May The Horse be with you!

(and The Force, too, for that matter...)

Jahas, olisiko aika taas harrastaa hiukan syvällisempää SOM-höpinää? Istutin tässä taannoin Willin selkään lainakuskin, tarkoituksena hiukan hypellä Willin iloksi. Noh, lopulta siitä tulikin sitten lievien hallittavuusongelmien jälkeen koulutunti, ja tämä sai minut taas pohtimaan hevosen herkkyytä, voimaa ja vuorovaikutusta ratsastajan kanssa. Osaltaan tämän tekstin innoittajana on toiminut myös herra Cornillen sivujen "Chazot Thoughts"-osion kirjoitukset. Kannattaa tutustua!

Energia ja voima. Näiden aistimiseen meillä ei ole spesifisiä aistinelimiä kuten silmät näkemiseen (ts. valon eri aallonpituuksien havaitsemiseen), korvat kuulemiseen (ääniaallot) jne., mutta silti ihminen(kin) pystyy näitä fysiikan suureita aistimaan jossain määrin. Ihmisen (eläimistä puhumattakaan) aistien toimintaa ei varmaan vielä tunneta täysin perinpohjaisesti, ja jo aistien määritteleminen riippuu lähteestä. Monissa koulun biologian kirjoissa esim. tuntoaisti on niputettu yhdeksi aistiksi, vaikka todellisuudessa kehostamme löytyy erilaisia reseptoreita aistimaan mm. lämpötilaa, painetta, kipua ja värinää. Voiman aiheuttamaa kiihtyvyyttä aistimme mm. tasapainoaistin avulla, joka sekin koostuu useammasta komponentista. Todelliset aistikokemukset muodostuvat aivoissamme usein yksittäisten aistireseptorien yhteistoiminnan tuloksena. Esim. varmasti jokainen ihminen tunnistaa silmät sidottunakin, jos hänen kätensä kastetaan veteen, vaikkei kehossamme olekaan spesifisiä reseptoreita aistimaan märkyyttä. 

Cornille puhuu paljon energiasta, ja siitä, miten hevonen pystyy aistimaan ja reagoiman esim. ihmisen selän lihasjännityksen muutokseen, riippumatta siitä istuuko ihminen hevosen selässä vai käveleekö sen vierellä. Klinikoillaan hän on demonstroinut muutamien ratsastajien kanssa sitä, miten ihminenkin kykenee tuntemaan esim. käsien välisen kontaktin välityksellä sen, jos toinen ihminen jännittää selän lihaksiaan, vaikka kontaktissa oleva käsi pysyisikin täysin liikkumattomana ja rentona. En ole itse ollut tämän demon vastaanottavana osapuolena, joten en osaa sanoa miten selvästi tuota osaisin aistia, mutta ainakin demoissa mukana olleet ihmiset ovat antaneet ymmärtää tunteneensa eron (on toki hyvin mahdollista, että jos eivät ole mitään tunteneet, eivät ole kehdanneet yleisön edessä sitä tunnustaa!) Cornille selittää asian siten, että hevonen kykenee aistimaan ihmisen lihasjännityksen muutoksen aiheuttaman energianmuutoksen, jopa ilman varsinaista fyysistä kontaktia. Luonnontieteilijänä olen lähtökohtaisesti aika skeptinen tällaisia väitteitä kohtaan, ja kaipaisin joko omakohtaista kokemusta tai mieluiten jonkinlaista tieteellistä selitystä ilmiölle. Toisaalta, olen iän myötä oppinut hyväksymään, että vaikka tiettyä ilmiötä ei voida (vielä!) selittää, niin se ei silti tarkoita, etteikö ilmiö voisi olla todellinen. Tässä tapauksessa olen tyytynyt siihen, että tämä ajastus hevosen herkkyydestä toimii hyvänä ohjeena hevosen kanssa toimiessa, ja se tuntuisi toimivan käytännössä ihan riittävän hyvin. On se sitten energiaa, paineen muutosta tai näköaistin välityksellä tapahtuvaa kehon kieleen reagointia, on aika helppoa käytännössä todeta, että hevoset todella reagoivat hyvin minimaalisiin, käytännössä olemattomiin apuihin. Tiedättehän sen tunteen, kun hevonen tuntuu reagoivan jo ajatukseen?

