Lainahevosella

Huomenna on odotettu syksyn ensimmäinen Minin tunti! Tosin Willin osalta kauden aloitus siirtyy jännevamman takia myöhemmäksi. Koska into päästä Minin tunnille on todella polttava, kysyin tallilta alleni lainaratsua. Olen ratsastanut vain muutamalla tallin tuntihevosista, enkä ole yhtä poikkeusta lukuunottamatta istunut minkään selässä yhtä kertaa enempää. Niinpä ratsuksi valikoitui helposti se ainoa poikkeus (jolla olin ratsastanut huimat kaksi kertaa, ja niistäkin toinen maastossa!), joka kaiken lisäksi on tuntihevosista mun ehdoton suosikki: ihana friisitamma Vera. Vera ei ole maailman rutinoitunein koulukiemuroissa, mutta se on todella herttainen luonteltaan. Ettei ihan kylmiltään tarvitsisi lähteä nolaamaan itseäni, sain vähän harjoitella Veran kanssa. Yhteiset ratsastuskerran on jo tuplattu, kun olen tällä viikolla ehtinyt kaksi kertaa Veran selkään testailemaan nappuloita. Viime maanantaina aloitettiin harjoitukset miettimällä yhdessä miten ihmeessä ne takajalat voisi laittaa ristiin ja mitä tarkoittaakaan sisäpohje. Oltiin molemmat aika hukassa toistemme kanssa. Tulin välillä jopa selästä alas testaamaan, ymmärtääkö Vera raipan pienen pyynnön astua takajalalla sivulle. Tuntui ymmärtävän, tosin eteen ja sivulle yhtaikaa oli vaikeaa. Tänään meni onneksi selvästi paremmin. Karsinassa tosin sain muistutuksen siitä, että nyt ollaan tamman kanssa tekemisissä. Sain nimittäin väistää vinkaisulla vahvistettua napakkaa takajalan huomautusta, kun menin rouhimaan Veran nivusia harjalla samalla voimalla ja vauhdilla kuin Williä hoitaessani. Hups, anteeksi Neiti! Olen tottunut käsittelemään ruunaa, joka nauttii vähän ronskimmista otteista.

Aloitin suosiolla työskentelyn maasta käsin (tämä tuntuu itse asiassa erittäin luontevalta tavalta aloittaa uuteen hevoseen tutustuminen!) Vera on todella herkkä ja helposti jännittyvä, joten piti tasapainotella riittävän selkeän pyynnön ja liian kovan paineen välillä. Veran tapa reagoida liian suureen paineeseen on nimittäin sulkea antennit kokonaan ja heittäytyä kuuroksi. Tämän strategian vuoksi monet tuntiratsastajat pitävät sitä varmasti välillä itsepäisenä tai laiskana ja käyttävät entistä voimakkaampia apuja. Syyllistyin itsekin tähän aluksi. Tänään koitin olla koko ajan herkkä ja tunnustella miten paljon voin pyytää ja milloin Vera tarvitsee aikaa ja tilaa hengittää. Kiitin sitä paljon jo pienestäkin ja yritin saada kaikin keinoin sen rentoutumaan. Käytiin alkuun kävelemässä ulkokentällä, mutta Vera oli siellä hyvin jännittynyt ja kyttäili laitumelle missä sen kaverit olivat, joten siirryin pian maneesiin. Siellä Vera oli heti rennompi, varsinkin kun tallin omistaja tuli oman hevosensa kanssa pitämään Veralle seuraa. Tuntihevosena se on aika harvoin yksin maneesissa. En oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin pyysin Veraa astumaan sisätakajalalla vatsan alle ristiin ympyrällä, ensin käynnissä ja vähän myös ravissa. Tätä tullaan todennäköisesti huomennakin tekemään. Lopulta sain muutamia oikein hienoja ristiaskeleita eikä jännittyneenä ratsastajan alta karkaamista tai paikalleen jähmettymistä. Hieno, ihana, herkkä Vera!

"Pöh, miks mun pitää tehdä sunnuntainakin töitä, kun noi muut saa laiskotella laitumella!"

