Fiktio vs. fakta

Sitä ehtii tehdä aamulla kaikenlaista, kun herää jo ennen viittä aamulla vesisateen rummutukseen ikkunalautaan. Oh joy, siis keskellä talvea... No onneksi me ehdittiin viime keskiviikkona viettää Willin kanssa talviurheilupäivää. Pääasialliset ohjelmanumerot olivat "maastoretki" tallitiellä (joka typistyi suunniteltua lyhyemmäksi erään kekkuloinnin takia...) ja lumisella ulkokentällä enimmäkseen vapaana suoritettu hankitreeni. Kauhulla katselin muutamia keulimisia, mutta onneksi liukasteluilta ja kaatumisilta vältyttiin. No saipahan herra pörheltää. Kävi vähän väliä portilla hakemassa porkkanaa, ja kun varovaisesti ehdotin suitsien pukemista, hän paineli takaisin kentän toiseen päätyyn. Seuraavana päivänä siitä hangesta oli muisto vain jäljellä. Mutta ei mun siitä pitänyt kirjoittaa, vaan siitä, mikä sattui silmiin kun aamun tunteina surffailin somen ihmeellisessä maailmassa.

Aina säännöllisin väliajoin tulee somen eri kanavilla vastaan artikkeleita, joissa luvataan kuinka selätät tämän ja tämän ongelman hevosesi kanssa. Tämä kyseinen juttu käsitteli suoruutta, mikä on tietysti yksi mun lempiaiheista. En aio linkata juttua tähän, koska en halua sormella osoitella tai kritisoida suoraan ketään. Olkoon tämä artikkeli anonyymi esimerkki. Artikkelissa oli aluksi tarkistuslista, jonka perusteella voi määrittää, kumpi kylki hevosella on jäykkä (stiff) kylki ja kumpi tyhjä (hollow) kylki. Tällainen jaottelu on aika yleistä. Myös oireet, joiden mukaan diagnoosi tehdään, olivat hyvin yleisiä; mihin suuntaan hevonen taipuu helpommin, kummalla ohjalla enemmän painetta. kumpaan suuntaan hevonen kanttaa käännöksissa, työntyykö takaosa toisessa kierroksessa helposti sisälle jne. Enimmäkseen keskityttiin siihen, mihin suuntaan hevosen etu- ja takajalat menevät. Hevosen selkää ei mainittu ollenkaan. Onhan näitä listoja ennenkin nähty. Eikä niissä mitään vikaa sinänsä olekaan, ne ovat ihan hyviä työkaluja hevosen vinouksia ja puolieroja analysoidessa. Mutta minusta on aika paljon liikaa luvattu, jos sanotaan "you will learn to understand the difference between your horse's stiff side and hollow side" (suora lainaus), mutta ei sanallakaan mainita syytä, mistä puoliero ja vinous johtuu?! En tiedä teistä, mutta minä en ainakaan opi ymmärtämään mitään, ellei minulle tarjota jonkinlaista selitystä tai mekanismia ilmiön takana. Havainnointi on eri asia kuin ymmärtäminen.

Sen jälkeen artikkelissa annettiin joitakin harjoituksia, joilla ongelmaa voi korjata. Ja tottakai yhtenä harjoituksena pohkeenväistö... Liike, jossa hevosta työnnetään tarkoituksellisesti kohti vastarotaatiota selässä... Miksi, oi miksi sitä pidetään niin hyvänä harjoituksena hevosen suoristamisessa?! Ainakin oppikirjan mukaan ratsastettuna (asetus liikkeen suunnasta poispäin) hevosta oikein pyytämällä pyydetään kippaamaan rintakoria poispäin asetuksen suunnasta. Jos sitä pohkeenväistöä on pakko tehdä (en tosin tiedä, miksi olisi), tehkää se edes ns. vasta-asetuksella, eli asetus liikkeen suuntaan. Silloin se itse asiassa muuttuu aika hyödylliseksi liikkeeksi, koska siitä taivutusta lisäämällä saadaan sulkutaivutusta. (Noh, takaisin asiaan, tää pohkeenväistä saa mut vaan aina jonkinlaiseen turhautuneisuuden tilaan, koitan hillitä ja kerätä itseni... :D ) Halusin selvittää, kuka/mikä taho on tämän artikkelin takana. Tsekkasin tarkemmin mitä muuta materiaalia samalta fb-sivulta löytyy, ja siellähän oli jopa live-taltiointeja keskusteluista, joita mainostettiin, että niissä pohditaan ratsastuksen eri osa-alueita pohjautuen hevosen biomekaniikkaan. Jahas, biomekaniikkaa, kuulostaa hyvältä! Katsotaanpas tarkemmin, ehkä tuo ensin katsastamani lyhyt artikkeli oli tarkoitettukin vain mainospalaksi, ja tarkemmalla tutkimuksella sivulta löytyisi jotain oikeasti hyvääkin materiaalia.

