Operaatio Kuplamuovi

Willi on tunnetusti onnettomuus- ja vamma-alttiimpi yksilö kuin Jari Litmanen. Jonkinlaista naarmua saa olla putsaamassa lähes viikoittain. Yleensä pieniä ja vaarattomia, joiden hoito on käytännössä vedellä suihkutus, ja kesäaikaan mahdollisesti tervalaastarin suihkaus päälle. Willi on harvinaisen kohelo jaloistaan, ja kai sillä on ohut iho, joka menee rikki jo katseesta. Hokkiaikaan täytyy olla kaikissa jaloissa putsit, ja silti se onnistuu muutaman kerran talvessa polkaisemaan hokilla jalkaan. Erityisesti se on kunnostautunut kolhimaan etusääriään tarhassa. Jonkin aikaa ihmettelin, miten se siinä onnistuu, kunnes hoksasin missä vika; Willillä on tarhassa betoninen kaivonrengas heinäastiana. Willillä on tapana tonkia ja heitellä heiniä syödessään. Sillä seurauksella, että heinät ovat levällään renkaan ympärillä ja takana. Parhaita paloja metsästäessään se sitten jumppaa ympäri rengasta, ja kolaa kinttujaan kovaan betonirenkaaseen. Joskus pidin sillä suojia etusissa, mutta haavat olivat usein suojien yläpuolella polvissa. Ja onhan päivittäinen suojittaminen ylimääräinen vaiva tallityöntekijälle. Jos siis hevosta ei voi kääriä kuplamuoviin, pehmustetaan kaivonrengas! Tähän tarvitaan vain retkipatja sekä sopivia kiinnityshihnoja. Seuraavassa kuvakertomuksena, kuinka "Operaatio Kuplamuovi" käytännössä toteutettiin.

The Ongelma.

Ratkaisu? Ei kovin käytännöllinen.

Parempi vaihtoehto: hevosen sijaan kääritään betonirengas pehmusteisiin! Tässä assistentti työssään.

Voilà! Retkipatjan reuna on käännetty kaksinkerroin, jotta saadaan paksumpi pehmuste kriittiseen paikkaan renkaan yläreunaan.

Ennen eläinten altistamista testiolosuhteille suoritettiin ihmiskoe. Taipuisa assistentti demonstroi tässä, miten pehmustettu reuna on nyt mukava ja ennen kaikkea turvallinen herkille säärille. 

Seuraavaksi käytettiin valmiiksi pehmustettua koe-eläintä. Koe-eläin testasi rakenteen sekä sisä- että ulkopuolelta ja totesi sen kelvolliseksi.

Lopulta tuotiin paikalle potentiaalinen loppukäyttäjä tutustumaan uuteen ruokintakaukaloonsa. Kohdetta kannattaa lähestyä varovaisesti tarkkaillen ja äänekkäästi puhisten.

Kaula venyy venyy. Porkkanoiden kannustamana uskaltaa kurkottaa renkaan sisään.

Pehmuste sai varsin nopeasti käyttäjältä hyväksynnän, ja voitiin siirtyä normaaliin ruokailumoodiin.

Sirot ja herkkääkin herkemmät sääret ovat ainakin vähän paremmassa suojassa kovaa maailmaa vastaan. Työryhmä jää tarkkailemaan tilannetta ja keräämään dataa pitkän aikavälin käyttökokemuksista.

Disclaimer: No animals or humans were harmed during this project. Only voluntary humans and softly padded animals were used in preliminary testing.

Söpöys-faktori kohdillaan tämän vapaaehtoisen koe-eläimen kohdalla! Ringo on todellinen Tähti! 

Tosi huvittavaa. Kuolen nauruun.

Korkeaa koulua ja o.t.e.-hierontaa

Viikonloppu on (kuinkas muuten) mennyt taas enemmän tai vähemmän hevosten merkeissä. Mulla ei nykyään mitään muuta sosiaalista elämää tunnu olevankaan. Mutta en valita, tämä on se mistä olen aina haaveillut! Perjantaina ja lauantaina kävin Willin kanssa selästä käsin metsätiellä kävelemässä, ja tänään kävi o.t.e.-hieroja Mira Aalto hoitamassa Williä.

Perjantain maastokävely sujui oikein leppoisissa merkeissä. Oltiin koko perheen voimin liikkeellä, eli minä, Willi ja Pojo. Toki Willi välillä puhisi ja kyttäili puskia, mutta enimmäkseen käveltiin vapain tai ainakin puolipitkin ohjin. Alkumatkasta se teki pari stoppia, mutta jatkoi mukisematta eteenpäin pienellä pohkeen pyynnöllä. Käynti oli todella reipasta ja isoa kokovartalokäyntiä, mikä on hyvää vaihtelua meidän työskentelyhipsuttelulle. Mentiin lenkin jälkeen vähäksi aikaa maneesiin (kentällä liikaa polttiaisia!) testailemaan, joko keskiviikkoinen kertakaikkisen kiero (fyysisesti, ei henkisesti!) hevonen pystyisi suoristumaan. Willi oli selvästi parempi ja suorempi, mutta ei vielä ihan niin hyvä kuin normaalisti. Takajalan rohtuma on hiukan rauhoittunut ja siinä on päällä kuiva rupi, jonka läpi ei enää puske epämääräistä eritettä tai verta. Jalan turvotuskin on laskenut melkein kokonaan.

