Yksi jätkistä

Viikonloppuna se tapahtui, Willi pääsi taas osaksi tallin ruunalaumaa! Perjantaina oli viimeisetkin hokkikengät vaihtuneet kesäkenkiin, joten riski saada hokinreikä niveleen oli eliminoitu. Toki rautakenkä ilman hokkejakin voi tehdä pahaa jälkeä, mutta tämän verran ajattelin ottaa riskiä. Laumaelämän edut ovat niin suuret. Tallillamme on kaksi isompaa laumaa, tamma- ja ruunalaumat, ja sitten muutama hevonen on ollut joko yksin tai parin kanssa omassa tarhassa. Willi oli vuodenvaihteesta eteenpäin ulkoillut enimmäkseen yksin, vain lähitarhassa näköetäisyydellä (mutta ei kosketusetäisyydellä) toinen yksin tarhaava hevonen.

Lauantaina liikutuksen jälkeen Willi vihdoin tuupattiin muiden poikien sekaan. Mitään suurempaa draamaa ei tapaukseen liittynyt, kaikki lauman jäsenet olivat periaatteessa jo ennestään Willille tuttuja. Ainoa epäilyksen aihe oli suomipoika Karkki, jonka kanssa Willi viimeksi meinasi monotella. Karkki on sittemmin muuttanut tallissa Willin karsinanaapuriksi, ja vaikka Karkki enimmäkseen asuukin ulkona, olivat pojat sentään hiukan saaneet totutella sietämään toisiaan kaltereiden läpi. Karkki on oikeasti maailman herttaisin pikku-suokki, mutta se on vasta aika hiljattain ruunattu, ja sillä on selvästi hiukan jäänyt orin elkeitä mitä lauman vahtimiseen ja paimentamiseen tulee.

Willi ja Armani tutustuvat tauon jälkeen. Kuva lauantailta, kun Willi on juuri päästetty lauman. Tässä ollaan vielä hyvin tuttavallisia, mutta nyttemmin Armani on pitänyt Williä loitommalla.

Willi, Hugo ja Armani mahtuvat hyvin saman pöydän ääreen, jos Hugo on keskellä.

Nuuskuteltuaan nopeasti pari muuta lauman jäsentä, Willi alkoi kierrellä ja tutkiskella paikkoja, kaikki kakkakasat tarkkaan tutkien. Karkki seurasi perässä, ja vahti mitä Willi puuhaa. Tietysti Willi otti heti tuntumaa maaperään myös piehtaroimalla, ja Karkki heitti saman tien ihan Willin viereen pötkölleen. Tämän täytyy olla joku laumajuttu, osaako joku viisaampi selittää? Mitä synkronoitu piehtarointi tarkoittaa? Hetken päästä Willi meni uudelleen piehtaroimaan, samaan kohtaan missä Karkki oli piehtaroinut, ja taas Karkki matki perässä. Hassua.

Pojille on tänä keväänä valmistunut uusi sääsuojakin, sitäkin käytiin Willin kanssa katsomassa. Suojassa on suola- ja mineraalikivet, sekä pehmeää hiekkaa, jossa pötkötellä. Aluksi Willi suhtautui suojaan vähän varauksella, mutta kun sunnuntaina räntäsateen iskiessä talutin sen uudestaan suojaan, jäi se sinne mun seuraksi tyytyväisenä odottelemaan kuuron päättymistä. Ja ehtihän se sillä keikalla kokeilla hiekalla pötköttelyäkin!

Sunnuntain räntäsateessa tutustuttiin tarkemmin poikien sääsuojaan.

Tarjoilu pelaa, suojasta löytyy suola- ja mineraalikivet.

Ja tottakai pitää testata miten hiekassa pötköttely sujuu.

Willin lisäksi toinen tähän asti yksin tarhattu ruuna liittyi myös laumaan, joten nyt ei kenenkään tarvitse ulkoilla yksin. Tämä kaveri on iso ranskalainen puoliverinen, joka on vasta hiljattain muuttanut tallille, ja tiettävästi ainakin Suomessa ollessaan tarhaillut aina yksin. Se oli kuulemma heti marssinut Willin luo, olivathan pojat tähänkin asti olleet toistensa seurana päivät hiekkatarhoilla ja yöt tallissa. Muut hevoset asuvat jo yötä päivää ulkona. Olen tarkkaillut laumaa nyt muutamana päivänä ennen kuin otan Willin sisään, ja aika monimutkaiselta vaikuttaa porukan hierarkia, ainakin toistaiseksi. Willi väistää Armani-ponia, joka puolestaan yleensä väistään Hugoa, joka taas väistää Williä. Sekä Armani että Hugo väistävät Karkkia, mutta nämä kolme mahtuvat hyvin syömään ihan vierivieressä ruokintapöydän ympärillä. Karkki ei komentele Williä kuten muita, vaan tuntuu jopa väistävän Willin tieltä. Uusin ruuna-reppana näyttää väistelevän hiukan kaikkia, ja oli alkuun vähän sen näköinen, ettei tiennyt miten suhtautuisi muihin hevosiin. Willin kanssa se on kuitenkin rapsutteluväleissä. Kenenkään jahtaamista tai potkimista en ole laumassa nähnyt, vaan ohjailu tapahtuu lähinnä luimisteluilla ja turvan ojentelulla kohti väärässä paikassa olevaa toveria. Hyvin rauhalliselta kaiken kaikkiaan lauman yhteiselo näytti. Paikkoja ruokintapöydän luona kierrätetään, ja usein lyhyen ajan sisällä näkee kaikkien muiden vierailevan pöydän luona, erilaisina kombinaatioina, paitsi tuon uuden ruunan. Eiköhän sekin pian tajua, mistä on kyse. Eilen näin senkin syövän heinää Karkin kanssa yhtaikaa, kun muut lauman jäsenet olivat sisällä.