No arvaatte varmaan, miten kävi. Klikkasin auki ensimmäisen videon, joka oli taltiointi lähes kaksituntisesta live-lähetyksestä aiheena ulko-ohjan tuki. Alustuksessa luvattiin vaikka mitä perinpohjaista analyysiä syistä ja seurauksista. Jaksoin kuunnella lähetystä tunnin verran, kunnes luovuin. Siihen mennessä oli käyty läpi joitakin kuulijoiden ongelmia ja niiden korjauksia. Korjaukset keskittyivät lähinnä siihen, miten hevosen jalat saadaan kulkemaan sinne minne pitää. Moneen kertaan oli todettu, että pitää keskittyä hevosen takajalkoihin, avain onneen löytyy sieltä. Ja puhuttiin myös siitä, miten hevosen tulee oppia venyttämään ulkokylkeä kohti ulko-ohjan tuntumaa.

Kaikki tämä kuulostaa periaatteessa hirveän hyvältä, mutta aina tässä vaiheessa mua alkaa ärsyttää. Ohjeita jaellaan hyvin idealistiselta pohjalta, mikä eroaa yleensä hyvinkin paljon todellisuudesta. Tai oikeastaan tässä pitää erottaa kaksi eri aspektia, jotka molemmat nyppivät mua hermoon. Ensimmäinen on se, että nämä ohjeet pohjautuvat teorioihin hevosesta, mitkä eivät vaan pidä paikkaansa. Missään kohtaa ei ollut mitään mainintaan selkärangan rotaatiosta. Ja mä tiedän, että mä jaksan jankuttaa tätä rotaatioasiaa aina ja jatkuvasti, mutta teen sen koska se ON merkittävä tekijä hevosen liikkeessä, ja yksi selkänikamien liikesuunta, joka usein täysin jätetään huomioimatta. Ihan kuin yrittäisi kuvailla kolmiulotteista maailmaa kaksiulotteisessa koordinaatistossa, se ei vaan ole mahdollista ilman että merkittävä osa informaatiosta jää pois. Ja kun sitä stiff vs.hollow-listaa kävi läpi, about kaikki kohdat selittyivät selkärangan rotaatioilmiön avulla, yleensä vastarotaatiolla. On kovin jalo ja kunnianhimoinen ajatus, että kaikki ratsastuksessa lähtee takajaloista, mutta miten rangan rotaatiota voi säädellä takajalkoihin vaikuttamalla?! Helposti aina mennään ääripäästä toiseen, eli parjataan kaikkea kädellä ratsastusta ja hevosen pään/kaulan asennon manipulointia, mutta yhtä älytöntä on ajatella, että hevosen takapäätä manipuloimalla saadaan hevonen suoraksi ja tasapainoon.