Perjantaina lenkkeiltiin näin lupsakoissa tunnelmissa. Tässä toteutuu yksi haaveeni hevosta ostaessani; metsälenkki yhdessä koiran ja hevosen kanssa.

Lauantaina lähdin aamusta ajelemaan Hyvinkäälle, missä järjestettiin friisiläisten kouluratsastuksen mestaruuskilpailut. Ei, Vera ei ollut mukana (pitää vähän vielä reenata...) mutta tallilta oli toinen friisi mukana kisoissa. Tuloksena oli hieno 4. sija, ja eroa pronssiin jäi käsittämättömän vaivaiset 0,09 % ! Hauskaa oli katsella tupsujalkojen suorituksia, niiden olemuksessa on jotain sympaattista mutta samalla majesteettisen ylvästä. 

Komeat ja kauniit tupsujalat rivissä paparazzien edessä. Oli upea näky katsella verryttelyä Kytäjän kartanon kentällä, kun mustat hevoset ja ratsastajat valkoisissa housuissaan verryttelivät auringon paistaessa täydeltä terältä. Harmi että itse kisa ja seremoniat järjestettiin pimeässä maneesissa, kuvaaminen mun kännykällä oli käytännössä mahdotonta.

Willin kanssa perjantain lenkistä innostuneena ajattelin jatkaa maastoilua lauantainakin. Täytyy koittaa hyödyntää nämä mahtavat lämpimät syyskelit. Tarkoitus oli tällä kertaa tallustaa koko tien osuus, mutta Willi päätti toisin. Se oli heti alkumatkasta edellistä päivää jännittyneemmän tuntuinen, ja kyttäili, stoppaili ja säpsyili enemmän. Muutaman kerran se yritti kääntyä vauhdissa kotiinpäin, ja kerran se stoppasi niin, että jouduin vähän raipalla muistuttamaan mitä pohje tarkoittaa. Willin vastaus oli jonkinlainen mini-capriole hyppy; ensin etupää nousi vähän, ja heti perään molemmat takajalat potkaisivat taakse. Jahas, tällaista reaktiota en ole ennen saanutkaan siitä ulos! Loikka oli onneksi hyvin pieni, joten selvisin siitä pienellä horjahduksella satulassa. Ja matka jatkui. Mutta mitä pidemmälle kotipihasta päästiin, sitä voimakkaampia alkoivat Willin reaktiot olla. Valtatien toisella puolella, noin parin kilometrin päästä tallista on moottorirata, jossa ajettiin tänä viikonloppuna rokkiralli-tapahtuma. Pärinät radalta kuuluvat tallille asti, ja tietä kävellessä äänet voimistuivat koko ajan. Lopulta Willi ilmaisi hyvin selvästi, että nyt ei muuten jatketa askeltakaan tuohon suuntaan, vaan alkoi peruutella. Se oli sen verran räjähdysherkän tuntuinen, että katsoin parhaaksi suorittaa taktisen vetäytymisen; kaksi askelta eteen ihan periaatteen vuoksi, ja sitten lähdetään kotia kohti. Siitähän riemu repesi. Onneksi Willi on herkkä suustaan, varsinkin kolmipalalla, joka on meillä humputtelukäytössä, joten varsinainen etenemisvauhti ei merkittävästi kasvanut, mutta askellaji ei ollut enää käynti. Kaula kaarella Willi kokosi ja kokosi itsensä melkoisen napakkaan pakettiin, ja pelkäsin sen räjähtävän lähinnä ylöspäin. Tuli kuulkaa sellaiset piffit ja poffit, että oksat pois. Väliin Willi väläytteli akateemisen ratsastuksen tuntemustaan: lähes tyylipuhdas terre à terre, eli kaksitahtinen laukka paikallaan. Tai sivuttain. Sain sen asettumaan aloilleen, kun käänsin sen taas nenä pois päin tallista, mutta se oli vain väliaikainen ratkaisu. Kotiin olisi kuitenkin enemmin tai myöhemmin päästävä. Tässä tapauksessa mieluummin myöhemmin, ja yhtä matkaa, kaikki raajat ja päät ehjinä. Pojo oli taas mukana, joten sitäkin piti väistellä Willin soheltaessa. Pojolla on nimittäin rajaton luotto omaan kuolemattomuuteensa, hevosiin ja Williin erityisesti, joten se kulki vaarallisen lähellä Willin jalkoja. Pienen tuumaustauon jälkeen päätin jalkautua, niin kauan kuin se olisi mahdollista tehdä vapaaehtoisesti. Vaikka en uskonut, että Willi lähtisi minua silmittömästi kiikuttamaan mihinkään, alkoivat muuvit olla sen verran isoja, että en luottanut omaan vakaaseen istuntaani. Jalkautuminenkin oli muuten hiukan hankalaa, kun pelkäsin, että hetkenä minä hyvänsä Willi voi saada uuden sätkyn, vaikka se hetkeksi taas pysähtyikin kun käänsin sen nenän pois kotoa. Willin pää ja kaula oli jännittyneenä niin korkealla pystyssä, että oli vaikea kumartua eteen ja heilauttaa jalka sen pyllyn yli. Ei tehnyt mieli kokeilla mitä tapahtuu, jos potkaisen sitä pyllylle tai jään muuten rähmälleni puolitiehen. Tajusin tämän siinä vaiheessa, kun olin jo irrottanut molemmat jalat jalustimista. Jotenkin kuitenkin onnistuin tulemaan alas satulasta suht sivistyneesti, ja luojan kiitos Willi on oppinut seisomaan nätisti paikallaan kun selkään noustaan ja tullaan alas. Kotimatka sujui edelleen aika rivakkaan tahtiin, ja välillä tanssahdellen, mutta sisälsi vain yhden isomman koikkaloikan.