Vaikka hevosen satulassa vietetyt hetket ovat tänä vuonna jääneet hyvin vähiin, väitän silti, että olen kehittynyt ratsastajana huimasti. En varmasti ole teknisesti kovin taitava, ja istunta ja vartalonhallinta ovat tällä hetkellä todella heikoissa kantimissa, mutta olen tullut paljon tietoisemmaksi siitä, mitä hevosen selässä haluan ja miten voin sen saavuttaa. Lukeminen, muiden ratsastusten katseleminen (erityisesti Eversti Carden ja Jean Luc Cornillen klinikat!) ja ne vähäiset Willin selässä fiilistelyt ovat tehneet minusta fiksumman ratsastajan. Muistan miten vielä reilu vuosi sitten Willin kanssa olin usein ihan neuvoton ja vailla minkäänlaista suunnitelmaa sen selässä. Kunhan ratsastelin päämäärättömästi. Nykyään tiedän ihan tasan tarkkaan mitä haluan hevoselta saada. Olen myös aika hyvin päässyt eroon siitä kuuluisasta peräänantopakosta. Veran kanssa varsinkin tunsin itseni hetkittäin issikkaratsastajaksi: pieni (ainakin Williin verrattuna) hevonen alla, joka kulkee pää taivaassa korkealla askeleella. Friisille tyypilliseen tapaan Vera kulkee helposti alakaula pullottaen nuppi taivaassa ja korvat ratsastajan suussa. Erityisesti ravissa tämä tekee istumisen ja tasaisen tuntuman säilyttämisen haastavaksi, mutta kun pääsee eroon sisäisestä "sehän kulkee kuin hirvi"-ahdistuksesta ja keskittyy vain oleelliseen, eli tässä tapauksessa tasaiseen tahtiin, kevyeen käteen, hyvin pieneen taivutukseen ja sisätakajalkaan, asiat alkavat pikkuhiljaa parantua. Vera kulki tänään vielä liian lyhyellä kaulalla (ja itse olin varmasti aivan liian hidas käden kanssa antamaan sille periksi), mutta kyllä se pää ja kaula tulee lopulta oikeaan asentoon, kun kroppa saadaan ensin kuosiin. Tänään kropan hallinta onnistui jo paremmin, joten nuppi tulee alas kun on tullakseen. Kun yksinkin nyhrätessä päästiin tänään aika hyvään tulokseen, tuskin maltan odottaa mitä Mini saa meistä huomenna ulos!

Hei, me kävellään!

Ai siis nytkö piti satulan saavuttua alkaa onni ja autuus, sekä säännöllinen treenaus kohti kouluratsastuksen syvintä olemusta? E-hei, täällä taas kävellään ja talutellaan hevosta metsätietä pitkin! (Edit: talutellaan hevosta varovaisesti ulkona pehmeillä alustoilla sen omaan tahtiin, koska sen kaviokin on taas palasina...)

Ehdin kirjoitella jo pitkät pätkät Willin mysteerivaivojen selvittelyä ja muita viimeaikaisia kuulumisia, mutta nyt pänniin niin paljon, että en tunnu saavan tekstistä järkevää. Poistin koko sekavan jaarittelun ja koitan sen sijaan tiivistää tarinaa.

Willillä on vasemmassa etujalassa lievä jännevamma. Jalka oli toissaviikolla turvonnut, kun hain hevosen laitumelta sisään. Tai ainakin vamma oli lievä, kun se ultrattiin viime keskiviikkona. Torstaina Willi otti nimittäin pikarodeot tarhassa, jonka jälkeen jalka oli turvonnut uudelleen, joten mahdollisesti sieltä on mennyt jotain lisää rikki. En jaksa juuri nyt olla kovin optimistinen. Eilen samaisesta jalasta oli irronnut kenkä, vieden taas osan kaviosta mennessään. Hevosen etujalkojen kengityksestä oli ehtinyt kulua reilu viikko. Lohkeaman vuoksi pelkään jalan asennon olevan huono jänteen paranemisen kannalta. Itse asiassa epäilen, että jännevamman osasyyllisenä oli jo ennestään vino kavio ja jalan pieni virheasento. Kesän lohkeamien jäljiltä kaviot eivät ole vielä ehtineet kasvaa ns. normaaliin mittaan ja muotoon. Willi arkoo kaviota aika voimakkaasti, joten sen kävelyttäminen on vaikeaa. Jännevamman paranemisen kannalta ja arpikudoksen muodostumisen estämiseksi sitä pitäsi kuitenkin kävelyttää. Riekkuminen on iso no-no.

Kirahvi aterioi. Huomaa siistitty tukka, ei olla enää hippejä!