"Mamma, täällä on niin paljon ruokaa, että musta näkyy vaan korvat heinäkasan takaa!"

Laumaan liittyminen on heti muuttanut Willin käytöstä muutenkin. Sunnuntaina kun hain sen sisään, se huuteli tallissa hetken muiden perään, vaikka normaalisti se ei ole moksiskaan yksinolosta. Ruunalauman ja tammalauman tarhat ovat hyvin lähekkäin, ja Willi on nyt pari päivää tyttöjä lähietäisyydeltä tarkkailtuaan niistäkin selvästi kiinnostuneempi. Vanhoilta hiekkatarhoilta oli suora näköyhteys vain ruunalaumaan. Tammat ovat tosin jo jonkin aikaa olleet Willin perään, ja kiimakierrosta riippuen meillä on usein ollut saattajia, kun kuljetaan tammojen ohi. Kaksi tammaa erityisesti hörisevät Willille aina sen kulkiessa ohi, ja tulevat usein ihan juosten meitä vastaan, häntä pystyssä. Toisinaan Willikin on hörissyt tytöille takaisin, mutta nyt sitä saa ihan tosissaan patistaa, ettei se jäisi juttelemaan ja pörhistelemään tyttöjen luo, täydessä taisteluvalmiudessa, ruuna-reppana! Sain sen "orikaulasta" maanantaina pari kuvaakin, kun juttelin erään tammanomistajan kanssa kentällä, ja hevoset pääsivät melkein nenittelyetäisyydelle. Todettiin, että Willi taitaa olla sellainen ruuna, jota ei voisi tarhata tammojen kanssa, se todennäköisesti yrittäisi astua niitä. Tai voihan olla, että tämä on vain jokin välivaihe, kun se sopeutuu uuteen elämään, ja sen käytös normalisoituu pikkuhiljaa. Joka tapauksessa toivotaan, että poikien yhteiselo jatkuu yhtä hyvin, ja tästä voi tulla pysyvä ratkaisu, ainakin ensi talveen asti!

Willi pörhistelee tammalle kentällä, oli kyllä kaula niin upean näköinen että!

Onnellinen hevonen

Tämä kuvasarja on niin herkullinen, että se on pakko julkaista sellaisenaan. Kuvat on ottanut Tia tänään aamupäivällä, suuret kiitokset!

"Aaaah, ihanaa hieroa selkää mutaiseen maahan"

"Ja tosta vielä, oikein hierotaan kaulaa ja poskeakin, tuntuupa mukavalta!

"Hei, hä, kuvaatsä meitsii, kesken köllöttelyjen?!)

"Äh, senkun kuvaat, meitsi vielä vähän ojentelee takakinttuja!"

"Tähän vois jäädä köllöttelemään pidemmäkskin aikaa..."

"..ellei pitäis hieroa toistakin kylkeä! Katon kautta ympäri!"

"Noin! Ja vielä vähän tosta kohtaa!"

"Valmis! Koska mamma tulee harjaamaan?"

Ja sitten on taas näitä päiviä kun

...asiat tuntuu taas vaikeilta. Jottei siis kellekään (vähiten itselleni) jäisi se kuva, että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista Mini tunnin jälkeen, Willi on palautellut mua takaisin maanpinnalle maanantain jälkeen. Tai siis ei mitään katastrofaalisen kamalaa ole sattunut, mutta ei olla myöskään päästy nauttimaan samasta flowsta. Ehkä se on ihan normaalia, paluu arkeen juhlien jälkeen. Ja tietysti hyvä, että onnistumiset tulee nimenomaan valmennustunneille, jolloin päästään kokeilemaan vaikeampiakin juttuja. Itseksemme treenaillessa mä koitan päästä edes lähelle samaa tasoa.