Tallin pihassa nousin uudelleen selkään. Mentiin kentälle kävelemään ja rauhoittumaan, koska en halunnut niin stressaantunutta hevosta viedä suoraan talliinkaan. Käveltiin vapain ohjin joitakin kierroksia molempiin suuntiin ja hengiteltiin syvään. Oma pulssikin oli käynyt välillä aika korkealla, vaikka muuten oma pää tuntui toimivan läpi tilanteen yllättävänkin terävästi. Jos a) Pojo ei olisi ollut mukana ja jaloissa pyörimässä ja b) Willin jalat olisivat kunnossa, olisin varmaan jatkanut selässä koko matkan ja antanut Willin pörheltää tai ravata kotiin. Nyt en jänteenkään takia halunnut ottaa mitään riskejä. Kun oltiin molemmat saavutettu kentällä suht normaali mielentila, päätin lähteä uudestaan tielle. Ihan vaan periaatteen vuoksi, pieni matka pois tallin pihasta, ja sivistyneesti takaisin. Onneksi Willi oli pahimmat höyryt jo saanut ulos, joten uusintakierros sujui kuten perjantain lenkki, vain pienillä jännittymisillä, mutta enimmäkseen löysällä ohjastuntumalla puolipitkin ohjin. Mutta ehkä mä silti ensi kerralla pyydän toisen hevosen mukaan kaveriksi, ettei tarvitse urheilla.

Sunnuntaina oli vuorossa lihashuoltoa o.t.e.-hieronnan muodossa. Meillä on ihana hieroja, Mira Aalto Salosta, joka oli nyt kolmatta kertaa hoitamassa hevosia tallillamme. Ensimmäisellä kerralla käsiteltiin vain osa selkää okahaarakkeiden päältä, Willin lievän kissing spines-ongelman vuoksi. O.t.e.-hieronta on hellävaraista käsittelyä, jolla on kuitenkin voimakas ja pitkäkestoinen vaikutus kropassa, joten hoito on parempi aloittaa varovaisesti. Käsittelyn jälkeen hevonen tarvitsee kaksi vapaapäivää (hierontapäivä + seuraava päivä), jotta kroppa saa käydä rauhassa läpi prosessia. Toisella hierojan visiitillä Willin jännevamma oli tuore, joten päätettiin keskittyä ennemmin vain sen hoitoon laserilla. Sain sen jälkeen laserin omaan käyttööni koko viikoksi, joten laseroin jännettä ja myös Willin selkää viikon verran päivittäin. Laser-hoitoa ja o.t.e.-hierontaa ei voi tehdä samalla kertaa. Nyt oli siis ensimmäinen kerta, kun hieroja kävisi Williä läpi laajemmin. Hän totesi heti alkuun, että Willi näyttää ihan eri hevoselta, paljon nuoremmalta ja paremmalta. Ensimmäisellä kerralla se oli vaikuttanut jotenkin kuivalta ja näivettyneeltä. Samoihin aikoihin ilmeni selittämättömäksi jäänyt mysteerivaiva, joka ei ole enää vaivannut, joten jokin on selvästi nyt paremmin Willin elämässä. Käsittely aloitettiin selästä, ja sekin oli paljon paremman tuntuinen, pehmeämpi ja joustavampi. Olin tarkoituksella kahtena edellisenä päivänä kävellyt satula selässä, jotta nähtäisiin painaako se selkää jostakin. Ei paina, selkä oli kuulemma oikein hyvässä kunnossa! Ristin alue on kireä, mutta se tulee varmasti aina olemaankin SI-nivelessä olevien muutosten vuoksi. Willin takapää sen sijaan on jäykkä ja lihakset kireät. Willillä on vasemmassa takajalassa hannover-polttomerkki aika alhaalla reidessä, ja arpikudos polttomerkin alla ulottuu laajalle alueelle. Ihon pinnassakin on pahaa arpea, eikä karva kasva merkin kohdalla kunnolla. Käsin voi tunnustella, miten kova arpikudos leviää pitkälle ihon alla, varmasti myös syvyyssuuntaan. Se voi hyvin vaikuttaa koko jalan toimintaan. En ymmärrä koko polttomerkitsemisen ideaa nykypäivänä, kun hevoset voidaan paljon helpommin ja kivuttomammin esim. siruttaa. Eikä polttomerkki edes identifioi hevosta mitenkään tarkasti. Willillä on hannover-tunnuksen alla numero 92, mutta en usko, että se olisi maailmanhistorian 92. hannoverilainen. En tiedä mikä numeron merkitys on, onko se kasvattajan tunnus vai mikä? Osaako joku viisaampi kertoa? No, takapään käsittelyä jatketaan varmaan seuraavalla käsittelykerralla, toivotaan että sielläkin saadaan muutosta parempaan kuten selässä. Polttomerkkiä lukuunottamatta Willillä ei tunnu lihaksistossa merkittävää puolieroa, sekin on kai ihan hyvä asia.