Sitten se toinen, oikeastaan paljon suurempi ärsytyksen aihe... Se viesti, mikä näistä ohjeista välittyy on, että jos sinulla on ongelmia, et vaan ole tarpeeksi hyvä ratsastaja. Kunhan vaan teet nämä harjoiteet kunnolla ja oikein, ongelma korjaantuu. Taitavan ratsastajan alla hevonen kyllä toimii oikein. Well, here's a news flash, se ei aina vaan mene niin. Hevosta ei pidä inhimillistää antamalla sille ihmisille tyypillisiä käytös- tai ajatusmalleja, mutta hevonenkin on erehtyväinen, ne tekevät virheitä siinä missä me ihmisetkin. Niillä on erilaisia synnynnäisiä taipumuksia, erilainen historia, elämä jättää niidenkin kehoon ja psyykkeeseen jälkensä. Niillä on miljoona eri tapaa vastata ratsastajan apuihin. Lisäksi usein vaatimukset hyvästä ratsastuksesta ovat lähes yli-inhimillisiä, täysin tavallisen pulliaisen tavoittamattomissa. Odottakaapas, otetaan tästä esimerkki.

Videolla puhuttiin siitä, miten ulko-ohjalla pitää antaa  pieni puolipidäte juuri sillä hetkellä, kun hevosen toinen takajalka on maassa (en muista tarkalleen, mutta oletan, että kyseessä oli ulkotakajalka), jolloin saadaan hevonen taivuttamaan takajalkaa (varnaan sitä toista, ilmassa olevaa sisätakajalkaa, muuten ohjeessa ei ole mitään järkeä...). Oletetaan, että tämä teoria toimii. Tässä törmätään jo heti moneen ongelmaan. Ensimmäinen käytännön ongelma on ratsastajan reaktioaika. Tämä tietysti on vielä aika helposti ratkaistavissa, koska jos hevonen liikkuu tasaisessa tahdissa, on mahdollista oppia liikkeen rytmi ja ennakoida millä hetkellä pidäte annetaan. Seuraava solmukohta onkin hevosen reaktioaika. Kauanko kestää, että hevonen ehtii rekisteröidä ohjasavun ja muuttaa kehon toimintaa sen mukaisesti? Reaktioaika ei ole vakio, vaan se riippuu yksilöstä, päivästä, sen hetkisestä henkisestä ja fyysisestä vireystilasta jne. Jos tehdään oletus, että ratsukon koulutuksen ja yhteistyön edetessä tämäkin ongelma saadaan jotenkin ratkaistua, täytyy seuraavaksi miettiä, mikä on tarkalleen se oikea hetki antaa pidäte. Kuinka täsmällisiä meidän pitää todella olla? "Kun takajalka on maassa" on vielä aika epämääräinen käsite, ja hevosen kehossa ehtii tapahtua paljon tänä aikana. Annetaanko pidäte sillä hetkellä kun takajalka osuu maahan ja alkaa jarruttaa, sillä hetkellä kun se kantaa maksimaalisen painon ja siirtyy jarrutusvaiheesta työntämään, vai takajalan työntövaiheessa? Näissä kaikissa vaiheissa hevosen kehon eri osat tekevät hyvin erilaisia asioita, joten oletettavasti on väliä sillä, missä näistä vaiheista pidäte annetaan. Paljonko meillä on aikaa käytettävissä, että päästään todella käsiksi siihen tiettyyn hetkeeen, jolloin yritämme vaikuttaa hevosen liikkeeseen? Kun hevosen liikettä tarkastellaan, niin oikeastaan aika vähän. Cornillen yhdellä videolla on demottu, miten nopeasti jarrutus- ja työntövaiheet esiintyvät hevosen ravissa (linkki). Videolla (suunnilleen kohdasta 2.10 eteenpäin) näkyy, miten nopeasti hevosen jalat vaihtavat jarrutusmoodista työntömoodiin. Tässä vaiheessa minä ainakin lannistuisin hiukan, ratsastajan täytyy olla kyllä todella tarkka ja täsmällinen apujensa kanssa, että ehtii samassa tahdissa vaikuttaa hevoseen. Sitten tulee se viimeinen ja tärkein kysymys; toimiiko hevonen todella näin?

