Läheltä piti. Oikeesti.

Olen viime viikolla kertonut usealle kuulumisten kyselijälle, että Willi jää henkiin. Suurin osa on varmasti ottanut sen vitsinä. Mutta vähältä piti, että tilanne olisi ollut totisinta totta.

Kävipä nimittäin niin, että rakas onnettomuusmagneettini on onnistunut tarhassa liukastumisen yhteydessä ehkä kaatumaan, tai muuten vaan riuhtaisemaan vasemman takapolven kierukan rikki. Olin kutsunut eläinlääkärin katsomaan Willin selkää, koska kuvittelin vian olevan siellä. Willi siis käveli täysin puhtaasti, mutta oli työskennellessä taas tosi vino. Järkytys oli melkoinen, kun löydös olikin vasemmassa takajalassa. Eikä ensimmäinen ennuste ollut kovin lupaava. Willin ikä huomioon ottaen, eläinlääkäri ei pitänyt leikkausta järkevänä vaihtoehtona, eikä paranemisesta muutenkaan olisi mitään takeita. Olin sen verran shokissa, että ihan tarkkaa muistikuvaa lekurin selityksistä ei jäänyt, mutta kovin kummoista tulevaisuutta hän ei ennustanut. Toimenpiteinä toistaiseksi hevonen lepoon, kortisoni-hyaluronaattipiikki tulehdusta (joka myös jylläsi polvessa) hillitsemään, ja ehdoton riekkumiskielto kolmeen viikkoon. Sen jälkeen katsotaan tilannetta uudelleen. Great. Tosi helppoa toteuttaa Willin kanssa. Tallilta löytyy pieni sairastarha, mutta se on hankalassa paikassa muiden tarhojen takana. Willin tuntien sen taluttaminen sinne ja takaisin olisi isompi riekkumisriski kuin sen omaan tarhaan, joka on rivissä ensimmäisenä. Karsinalepo ja lyhyet 15 minuutin ulkoilut taluttaen kaksi kertaa päivässä oli toinen vaihtoehto. 

Käytännössä varmimmaksi vaihtoehdoksi (ja hevosen päänupille parhaaksi) totesin hallitun, valvotun tarhaamisen sen omassa tarhassa. Tarkoitti sitä, että allekirjoittanut törötti pari viikkoa muutaman tunnin joka päivä hevosen kanssa tarhassa, välillä hevosta narussa pitäen, jos tarve niin vaati. Herra jäi aamuisin sisään (vaihtelevasti joku sijaiskärsijä seuranaan) kun muut menivät ulos. Mä tulin tallille päiväheinien aikaan, ja vein Willin ulos syömään. Ruokaa nenukin edessä se yleensä osaa ottaa iisisti. Säästä ja Willin käytöksestä riippuen hengailtiin tarhassa joitakin tunteja. Kylmässä viimassa viihdyttiin nippanappa 1,5 tuntia, aurinkoisena päivänä viikonloppuna meni kevyesti yli kolmekin tuntia. Tulipahan samalla siivottua tarhasta lumen ja jään alta pikkuhiljaa kuoriutuvaa kakkakumpua (Willi on siisti mies, sillä on yksi nurkka tarhassa pyhitetty vessaksi). Välillä istuin kalliolla tarhan vieressä, ja nautin auringosta. Netflix viihdytti toisinaan. Jos Willi oli rauhallinen, uskalsin touhuilla muutakin tallissa ja pihapiirissä, kuitenkin vähän väliä tarhoille kuikuillen. Willillä on nimittäin uusi naapuri, hengenheimolainen, eli samanlainen touhukas ruuna. Jätkien mielestä ehkä hauskinta maailmassa on härkkiä kaveria tarhan aidan yli ja roikkua toisen riimussa. Aina ei ihan kaikki tassutkaan meinaa pysyä maassa, ja silloin täytyy puuttua leikkiin.