Pää painaa, kun Willi rentoutuu. Käsittelyä ja hevosten reaktioita on hauska seurata. Tällä kertaa Willi ei esittänyt ihan niin mahtavia venytyksiä kuin ensimmäisellä käsittelyllä. Silloin kireän selän lihasten aukeaminen sai sen tekemään melkoisia kokovartalovenytyksiä.

Haukottelua nähtiin tänäänkin

sekä tyytyväistä suun maiskuttelua.

Tässä käsitellään arpikudosta polttomerkin ympärillä. Hieroja Mira kertoi, miten laajalle aluelle poltosta aiheutuvat kudosvauriot voivat levitä. Willin polttomerkki on kaiken lisäksi liian alhaalla jalassa, ja varmasti kiristää jalan lihaksia. Hoidettava taitaa tässä vaiheessa olla jo unessa.

Tottakai sunnuntain ohjelmaan kuului vielä viikottainen Veralla ratsastus. Olin niin iloinen ja  ajatuksissani hierojan kanssa käydyn keskustelun jälkeen, että oli vaikea keskittyä Veran ratsastukseen. Sillä on kaiken lisäksi taas melkoinen kiima päällä, poikien ohittaminen ilman pysähdystä ja takajalkojen levittämistä tuntui mahdottomalta. Ehkä hiukan aiempaa nopeammin sain Veran reagoimaan sisäjalkaan, ja aika lyhyen ravailun jälkeen se tuntui sen verran hyvältä, että lähdettiin kaverin kanssa metsätielle kävelemään. Ilmeisesti mä olen itse niin vino ja vammainen vasemmassa kierroksessa, että meiltä sujuu melkeinpä paremmin työskentely oikealle, mikä on kuitenkin Veralle vaikeampi kierros. Herää vain kysymys, miten paljon Willin vasemman kierroksen vaikeudet onkin itseasiassa vain mun vinoutta. Pitäisi varmaan välillä suoristaa omaakin kroppaa...

Huomenna tulee eläinlääkäri raspaamaan, rokottamaan ja samalla ultraamaan jalan. Toivotaan, että jänteen parantuminen on edennyt hyvin! Vähän jännittää!

Update: Eläinlääkäri on sairaana, joten jännitys jalan tilanteesta jatkuu näillä näkymin perjantaille.

Herra Herkkis is back!