Ensinnäkin, mikä mekanismi yhdistää ohjalla annetun pidätteen ja hevosen takajalan? No, siinä välissähän se koko hevonen on. Hevosen suu ja takajalka ovat aika pitkälti ääripäät hevosen kehossa. Mutta sitä suuremmalla syyllä on aika rohkea ja raju oletus, että vaikuttamalla hevosen suuhun meillä olisi näin suora ja yksinkertainen vaikutusmekanismi hevosen takajalkoihin. Siinä välillä voi tapahtua miljoona muutakin prosessia, joista joko olemme tai emme ole tietoisia. Miten hevonen todellisuudessa säätelee liikettään? Ratsastajan käyttämät avut ovat hevoselle opetettuja merkkejä, ja kaikki tietävät, että yksinkertaisinkin pieni pidäte vaikuttaa hevoseen lukemattomin eri tavoin. Ratsastajan on kertakaikkiaan mahdotonta päästä suoraan käsiksi hevosen liikettä sääteleviin mekanismeihin. On täysin mahdotonta eristää tiettyä haluttua toimintoa kaikista niistä muista samaan aikaan tapahtuvista prosesseista hevosen kehossa. Kokonaisuuden kontrolli on joka tapauksessa hevosella, ei ratsastajalla. Joten turha yrittää sovittaa ratsastusohjeita teoriaan, jolla ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa, se on takuuvarma tapa epäonnistua. Täytyy hyväksyä se tosiseikka, että parhaassa tapauksessa voimme vain ohjailla hevosen ajatusprossessia ja kehon säätelyä oikeampaan suuntaan

Voin koittaa antaa yhden (karkean) esimerkin siitä, miten se hevosen liikettä säätelevä mekanismi sitten oikeasti toimii, noin niinkuin suunnilleen. Otetaan esimerkiksi yksinkertainen, pieni pala liikettä, etujalan heilahdus eteen sen jälkeen, kun kavio irtoaa maasta. Tässä jalan liikkeessä tarvittava eräs tärkeä lihas on biceps brahii, eli suomeksi hauislihas.  Aivan kuten ihmisellä, biceps brahii on  kyynärpäänivelen koukistajalihan, joka sijaitsee olkanivelen ja kyynärpään välissä. (Samalla se toimii myös olkanivelen ojentajana, koska sen kiinnityskohta ylhäällä on lapaluun alaosassa, olkanivelen yläpuolella.) Menemättä tässä tarkempiin anatomisiin yksityiskohtiin, biceps brahii-lihaksen lihassäikeet ovat lyhyitä, ja lihaksen läpi koko matkalta kulkee paksu sisäinen jänne, joka jakaa lihaksen kahteen osaan. Johtuen lihaksen koosta ja rakenteesta, on todettu, että se on aivan liian hidas saadakseen aikaan nopeiden askellajien vaatiman nopean etujalan heilahduksen eteen, joten jokin muu mekanismi saa aikaan etujalan liikkeen eteen. Onkin todettu, että hevosen etujalan heilahdus eteen syntyy ns. katapulttimekanismilla, jossa jalan ollessa maassa painon alla (ns. stance phase tai loading phase), jalan lihas-jänne-yksiköihin (MTU, muscle-tendon-unit) varastoituu energiaa, ja tämän energian (elastic recoil energy) vapautuminen saa aikaan jalan nopean heilahduksen eteen (swing phase). Sen lisäksi, että tämä mekanismi mahdollistaa jalan nopean heilahduksen eteen, vähentää se merkittävästi lihastyön tarvetta ja siten säästää arvokasta energiaa. Hevosen etujalat toimivat siis jousitettujen kengurukeppien tavoin, erityisesti ravissa ja laukassa (ns. leaping gaits, eli askellajit joissa esiintyy liitovaihe). Fysiikan tunneilta joku saattaa muistaa termin "jousivakio", joka määrittää miten elastinen/jäykkä jousi on ja siten miten paljon se kykenee varastoimaan ja vapauttamaan energiaa. Eri askellajit vaativat erilaisen jousituksen, ja hevonen voi säätää jalkojensa jousitusta lihasten avulla. Esimerkkinä käytetyn biceps brahii-lihaksen lyhyet lihassäikeet ovat oivallisia hienosäätämään lihaksen sisäisen jänteen jännitystä, jolloin ne säätelevät kuinka paljon elastista energiaa kyseiseen lihas-jänne-yksikköön varastoituu. Liikkeessä hevosen täytyy aina edeltävän painoa varaavan vaiheen aikana säätää seuraavaan jalan heilahdusvaiheeseen tarvittavan energian määrä. Pystyäkseen suorittamaan tasapainoisia siirtymisiä askellajista toiseen, hevosen täytyy siis ennakoida siirtymistä; viimeisen raviaskeleen aikana täytyy lihasten säätää jo jalan jousivakio käynnin vaatimalle tasolle. Jos ratsastaja siis ajattelee, että hän alkaa ratsastaa käyntiä vasta siirtymisen aikana tai jopa jälkeen, on ratsastaja aina vähintään askeleen hevosta jäljessä. Vastaavia säätelymekanismeja on lukuisia muita. Esimerkiksi se, kummassa laukassa hevonen laskeutuu esteen jälkeen määräytyy jo ponnistusvaikeessa, esteen päällä on turha enää yrittää vaihtaa laukkaa. Nämä esimerkit antavat jonkinlaisen kuvan siitä, miten hevosen liikkeen säätelymekanismit toimivat, joten on turha kuvitella, että me pystymme saman askeleen aikana vaikuttaman hevosen liikkeeseen. 

