Operaatio Kuplamuovi

Willi on tunnetusti onnettomuus- ja vamma-alttiimpi yksilö kuin Jari Litmanen. Jonkinlaista naarmua saa olla putsaamassa lähes viikoittain. Yleensä pieniä ja vaarattomia, joiden hoito on käytännössä vedellä suihkutus, ja kesäaikaan mahdollisesti tervalaastarin suihkaus päälle. Willi on harvinaisen kohelo jaloistaan, ja kai sillä on ohut iho, joka menee rikki jo katseesta. Hokkiaikaan täytyy olla kaikissa jaloissa putsit, ja silti se onnistuu muutaman kerran talvessa polkaisemaan hokilla jalkaan. Erityisesti se on kunnostautunut kolhimaan etusääriään tarhassa. Jonkin aikaa ihmettelin, miten se siinä onnistuu, kunnes hoksasin missä vika; Willillä on tarhassa betoninen kaivonrengas heinäastiana. Willillä on tapana tonkia ja heitellä heiniä syödessään. Sillä seurauksella, että heinät ovat levällään renkaan ympärillä ja takana. Parhaita paloja metsästäessään se sitten jumppaa ympäri rengasta, ja kolaa kinttujaan kovaan betonirenkaaseen. Joskus pidin sillä suojia etusissa, mutta haavat olivat usein suojien yläpuolella polvissa. Ja onhan päivittäinen suojittaminen ylimääräinen vaiva tallityöntekijälle. Jos siis hevosta ei voi kääriä kuplamuoviin, pehmustetaan kaivonrengas! Tähän tarvitaan vain retkipatja sekä sopivia kiinnityshihnoja. Seuraavassa kuvakertomuksena, kuinka "Operaatio Kuplamuovi" käytännössä toteutettiin.

The Ongelma.

Ratkaisu? Ei kovin käytännöllinen.

Parempi vaihtoehto: hevosen sijaan kääritään betonirengas pehmusteisiin! Tässä assistentti työssään.

Voilà! Retkipatjan reuna on käännetty kaksinkerroin, jotta saadaan paksumpi pehmuste kriittiseen paikkaan renkaan yläreunaan.

Ennen eläinten altistamista testiolosuhteille suoritettiin ihmiskoe. Taipuisa assistentti demonstroi tässä, miten pehmustettu reuna on nyt mukava ja ennen kaikkea turvallinen herkille säärille. 

Seuraavaksi käytettiin valmiiksi pehmustettua koe-eläintä. Koe-eläin testasi rakenteen sekä sisä- että ulkopuolelta ja totesi sen kelvolliseksi.

Lopulta tuotiin paikalle potentiaalinen loppukäyttäjä tutustumaan uuteen ruokintakaukaloonsa. Kohdetta kannattaa lähestyä varovaisesti tarkkaillen ja äänekkäästi puhisten.

Kaula venyy venyy. Porkkanoiden kannustamana uskaltaa kurkottaa renkaan sisään.

Pehmuste sai varsin nopeasti käyttäjältä hyväksynnän, ja voitiin siirtyä normaaliin ruokailumoodiin.

Sirot ja herkkääkin herkemmät sääret ovat ainakin vähän paremmassa suojassa kovaa maailmaa vastaan. Työryhmä jää tarkkailemaan tilannetta ja keräämään dataa pitkän aikavälin käyttökokemuksista.

Disclaimer: No animals or humans were harmed during this project. Only voluntary humans and softly padded animals were used in preliminary testing.

Söpöys-faktori kohdillaan tämän vapaaehtoisen koe-eläimen kohdalla! Ringo on todellinen Tähti! 

Tosi huvittavaa. Kuolen nauruun.

Sairaslomaa ja laihista

Sairasloma jatkuu, siis mun. Käteen on tehty kahteen paikkaan ihonsiirre reilu 1,5 viikoa sitten, ja vihdoin haavat alkavat parantua. Tottakai siirteet on otettu sisäreidessä, mikä ei ole se kaikkein kätevin paikka ratsastajalle, mutta minkäs teet. Ranteen liikkuvuus on vielä aika rajoittunutta, eikä kädessä ole voimaa puristua kunnolla nyrkkiin, mutta pikkuhiljaa ohjat alkavat pysyä paremmin oikeassakin kädessä in-hand-työskentelyssä. Willi on tosin huomannut, että se saa multa ohjat kiskaistua kädestä ihan pienellä nykäisyllä, ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen jos esim. kyljen rapsuttelu kiinnostaa enemmän kuin koottu käynti... Viikon olin kokonaan tallilta pois leikkauksen takia, ja se oli ihan käsittämättömän pitkä aika olla erossa Willistä! Töölön haavapoliklinikan hoitajat ovat kovasti vihjailleet, etten saisi vieläkään luuhata tallilla koko aikaa, mutta olen ottanut ohjeet enemmänkin suosituksina kuin varsinaisina määräyksinä...