Olen Willin herkkyydestä kirjoittanut ennenkin. Tällä kertaa se näkyy siinä, että rohtuma toisessa takajalassa veti koko hevosen taas ihan mutkalle ja ratsastettavuus oli tiessään. On pitänyt jo jonkin aikaa tulla tänne hehkuttamaan, miten hyvältä Willi tuntuu tällä hetkellä selästä ja maasta työskennellessä. Harrastetaan tätä jalan takia hyvin säästeliäästi, mutta ei tarvitse kuin ottaa ohjat käteen ja oikaista oma ruoto suoraksi, niin hevonen seuraa perässä. Viime viikolla huomasin, että ratsastan sulkutaivutusta oikealle (eli meidän helpompaan suuntaan) täysin ilman alapohjetta, pelkällä istunnalla. Tein näin ihan huomaamattani, ja kun kesken taivutuksen havahduin, kokeilin nostaa korostetusti ulkojalan irti kyljestä. Ja totta tosiaan, Willi jatkoi liikettä lantion osoittamaan suuntaan. Vasemmalle sama ei onnistu, koska siihen suuntaan pelkkä taipuminen on meille molemmille vaikeampaa. Maasta sulut sujuvat ilman raippaa, pelkällä omalla ristiin askelluksella. Mutta tänään oli kuin eri hevonen alla. Jo maasta käsin Willi punki pahasti oikealle, enkä meinannut saada sitä suoraksi ollenkaan. Ajattelin että syynä on edellisen päivän vapaapäivä (=riimusta taluttelua ja ruohon syöttelyä). Selkään noustuani huomasin kuitenkin heti, että jokin on nyt vinossa, kirjaimellisesti. Willi pudotti minut oikealle puolelle, ihan kuten se teki aikojen alussa, ennen meidän SOM-treenin alkua. Yritin suoristaa Williä ja pyytää oikeaa takajalkaa mahan alle, mutta Willi vastusti ja painoi kädelle. Edes takuuvarma suoristuskeino loiva vastataivutus ei toiminut. Pelkkä istunnalla ratsastus ei tullut kuuloonkaan, oli pakko käyttää ihan perinteiseen tapaan alapohjetta ja ohjaa! Onneksi vika paikallistui hyvin selkeästi oikeaan takajalkaa, joten olen lähes varma, että syyllinen tähän äkilliseen taantumaan on juuri kyseisessä jalassa oleva uudelleen ärtynyt rohtuma vuohisessa.

Samalla kun eläinlääkäri taannoin ultrasi Willin jänteen, määräsi hän meille kuurin jalkojen pesua (kissoille ja koirille tarkoitetulla!) hoitoshampoolla, lievän kuraruven takia. Rupea oli todella vähän, siellä täällä muutama pieni rupi, eniten kuitenkin oikeassa takajalassa. Se tuntuu olevan se jalka, johon nämä ihottumat ensimmäisenä iskevät. No pesin jalkoja noin joka toinen tai kolmas ilta (shampoopullon kyljessä oli ohjeet vain kissojen ja koirien hoitoon 2 kertaa viikossa, joten sovelsin), mutta parin viikon pesun jälkeen oikean takasen vuohiseen räjähti kummallinen ihottuma. Vaihdoin shampoon betadineen, mikä rauhoitti ihottumaa hyvin nopeasti, ja viikossa iho parani selvästi. Eilen jäljellä oli enää hiukan kuivaa rupea, joten ajattelin kokeilla uudestaan hoitoshampoota. Huono idea, koska ihottuma ärtyi uudestaan, ja samalla näköjään rampautti koko hevosen. No ainakin tuli todettua, että tuota ainetta ei kannata laittaa lähellekään Willin jalkoja.

Toisaalta jos tästä jotain positiivista haluaa repiä irti, niin oma perstuntuma on selvästi parantunut, koska tunsin mielestäni selvästi heti mistä kiikastaa. Vuosi sitten olisin vain painanut paniikkinappulan pohjaan että nyt se on taas jostain tooosi kipeä, ja surrut vähintään viikon. Tai kiikuttanut hevosen klinikalle. Nyt osaan jo hiukan relata ja asettaa asioita perspektiiviin. Sitä paitsi apu on jo tulossa! Maanantaina eläinlääkäri pääsee toivottavasti paikalle suorittamaan vuosihuoltoa (rokotus ja raspaus) sekä samalla ultraamaan jännettä. Oi olisipa se parantunut jo hyvin, me halutaan ravata! Seuraava Minin valmennus lähestyy, ja pitää päästä harjoittelemaan ennen sitä!

Pakollinen kuva, joka ei liity tekstiin mitenkään. Willillä on nälkä, ja se yrittää päästä osingoille naapurin iltaruuista, kun omat pöperöt viipyvät liian kauan. Sen kaula venyy välillä yllättävän pitkälle!

Hei, me kävellään!

Ai siis nytkö piti satulan saavuttua alkaa onni ja autuus, sekä säännöllinen treenaus kohti kouluratsastuksen syvintä olemusta? E-hei, täällä taas kävellään ja talutellaan hevosta metsätietä pitkin! (Edit: talutellaan hevosta varovaisesti ulkona pehmeillä alustoilla sen omaan tahtiin, koska sen kaviokin on taas palasina...)

Ehdin kirjoitella jo pitkät pätkät Willin mysteerivaivojen selvittelyä ja muita viimeaikaisia kuulumisia, mutta nyt pänniin niin paljon, että en tunnu saavan tekstistä järkevää. Poistin koko sekavan jaarittelun ja koitan sen sijaan tiivistää tarinaa.

