Boing boing!

Tensegrity! Pathomechanical paradigm! Boing boing!

Dodii, tämän vuoden Horse & Rider in Motion-tapahtuma tuli ja meni. Olihan se taas ihanan inspiroivaa ja opettavaista. Elizabeth Uhl on mun uusin sankari! Blogissa on käynyt poikkeuksellinen kuhina sen jälkeen, kun edellinen postaus oli jaettu tilaisuuden järjestäjien sivuilla. Olihan se todella mieltä lämmittävää saada niin paljon positiivista palautetta monelta myös paikan päällä, vaikka vähän hämmentävääkin... Normaalisti lukijoiden määrä/juttu mitataan kymmenissä tai muutamissa sadoissa, mutta tähän mennessä pikaopasta on luettu yli 5000 kertaa. Osa liikenteestä on tullut myös pahamaineisen hevostalli.netin kautta (jossa mun anatomian tuntemus oli tottakai heti lytätty! :D ), joten osa on varmasti lukenut juttua myös hiukan sensaatiohakuisesti. Mutta en minä sitä murehdi, ja jos olen saanut edes yhden lukijan huvittumaan, kiinnostumaan ottamaan asioista lisää selvää tai helpottanut asioiden omaksumista, olen enemmän kuin tyytyväinen! Yritän pikkuhiljaa pureskella klinikan antia ja päivittää tänne sitä mukaa kun tekstiä syntyy. Mustaan muistikirjaan tuli muistiinpanoja n. 50 sivun verran, joten niiden purkamiseen menee hetki. Ihan jo siksi, että en aina saa omasta "pikakirjoituksestani" selvää! :D Muistiinpanoissani on useita "googlaa", "tarkista" ja "ööö...?"-merkintöjä, jotka täytyy käydä paremmalla ajalla läpi. Kaiken kukkuraksi klinikan jälkeen iski vuosisadan flunssa, ja vasta nyt pystyn istumaan pidempiä aikoja tietokoneen ääressä, eikä enää tarvi pitää kahdella kädellä päästä kiinni, ettei se halkea yksiessä. Teknisempää analyysiä odotellessa tässä joitakin viikonlopun aikana vihkoon kerääntyneitä sitaatteja Jean Luc Cornillen valmennuksista ja luennoilta avattuna siten kun itse ne olen ymmärtänyt. Siis spoiler warning eikun disclaimer, alla oleva juttu on suodatettu mun nuhaisten aivojen läpi, enkä ota aina ihan täyttä vastuuta siitä mitä sieltä tulee ulos (tällä hetkellä varsinkaan... *niisk )

"If we don't evolve, we abuse the horse!"
"Before, they didn't know. Now that we know, it is no longer acceptable."
"We don't need a new landscape, we need a new eye."

Tästähän kaikessa on kyse. Jos viikonlopusta pitäisi yksi asia ottaa talteen, olkoon se tämä. Hevonen ei juurikaan ole muuttunut niinä vuosisatoina, kun se on palvellut ihmistä, mutta meidän tietämyksemme hevosesta on. Siksi meidän ihmisten täytyy päivittää toimintatapamme vastaamaan uusinta tietoa ja käsitystä hevosesta. Tämä pätee niin hevosten ruokintaan, elinolojen järjestämiseen, koulutukseen kuin ratsastukseen. Vanhojen mestareiden opeista kannatta ottaa talteen se, mikä pätee nykyisen tiedon valossa. Ja vain se. Ennen nykyaikaisen tieteen tarjoamia työkaluja oli täysin mahdotonta mitata esim. miten paino jakautuu hevosen etu- ja takajalkojen kesken sen liikkuessa. Silloin oltiin täysin aistinvaraisten havaintojen ja ns. perstuntuman varassa Klassinen esimerkki on kokoaminen ja painon siirto taaksepäin. Edelleen meille opetetaan, että kootessaan hevonen siirtää painoa takaosalle, vaikka tutkimukset osoittavat ihan toista. Mistä tämä sitkeässä istuva käsitys sitten on peräisin? Varmaankin siitä, että kun hevonen kootessaan suuntaa selkälihasten avulla takajalkojen työntöä myös ylöspäin, samalla kun hevosen etujalkojen mekanismi saa aikaan enemmän nostetta, tuntuu selässä siltä, kun hevonen siirtäisi painoa taakse. Ihmisen keho on kuitenkin aika huonosti suunniteltu erittelemään erisuuntaisia voimia ja liikettä, joten se nettovoima/liike, mitä tunnemme, ei välttämättä vastaa ollenkaan todellisuutta.