Entäs sitten toiseen suuntaan, miten pieneen muutokseen hevosen kehossa ihminen kykenee reagoimaan? Mitä kaikkea informaatiota hevosesta välittyy ratsastajalle, ns. perstuntuman perusteella? Varmaankin tämä riippuu ratsastajasta, miten herkästi kukin meistä osaa kuunnella hevosta omalla kehollaan, ja toisaalta miten tarkasti osaamme tulkita ja analysoida aistimiamme tuntemuksia. Willin kohdalla olen huomannut ainakin sen, että useampikin sen selässä vieraillut ratsastaja on hiukan yllättyneenä todennut, miten vahvalta Willi tuntuu. Tämän voi todeta konkreettisesti sillä, jos lähtee Willin kansa vetokilpailuun, mutta myös sen liikkeistä välittyy ratsastajalle tunne sen voimasta. Willillä on mielestäni maailman mukavin keinuhevosen laukka, mutta liikkeessä on myös voimaa, joka välittyy takapuoleen, mutta ei välttämättä näy ulospäin. Olen välillä maneesissa valitellut, kun Willi on meinannut kuskailla minua laukassa innostuessaan (erityisesti, jos hypätään tai tehdään puomitreenejä), ja yleisö on yleensä vaan moittinut minua nössöksi. Kunnes ovat itse kokeilleet... Willi saattaa ulospäin nimittäin näyttää siltä, että se laukkaa ihan hallittua, aika hidastakin tahtia, mutta ratsastaja tuntee olonsa lähinnä matkustajaksi. Paras tapa hallita tilannetta on, kuten yleensä, ennakointi, mutta jos Willi pääsee yllättämään ratsastajan ja ehtii kerätä voimaa liikkeeseen liikaa, olen todennut maneesin seinät ystäviksi. Voimalla sitä ei voi hallita, sen taistelun ihminen häviä varmasti ihan sata-nolla. Puhun tarkoituksella  liikkeen voimasta enkä vauhdista, koska Willi todella ei välttämättä näennäisesti lisää vauhtia, mutta sen liikkeestä häviää silti tietty hallittavuus.

Voima ja energia. Voima suuntautuu sekä ylös- että eteenpäin. Willillä on iso moottori, kun se päättää käyttää sitä. kuvat: Joanna Kultanen

Itse asiassa minulle on hiukan mysteeri, mistä tuo tunne valtavasta voimasta oikein tulee. Vauhti ei lisäänny, ja Willi saattaa olla edelleen jopa ihan kevyt kädellekin, mutta silti tuntuu, että takapuolen alla hyrrää pari numeroa liian suuri moottori. Samansuuntaisen kommentin kuulin meitä ihan alkuaikoina valmentaneelta Marialtakin; kun Willin kunto koheni, Maria kommentoi Willin selässä istuessaan, että jos Willi nyt päättäisi lähteä johonkin, olisi ratsastajalla aika vähän tehtävissä. Cornille kumppaneineen olivat joskus ihan mitanneet, minkä suuruisia voimia ratsastajaan kohdistuu hevosen liikkuessa. Tutkimuksessa oli asetettu hevosen selkään eri kohtiin seitsemän kiihtyvyysanturia, ja erityisesti mitattiin vertikaalista kiihtyvyyttä. Tuloksista nähtiin, että suurimmat kiihtyvyydet rekisteröi anturi, joka oli asetettu juuri sille kohtaa, jossa ratsastaja istuu. Klinikoillaan muistan Cornillen joskus puhuneen, että sillä kohtaa hevosen etu- ja takajalkojen tuottamat voimat kohtaavat, ja kokonaisvoima on suurimmillaan. (Tutkijana yritin luonnollisesti etsiä käsiini alkuperäislähdettä, oletettavasti päätekijänä on ollut professori Antonie J. (Ton) van den Bogert, mutta vielä en ole törmännyt alkuperäiseen tutkimukseen. Yllä oleva on siis vain referoituna Cornillen omilta sivuilta. Jatkan kaivelemista.) Ehkä se "voima", mitä Willin selässä tunnen, voitaisiin fysikaalisesti selittää juuri kiihtyvyytenä? Vektorisuureena voimalla (ja kiihtyvyydellä) on aina myös suunta, ja optimaalisesti liikkuessaan hevonen työntää itseään (ja siten myös ratsastajaa) erityisesti etujaloillaan myös ylöspäin, ei pelkästään eteenpäin. Ja tämän kyllä tuntee takapuolessaan!