Valitettavasti pitkittynyt sairasloma näkyy jo myös Willin kunnossa. Oltuani viikon poissa mua vastassa oli lihava ja vähän nukkavierun näköinen karvaa vaihtava otus. Tai en nyt väitä, että se olisi viikon aikana varsinaisesti lihonut, mutta viikon poissaolon jälkeen sitä osaa katsoa hevosta uusin silmin. Nukkavieru olemus johtuu karvanvaihdosta, joka alkaa olla huipussaan. Vaikka kuinka harjaa magic brushilla, irtokarvaa on aina, ja oheneva vanha talvikarva saa karvapeitteen näyttämään rähjäiseltä. Pitäisköhän kokeilla lainata Pojon (feikki-)furminatoria? Karvanvaihdon avuksi lisäsin Willin ruokintaan hampunsiemenkuurin (kotimainen vaihtoehto chialle, jota olen tähän asti syöttänyt kuureina), toivottavasti se vauhdittaa karvan vaihtumista ja lievittää ihon kutinaa. Willin käsittely on nimittäin hetkittäin todella raivostuttavaa, koska se kutiaa nyt entistä enemmän. Huvittavaa katsella, kun se kieputtaa itsensä mutkalle ja rapsuttaa itseään milloin mistäkin (takareidestä, mahan alta, lavoilta, se ylettyy jopa aika pitkälle lautasille!) ja sen perään syljeskelee irtokarvoja tuppoina suustaan. No, tämä karvaongelma hoitunee ajan kanssa itsekseen, mutta tuo hevosen lihavuus onkin oma lukunsa...

Pelkään, että taas ties kuinka monennen kerran Willin selkälihakset rapisevat olemattomiin samalla kun maha kasvaa. Nyt päätin, että en jää enää odottelemaan missä vaiheessa siihen iskee metabolinen oireyhtymä tai jalat sanovat sopimuksen irti, laihis alkaa NYT! Meillä on tallilla hevosilla käytännössä vapaa heinä, koska sitä annostellaan sekä tarhoihin että karsinaan hyvin runsaalla kädellä, eikä todellakaan mittailla määriä millään keittiövaa'alla. Olen hommannut Willille karsinaan tällaisen kengällisille hevosille suunnitellun slow feeding-heinäkaukalon, mutta Willi on oppinut fuskaamaan ja saa revittyä heinät kankaisen kaukalon ja verkon välistä, jolloin ratkaisu on parhaimmillaan vain "slightly slower feeding". Ja koska olen hysteerinen (myös) mahdollisen mahahaavan suhteen (Willillä on todistetusti joskus ollut sellainen!), olen tunkenut verkon iltaisin aika täyteen, jotta heinää riittäisi mahdollisimman pitkälle yöhön. Vaikka olen lisännyt viritelmään useampia naruja, joilla verkko sidotaan kiinni kaukaloon, on Willi aina keksinyt jonkun porsaanreiän heinien repimiseen. Tällä hetkellä mulla ei ole edes tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon Willi todellisuudessa syö heinää. Mitään varsinaista väkirehua se ei syö, ainoastaan muutaman desin proteiinilisää mössönä (greenline + soijarouhe + hampunsiemen), johon sekoitan nivel- ja muut lisukkeet sekä kivennäiset, ja tietysti päivittäiset porkkanat. Proteiinilisät on suunniteltu täydentämään erityisesti lysiinivajetta, joka jää pelkästä heinäruokinnasta, ja greenline muodostaa sopivan mössön, johon jauhemaiset lisukkeet saa upotettua. Näistä tuleva kalorimäärä on kuitenkin minimaalinen heinästä saatavaan verrattuna, joten heinän määrä on ratkaiseva kokonaisenergian saannin suhteen. Täysihoitotallissa pitää ottaa huomioon se, että yhden hevosen erityistarpeet eivät voi sanella tallityöntekijän päivän ohjelmaa, joten homma täytyy suunnitella mahdollisimman helpoksi toteuttaa. Ajattelin ostaa pari perinteistä slow feeding-verkkoa, siis sellaista neliön muotoista verkkopussia, jotka toivottavasti saa solmittua paremmin umpeen, ja rupean oikeasti punnitsemaan Willille päivän heinäannokset pusseihin. Toinen pussi karsinaan vanhaan kangaskaukaloon, jotta se ei sotkeudu jalkoihin ja jää kenkiin kiinni, ja toiselle pussille täytyy vielä suunnitella joku viritys tarhaan. Willin tarhassa on betoninen kaivonrengan heinäkaukalona, kai siihen saa rakenneltua vähän koroketta reunoihin ja kiinnityksen verkkopussille. Onhan mulla sekä insinöörin että puusepän koulutus, joten kai se tältä pohjalta pitäisi onnistua... ;P

Ja jotta vielä lisää toistan samaa vanhaa levyä, satula menee taas tarkistukseen. Kyllä, meidän ihana, uusi, täydellisesti istuva mittatilaussatula ei enää istukaan täydellisesti Willin selkään. Ei hätää, uutta en ole hankkimassa (se on selvää jo kun katsoo pankkitilin saldoa...), mutta ainakin satula täytyy topata ja mahdollisesti leveyttä tarkistaa. Satula tilattiin alunperin ekstrapehmeäksi topattuna, mikä tarkoittaa sitä, että puolen vuoden käytön jälkeen villat ovat muokkautuneet ja painuneet. Satula kippaa edestä liian alas, ja painaa Williä sään ympäriltä. Tämän näkee jo satulan asennosta, mutta tottakai Herra Herkkis on myös tämän osoittanut hyvin selväsanaisesti omalla tavallaan, eli kieltäytymällä kulkemasta etuosa ylhäällä kannateltuna ja suorana. Mattesin karvaromaanin ja täytepalojen avulla en ole saanut ongelmaa ratkaistua. Onneksi tallikaveri oli jo ehtinyt tilata satula-auton paikalle, firmasta joka välittää myös Amerigoja, joten heidän kauttaan pitäisi onnistua satulan muokkaus. Pelkäsin jo, että satula pitää lähettää tehtaalle Italiaan, mutta minulle vakuutettiin, että normaalit muokkaustoimet onnistuvat Suomessakin. Toiveita on, että satula-asia olisi hoidossa samoihin aikoihin kun ratsastaja on kykenevä taas kipuamaan selkään!