"If it is uncomfortable for the rider, it is uncomfortable for the horse"
"Let the horse feel the comfort of the (correct) movement"

Tasapaino, keveys, liikkeen helppous. Ne ovat avainsanoja. Hevonen on suunniteltu oikeastaan aika nerokkaasti, ja optimaalinen liike käyttää hyödykseen lihas-jänne-yksiköihin varastoitunutta energiaa (elastic recoil energy), jolloin kallisarvoista energiaa kuluttavaa lihastyötä tarvitaan vähemmän. Ratsastajan paino selässä on kuitenkin hevoselle luonnoton taakka, joten meidän täytyy auttaa niitä löytämään tasapaino ratsastajaa kantaen. Jos ravi tuntuu ratsastajan mielestä töksähtävältä, ei se voi olla hevosenkaan mielestä miellyttävää. Jos taas liike tuntuu ratsastajalle kevyeltä, helpolta, vaivattomalta, on se sitä todennäköisesti myös hevosen mielestä. Keräämällä pikkuhiljaa pidempiä pätkiä hyviä askeleita hevonen oppii ja alkaa itsekin hakeutua kohti parempaa tapaa käyttää kehoaan. Tämä on aika hyvä kriteeri liikkeen laadun arvioinnissa; jos se näyttää ja tuntuu vaivattomalta, se on todennäköisesti oikein. Se ei tarkoita, etteikö hevonen (tai ratsastaja) joutuisi tekemään työtä, mutta jos sekä ratsastajalla että hevosella otsasuonet pullottaa ja painetaan hampaat irvessä, ollaan todennäköisesti menossa metsään. Parhaimmillaan ratsastus on hyvin esteettinen laji.

"The earlier you feel it, the easier it is to fix"
"Feel it with your hands, fix it with your body"

Ratsastaessa voidaan puhua todella kirjaimelliseti perstuntumasta, eli meidän kehoomme välittyy valtava määrä tietoa hevosen kehosta istunnan välityksellä. Mutta yksi hyvin tärkeä informaatiokanava, joka  helposti unohdetaan, on ohjastuntuma. Eikä informaatio siinäkään kanavassa kulje vain yhteen suuntaan, ratsastajalta hevoselle. Ratsastajan käsien tulisi toimia kuten sensorit, jotka monitoroivat hevosen kaulan ja selän lihasjännityksiä. Jähmeä tuntuma ei johdu hevosen suusta, vaan kaulan lihasten jännityksestä. Kuolaimeen painaminen ei johdu siitä, ettei hevonen viitsi kannatella omaa päätään, vaan se on kauttaaltaa poissa tasapainosta. Pienetkin muutokset ohjastuntumassa kertovat jostain muutoksesta hevosen kehossa, ja mitä nopeammin niihin reagoi, sitä helpompaa niitä on korjata. Hevosen pitkä kaula toimii vahvistimen tapaan, jolloin pienikin muutos selässä tuntuu selvänä muutoksena kädessä. Esimerkiksi voltilla tasapainon menetys on helpompi korjata  jo siinä vaiheessa, kun hevonen jännittää kaulaa ja kadottaa asetuksen, turha odottaa, että koko hevonen alkaa valua voltilta ulospäin. Korjausta ei kuitenkaan tehdä ohjalla, vaan istunnalla. Ratsastajan ulkokyljen ja reiden yläosan jäntevöittäminen muodostavat seinän ja siten ohjaavat hevosta kääntymään voltin kaarta pitkin. Informaation kulku edellyttää, että tuntuma on kevyt ja että molemmissa päissä joku  oikeasti kuuntelee. Jännittyneet kädet eivät kykene hienovaraisten apujen käyttöön, mutta eivät myöskään kykene vastaanottamaan informaatiota hevoselta päin. Pehmeät sormet myös suodattavat tuntumavaihteluja myötäillen liikkeitä, jolloin ohjastuntumassa ei tapahdu äkillisiä muutoksia.