Otin Willin laitumelta pois heti kun jalka oli ensimmäisen kerran turvonnut. Sateiden liukastuttama savimaa ei ole ideaalinen alusta toipilaalle. Ja laumassa kun yksi lähtee, niin kaikki muutkin lähtee perään ralliin. Siksi Willi siirtyi isoon tarhaan toisen (megarauhallisen) ruunan kanssa. Vaikka pojat ovat hyvää pataa keskenään ja rapsuttelevat toisiaan paljon, Willi selvästi kuitenkin kaipailee vanhaa jengiään, ja otti rodeot tarhassa kun tuntihevosia (eli myös Willin jätkäkavereita) haettiin sisään laitumilta. No tämän jälkeen muutamana päivänä Willi otettiin ensin sisään, ja kun tilanne oli rauhoittunut (eli hevosia ei enää liikuteltu tarhan ohi), niin se pääsi uudelleen ulos. Onneksi meidän tallilla on tarjolla näin mahtavan yksilöllistä hoitoa! Willin jalka myös kylmätään aamuisin aamutallin tekijän toimesta ennen tarhaan viemistä. Tämäkään tarhajärjestely ei kuitenkaan toiminut, koska nyt Williltä irtosi kenkä. Tuo tarha on myös maapohjainen ja tällä hetkellä aika liukas, joten päätin pitkän pähkäilyn jälkeen minimoida riskit ja laittaa Willin pieneen hiekkatarhaan. Sen ruunakaveri siirtyi seurana viereen. Tylsää, mutta katsoin näin parhaaksi, ainakin hetkeksi. Jos tuohon onnettomaan kavioon ylipäätään saadaan kenkä lyötyä, hiekkatarhassa kengän kaviossa pysymisen todennäköisyys on selvästi parempi kuin mutatarhassa. Tietysti on sekin vaihtoehto, että Willi joutuu/saa olla hetken ilman kenkiä, jolloin pehmeämpi maapohja voi olla parempi vaihtoehto. Tästä asiasta ollaan viisaampia kun pääsen juttelemaan kengittäjän kanssa vaihtoehdoista.

Kiiltää kuin kuparipannu ilta-auringossa. Willin laidunkausi jatkuu rajoitetusti narun päässä.

Pienenä valopilkkuna taivaalla onneksi meillä on todella mahtava o.t.e.-hieroja, joka kuultuaan Willin jänteestä tarjosi minulle laser-hoitolaitettaan käyttöön viikoksi. Jalkaa siis kylmätään ja laseroidaan vimmatusti, ja koitetaan siinä välissä hiukan talutella Williä tallin pihapiirissä. Yritän järjestää sille mukavaa tekemistä eli pihan ja pientareiden puskien parturointia korvauksena päättyneestä laidunkaudesta. Samalla voidaan käydä moikkailemassa heppakavereita hallitusti narunssa, ettei Willi jää kokonaan vaille kaverikontakteja.

Entäs se mysteerinen virtsausasentoon asettuminen? Willistä on pumpattu verta monta putkellista ja virtsarakko on myös ultrattu, mutta mitään vikaa tai selitystä oireille ei ole löytynyt. Ulkoinen "poistoputken" tarkastuskaan ei tuottanut selvyyttä. Jatketaan siis tilanteen tarkkailua, ja koitetaan hoitaa nämä akuutimmat jalkaongelmat ensin alta pois. Samalla aloitin Willille yrteistä koostuvan detox-kuurin, jonka pitäisi puhdistaa ja tehostaa munuaisten toimintaa.

Tytöt tulivat aidan taakse norkoilemaan, joten Willin piti vähän machoilla. Se aina välillä luulee olevansa ori pörhistellessään. Kuva rajattu taktisesti, ettei tarvitse laittaa blogiin K-18 leimaa.

Ja tietysti moinen komistus sekoitti teinin (2-vee) pään niin, että se tuli aitojen ali meidän perään tielle. En saanut parempaa kuvaa napattua, koska tuli kiire ottaa hevonen hallintaan. Willi kuitenkin pitää Sissiä selvästi vielä liian nuorena, koska ruoka kiinnosti sitä enemmän kuin tammavarsa.

Tunniste: pörinä

Enpä olisi uskonut, että vielä pitkään aikaa olisi tarvetta lisätä tunnistetta "pörinä" Williä koskeviin blogipäivityksiin. Mutta niin vaan eilen oli virtaisan tuntuinen hevonen alla! Piti oikein miettiä, mistä se johtuu, koska koko kesän ajan Willi on ollut enemmän tai vähemmän perusvarma (lue: hidas) käytökseltään. Tulin siihen lopputulokseen, että useampi pienempi muutos yhdessä ovat varmaan syynä vireyteen; viileämpi sää, muutamat karsinassa leväten vietetyt yöt laitumen sijaan, ja kaiken lisäksi bot-loimi päällä lihakset ovat ehkä vetreytyneet. Heitin loimen muutamaksi tunniksi ennen liikutusta selkään, kun hevonen oli ehtinyt kastua sateessa ja piti odotella estevalmennuksien päättymistä ennen maneesiin pääsyä. Mutta en missään nimessä valita, Willi oli oikein hauska, vaikka hetkittäin sillä meinasi olla omia ideoita siitä mitä tehdään. (Muistuttakaa mua tästä sitten talvella, kun todellinen pörinäkausi alkaa, ja Willi riepoo mua ympäri maneesia!)