P.S. Sairaslomalla on ollut aikaa lukea ja kirjoitella, ja olen vihdoin saanut kirjoiteltua SOM-henkisiä ajatuksia ylös. Josko kohta olisi jotain julkaisukelpostakin materiaalia...

P.P.S. Sanoilla "nukkavieru" ja "vähän pläski" voi toki kuvailla myös allekirjoittanutta, joten ehkä mun pitää solidaarisuudesta Williä kohtaan aloittaa omakin dieetti. Onhan sen kannettava välillä myös mun kiloja.

Ratsastusta ja mysteerivaivoja

Ratsastuksen alkeita on nyt harrastettu täällä muutama viikko. Aluksi satulassa istuminen tuntui vähän vaikealta, ja jäykät lonkkani huusivat hoosiannaa, kun koulusatula pakotti jalat alas ja leveän hevosen ympärille. Ja nyt tarkoitan nimenomaan leveän, en lihavan, koska kesä ja laitumella liikkuminen ovat vihdoin saaneet Willin hiukan hoikistumaan! Monelle hevoselle käy varmaan juuri toisinpäin, mutta luulen että jatkuva pieni liike + luonnonlaidun, jossa näin loppukesää kohden joutuu jo vähän enemmän käyttämään aikaa ruokailuun ovat tehneet tehtävänsä. Heinämahaa on vielä, mutta kylkien kohdalta on rasvaa sulanut, ja kylkiluut tuntuvat selvemmin kädellä kylkiä sivellessä. Vähän aikaa sitten alettiin laitumelle kipata myös lisäruuaksi säilöheinää, mutta heinäkasalla käydään vaan tyydyttämässä suurin nälkä, ja iso osa poikien ajasta näyttää kuluvan edelleen lyhyeksi järsittyä laidunruohoa nyhtäen. Ja muutamat ponimusherrat ovat kuulemma aamuisin löytyneet heinäkasasta pötköttelemästä, joten käyhän se heinä patjastakin. Aamiainen vuoteessa, todellakin!

Ratsastus on tuntunut ihanalta, ja Willikin on ollut hyvällä asenteella touhussa mukana. Sehän on perusluonteeltaan hyvin lunki ja rauhallinen käsitellä (monien mielestä varmaan liiallisuuten asti), mutta ratsain se ei ole ikinä laiska tai raskas. Olen koittanut keskittyä selässä periaatteeseen less is more, ja käyttämään SOM-klinikan innoittamana enemmän istuntaa, vähemmän kättä ja alapohjetta. Tämä tarkoittaa entistä enemmän hidasta hiipparointia ympäri maneesia, välillä hoippumista puolelta toiselle, kun haetaan molemmat tasapainoa ja suoruutta, ja entistä vähemmän mitään ulkoisesti näkyvää järkevää työskentelyä. Mun ratsastuksen katselu on varmaan yhtä jännittävää kuin maalin kuivumisen seuraaminen! Mutta ah sitä tunnetta, kun huomaan, että nyt Willi reagoi ja kääntyi vain mun lantiota seuraten hallitusti ja suorana kuin laiva, eikä tiputtanut ulkolapaa. Avot erityisesti vasemmalle on olleet hankalia. Willi ei meinaa taipua aidosti, vaan yrittää fuskata työntämällä takaosaa ulos. Siinä on itsekuri välillä kovilla, kun tekisi mieli ihan vähän vaan ottaa voimakkaammin vasemmalla ohjalla nenää sisälle, mutta mitäs se auttaisi, ei ainakaan taivuttaisi runkoa, joten olen koittanut olla tarkkana etten itse fuskaa. Välillä jos maneesissa on samaan aikaan muita, tunnen itseni vähän tyhmäksi, ja kiusaus "näyttää hyvältä" hiipii takaraivoon. Onneksi muut tallilla ovat jo tottuneet siihen, että toi yks nyt vaan nysvää omiaan tuon lihavan (not anymore!) hevosensa kanssa, harmiton hihhuli, joten ei siitä kannata välittää. Ja kysyä ei kannata, ellei ole valmis kuuntelemaan vähintään puolen tunnin innostunutta luentoa biomekaniikasta (ja siitä miten Willi on niiiiiin special case!) Saan siis nysvätä aika rauhassa. Alapohkeen käyttö saa Willin yleensä harppomaan liian pitkin askelin eteen, joten taivutuksissa yritän käyttää enemmän jalan yläosaa tolppana, jonka ympäri Willin pitäisi taipua. Väistöissä (takaosan siirto ympyrällä ulospäin ja sulut) on pakko käyttää alapohjettakin, ja silloin on varaana, että joudun kompensoimaan hiihtelyä liian paljon kädellä, jolloin Willi painaa vastaan kädelle tai lyhentää kaulaa. Varsinkin jos olen yhtään liian hidas käden rentoutuksen kanssa.