Tiistaina Willi oli selvästi vähän väsyneen tuntuinen, mutta se oli ihan odotettuakin, koska maanantain tunti oli niin paljon intensiivisempi ja rankempi kuin mihin Willi on tottunut. Willi jopa hikoili vähän maanantaina, se on harvinaista! Varmasti sillä oli lihakset vähän kipeät. Teinkin pitkän alkukävelyn ja maasta työstöt, ja selästä työskenneltiin vain reilu puoli tuntia. Tähän mahtui käynnissä suoristus, vähän ravia ympyrällä ja kahdeksikolla, ja kevyet laukat molempiin suuntiin. Sen verran vaan, että Willi saa kipeytyneille lihaksille kevyttä liikuntaa ja mahdollisia maitohappoja liikkeelle. Keskiviikkona oli vuorossa selälle lepuutusta (en ratsasta kolmea päivää enempää peräkkäin, säästääkseni Willin selkää), joten tehtiin pitkä maastolenkki talutellen, käytiin vähän laitumella haukkaamassa ruohoa ja lopuksi nopea keikka maneesissa vapaana. Tarkoitus oli oikeastaan vaan venyttää kävelylenkkiä muutamalla kierroksella maneesissa ja käydä piehtaroimassa, mutta Willi päätti ottaa ilon irti ja esitteli taas melkoista akrobatiaa. Se on oppinut nousemaan varsin näppärästi pystyyn (ei tosin ole ikinä esittänyt tätä taitoa ratsain, ainoastaan vapaana riekkuessaan), ja nyt se teki muutaman kummallisen pompun paikoillaan, ensin etupää ja heti perään takapää ilmaan. Kerran luulin jo, että se tulee kyljelleen maahan, kun takajalat lensivät sivulle ilmassa, mutta jotenkin se sai kiepautettua itsensä jaloilleen alas. Olispa taas ollut kamera valmiina! Suhtaudun näihin riekkumisiin periaatteessa positiivisesti, niin kauan kun Willi ei revittele niin pahasti että rikkoisi itsensä. Vapaaehtoiset iloloikat kertovat kuitenkin liikkumisen ilosta ja helppoudesta.

Keskiviikkona käytiin vappumarssilla. Yritin epätoivoisesti saada yhtaikaa kuvaan Willin, Pojon ja lampimaiseman. Vielä niin, että eläimet olisivat olleet kuvassa jotenkin edukseen. Totesin, että se on mahdotonta, joten saatte tyytyä tähän. Hevonen, koira ja ranta. Kukaan ei katso kameraan tai näytä muutenkaan komealta. Käyttäkää mielikuvitusta, on ne komeita, ja maisemakin on kaunis!

Torstaina uskottelin itselleni, että vino hevonen johtuu vain edellisen päivän ratsastamattomuudesta. Willi on aina vinompi ns. vapaapäivän jälkeen. Tehtiin enimmäkseen käynnissä juttuja, ja vain vähän ravia, koska Willi oli niin vino, että totesin ravin olevan siltä liikaa vaadittu. Muuten hevonen oli oikein hyväntuulinen ja vireä, jopa sillä rajalla alussa että olisiko liikaa pörinävaaraa ilmassa. Tänään alkoi olla tekosyyt vähissä, kun edelleen tuntui suoristaminen hankalalta. Pätkiä käynnissä Willi oli aika hyvä, mutta jos ihan rehellinen olen itselleni, ei se missään vaiheessa ollut ihan täysin suora, vaan jouduin koko ajan vähän korjailemaan. "Suora" tarkoittaa meillä sitä, että Willi kantaa painon tasan molemmilla etusilla ilman että minun pitää koko ajan korjata johonkin suuntaan (yleensä vasenta lapaa ylös ja oikeaa takasta mahan alle). Oli se toki tänään parempi kuin eilen, mutta ei lähelläkään maanantain tasoa. Tehtiin vähän enemmän ravia, mutta suuri saavutus oli saada se ravaamaan ympyrällä pieniä pätkiä tasapainossa, turha oli kuvitellakaan että oltais voitu tehdä avoja tms. Muutama kahdeksikko sujui keskinkertaisesti ja yksi melkein-kelpo siirtyminen saatiin aikaan, siihen oli tyytyminen tällä kertaa.

Huoh, olisihan se tylsää jos aina sujuisi kuin tanssi, ja joka kerran jälkeen hevonen olisi edellistä kertaa parempi. Meillä on kuitenkin taas kuukausi aikaa treenata ennen seuraavaa Minin tuntia, joten eiköhän siihen mahdu myös parempia päiviä. Ja viimeisten kuukausien aikana valmennuksissa on aina mennyt edellistä kertaa paremmin, joten edistystä tapahtuu, hitaasti mutta varmasti, vaikkei sitä päivittäisessä työssä välttämättä huomaakaan. Aina kun on hankalaa, kuvittelen Minin maneesin keskelle ja tiedän yleensä ihan tasan tarkkaan mitä hän sanoisi ja mitä korjaisi. Näitä kuviteltuja ohjeita koitan parhaani mukaan noudattaa, mutta ei se ole ihan sama asia kuin todellinen valmentaja neuvomassa. Vaikuttaakohan Minin läsnäolo Williinkin, niin että se keskittyy hommiin enemmän? En tiedä, ehkä mä itse keskityn silloin paremmin, ja se heijastuu hevoseenkin.

Vappuaaaton marssilla tehtin pikavisiitti laitumelle. Pikkuhiljaa totutellaan vihreään, Willi sai kymmenen minuuttia vapautta ja vihreää ruohoa.