Olin liikkeellä hyvin varovaisella ja tunnustelevaisella asenteella, koska mitään selitystä Willin mysteerivaivoille ei vielä ole löytynyt (no ei kyllä ole ehditty tutkiakaan vielä...). Ajattelin aloittaa kevyesti maasta työskentelyllä ilman satulaa ja edetä sen mukaan miltä hevonen tuntuu. No tuntui ihan hyvältä, tein lyhyesti molempiin suuntiin suoristukset, avot ja sulut (eli samat kuviot kuin aina ennenkin, hyödyllinen rutiini vai tylsää toistoa?), ja sitten satuloin Willin maneesissa. Koitin laittaa karvaromaanin aika eteen, niin että satulan etuosan alla on vain osa romaanin etusiivekkeistä. Näin siksi, että halusin saada satulan painopisteen pidettyä edessä niin, ettei Willin selkään tule painetta liian taakse.

Selästä käsin Willi tuntui hyvältä heti alkuun. Reippaalta. Se reagoi aika hyvin istunnalla tehtyyn suoristukseen, aluksi. Mutta sitten mentiin kohti mörköpäätyä. Willi oli korvat tötteröllä ja hyvin ryhdikkäänä (mikä ei sinänsä ole huono asia), mutta keskittyi nurkkien kyttäämiseen enemmän kuin ratsastajan yrityksiin istunnalla hienovaraisesti pitää hevosta suorana. Willin kyttääminen on onneksi (yleensä, kop kop) sen laatuista, että se ei yritä sinkoilla tai tehdä muutenkaan äkkinäisiä liikkeitä mihinkään suuntaan, se vaan jännittyy ja kuikuilee ympärilleen. Nauratti vaan, kun toinen oli niin tohkeissaan ja tosissaan. Usein Willi on pörinätuulella itse asiassa aika kiva ratsastaa, jos sen energian saa suunnattua oikein. Nytkin sain ylimääräisen ryhdikkyyden kanavoitua päätyä kohti kävellessä aika nopeasti oikeaan suuntaan. Kevyeksi edestä ja etuosa ylös. Niska pysyi korkealla, ja turpa oli luotiviivan edessä, välillä reilustikin, mutta niin kauan kun tunnen, että Willi on silti avuilla ja suorana, niin nenä saa nousta ihan vapaasti ylemmäs. Päädystä poispäin tultaessa oli vaikeampaa saada suoruus pidettyä hallinnassa. Willi yritti heittäytyä päädystä pitkälle sivulle kiirehtien ja sisälapa edellä (erityisesti vasemmassa kierroksessa, ylläripylläri). Jouduin käyttämään koko jalkaa, myös alapohjetta, vastassa sisäpuolella, mikä saa Willin helposti entistä enemmän kiihdyttämään vauhtia. Jäätiin hetkeksi oikein hieromaan ympyrälle mörköpäätyyn kropan hallintaa, ja jouduin käyttämään välillä aika paljon sisäjalkaa ja pidätteitä. Willi on keksinyt tavan yrittää luistaa, kun pyydän sen sisätakajalkaa kropan alle kohti ulkoetusta ja samalla asetusta ulos. Ensin se alkaa vain kiihdyttää vauhtia ja astua takajalalla pitkin askelein eteen, mutta ei sivulle. Kun joudun ottamaan vauhtia edestä vastaan ja pyydän jalalla enemmän sivulle, alkaa se väistää koko kroppaa ulos lapa edellä. Joudun ottamaan vauhdin tosi hitaaksi, että saan ulkolavan hallintaan, mikä tarkoittaa vahvempaa ohjaa kuin haluaisin käyttää. Jouduin myös tehostamaan väistättävää sisäpohjetta pienellä raipan naputtelulla, mikä on aika harvinaista muuten. Muutaman kerran tein takaosan siirron ulos liioitellusti, jotta saisin Willin kuuntelemaan sivulle pyytävää pohjetta. Toisaalta kun oltiin ympyrän avoimella sivulla ja piti kääntyä takaisin mörköpäätyyn päin, lähti Willi liiraamaan ja koko hevonen kääntymään lapa edellä ihan toiseen suuntaan. Hetkittäin piti ihan oikeasti keskustella siitä kumpi meistä määrää suunnnan! Siirsin välillä ympyrän keskelle maneesia, mutta sama kyttäily ja sivuliirailu jatkui siinäkin. Pikkuhiljaa keskustelu alkoi kuitenkin kääntyä minun edukseni, ja päästiin hetkittäin siihen, että istunnalla vain ylläpidin suoruutta, eikä tarvinnut olla koko aikaa punkemassa hevosta vastaan johonkin suuntaan. Palkitsin Willin muutamaan otteeseen pienellä paussilla pitkin ohjin, mutta mörköjä ei silti saanut lähteä karkuun. Ja itse asiassa Willi käveli vapain ohjin hyvin reipaasti päätyyn, vaikka se oli edelleen aika jännittävää sen mielestä. Se yritti oma-aloitteisesti jopa astella päädyssä olevien kouluaitojen yli tutkimaan tarkemmin nurkissa asuvia kummituksia. Pysähdyttiin päädyssä nurkkiin ja oven kohdalle, ja kun Willi oli rento, sai se selästä käsin pari polettia.

Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että nyt olisi hyvä hetki pyytää ravia. Willi oli sen verran energinen, ryhdikäs ja reaktiivisen tuntuinen, että uskoin sen vastaavan hyvin pieneen eteenpäin pyytävään apuun. Silloin minun on itse helpompi pitää istunta ja siten koko hevonen kasassa siirtymisen läpi. Ja oikeassa olin, vaikka ravi ns. normaalin mittapuun mukaan oli varsin vaatimatonta ja maahansidottua, meidän esittämäksi se ei ollut ollenkaan pöllömpää. Muutaman kerran Willi ehdotti käyntiin siirtymistä tai kotiinpäin liiraamista, mutta pienellä muistutuksella se jatkoi mukisematta kohti mörköjä. Päädyn kohdalla ravi oli aina parasta, koska Willi pörhistyi ryhdikkääksi, mutta kuunteli kuitenkin jo varsin hyvin ratsastajan apuja. Samoin ilokseni huomasin, että koulusatulassa istuminen harjoitusravissa alkaa tuntua jo aika kotoisalta, ja pystyn jopa hiukan käyttämään istuntaa hevosen ohjailuun ja kontrollointiin ravissakin. Jei, tuli jo melkein sellainen tunne, että ratsastan hevosellani, enkä vaan keiku mukana! Vasempaan kierrokseen ravi oli vielä parempaa, joten muutaman hyvän pätkän jälkeen lopetettiin molemmat hyvillä mielin.

Entäs se mysteerivaiva? Ei se ihan kokonaan loistanut poissaolollaan, mutta päätin ottaa strategiaksi hienovaraisen pyynnön jatkaa eteen jos Willi yritti itse pysähdellä. Ekan ravin jälkeen käyntitauolla se tarjosi taas tuota pissausasentoa, mutta lähti mukisematta liikkeelle kevyellä pohkeella. Meidän tapa työskennellä rohkaisee ja aktivoi hevosta itse tekemään ratkaisuja, ja annan Willin tarjota monenlaista toimintaa rankaisematta sitä vääristä vaihtoehdoista, joten olen aika luottavainen, että jos sillä olisi ollut tosi tukala olo, olisi se laittanut hanttiin voimakkaammin. Nähtiinhän se alun kiemurteluissakin; jos Willi on vahvasti jotain mieltä, niin se kyllä ilmoittaa sen ratsastajalle! Ja hyvä niin, ei hevosen tarvitse olla sokeasti totteleva kone, vaan kumppani jolla on keskustelussa oma ääni. Ratsastaja johtaa keskustelua ja ohjaa sitä oikeaan suuntaan, mutta ei jakele diktaattorimaisesti käskyjä.

Ratsastusta ja mysteerivaivoja

Ratsastuksen alkeita on nyt harrastettu täällä muutama viikko. Aluksi satulassa istuminen tuntui vähän vaikealta, ja jäykät lonkkani huusivat hoosiannaa, kun koulusatula pakotti jalat alas ja leveän hevosen ympärille. Ja nyt tarkoitan nimenomaan leveän, en lihavan, koska kesä ja laitumella liikkuminen ovat vihdoin saaneet Willin hiukan hoikistumaan! Monelle hevoselle käy varmaan juuri toisinpäin, mutta luulen että jatkuva pieni liike + luonnonlaidun, jossa näin loppukesää kohden joutuu jo vähän enemmän käyttämään aikaa ruokailuun ovat tehneet tehtävänsä. Heinämahaa on vielä, mutta kylkien kohdalta on rasvaa sulanut, ja kylkiluut tuntuvat selvemmin kädellä kylkiä sivellessä. Vähän aikaa sitten alettiin laitumelle kipata myös lisäruuaksi säilöheinää, mutta heinäkasalla käydään vaan tyydyttämässä suurin nälkä, ja iso osa poikien ajasta näyttää kuluvan edelleen lyhyeksi järsittyä laidunruohoa nyhtäen. Ja muutamat ponimusherrat ovat kuulemma aamuisin löytyneet heinäkasasta pötköttelemästä, joten käyhän se heinä patjastakin. Aamiainen vuoteessa, todellakin!