Otin kokeiluun myös toisenlaiset kuolaimet, koska omilla liikkuvarenkaisilla kolmipaloilla Willi tuntui jäävän välillä liiankin kevyeksi kädelle, melkein tyhjäksi edestä. Mietin pitäisikö kokeilla hiukan vakaampaa kuolainta, ehkä oliviirenkaista, ja kolmipalan sijaan yksinkertaista niveltä. Ihana tallinomistaja antoi taas käyttöönsä omia varusteitaan, ja pengottuani läpi kuolainkokoelmia sieltä löytyi sopivan mittaiset ja paksuiset baucherit tavallisella nivelellä. No nehän voisi olla kokeilemisen arvoiset. Hannoverilainen turpis ei tuntunut asettuvan kiinteiden kuolainrenkaiden kanssa sopuisasti suupieleen, joten nakkasin sen kokonaan pois. Mennään siis hyvin pelkistetyllä suitsituksella tällä hetkellä. (Muistatte ehkä mitä kävi keväällä mun ns. ykkössuitsille, joissa oli normaali englantilainen turpahihna. Uusia ei ole vielä hommattu, joten vanhoilla varasuitsilla mennään edelleen.) Kuolaimet tuntuvat toimivan aika hyvin ja vaikutus oli toivottuun suuntaan. Täytyy tässä joku kerta vaihtaa vielä takaisin ja vertailla kummat on paremmat, vai olisiko joku välimuoto sopivin (kolmipala-baucher, tavallinen nivel oliivirenkailla tms.) Ja onhan se hyvä suun ja hampaiden kannalta vaihdella kuolaimia muutenkin.

Arvaa hevosen ammatti! Selässä koulusatula fyllinkeineen, päässä vermeet ilman turparemmiä kuin länkkähevosella, ja tukka kuin puskalämppärillä. Letillä sen vuoksi, että humppatukka hiostaa Willin kaulaa.

Noh, tällä reseptillä ollaan siis hiipparoitu satulan kanssa muutama viikko, ja enimmäkseen hyvältä on tuntunut. Mutta tällä viikolla on Willi käyttäytynyt kummallisesti ratsastaessa. Se ei varsinaisesti ole vastustellut, mutta käynnissä Willi tuntui notkistavan alaselkää ja mielellään pysähteli, ja yritti asettua pissausasentoon. Ensin ajattelin, että mun tehokas nestetankkaus (tarjoan suola-melassivettä joka välissä) tekee tehtävänsä, ja se lisää virtsaustarvetta. Aina sieltä ei tullut mitään, yrityksestä huolimatta, mutta pari kertaa pissatauon jälkeen Willi tuntui taas normaalilta. Korjasin myös satulaa, kun pohdin onko se liian takana ja ärsyttää siksi alaselkää. Muhkean karvaromaanin kanssa tulee laitettua satula helposti turhan taakse, mitä Willi inhoaa. Kolmantena päivänä kun sama kuvio jatkui, tulin alas selästä ja marssitin Willin karsinaan pissalle. Ei mitään reaktiota. Herra seisoi hetken tyytyväisenä ja mietti varmaan että olipa kevyt treeni, ja alkoi sitten syödä heiniä. No marssitin sen takaisin manesiin, ei me nyt vielä lopetettu. Olin harjatessa ennen ratsastusta jo laittanut merkille, että Willin lanneselkä näytti vähän hassulta, ihan kuin se olisi ollut ensin vähän kuopalla ja sitten nousi pyllyn päälle taas pyöreämpänä. Willi ei kuitenkaan reagoinut mitenkään kun tunnustelin selkää, joten en sitten miettinyt sitä sen enempää. Maneesissa edelleen tuijottelin Willin selkää ja takapuolta, oliko se erinäköinen kuin normaalisti. Willi käveli maneesiin hyvin laiskasti (haluttomasti? Sattuiko sitä johonkin?), mutta se on periaatteessa hyvin normaalia Williä. Pieneen patisteluun se vastasi mukisematta. Mielessä kävi jos jonkinlaista mahdollisuutta lannehalvauksesta lähtien (oletteko ehkä huomanneet aiemminkin, että mun aivot kiihtyy nollasta tuhanteen hetkessä kun pohdin näiden elukoiden mahdollisia ongelmia?). Mikään Willin olemuksessa ei kuitenkaan viitannut kipuun, ja ongelma tuntui hävinneen heti, kun tulin alas selästä. Voitte vaan kuvitella, että tottakai mielessä kävi sekin vaihtoehto, että kestoaihe satula olisi syypää, mutta ei huonosti istuva satula ole ikinä ennen aiheuttanut tällaista käytöstä. Ja tuo satulahan EI sitten ole huonosti istuva, vaan täydellinen Willille!!! Siinä lannehalvauspaniikissani(!) soitin päivystävälle eläinlääkärillekin, joka ei nähnyt tilanteessa mitään kovin akuuttia hätää (oli perjantai-ilta ja viikonloppu edessä, kuinkas muuten!), koska hevonen ei vaikuta kipuilevalta, se söi ja joi normaalisti, oli tehnyt parit kakkakasatkin ja virtsaaminenkin oli tähän asti toiminut ihan normaalisti. Äkkiseltään lääkäri ei siis voisi tehdä oikein mitään, verikokeitakaan ei saisi laboratorioon viikonlopun aikana. Todettiin, että seurataan tilannetta ja elintoimintoja, ja jos muutosta ilmenee, soitan uudelleen. 