Willillä on vasemmassa etujalassa lievä jännevamma. Jalka oli toissaviikolla turvonnut, kun hain hevosen laitumelta sisään. Tai ainakin vamma oli lievä, kun se ultrattiin viime keskiviikkona. Torstaina Willi otti nimittäin pikarodeot tarhassa, jonka jälkeen jalka oli turvonnut uudelleen, joten mahdollisesti sieltä on mennyt jotain lisää rikki. En jaksa juuri nyt olla kovin optimistinen. Eilen samaisesta jalasta oli irronnut kenkä, vieden taas osan kaviosta mennessään. Hevosen etujalkojen kengityksestä oli ehtinyt kulua reilu viikko. Lohkeaman vuoksi pelkään jalan asennon olevan huono jänteen paranemisen kannalta. Itse asiassa epäilen, että jännevamman osasyyllisenä oli jo ennestään vino kavio ja jalan pieni virheasento. Kesän lohkeamien jäljiltä kaviot eivät ole vielä ehtineet kasvaa ns. normaaliin mittaan ja muotoon. Willi arkoo kaviota aika voimakkaasti, joten sen kävelyttäminen on vaikeaa. Jännevamman paranemisen kannalta ja arpikudoksen muodostumisen estämiseksi sitä pitäsi kuitenkin kävelyttää. Riekkuminen on iso no-no.

Kirahvi aterioi. Huomaa siistitty tukka, ei olla enää hippejä!

Otin Willin laitumelta pois heti kun jalka oli ensimmäisen kerran turvonnut. Sateiden liukastuttama savimaa ei ole ideaalinen alusta toipilaalle. Ja laumassa kun yksi lähtee, niin kaikki muutkin lähtee perään ralliin. Siksi Willi siirtyi isoon tarhaan toisen (megarauhallisen) ruunan kanssa. Vaikka pojat ovat hyvää pataa keskenään ja rapsuttelevat toisiaan paljon, Willi selvästi kuitenkin kaipailee vanhaa jengiään, ja otti rodeot tarhassa kun tuntihevosia (eli myös Willin jätkäkavereita) haettiin sisään laitumilta. No tämän jälkeen muutamana päivänä Willi otettiin ensin sisään, ja kun tilanne oli rauhoittunut (eli hevosia ei enää liikuteltu tarhan ohi), niin se pääsi uudelleen ulos. Onneksi meidän tallilla on tarjolla näin mahtavan yksilöllistä hoitoa! Willin jalka myös kylmätään aamuisin aamutallin tekijän toimesta ennen tarhaan viemistä. Tämäkään tarhajärjestely ei kuitenkaan toiminut, koska nyt Williltä irtosi kenkä. Tuo tarha on myös maapohjainen ja tällä hetkellä aika liukas, joten päätin pitkän pähkäilyn jälkeen minimoida riskit ja laittaa Willin pieneen hiekkatarhaan. Sen ruunakaveri siirtyi seurana viereen. Tylsää, mutta katsoin näin parhaaksi, ainakin hetkeksi. Jos tuohon onnettomaan kavioon ylipäätään saadaan kenkä lyötyä, hiekkatarhassa kengän kaviossa pysymisen todennäköisyys on selvästi parempi kuin mutatarhassa. Tietysti on sekin vaihtoehto, että Willi joutuu/saa olla hetken ilman kenkiä, jolloin pehmeämpi maapohja voi olla parempi vaihtoehto. Tästä asiasta ollaan viisaampia kun pääsen juttelemaan kengittäjän kanssa vaihtoehdoista.

Kiiltää kuin kuparipannu ilta-auringossa. Willin laidunkausi jatkuu rajoitetusti narun päässä.

Pienenä valopilkkuna taivaalla onneksi meillä on todella mahtava o.t.e.-hieroja, joka kuultuaan Willin jänteestä tarjosi minulle laser-hoitolaitettaan käyttöön viikoksi. Jalkaa siis kylmätään ja laseroidaan vimmatusti, ja koitetaan siinä välissä hiukan talutella Williä tallin pihapiirissä. Yritän järjestää sille mukavaa tekemistä eli pihan ja pientareiden puskien parturointia korvauksena päättyneestä laidunkaudesta. Samalla voidaan käydä moikkailemassa heppakavereita hallitusti narunssa, ettei Willi jää kokonaan vaille kaverikontakteja.

Entäs se mysteerinen virtsausasentoon asettuminen? Willistä on pumpattu verta monta putkellista ja virtsarakko on myös ultrattu, mutta mitään vikaa tai selitystä oireille ei ole löytynyt. Ulkoinen "poistoputken" tarkastuskaan ei tuottanut selvyyttä. Jatketaan siis tilanteen tarkkailua, ja koitetaan hoitaa nämä akuutimmat jalkaongelmat ensin alta pois. Samalla aloitin Willille yrteistä koostuvan detox-kuurin, jonka pitäisi puhdistaa ja tehostaa munuaisten toimintaa.

Tytöt tulivat aidan taakse norkoilemaan, joten Willin piti vähän machoilla. Se aina välillä luulee olevansa ori pörhistellessään. Kuva rajattu taktisesti, ettei tarvitse laittaa blogiin K-18 leimaa.