Ratsastus on tuntunut ihanalta, ja Willikin on ollut hyvällä asenteella touhussa mukana. Sehän on perusluonteeltaan hyvin lunki ja rauhallinen käsitellä (monien mielestä varmaan liiallisuuten asti), mutta ratsain se ei ole ikinä laiska tai raskas. Olen koittanut keskittyä selässä periaatteeseen less is more, ja käyttämään SOM-klinikan innoittamana enemmän istuntaa, vähemmän kättä ja alapohjetta. Tämä tarkoittaa entistä enemmän hidasta hiipparointia ympäri maneesia, välillä hoippumista puolelta toiselle, kun haetaan molemmat tasapainoa ja suoruutta, ja entistä vähemmän mitään ulkoisesti näkyvää järkevää työskentelyä. Mun ratsastuksen katselu on varmaan yhtä jännittävää kuin maalin kuivumisen seuraaminen! Mutta ah sitä tunnetta, kun huomaan, että nyt Willi reagoi ja kääntyi vain mun lantiota seuraten hallitusti ja suorana kuin laiva, eikä tiputtanut ulkolapaa. Avot erityisesti vasemmalle on olleet hankalia. Willi ei meinaa taipua aidosti, vaan yrittää fuskata työntämällä takaosaa ulos. Siinä on itsekuri välillä kovilla, kun tekisi mieli ihan vähän vaan ottaa voimakkaammin vasemmalla ohjalla nenää sisälle, mutta mitäs se auttaisi, ei ainakaan taivuttaisi runkoa, joten olen koittanut olla tarkkana etten itse fuskaa. Välillä jos maneesissa on samaan aikaan muita, tunnen itseni vähän tyhmäksi, ja kiusaus "näyttää hyvältä" hiipii takaraivoon. Onneksi muut tallilla ovat jo tottuneet siihen, että toi yks nyt vaan nysvää omiaan tuon lihavan (not anymore!) hevosensa kanssa, harmiton hihhuli, joten ei siitä kannata välittää. Ja kysyä ei kannata, ellei ole valmis kuuntelemaan vähintään puolen tunnin innostunutta luentoa biomekaniikasta (ja siitä miten Willi on niiiiiin special case!) Saan siis nysvätä aika rauhassa. Alapohkeen käyttö saa Willin yleensä harppomaan liian pitkin askelin eteen, joten taivutuksissa yritän käyttää enemmän jalan yläosaa tolppana, jonka ympäri Willin pitäisi taipua. Väistöissä (takaosan siirto ympyrällä ulospäin ja sulut) on pakko käyttää alapohjettakin, ja silloin on varaana, että joudun kompensoimaan hiihtelyä liian paljon kädellä, jolloin Willi painaa vastaan kädelle tai lyhentää kaulaa. Varsinkin jos olen yhtään liian hidas käden rentoutuksen kanssa.

Otin kokeiluun myös toisenlaiset kuolaimet, koska omilla liikkuvarenkaisilla kolmipaloilla Willi tuntui jäävän välillä liiankin kevyeksi kädelle, melkein tyhjäksi edestä. Mietin pitäisikö kokeilla hiukan vakaampaa kuolainta, ehkä oliviirenkaista, ja kolmipalan sijaan yksinkertaista niveltä. Ihana tallinomistaja antoi taas käyttöönsä omia varusteitaan, ja pengottuani läpi kuolainkokoelmia sieltä löytyi sopivan mittaiset ja paksuiset baucherit tavallisella nivelellä. No nehän voisi olla kokeilemisen arvoiset. Hannoverilainen turpis ei tuntunut asettuvan kiinteiden kuolainrenkaiden kanssa sopuisasti suupieleen, joten nakkasin sen kokonaan pois. Mennään siis hyvin pelkistetyllä suitsituksella tällä hetkellä. (Muistatte ehkä mitä kävi keväällä mun ns. ykkössuitsille, joissa oli normaali englantilainen turpahihna. Uusia ei ole vielä hommattu, joten vanhoilla varasuitsilla mennään edelleen.) Kuolaimet tuntuvat toimivan aika hyvin ja vaikutus oli toivottuun suuntaan. Täytyy tässä joku kerta vaihtaa vielä takaisin ja vertailla kummat on paremmat, vai olisiko joku välimuoto sopivin (kolmipala-baucher, tavallinen nivel oliivirenkailla tms.) Ja onhan se hyvä suun ja hampaiden kannalta vaihdella kuolaimia muutenkin.

Arvaa hevosen ammatti! Selässä koulusatula fyllinkeineen, päässä vermeet ilman turparemmiä kuin länkkähevosella, ja tukka kuin puskalämppärillä. Letillä sen vuoksi, että humppatukka hiostaa Willin kaulaa.