Seuraavana soittolistalla oli o.t.e.-hieroja, joka oli käynyt edellisenä sunnuntaina käsittelemässä Williä ensimmäistä kertaa. Silloin oli puhetta, että ulkoisesti hyvin hellävarainen käsittely on vaikutukseltaan voimakas, ja mm. kiihdyttää hevosen aineenvaihduntaa ja nestekiertoa. Vaikutukset ja oireet vaihtelevat hevoskohtaisesti, mutta yhdellekään hevoselle käsittelystä ei pitäisi olla haittaa. Williä oli ohjeen mukaan pidetty vapaalla hieronnan jälkeen (su & ma), ja parina ensimmäisenä liikutuspäivänä (ti & ke) olin ratsastanut vain käyntiä. Willi oli  taannoisen ukkosmyräkänkin aikana ollut sisällä tallissa, joten märkänä kylmettymisen vaaraa ei pitäisi olla (mikäli se nyt muutenkaan olisi näillä helteillä mahdollista). Hieroja kertoi myös olleensa Willin kanssa erityisen varovainen, ettei tee kerralla liikaa ja siten sekoita hevosen systeemejä, kun se kerran on niin herkkä ja kireä selästään. Hieronnan aikana Willi oli silminähden rentoutunut ja nautti käsittelystä, ja pariin otteeseen venytteli itsekin voimakkaasti koko selkää. Kuvailemiani oireita hieroja ei ollut koskaan nähnyt tai kuullut. Hieroja lupasi vielä konsultoida asiasta omaa kouluttajaansa ja tarvittaessa palata asiaan, mutta muuten oli samaa mieltä eläinlääkärin kanssa; seuraillaan tilannetta. Hän kertoi, että joskus (etenkin lihavilla hevosilla, mitä Willi ei hierojan mielestä missään nimessä ollut!) hevonen näyttää käsittelyn jälkeen muhkuraiselta ja epämuodostuneelta, kun elimistön nesteet lähtevät liikkeelle ja puskevat ihon alle patteja. Pähkäilin ja tunnustelin Willin selkää, oliko siinä ylimääräinen kuoppa vai patti, mutta en oikein osannut paikallistaa mikä sai selän näyttämään niin hassulta. Molempien puheluiden ajan olin edelleen maneesissa, ja olin pikkuhiljaa riisunut Williltä loputkin varusteet ja se sai olla vapaana. Se jopa liikuskeli itsekseen hiukan ja seurasi minua, kun kävin keräämässä lantakasat maneesista pois, joten käveleminen ei näyttänyt tuottavan sille vaikeuksia.

Sekä ell että hieroja olivat myös samaa mieltä siitä, että bot-loimesta ei ainakaan ole haittaa, joten jätin Willin yöksi sisään verkkoloimi niskassa. Kun vein tavaroita paikoilleen ja hain loimen varastosta, oli Willi jäljistä päätellen ehtinyt pissatakin, joten mitään isompaa tukosta sillä ei ollut. Laitoin sille vielä ylimääräisen juomaämpärin suola-melassivettä ruokakuppiin yöksi. Aikani touhuttuani tallissa hevonen näytti edelleen hyvävoimaiselta ja normaalilta, joten uskalsin lähteä kotiin.

Kotona hyökkäsin tutun neuvonantajan eli tietokoneen ja googlen kimppuun. Virtsaamisesta tuli heti mieleen munuaiset, joten googlailin millaisia oireita hevosen munuaisvaivoilla voisi olla. Onhan tämä vähän sama kuin lukisi lääkärikirjaa, eli lähes minkä tahansa eksoottisenkin vaivan kohdalta löytyy mätsääviä oireita, mutta kyllä löytämäni sai minut vakavasti pohtimaan tätäkin mahdollisuutta. Vai miltä kuulostavat seuraavat oireet: selän ja takapään jäykkyys (check!), takajalkojen laahaaminen (erityisesti vasemman takajalan!!!) (check!), takajalkojen turvotus (check!), ihon kutina (check!), laihtuminen ja lihaskato (check!). Jopa kirkasta nestettä vuotavat silmät voivat johtua munuaisten toiminnan häiriöstä, ja Willillä on melkein koko kesän ollut pientä vuotoa silmistä. Olen tähän asti laittanut sen tuulen piikkiiin, koska silmät eivät näytä muuten ärtyneiltä tai tulehtuneilta. Hoitoina ehdotettiin monessa paikassa ruokinnan rukkaamista munuaisten ja maksan toimintaa tukeviksi, ja tietysti monista kaupallisista lähteistä löytyi juuri oikea lääke ja ravintolisä vaivaan. Itse kallistun eniten yrttien suuntaan, joten ehkä voisi olla kokeilemisen arvoista tilata Willille jonkinlainen puhdistuskuuri munuaisille ja maksalle (joka tuntuu olevan kiinteästi yhteydessä munuaisten kanssa). Muutenkin ruokintaa täytyy ruveta pohtimaan uudelleen, kun uusi heinäsato on tullut, ja Willin liikuntatottumukset (toivottavasti!) muuttuvat laidunlomasta normaaliin työntekoon. Pitää alkuviikosta soitella uudelleen eläinlääkärille ja kysyä siitä verinäytteestä, voisiko siitä saada jotain lisävalaistusta Willin elimistön tilasta.

Lauantaina menin aamusta tallille tsekkaamaan hevosen vointia, ja vastassa oli hyvin levännyt, pirteä ja hyväntuulinen hevonen. Kävin taluttelemassa sitä hetken ja katsoin miten se liikkuu, mutta en havainnut mitään merkittävää eroa normaaliin. Ajattelin kuitenkin antaa sille laidunvapaan päivän (edit: eli vapaapäivän laitumella, ei vapaata laitumesta!), ja olkoon taas yön sisällä bot-loimi päällä. Tänään sunnuntaina työskenneltiin maasta normaalisti (Willi toimi ihan hyvin), katsotaan josko huomenna uskaltaisi taas nousta satulaankin.

Että semmoista tällä kertaa. Jos hevosen veriarvoista ei löydy mitään poikkeavaa tai muutakaan selitystä Willin oireille ja käytökselle, laitetaan seuraavaksi luulotautinen omistaja tarkempaan psykiatriseen syyniin.