Hevosen biceps brahii-lihas. Kuvat lainattu täältä ja täältä. Jälkimmäisestä linkistä pääset lukemaan tarkemman artikkelin biceps-brahii-katapulttitoiminnosta.

Kriittikot tässä vaiheessa tulevat usein puolustamaan teoriaansa ja kertovat, että kyllä, he ovat käytännössä havainneet, että kyllä heidän ratsastamansa hevoset (tai ainakin heidän valmentajiensa/esikuviensa hevoset) toimivat heidän teoriansa mukaisesti. Ja onkin ihan mahdollista, että hevoset todella näyttävät toimivan näin. Mutta yleensä kyseessä on vain ulkoinen vaikutelma, ja todellisuudessa moni muu asia mitä ratsastaja tekee saa aikaan sen reaktion, mitä pienellä ulko-ohjan pidätteellä halutaan. Ratsastaja tiivistää omaa istuntaansa jo edellisten askelten aikana valmistautuessaan antamaan pidätteen, ja hevonen reagoikin siihen. (Tästä seuraa myös se oletus, että ajan mittaan hevonen oppii ohjaspidätteen sijaan reagoimaan pelkällä istunnalla annettuun pidätteeseen, koska se yhdistää istunnan ja sitä seuraavan ohjasavun, vaikka todellisuudessa hevonen on ehkä koko ajan reagoinut nimenomaan ratsastajan istuntaan.) Sama hevosen suoristamisen kanssa. Taitavat ratsastajat osaavat intuitiivisesti korjata hevosen vastarotaatiota liikkeessä, vaikka eivät olisi koskaan kuulleetkaan koko ilmiöstä. He saattavat kuvitella tekevänsä jotain ihan muuta, mutta käytännössä he saavat hevosen kulkemaan hyvässä tasapainossa ja taipumaan oiken. Ongelma tulee vastaan, kun tietoa yritetään sanallisen kommunikoinnin kautta siirtää muille, ja ohjeet meille ei-niin-taitaville ja -lahjakkaille ratsastajille perustuvat väärin lähtöoletuksiin. Minä olen ainakin sen verran tumpelo ratsastaja, että tarvitsen kaiken mahdollisen avun saadakseni Willin kulkemaan oikein! Siksi haluan, että ohjeet, joita saan, perustuvat todellisuuteen eikä fiktiivisen, ideaalihevosen anatomiaan ja biomekaniikkaan. Ratsastus on ihan riittävän vaikeaa muutenkin, joten ei tehdä siitä enää yhtään vaikeampaa jakamalla huonoja ohjeita ja vääriä teorioita.

Equus caballus pönttimus. Näin äkkiseltään katsottuna se saattaa vaikuttaa vähän yksinkertaiselta, mutta tarkempi tutustuminen paljastaa, miten monimutkainen systeemi hevonen on.

P.S. Kaikki tulossa ensi viikonloppuna Ainoon, Horse & Rider in Motion-tapahtumaan?