Noh, tällä reseptillä ollaan siis hiipparoitu satulan kanssa muutama viikko, ja enimmäkseen hyvältä on tuntunut. Mutta tällä viikolla on Willi käyttäytynyt kummallisesti ratsastaessa. Se ei varsinaisesti ole vastustellut, mutta käynnissä Willi tuntui notkistavan alaselkää ja mielellään pysähteli, ja yritti asettua pissausasentoon. Ensin ajattelin, että mun tehokas nestetankkaus (tarjoan suola-melassivettä joka välissä) tekee tehtävänsä, ja se lisää virtsaustarvetta. Aina sieltä ei tullut mitään, yrityksestä huolimatta, mutta pari kertaa pissatauon jälkeen Willi tuntui taas normaalilta. Korjasin myös satulaa, kun pohdin onko se liian takana ja ärsyttää siksi alaselkää. Muhkean karvaromaanin kanssa tulee laitettua satula helposti turhan taakse, mitä Willi inhoaa. Kolmantena päivänä kun sama kuvio jatkui, tulin alas selästä ja marssitin Willin karsinaan pissalle. Ei mitään reaktiota. Herra seisoi hetken tyytyväisenä ja mietti varmaan että olipa kevyt treeni, ja alkoi sitten syödä heiniä. No marssitin sen takaisin manesiin, ei me nyt vielä lopetettu. Olin harjatessa ennen ratsastusta jo laittanut merkille, että Willin lanneselkä näytti vähän hassulta, ihan kuin se olisi ollut ensin vähän kuopalla ja sitten nousi pyllyn päälle taas pyöreämpänä. Willi ei kuitenkaan reagoinut mitenkään kun tunnustelin selkää, joten en sitten miettinyt sitä sen enempää. Maneesissa edelleen tuijottelin Willin selkää ja takapuolta, oliko se erinäköinen kuin normaalisti. Willi käveli maneesiin hyvin laiskasti (haluttomasti? Sattuiko sitä johonkin?), mutta se on periaatteessa hyvin normaalia Williä. Pieneen patisteluun se vastasi mukisematta. Mielessä kävi jos jonkinlaista mahdollisuutta lannehalvauksesta lähtien (oletteko ehkä huomanneet aiemminkin, että mun aivot kiihtyy nollasta tuhanteen hetkessä kun pohdin näiden elukoiden mahdollisia ongelmia?). Mikään Willin olemuksessa ei kuitenkaan viitannut kipuun, ja ongelma tuntui hävinneen heti, kun tulin alas selästä. Voitte vaan kuvitella, että tottakai mielessä kävi sekin vaihtoehto, että kestoaihe satula olisi syypää, mutta ei huonosti istuva satula ole ikinä ennen aiheuttanut tällaista käytöstä. Ja tuo satulahan EI sitten ole huonosti istuva, vaan täydellinen Willille!!! Siinä lannehalvauspaniikissani(!) soitin päivystävälle eläinlääkärillekin, joka ei nähnyt tilanteessa mitään kovin akuuttia hätää (oli perjantai-ilta ja viikonloppu edessä, kuinkas muuten!), koska hevonen ei vaikuta kipuilevalta, se söi ja joi normaalisti, oli tehnyt parit kakkakasatkin ja virtsaaminenkin oli tähän asti toiminut ihan normaalisti. Äkkiseltään lääkäri ei siis voisi tehdä oikein mitään, verikokeitakaan ei saisi laboratorioon viikonlopun aikana. Todettiin, että seurataan tilannetta ja elintoimintoja, ja jos muutosta ilmenee, soitan uudelleen. 

Seuraavana soittolistalla oli o.t.e.-hieroja, joka oli käynyt edellisenä sunnuntaina käsittelemässä Williä ensimmäistä kertaa. Silloin oli puhetta, että ulkoisesti hyvin hellävarainen käsittely on vaikutukseltaan voimakas, ja mm. kiihdyttää hevosen aineenvaihduntaa ja nestekiertoa. Vaikutukset ja oireet vaihtelevat hevoskohtaisesti, mutta yhdellekään hevoselle käsittelystä ei pitäisi olla haittaa. Williä oli ohjeen mukaan pidetty vapaalla hieronnan jälkeen (su & ma), ja parina ensimmäisenä liikutuspäivänä (ti & ke) olin ratsastanut vain käyntiä. Willi oli  taannoisen ukkosmyräkänkin aikana ollut sisällä tallissa, joten märkänä kylmettymisen vaaraa ei pitäisi olla (mikäli se nyt muutenkaan olisi näillä helteillä mahdollista). Hieroja kertoi myös olleensa Willin kanssa erityisen varovainen, ettei tee kerralla liikaa ja siten sekoita hevosen systeemejä, kun se kerran on niin herkkä ja kireä selästään. Hieronnan aikana Willi oli silminähden rentoutunut ja nautti käsittelystä, ja pariin otteeseen venytteli itsekin voimakkaasti koko selkää. Kuvailemiani oireita hieroja ei ollut koskaan nähnyt tai kuullut. Hieroja lupasi vielä konsultoida asiasta omaa kouluttajaansa ja tarvittaessa palata asiaan, mutta muuten oli samaa mieltä eläinlääkärin kanssa; seuraillaan tilannetta. Hän kertoi, että joskus (etenkin lihavilla hevosilla, mitä Willi ei hierojan mielestä missään nimessä ollut!) hevonen näyttää käsittelyn jälkeen muhkuraiselta ja epämuodostuneelta, kun elimistön nesteet lähtevät liikkeelle ja puskevat ihon alle patteja. Pähkäilin ja tunnustelin Willin selkää, oliko siinä ylimääräinen kuoppa vai patti, mutta en oikein osannut paikallistaa mikä sai selän näyttämään niin hassulta. Molempien puheluiden ajan olin edelleen maneesissa, ja olin pikkuhiljaa riisunut Williltä loputkin varusteet ja se sai olla vapaana. Se jopa liikuskeli itsekseen hiukan ja seurasi minua, kun kävin keräämässä lantakasat maneesista pois, joten käveleminen ei näyttänyt tuottavan sille vaikeuksia.