Lauantaina tsekkaamassa Willin vointia laitumella ennen kotiinlähtöä. Pojat ovat siirtyneet toiselle laitumelle. Kallioilta alas valuva vesi pitää huolen siitä, että helteistä huolimatta ojissa on aina vettä. Mikäs sen mukavampi tapa vilvoitella kun käydä ojaan pötkölleen, toteaa Kingi. Etsi kuvasta myös yksi laumaan kuulumaton eläin.

Sulkutaivutusta ja turnausväsymystä

Huoh, tänään olisi pitänyt uskoa intuitiota. Willi ei halunnut ottaa kuolaimia suuhun, ja hetken siinä kohtaa mietin, että mitäs jos tänään ei tehtäiskään mitään, käytäis korkeintaan pienellä kävelyllä ja veisin hevosen takaisin laitumelle. Mutta jotenkin en osaa ihan tuosta vaan heittää vapaalle hevosen kanssa, kun meidän pitää reenata! Joten pienen keskustelun jälkeen marssittiin maneesiin. Itikoiden saapumisen myötä kävelylenkit ovat jääneet vähemmälle, koska Willi on harvinaisen rasittava lenkillä, kun se koko ajan heiluu ja potkii ötököitä. Ja hidasta liikuntaa se saa ihan riittävästi tällä hetkellä, koska se on yötkin laitumella. Riittävästi myrkytettynä se ei ole vielä tarvinnut ötökkälointa, katsellaan miten käy kun ilmat alkavat todella lämmetä ja itikat lisääntyvät.

Otetaan muutama askel taaksepäin, ja kerron vähän taustoja. SOM-klinikan jälkeen olin taas täynnä intoa ja vannoin että kyllä me vielä täältä tullaan. Moniin tekemiini juttuihin sain uusia ideoita, korjauksia ja parannusehdotuksia. Ennen kaikkea päätin ottaa taas ihan vakavasti maasta tapahtuvan työskentelyn Willin kanssa. Varsinkin, kun sen selästä on todella lihakset tippuneet, ja alkoi kesäkuussa vaikuttaa siltä, että ilman satulaa ratsastus ei ole enää niin hyvä idea. Pelkäsin, että istun pelkän rangan päällä. Kun kaiken lisäksi sain uutisia satulasta, päätin että en nouse selkään ennen kuin satula on täällä. Cornille demonstroi yhden hevosen kanssa maasta työskentelyä (joo, kyllä mä siitä kirjoitan vielä tarkemminkin, malttakaa odottaa!), ja havaitsin, että olen hiukan väärällä tavalla lähtenyt tekemään sitä Willin kanssa. Liikaa ohjia, liian vähän oman vartalon käyttöä. Eli periaate on, että hevonen reagoi "ratsastajan" selän asentoon myös silloin, kun ratsastaja kävelee maassa hevosen vieressä. Lähdettiin siis opettelemaan sitä, että a) minä opin kävelemään itse jäntevänä, mutta kuitenkin ohjia pitelevä käsi rentona Willin sään päällä ja b) Willi oppii reagoimaan ja seuraamaan mun liikettä. Tai on ehkä väärin sanoa, että Willin pitäisi oppia tämä, koska Cornillen mukaan hevoset tekevän sen luonnostaan, niille ei tarvitse opettaa sitä. Mutta koska mun oma vartalonhallinta ja ajatus koko touhussa on vielä vähän hakusessa, täytyy antaa Willillekin aikaa oppia lukemaan mun huonoa kehonkieltä. Vähän niin kuin natiivi joutuisi ponnistelemaan ymmärtääkseen ulkomaalaisen erittäin pahalla aksentilla ja sinne päin sanoilla puhuttua kieltä. No, ollaan kyllä minusta edistytty ihan kivasti, ja usein saan Willin kuulolle heti, kun vaan kerään ohjat löyhästi käteen ja alan itse kävellä hitaasti, Willin etujalkojen tahtiin. Hyvänä päivänä ihan ensiaskeleesta lähtien Willi alkaa puolestaan seurata mun jalkoja, ja hidastaa ilman minkäänlaista ohjasotetta, ja samalla ryhdistäytyy. Välillä menee muutama askel, että päästään rytmiin, mutta yleensä hyvin nopeasti nykyään saadaan molemmat juonesta kiinni. Tunnetta on vaikea selittää, mutta ainakin kuvittelen että jos Willi tuntee ja aistii mun vartalon energian, mustakin välillä tuntuu, että  mä tunnen selvän eron siinä, kun Willi alkaa seurata mua. Cornille puhuu energiasta, että hevoset aistivat sen. Ehkä me ihmisetkin aistitaan siitä vähän. Kovin pitkiä hyviä pätkiä ei saada aikaan, Willi alkaa joko liikaa heilua puolelta toiselle tai painaa kädelle (mikä on ehdottoman kiellettyä!), tai viimeistään siinä kohtaan kun kentän aita tai maneesin seinä tulee vastaan ja pitää kääntyä, homma menee hiukan kiemurteluksi. (Onneksi meillä on pitkä maneesi, yhden pitkän sivun aikana ehtii tehdä jo paljon!)