Ja tietysti moinen komistus sekoitti teinin (2-vee) pään niin, että se tuli aitojen ali meidän perään tielle. En saanut parempaa kuvaa napattua, koska tuli kiire ottaa hevonen hallintaan. Willi kuitenkin pitää Sissiä selvästi vielä liian nuorena, koska ruoka kiinnosti sitä enemmän kuin tammavarsa.

Shopping & Spa Day

Kuulostaa Tallinnan risteilyltä? Ei sentään, kyseessä on lähimatkailu Lohjalle sekä hevosen perusteellisempi puunaus ja kauneudenhoito

Olen nykyään tottunut shoppailemaan hevostarvikkeita enimmäkseen netistä. Toisinaan on kuitenkin kiva päästä hiplaamaan tuotteita ja hypistelemään valikoimia ihan livenä. Asuessani Espoossa oli lähellä Hööksit, Horzet ja Hipposportit. Täällä maalla on Agrimarket, K-maatalous ja Tarjoustalo. Lohjalta sentään löytyy molemmista johtavista maatalousketjuista laaja hevostarvikevalikoima. Kesäpäivän kunniaksi otin tallilta mukaan autolastillisen tallikavereita (niin monta kuin mun pikkupikku-Aygooni mahtuu...), ja suunnattiin ex tempore-ostosmatkalle paikallisiin kohteisiin. Hankintalistalla oli ensisijaisesti uusi pullo hyönteiskarkotetta, joitakin haavanhoitotuotteita ja kesäihoa hoitava shampoo. Toiveissa oli löytää myös alelaareista uudet ratsastushousut, koska päivittäisessä arkikäytössä olleet iki-ihanat ja maailman mukavimmat farkkuratsarit ovat jo niin riekaleina, että niissä esiintyminen julkisella paikalla lähentelee jo siveettömyttä. Alelaareista siksi, että yksi alkuperäiseen budjettiin kuulumaton mittatilaussatula (joka ei vieläkään ole tullut, aargh!!!) tuntuu taloudessa sen verran, että muita hankintoja täytyy tehdä hyvin harkiten. Toisaalta omia ratsastusvarusteita ei ole koko kevään aikana tarvinnut päivittää, kun en ole ratsastanut, mutta ehkä sekin päivä tässä pikkuhiljaa tulee vastaan. Uudet saappaanvarretkin pitäisi hankkia, tai käyttää kotona odottavat arviolta 10 vuotta vanhat pohkeesta kapeaksi jääneet merkkisaappaat suutarilla.

Ensimmäisestä kohteesta tarttui mukaan suunnitelman mukaan ötökkämyrkky ja suihkepullo tervalaastaria (on muuten hyvä aine mahanalusen puremien ja pikkunaarmujen hoidossa kesäaikaan!). Etukäteen valikoimasta katsomaani shampoota ei valitettavasti ollut hyllyssä. Mutta täysosuma löytyi alerekistä: kokopaikkaiset ratsastushousut hintaan 33€! Housuja oli jäljellä tasan kaksi kappaletta, molemmat kokoa 40. Olin ensin hiukan skeptinen, että mahtuisinko niihin, mutta tuolla hinnalla oli pakko ainakin sovittaa. Ja sopihan ne! Ulkonäkökin oli ihan mukiinmenevä, ainoastaan valkoiset vauhtiraidat toisen taskun koristeena mustissa housuissa hiukan häiritsevät, mutta nehän voi vaikka ratkoa pois. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ehkä viisasta ostaa ne toisetkin pois kuleksimasta.

Seuraavassa kohteessa oli vaatevalikoimaa runsaammin, mutta kalliimpia merkkejä ja myös aika eksoottisia kuoseja. Vai miltä kuulostaa pantterikuvioiset ratsastushousut? Osa vaatteista oli sen näköisiä, että sopisivat röyhelöineen ja bling bling-nappeineen paremmin kesän juhliin kuin tallille. Shampoota ei ollut täälläkään, mutta mukaan tarttui lampaankarvalle tarkoitettu pesuaine ja pullo hännänselvitysainetta. Tallikavereiden puhuttelun jälkeen rohkenin ostamaan myös mustavalkoisen sijaan turkoosikirjavan riimunnarun. Mua aina tallilla moititaan, että kaikki meidän tavarat on tylsän mustia, harmaita, ruskeita tai tummansinisiä! Ostosmatka huipentui Tarjoustalon ratsutarvikeosastolle, mutta sieltäkään ei shampoota löytynyt. Ainoaksi ostokseksi jäi alle kahdeksan euron 120 senttinen kouluraippa. Samanlaisen Willi oli purrut hiljattain poikki (ehkä vinkkinä?). Jottei Pojokaan olisi jäänyt ihan vaille tuliaisia, käytiin hakemassa pakastimeen iso satsi poron luujauhelihaa, nam. Tosin Pojo oli sitä mieltä, että Willin uusi riimunnaru on hänen uusi lelunsa. Jouduin illan mittaan ainakin kolme kertaa hakemaan sen takaisin Pojon lempipaikalta tallin edustalta.