Vajaa kolme viikkoa meni kovin vaihtelevissa tunnelmissa. Willi sai diagnoosin juuri "Horse In Motion"-tapahtumaa edeltävällä viikolla, ja ehdin laittaa siitä omaan facebookkiin päivityksen. Viikonloppuna Ainossa sain muutamilta tutuilta myötätuntoisia ja rohkaisevia, mutta hiukan ristiriitaisia tuntemuksia herättäviä viestejä. Yksi hevonen oli kierukkavamman vuoksi mennyt heti kolmijalkaiseksi, ja leikkauksen jälkeen ensin toipunut, mutta sitten myöhemmin uuden onnettomuuden jälkeen lähtenyt taivaslaitumille, Tässä tapauksessa vamma ei kuitenkaan ollut niin suuri, että se olisi näkynyt ultrassa. Willin vamma taas näkyi ihan selvästi, mutta ei kuitenkaan aiheuttanut käynnissä edes minkäänlaista arkomista?! Vaikeahan näitä on vertailla, jokainen tapaus on erilainen, ja vamman sijainti vaikuttaa varmasti sen diagnosointiin. Yritin olla ajattematta liikaa; niin kauan kuin ei ole mitään varmuutta tulevaisuudesta, turha maalata piruja seinille. Eläinlääkärin seuraavan visiitin jälkeen oltaisiin viisaampia. Onnistuin jotenkin pitämään mieleni suht kepeänä, kunnes kontrollia edeltävänä päivänä huoli alkoi todenteolla hiipiä puseroon. Mitä jos Willistä ei olisi enää edes lemmikiksi, jos se ei kestäisi edes laitumella oleilua ja satunnaista käyntityöskentelyä? Sen kummempaa en siltä odottanut, kunhan se voisi elää normaalia hevosen elämää, pitäisin sen sitten vaikka ihan lemmikkinä. Mielessäni mietin jo eri vaihtoehtoja hevosen lopettamiseksi.

No, eläinlääkäri tuli, katsoi, ja oli ilahtunut. Ympyrällä Willi oli ravissa epäpuhdas ja taivutukseen vielä reagoi, mutta suoralla ravasi käytännössä puhtaasti. (Ja pörhelsi, sehän on sanomattakin selvää...) Yllättäen näyttikin siltä, että siitä tulee vielä hevonen! Jopa ratsastuksesta puhuttiin! Ultrassa näkyi vielä hiukan tulehduksen aiheuttamaa fibriiniä, mutta tilanne oli selvästi valoisampi kuin kolme viikkoa aiemmin. Niveleen tuikattiin vielä uusi kortisoni-hyaluronaatti-yhdistelmä, jotta tulehduksen rippeetkin saadaan kitkettyä pois. Polvinivelessä on jonkin verran ikä huomioiden normaaleja muutoksia, joten sitä todennäköisesti joudutaan jatkossakin jollain aikavälillä lääkitsemään, mutta pääasia on, että Willi jää henkiin!!! Kuntoutusohjeeksi käyntiä, rasitusta pikkuhiljaa lisäten, siten että kuukauden päästä se saa vapaasti käynnissä kiipeillä, ylittää korotettuja puomeja ja tehdä kaikkea muutakin mahdollista ihan niin paljon kuin sitä vaan jaksaa kävelyttää. Joko selästä tai maasta, miten se parhaiten pysyy pöksyissään. Riekkua ei siis saa vieläkään, mutta ihan täysin pumpulissa ei enää tarvitse pitää. Noin kuukauden päästä voisi katsoa, joko jalka kestäisi ravailua. Kierukan tilanne ja vamman vaikutus Willin käyttöön jatkossa on vielä epäselvää, mutta ainakin kevyttä käyttöä se näyttäisi kestävän. Tämä kuulosti mun korvissa jo ihan uskomattomalta, enhän mä mitään muuta siltä odotakaan! Jos voidaan meidän in-hand-juttuja nysvätä ja käynnissä miettiä täydellisen sulkutaivutuksen asentoa, niin sehän riittää mulle! Tunnelmasta toiseen mentiin siis vuorokauden aikana aika totaalisesti.

Nyt on viikko mennyt eläinlääkärin edellisestä käynnistä. Willi pääsi viikonlopuna normaaliin tarhaukseen. Kävelytystä tehdään vielä tämä viikko tasaisella, aikaa pikkuhiljaa lisäten, siten että ensi viikonloppuna kävellään jo tunti päivässä. Sen jälkeen lisätään tiellä kävelyä, eli vähän ylä- ja alamäkiä. Kolmannella viikolla kuvioon tulevat mukaan maapuomit, ja neljännellä viikolla puomien toista päätä korotetaan. In-hand-työskentelyä voidaan jo tehdä varovaisesti, kunhan ei tehdä mitään jyrkkiä väistöjä tai peruutuksia (no eihän me sellaisia tehdä muutenkaan). Olen muutaman kerran ottanut vähän ohjia käteen, ihan vaan kokeillakseni miten Willi reagoi. Se tuntui ihan käsittämättömän hyvältä ja suoralta siihen nähden, että kolme viikkoa se on vaan olla möllöttänyt karsinassa tai tarhassa. Jei, olen varovaisen toiveikas tulevaisuuden suhteen, ja juuri tällä hetkellä ikionnellinen!

"Me mitään pahaa ikinä tehdä..."