Ns. vanhalla tavalla työskennellessä mä käytin enemmän ohjaa, ja mun mielestä jonkinlainen avon kaltainen liike sujui meiltä jo aika hyvin. Maasta on vaikea kontrolloida takaosaa, joten avo täytyy tehdä tosi loivana, muuten se muuttuu pohkeenväistöksi, mikä ei missään nimessä ole tarkoitus. Nyt kun koitan keskittyä enemmän siihen, että käytän vaan omaa kroppaa ja olen tosi varovainen ohjien kanssa, on avot olleet enemmän tai vähemmän hukassa. Välillä tulee askel pari sinnepäin, mutta ongelma on vielä melkoinen huojunta ja heiluminen suuntaan jos toiseenkin. Olen toistaiseksi laittanut sen ohjaajan osaamattomuuden ja hevosen puutteellisen oman vartalonsa kontrollin piikkiin. Ei siis huolta, kyllä ne ajan mittaan paranee. Sulkujen kanssa sen sijaan on tullut todellista edistystä. Kun Willi ymmärsi, että se voi tuoda takaosaa mua kohti, en juurikaan tarvitse raippaa muuta kuin aloitusmerkiksi pienellä kosketuksella ulkokankulle. Ja kun ollaan molemmat hiffattu tuo toistemme jalkojen seuraaminen, olen muutamia väistöaskeleita saanut jopa ihan sillä, että astun itse ristiin poispäin Willistä, ja se seuraa myös astumalla ristiin, vaikka raippa olisi mulla ihan väärässä kädessä, enkä tekisi sillä mitään. Taivutuksen kanssa ollaan vielä vähän kiikun kaakun. Se paranee, mutta ei pysy vielä vakaana väistön puolelle, ainakaan ilman ohjan reilua tukea. Samoin kuin avossa, askelluskin on vielä vähän huojuvaa ja epätasaista, mutta se ei haittaa. Me tehdään näitä väistöjä ihan t-o-s-i hitaassa vauhdissa, kirjaimellisesti askel kerrallaan, joten sekin ehkä aiheuttaa pientä vaaappumista. Kun lopuksi tulee muutama hyvä askel, ollaan yleensä siihen lopetettu ja Willi on saanut porkkanaa palkkioksi.

Ja tästä päästäänkin kätevästi (yhteen) meidän tämän hetkiseen ongelmaan. Willi on nimittäin oppinut tuon suluntapaisen nyt niin hyvin, että se tarjoaa sitä mulle koko ajan. Siis ihan koko ajan, suoraan eteen käveleminen oli tänään ihan mahdotonta. Eilen kokeilin tehdä sulkuja toiseen suuntaan, eli niin että olen itse väistön ulkopuolella ja Willi liikkuu poispäin musta. Kun pyysin pienellä raipan kosketuksella takaosaa siirtymään ulospäin, Willi yritti vaan kääntää takaosaa mua kohti, eli raippaa vastaan. Piti hetki ihan naputtaa sitä raipalla, että viesti menisi perille, ja Willikin jo vähän ehti hermostua, että mitä sä nainen nyt haluat. (Yritän käyttää raippaa hyvin pieninä kosketuksina, koska Willi vetää helposti herneen nenään jos sitä liikaa joutuu naputtelemaan. Silloin se alkaa joko kiihdytellä, mikä ei näissä hommissa ole tarkoitus, tai se sulkee antennit kokonaan, mikä on vielä huonompi vaihtoehto.) Jotenkin se oli selvästi yhdistänyt, että raipan kosketus takapuolella = sulkuväistö ihmistä kohden, riippumatta siitä kummalle puolelle raippa koskettaa. Tänään jatkui sama kaava siten, että mitä tahansa mä teinkin (tai yritin olla tekemättä), Willi puski ja punki mua kohti. Välillä se heitti takapuolen sisälle, välillä punki koko hevonen lapa edellä syliin. Yritin että oltais vaan saatu muutama metri käveltyä suoraan eteenpäin, se olis riittänyt, en edes yrittänyt mitään väistöjä tänään. Jos oltiin uran sisäpuolella (kuten yleensä näitä harjoituksia teen), ajauduttiin aina kentän keskustaan pyörimään. Jos yritin uralla, jossa olisi helpompi pitää linja suorana, Willi alkoi painaa kädelle. Toisaalta liian moneen otteeseen sain itseni kiinni siitä, että en mäkään kävellyt suoraan ja suorana eteenpäin, vaan puskin itsekin käsi krampissa hevosta vastaan, joten ihmekös se, ettei Willikään kulkenut suorana. Muutamaan otteeseen jouduin pysähtymään, laittamaan silmät kiinni ja laskemaan kymmeneen tai ajattelemaan tyyntä veden pintaa, etten olisi menettänyt malttia ja jäänyt tappelemaan hevosen kanssa. Se kun on harvinaisen turhaa tässä hommassa, missä pitäisi toimia hyvin hienovaraisin elein ja kehon energioiden avulla. Ratsain on mahdollista runtata välillä voimallakin (mikä ei sekään tietysti ole viisasta), mutta Willin vierellä mä olen niin paljon sitä pienempi ja heikompi, että ihan turha lähteä mihinkään nojailukisaan. Jotenkin sain sitten sadannen oman päänupin nollauksen jälkeen ehkä kaksi hyvää askelta (ei ihan suoraan, mutta ei pahasti nojatenkaan), ja sen jälkeen nopeasti vaan hevoselta suitset pois päästä ja hetkeksi molemmat hengittämään. Olin onneksi älynnyt ottaa riimun mukaan maneesiin, kun olin jo alun suitsimiskeskustelun jälkeen todennut, että tänään ei kannata jäädä jankkaamaan kuolainten kanssa. Mulla on tapana palkita Willi aina lopuksi sillä, että päästän sen vapaaksi, ja sitten me hetki vaan hengaillaan ja rapsutellaan, ehkä kävellään peräkkäin tai Willi saa itsekseen mennä nuuskimaan maneesin nurkkia/syömään ruohoa kentän aitojen alta.