Sekä ell että hieroja olivat myös samaa mieltä siitä, että bot-loimesta ei ainakaan ole haittaa, joten jätin Willin yöksi sisään verkkoloimi niskassa. Kun vein tavaroita paikoilleen ja hain loimen varastosta, oli Willi jäljistä päätellen ehtinyt pissatakin, joten mitään isompaa tukosta sillä ei ollut. Laitoin sille vielä ylimääräisen juomaämpärin suola-melassivettä ruokakuppiin yöksi. Aikani touhuttuani tallissa hevonen näytti edelleen hyvävoimaiselta ja normaalilta, joten uskalsin lähteä kotiin.

Kotona hyökkäsin tutun neuvonantajan eli tietokoneen ja googlen kimppuun. Virtsaamisesta tuli heti mieleen munuaiset, joten googlailin millaisia oireita hevosen munuaisvaivoilla voisi olla. Onhan tämä vähän sama kuin lukisi lääkärikirjaa, eli lähes minkä tahansa eksoottisenkin vaivan kohdalta löytyy mätsääviä oireita, mutta kyllä löytämäni sai minut vakavasti pohtimaan tätäkin mahdollisuutta. Vai miltä kuulostavat seuraavat oireet: selän ja takapään jäykkyys (check!), takajalkojen laahaaminen (erityisesti vasemman takajalan!!!) (check!), takajalkojen turvotus (check!), ihon kutina (check!), laihtuminen ja lihaskato (check!). Jopa kirkasta nestettä vuotavat silmät voivat johtua munuaisten toiminnan häiriöstä, ja Willillä on melkein koko kesän ollut pientä vuotoa silmistä. Olen tähän asti laittanut sen tuulen piikkiiin, koska silmät eivät näytä muuten ärtyneiltä tai tulehtuneilta. Hoitoina ehdotettiin monessa paikassa ruokinnan rukkaamista munuaisten ja maksan toimintaa tukeviksi, ja tietysti monista kaupallisista lähteistä löytyi juuri oikea lääke ja ravintolisä vaivaan. Itse kallistun eniten yrttien suuntaan, joten ehkä voisi olla kokeilemisen arvoista tilata Willille jonkinlainen puhdistuskuuri munuaisille ja maksalle (joka tuntuu olevan kiinteästi yhteydessä munuaisten kanssa). Muutenkin ruokintaa täytyy ruveta pohtimaan uudelleen, kun uusi heinäsato on tullut, ja Willin liikuntatottumukset (toivottavasti!) muuttuvat laidunlomasta normaaliin työntekoon. Pitää alkuviikosta soitella uudelleen eläinlääkärille ja kysyä siitä verinäytteestä, voisiko siitä saada jotain lisävalaistusta Willin elimistön tilasta.

Lauantaina menin aamusta tallille tsekkaamaan hevosen vointia, ja vastassa oli hyvin levännyt, pirteä ja hyväntuulinen hevonen. Kävin taluttelemassa sitä hetken ja katsoin miten se liikkuu, mutta en havainnut mitään merkittävää eroa normaaliin. Ajattelin kuitenkin antaa sille laidunvapaan päivän (edit: eli vapaapäivän laitumella, ei vapaata laitumesta!), ja olkoon taas yön sisällä bot-loimi päällä. Tänään sunnuntaina työskenneltiin maasta normaalisti (Willi toimi ihan hyvin), katsotaan josko huomenna uskaltaisi taas nousta satulaankin.

Että semmoista tällä kertaa. Jos hevosen veriarvoista ei löydy mitään poikkeavaa tai muutakaan selitystä Willin oireille ja käytökselle, laitetaan seuraavaksi luulotautinen omistaja tarkempaan psykiatriseen syyniin.

Lauantaina tsekkaamassa Willin vointia laitumella ennen kotiinlähtöä. Pojat ovat siirtyneet toiselle laitumelle. Kallioilta alas valuva vesi pitää huolen siitä, että helteistä huolimatta ojissa on aina vettä. Mikäs sen mukavampi tapa vilvoitella kun käydä ojaan pötkölleen, toteaa Kingi. Etsi kuvasta myös yksi laumaan kuulumaton eläin.