Tallille päästyämme hain laitumelta ihanan pölyisen ja muutenkin metsittyneen näköisen otuksen. Olen antanut Willin harjan rehottaa vapaasti näin kesällä, josko siitä olisi hiukan apua ötököiltä suojautumiseen. Karva on myös kyllästetty erinäisillä hyönteiskarkotteilla ja voiteilla, joten pieni välipesu lienee paikallaan. Letkusta ei jostain syystä tullut kuin kylmää vettä, joten pesuoperaatio aloitettiin lämmittämällä vedenkeittimellä ämpärillinen kuumaa vettä. Perinteiseen mökkisauna-tapaan sekoittelin kylmästä ja kuumasta vedestä kädenlämpöistä pesuvettä tarpeen mukaan. Kaivokylmä vesi tuntui liian raa’alta koko hevosen perusteelliseen pesuun. Koska en ollut metsästyksestä huolimatta löytänyt etsimääni shampoota, päätin tehdä oman cocktailin tavallisesta hevosshampoosta ja summer relief-hoitoaineesta. Molempia oli jäljellä pullon pohjalla juuri sopivasti. Willi suhtautui pesuun enimmäkseen tyypilliseen tapaansa tyynen viileästi (lue: torkkui pesuboksissa naruihin nojaten), mutta pään pesemisestä käytiin pientä keskustelua. Jakkaralla seistenkin katselin Willin turpaa alhaalta päin. Sekoitin viimeiseen huuhteluveteen vielä hiukan summer reliefiä. Harja ja häntä saivat oman käsittelynsä myös. Lopulta perusteellisen spa-käsittelyn jälkeen käytiin kuivattelemassa ilta-auringossa ja haukkaamassa samalla pientä välipalaa. Kun karva oli sopivasti kuivahtanut, suihkin ja levitin perusteellisesti uuden kerroksen karkotteita. Tähän asti ollaan mukavasti pärjätty kombinaatiolla Dr. Repel + Wiemerkamper + pikiöljy + tervalaastari. Willille oli vasta viime päivinä tullut vähän enemmän paukuroita mahan alle (Dr. Repel oli loppunut), mutta muuten se on selvinnyt hyvin pienin vaurioin taistelussa paarmoja vastaan. Eikä se tunnu kutiavan mistään päin. Syötin sille keväällä ja alkukesästä kuurin chiaa, ehkä se on auttanut pitämään ihon hyvässä kunnossa. Muutamat puremat ja haavat ovat rauhoittuneet ja lähteneet hyvin parantumaan betadinepesun ja tervalaastarin avulla.

"Yäk, vesi valuu naamaa pitkin!"

"Syön kostoksi tän jakkaran."

Lopputulos: komeasti kiiltävä hevonen!

Komeuskäsittelyn kruunasi takkuisen hännän uittaminen selvitysaineessa, ja taas hetken Willin häntä näyttää melkein oikealta hevosenhännältä. Sillä on aika ohut häntä, joka ohenee entisestään latvoja kohden (ehkä se on kasvamassa tuuheammaksi?!), ja laitumella huiskiminen on saanut vähätkin häntäkarvat kiertymään rastoille. En ole joka päivä halunnut koskea häntään, ettei se ohene entisestään, vaan mieluummiin selvitän sen harvakseltaan kunnolla ja käytän silloin reilusti selvitysainetta. Suihkin ainetta myös harjaan, koska ei ole vaaraa, että olisi mitään tarvetta letittää Williä lähiaikoina. Tosin sen tämänhetkiseen humppatukkaan on kohta helpompi tehdä jo verkkoletti kuin nykeröt. Katsotaan pystynkö katselemaan moista liuhulettiä syksyyn asti vai onko pakko jossain vaiheessa tarttua saksiin. Päivän päätteeksi vein puhtaana ja tuoksuvana säihkyvän hevosen takaisin laitumelle, joten todennäköisesti ilo kiiltävästä hevosesta ei ole kovin pitkäaikainen. Kun Willi pääsi kavereiden luo, Karkki kävi haistelemassa pitkään ja tarkasti sen häntää, ihan kuin se olisi sanonut Willille ”Hähää, jätkä käyttää jotain uutta parfyymiä!”

"Jahas, lähenkö mä tästä vasemmalle vai oikealle. Kummassa suunnassa kaverit on?" Häntä näyttää tässä kohtaa vielä hyvältä!

"Tuolta takaa kuului ääniä. Oikaisenpa tästä mäennyppylän yli"

Tervehtimisrituaali Karkin kanssa. Seepra on laumaan juuri liittynyt uusin jäsen.

"Hähää, jätkä käyttää jotain hajuvettä! Haiset ihan hassulle!"