Siinä sitten hetkeksi taas pysähdyin pohtimaan kokonaiskuvaa. Valitettavasti jouduin taas toteamaan, että tää kevyt liikuttelu ja pelkkä kävely ei ole tehnyt Willille hyvää. Selän lisäksi siltä on lähtenyt takapäästä lihaksia, eikä sen peppu ole enää ihan niin pyöreä kuin ennen. Toki se on vähän laihtunutkin, mikä on tietysti hyvä juttu, mutta herättää kysymyksen, onko sen ruokinta ja ravintoaineiden saanti ihan kohdallaan. Isona hevosena se tarvitsee tietysti energiaa ihan perusaineenvaihduntaan, ja koko kevään se on elänyt hyvin pitkälti heinäruokinnalla. Varsinaista väkirehua se ei syö tällä hetkellä ollenkaan, ainoastaan iltamössön, joka on sisältänyt sinimailashaketta, melassileikettä ja sekaa sotkettuna kivennäiset, nivellisät ja chiaa. Ja tietysti porkkanoita, runsain mitoin. Willillä on usein ollut tapana jättää osa mössöstä syömättä ja panostaa heiniin, ja laitumelle siirtymisen jälkeen kiinnostus iltapuuroa kohtaan väheni entisestään. Vähensin mössöstä hiljalleen sinimailasen osuutta, ajatellen että se syö kuitenkin päivät pitkät tuoretta vihreää, ja että melassileike maistuu paremmalta ja kivennäiset saa sen avulla putoamaan paremmin. Tämä auttoi vähän, mutta parhaiten mössö meni alas, jos syötin sen erikseen vadista, en Willin omasta ruokakupista (joka on ihan liian lähellä sen houkuttelevaa heinäkaukaloa). En tiedä teinkö tässä pienen karhunpalveluksen itselleni, ja jäikö Willin ruuasta valkuainen turhan vähälle, koska tuntuu että ihan viimeaikoina lihaskato on kiihtynyt. Aloin viikonloppuna lisätä sinimailasta takaisin puuroon ja lisäsin ruokavalioon myös vähän soijarouhetta, josko siitä olisi apua. Luottaen siihen, että se satula tässä ihan lähipäivänä saapuu ja päästään lisäämään Willin liikutusta, täytyy ruveta lisäämään Willin ruokamääriäkin. Tää on Willin kanssa ensimmäinen näin intensiivinen laidunkesä, joten mulla ei ole kokemusta siitä, miten se lihoo tai laihtuu laitumella. Se on ollut selvästi vähän väsynytkin nyt kun se on yötkin ulkona. Aluksi pyysin että se otetaan päivällä vähän aikaisemmin sisään lepäämään, ja nyt olen koittanut pitkittää omia tallireissuja niin, että illalla annan sen syödä iltapuuron lisäksi kuivaa heinää karsinassa kunnolla ennen kuin vien sen yöksi ulos. Poikien laidun on lajistoltaan monipuolista ns. luonnonlaidunta, mutta voi olla ettei ihan niin stydiä syötävää kuin viljelty heinä/laidun.

Jotenkin pieni turnausväsymys painaa puserossa. Tää koko satulattomuus tuntuu kaikkein raskaimmalta nyt, kun tietää, että satula on jo matkalla. Vähän sama kai, kun ravintolassa; tarjoilijaa odotellessa nälkä ja ruokahalu pysyy vielä kurissa, mutta sitten kun tilauksen on jättänyt ja lupaus ruuan saapumisesta on mielessä, sen odottaminen tuntuu ihan mahdottomalta. Mietin pienellä kauhulla sitä, miten kauheasti taas joudutaan tekemään töitä, että Willistä tulee edes vähän kelvollinen ratsu. Se kun oli niin hyvällä mallilla jo ennen joulua, edistyi ja voimistui koko ajan. Nyt se on taas tosi hidas liikkumaan, siinä ei ole ollenkaan sellaista omaa energiaa, voiman tunnetta ja liikkumisen iloa kuin loppusyksyllä. Se vaikuttaa ihan sohvaperunalta, ja sen motivoiminen töihin on välillä hankalaa (paitsi ehkä ruualla, porkkanapolettien avulla!) Väistämättä tulee mieleen aina tällaisina päivänä, että onko se kuinka kipeä jostain, mutta koitan vaan jankuttaa itselleni että liikunta on tähänkin asti osoittautunut parhaaksi lääkkeeksi. Ihan joka kerta. Tällä hetkellä sitä liikuntaa on vaan turhan vaikea tarjota sille, koska mikä tahansa vapaana riekkuminen tai liinassa juoksuttaminen taas ei varmaankaan edistä Willin asiaa mitenkään. Ärsyttävää! MurrR!

Pakollinen kuva päivitykseen. Sohvaperuna nukkuu seisaallaan, silmät auki ja nojaa turpaa kaltereita vasten. Huomaa rento alahuuli.

EDIT: Jälkikäteen tuli vielä mieleen Cornillen sanat, jotka täytyy lisätä tähän loppuun: Anna hevosen tehdä virheitä. Anna sen prosessoida. Nää pitäisi olla kirkkaana mielessä, mutta se on niin vaikeaa muistaa, kun alkaa omassa päässä keittää. Hyi minua. Yritän parantaa tapani.

P.S. Kyllä se SOM-juttukin joskus tulee, kunhan löydän oikealta tuntuvan kulman juttuun...