Pään (ja muistiinpanojen) selvittelyä

eli elämää Horse on Motion-tapahtuman jälkeen

Uuuuh, olipa viikonloppu! Kolme päivää tiukkaa asiaa hevosen biomekaniikasta, ihania naisia, hyvää ruokaa, ja vielä parempaa (vai huonompaa?) läppää! Ihmiseläinlääkäreitä, surffipummi-ruunia ja mitä näitä nyt muita oli. Jokainen vaihto on mahdollisuus, ainakin ranskalaisittain lausuttuna. (Älkää välittäkö, edellisiä kahta lausetta ei ole tarkoituskaan kenenkään muun ymmärtää.)

Jos jollekin on vielä epäselvää, istuin viime eikun toissa viikonloppuna kuin liimattuna ratsastuskeskus Ainon maneesissa kuuntelemassa ja katselemassa Horse in Motion-tapahtumaa. Tapahtuman päätähti oli ilman muuta herra Jean Luc Cornille, mutta oli ihan kiinnostavaa kuulla myös muita esiintyjiä. En ihan vielä kykene kovin jäsenneltyyn raportointiin viikonlopun annista, mutta tässä pieni listaus asioista ja havainnoista, jotka jäivät päällimmäisenä mieleen.

• Vastarotaatio tapahtuu passiivisesti, painovoiman ja hevosen kehon luontaisen liikkeen ansiosta. Siksi se on niin yleinen ja monessa tilanteessa toistuva ongelma. Mekanismin lopullinen sisäistäminen vaatii vielä pientä pyörittelyä päässä, eli hevosen jalkojen liikkeen ja selkärangan taipumisen väliset korrelaatiot pitää selventää, mutta luulen nyt ymmärtäväni, miten ilmiö syntyy. Tai sitten en. I'll keep you posted.

• Miksi "circle bended outside" toimii. Käytännössä usein toimivaksi havaittu harjoitus, jonka fysikaalinen vaikutusmekanismi oli ennen minulle pieni mysteeri, sai vihdoin loogisen selityksen. Hurraa, enää ei tarvitse ahdistua, kun pääni sisällä pohdin miksi asetetaan ulos, vaikka periaatteessa pyydetään selkärankaan rotaatiota sisään. Paitsi jos käsitinkin väärin, siinä tapauksessa ahdistun lisää...

• Selkänikamien mahdollisten liikesuuntien väliset yhteydet ja niiden "matematiikka". Lateral bending + rotation = flexion. Tähän perustuu mm. se, miksi hevosen taivuttaminen saa aikaan selän nosteen.

• Sulkutaivutuksen ja ison piruetin merkitys ja tärkeys. Kaksi tärkeää työkalua, joiden käytössä olen ollut turhankin varovainen, vastarotaation pelossa. Ne ovat kuitenkin niin tehokkaita työkaluja selän nostamiseksi, ettei niitä kannata liiaksi arastella.

• Kuinka sulkutaivutusta/piruettia tulisi pyytää, jotta hevonen saadaan todella taipumaan halutusti. Tämä selveni ainakin teoriassa, Jäämme odottelemaan käytännön kokemuksia.

• Miksi voltin tai lateraalisten liikkeiden jälkeen Willi usein tarjoaa muutaman askeleen ajan parempaa ja isompaa liikettä. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että a)voltti/muu tehtävä parantaa tasapainoa, b)itse hiukan hellitän liikkeen jälkeen ja c) suoristuksen jälkeen hevonen kokee liikkumisen helpommaksi, mutta nyt ilmiölle tuli vielä yksi, puhtaasti fysiologinen selitys.

• Longissimus dorsi- ja multifidus-lihasten välinen työnjako tarkentui. Toinen on liikettä tuottava lihas, toinen asentoa ylläpitävä lihas;  longissimus dorsi tuottaa selkärangan liikkeen, multifidus säätelee sitä vastustamalla liikettä. Niiden yhteistoiminta on välttämätöntä selän hienosäätämiseksi.

• Hidas käynti voi olla taitavallekin ratsastajalle liian vaikea tehtävä! Huomioitavaa on myös, että jos hevonen joko jännittää selkäänsä tai on selästään kipeä, sen on mahdotonta kävellä hitaasti. Muistattehan, selän jännitys ja jalkojen vauhti ovat erottamattomasti kytköksissä toisiinsa. Ei siis pidä aliarvioida tätä perustavaa laatua olevaa, yksinkertaista, mutta huolella tehtynä todella tehokasta harjoitusta, käyntiä suoralla uralla! Mielellään ajatuksena loiva shoulder-fore, niin että hevonen näyttää ulospäin suoralta, mutta sen rangassa on pienenpieni taivutus, mikä auttaa hevosta nostamaan selkäänsä (jotta se VOI kävellä hitaasti, suoraan eteenpäin).

