja kun nousin selkään, se protestoi muutamia ensimmäisiä askeleita välillä hyvinkin voimakkaasti; kaula ruttuun, korvat taakse, häntä ja takajalat saattoivat heilahtaa muutaman kerran (erittäin epänormaalia!). Edestä normaalisti kevyt ja herkkä hevonen alkoi painaa kädelle ja venkuloida. Kelasin mielessäni monenlaisia vaihtoehtoja mistä käytös voisi johtua (vatsaoireita?), mutta valitettavasti se loogisin ja minusta siksi todennäköisin vaihtoehto oli satula. Varsinkin kun perinteinen hypoteesia tukeva testi, eli ilman satulaa ratsastaminen, (tuloksena taas tyytyväinen ja kevyesti toimiva hevonen), vahvisti epäilyni. Mikä ihme siinä on, että puolen vuoden välein pitää olla rukkaamassa satulassa jotain?! Voiko olla, että satulaa pitää vain topata, vai edelleenkö Willi levenee edestä?! Onneksi syksyn mittaan tapahtui suurta edistystä myös meidän in-hand-jutuissa, ja pystytään tällä hetkellä tekemään juttuja maasta käsin myös ravissa. Itse asiassa tässä muutamana viime päivänä ollaan aloitettu myös laukannostojen treenaminen maasta käsin, joten satulattomuus ei tarkoita enää käyntituomiota! Fakta nimittäin on, että juuri tällä hetkellä ei ole varaa laittaa taas about viittäsataa euroa tuon saakutin satulan muokkaukseen, joten bare-back pädillä ja in-hand-hommilla mennään enimmäkseen. Satunnaisesti voin tuon satulan laittaa Willin selkään, ei se niin pahasti ole epäsopiva. Tässä mm. muutama viikko sitten innostuimme hiukan hyppelehtimään pieniä kavaletteja, ja kun Willin ei tarvinnut miettiä niin tarkasti kropan koordinaatiota vaan sai roiskia menemään vähän vapaammin, ei satula tuntunut suuremmin häiritsevän sen menoa.

Tämä tietysti herättää sen kysymyksen, että olemmeko me molemmat vaan hiukan liian herkkiä tälle satula-jutulle, ja pitäisikö sitä hammasta purren vaan painella menemään, eikä ottaa niin herkästi hernettä nenään? Mutta ihan hyvin voin esitää vastakysymyksen, että miksi meidän pitäisi? En usko, että hevonen varsinaisesti tarvitsee ratsastusta elääkseen onnellista hevosen elämää. Jos siis en ratsasta Willillä päivittäin, se ei ole pois hevoselta. Varsinkin, kun pystyn tarjoamaan sille muuta vaihtoehtoista liikuntaa, jonka avulla pystyn ylläpitämään sen lihaskuntoa. Kaiken koulutuksen eräs perusperiaate on, että se toiminta mitä toistat, vahvistuu. Jos päivästä toiseen treenaaminen on suurimmaksi osaksi hampaiden kiristelyä, väärien lihasten jännittämistä, ja selkä jäykkänä ratsastajan vastustelua, miten ihmeessä se veisi Williä eteenpäin? Ja koska itse olen kiusallisen tietoinen siitä, että satulan kanssa en saa tällä hetkellä hevostani kulkemaan siten kuin haluaisin, ei ratsastaminen tuo minullekaan minkäänlaista nautintoa. Ja siitähän tässä pitäisi olla kyse, harrastuksen (varsikin näin kalliin ja kuluttavan!) toivoisi tuovan ainakin jollain tasolla myös iloa elämään.

Näillä siis mennään tällä hetkellä. Ratsastan Willillä 1-2 kertaa viikossa, yleensä selässä tämä hankkimani Barefootin bare-back pädi (on muuten todellinen sohva, suosittelen!), ja harvakseltaan satulan kanssa. Lähinnä silloin, jos tehdään jotain extremeä, kuten kiipeillään maahan kaivettujen puomien yli. Jossain vaiheessa täytyy tuo satula taas tsekkauttaa, vieläkö siitä saa muokkaamalla kelvollisen kalun, vai ruvetaanko tosissaan miettimään sunnitelmaa B. Jos homma ei olisi rahasta kiinni, kokeilisin saman tien ehdottomasti joko WOW-satulaa tai rungotonta Freeformia. Molemmissa kiinnostaa erityisesti se, että ne väittävät antavansa tilaa ja mukautuvansa hevosen etuosan liikkeen mukaan. Uskon tämän olevan meillä yksi suurimmista ongelmista tällä hetkellä.

Tässä blogissa harvinainen ratsastuskuva meistä! Ratsastajan takapuolen alta pilkistää hiukan Barefootin 'Ride-on-Pad' Physio, joka on suunniteltu tekemään ilman satulaa ratsastus sekä hevoselle että ratsastajalle mukavammaksi. (Kuva: Ulla Kristiina Torstensson)