Paljon muitakin huomioita ja ajatuksia syntyi päässä viikonlopun aikana. Eikä pelkästään hevosiin liittyviä. Perjantain hevosten arviointipanelin seuraaminen kävi hetkittäin sosiologisesta ihmiskokeesta (tai-mikä-nyt-onkaan-oikea-tieteenala, semmoinen joka tutkii ihmisten välisiä suhteita ja laumakäyttäytymistä, en tiedä), niin jännää oli neljän panelistin välinen vuorovaikutus (ja toisinaan sen puute!) Muuten itse hevosten arviointi oli yleisölle aika puuduttavaa seurattavaa, ja tämänkin ajan olisin mieluummin kuunnellut Cornillen luennointia tai käytännön valmennuksia. Hollantilaisen René van Weerenin luentoja kuunnellessa tuli vahvoja flash backejä omaan menneisyyteen akateemisessa maailmassa. Esitelmän alku "...and the outline of my presentation will be..." on NIIIIN tyypillinen (ja jopa pakollinen) konferenssiesityksissä, että heräsi jo pieni epäilys, millaiselle kuulijakunnalle esitys oli suunniteltu... Eikä pelkoni ollut ihan turha; lyhyen historiajohdannon jälkeen käytiin kalvo toisensa jälkeen läpi tutkimustuloksia, jotka varmasti ovat tieteellisesti ihan kurantteja, ja julkaisut peer review-prosessin läpikäyneitä, mutta tavalliselle tallaajalle niistä jäi aika hatara kuva. Se, että menetelmällä A saadaan suurempi selän range of motion ROM (=selkänikamien liikerata fleksio-ekstensio-suunnassa) kuin menetelmällä B, ei vielä kerro mitään siitä, kumpi on parempi menetelmä. Kyllähän se ROM-arvo kasvaa, kun hevonen vetää selkää enemmän notkolle, eikö, mutta onko se sitten tarkoituksenmukaista?! Hiukan huvittavaa oli myös se, että lauantaina van Weeren mainitsi oman esityksensa aikana lukuisia kertoja (en laskenut, mutta olisikohan edes sormet riittäneet?) kuinka "myös Jean Luc juuri äsken omassa esityksessäänkin jo mainitsi tästä". Hmm, tunsiko hän tarvetta vakuutella yleisölle, että samalla asialla tässä ollaan?! Varsinkin, kun perjantaina van Weeren oli ensin puhujavuorossa, ja heti hänen peräänsä Cornille torppasi joitakin van Weerenin juuri hetkeä aiemmin esittämiä teorioita (klassinen esimerkki on vanha kunnon "bow and string"-teoria, joka van Weerenin mukaan on se tällä hetkellä vallalla oleva käsitys hevosen selän toiminnasta. Ja jos yhtään olette perehtyneet Cornillen ajatuksiin, hän puolestaan pitää tätä teoriaa vanhentuneena, liian yksinkertaisena ja osin jopa virheellisenä.) Minulle jäi hiukan epäselväksi mikä van Weerenin oma hevostausta ja käytännön kokemus on, onko hän puhtaasti eläinlääkäri ja tutkija, vai perehtynyt myös käytännössä esim. vapaa-ajan harrastuksen kautta ratsastukseen. Se tieto olisi kiinnostava ja auttaisi ehkä hiukan laittamaan asioita perspektiiviin.

Ettei menisi pelkästään van Weerenin mollaamiseksi, niin hänen ansiostaan muuten sain taas jäsenneltyä paremmin päässäni omia, henkilökohtaisia angstejani akateemisen maailman sääntöjä  ja käytäntöjä kohtaan, ja sillä perusteella annan hänelle osittaisen synninpäästön; se maailma toimii ihan eri säännöillä kuin tämä reaalimaailma, jossa suurin osa meistä elää ja toimii. Se mitä, ja miten asioita tutkitaan, voi tuntua välillä aika järjettömältäkin, mutta toisaalta tiettyjä sääntöjä on pakko noudattaa, jotta tutkimuksia voidaan pitää edes jossain määrin objektiivisina, mikä on kuitenkin tieteellisen työn eräs peruskulmakivi. Ja valitettavan usein tutkimusta rajoittavat niinkin arkiset asiat kuin käytettävissä olevat laitteet, joten monesti tutkijat joutuvat muokkaamaan aihettaan sen mukaan, mikä on käytännössä mahdollista, eikä sen mukaan, mikä olisi oikeasti todella kiinnostavaa.

Koitan tänne pikkuhiljaa purkaa ja avata tarkemmin noita yllä listattuja juttuja, ja vähän muitakin. Mutta itseni tuntien, en lupaa kovin tiukkaa julkaisutahtia... Kyllä te mut tunnette! Ainiin, vielä loppuun on pakko vähän hehkuttaa viikonlopun ehkä parasta antia; missä voin liittyä Mia Kainulainen-fan clubiin?! Onhan sellainen jo olemassa?! Jos ei ole, voisiko joku perustaa sellaisen?! 😂 😜