"Too many rules, not enough intuition"
"Follow your intuition. If it says so, push a little more, try your luck"

Kukaan ei kai voi väittää, että ratsastus olisi helppoa, mutta joskus siitä tehdään myös tarpeettoman monimutkaista. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin kahden elävän olennon välisestä kommunikoinnista. Yhteinen kieli hioutuu pikkuhiljaa, ja taidon ja kokemuksen myötä ratsastajan intuitio paranee. Ratsastaessa me teemme koko ajan pieniä, vaistovaraisia päätöksiä ja muutoksia omassa kehossammekin, ja aika usein (varsinkin kokemuksen myötä) nämä vaistomaiset reaktiot ovat juuri oikeita. Itse olen aina inhonnut ratsastustunteja, joilla pitää tehdä jokin tietty liike juuri sillä sekunnilla kun opettaja niin sanoo, vaikka ei itse tai hevonen olisi ollenkaan valmis. Siitä ei ikinä seuraa hyvää ja tasapainoista suoritusta. Cornillen valmennuksissa asiat tehdään kaikessa rauhassa, ja niinkin yksinkertaiselta kuulostava asia kuin siirtyminen käynnistä raviin tapahtuu vasta sitten, kun hevonen on siihen valmis. Silloin on todennäköisempää, että siirtymisestä tulee hyvä ja sitä seuraava ravi on laadukasta. Valmentaja auttaa ja neuvoo, miten hevonen parhaiten saadaan oikeaan tilaan, mutta viimekädessä ratsastaja tekee päätöksen, milloin on oikea aika pyytää liikettä. Viikonlopun aikana nähtiin monia harjoituksia, joissa hevonen valmisteltiin haluttua siirtymistä tai esim. laukanvaihtoa varten tekemällä esim. muutaman askeleen taivutusväistöjä, ja sen jälkeen ratsastajan tehtäväksi jäi tehdä päätös, onko hevonen valmis varsinaiseen tehtävään. Jos ei, turha pyytää hevoselta jotain, jossa se todennäkösesti epäonnistuu. Paljon järkevämpää on tehdä valmistelu kaikessa rauhassa uudestaan. Toisaalta jos liike tuntuu hyvältä, voi kokeilla pyytää vähän lisää; lisää energiaa, lisää pituutta askeleeseen, siirtymisen sijaan laukanvaihtoa askeleessa. Kehitystä tapahtuu, kun rajoja pikkuhiljaa pusketaan pidemmälle.

"Pick up trot, when he is good. Don't wait for the perfect."
"Could you trot like that?" 

Asioiden huolellisella valmistelulla on tietysti varjopuolensakin (öh, ainakin jos on taipumusta liialliseen nysväämiseen, kuten allekirjoittaneella...). Välillä pitää ottaa pieniä riskejä ja kokeilla venyttää rajoja. Virheitä ja epäonnistumisiakin täytyy sietää, eikä niitä pidä pelätä. Jos tavoitteena on kuitenkin päästä tekemään muutakin kuin käyntiä ympyrällä, täytyy sitä siirtymistä raviin jossain vaiheessa uskaltaa pyytää... On ihan normaalia, että ensimmäiset yritykset eivät mene putkeen, mutta jostain on kuitenkin aloitettava. Virheitä analysoimalla voidaan ohjata hevosta paremmin oikeaan suuntaan. Ratsastaja ei voi tehdä kaikkea hevosen puolesta, vaan siirtyminen ja tasapainon säilyttäminen siirtymisen läpi on lopulta hevosen tehtävä. Pidän kovasti dialogi-ajatuksesta hevosen ja ratsastajan välillä. Hevosta ei käskytetä, vaan ratsastaja esittää hevoselle kysymyksen, "voisitko ravata tässä asennossa?"

"When their level of coordination is higher, their level of perception is also higher. Think about trot, but not too loudly."
"Then, decide slower, but not with your hands."

Hevosen kokoamisasteen ja tasapainon parantumisen myötä hevoset myös herkistyvät yhä pienemmille avuille. Silloin ratsastajaltakin vaaditaan yhä hienovaraisempaa kehon hallintaa, ja liian suuret tai äkilliset avut saavat hevosen pois tasapainosta. Varmaan moni on kokenut hetkiä, kun hevonen tuntuu toimivan pelkästään ajatuksen voimalla. Kyse ei ole mistään telepaattisesta tai muustakaan yliluonnollisesta ilmiöstä, vaan yhä hienovaraisemmasta ja herkemmästä kommunikaatiosta kahden luontokappaleen välillä. Silloin päästään tekemään todellista hienosäätöä.

"We couldn't care less, how much he moves sideways!"

Kouluratsastusliikkeitä ei hiota liikkeiden itsensä vuoksi, vaan niillä on aina jokin tarkoitus.  Cornille katsoi ensin ratsukon liikettä eri askellajeissa, ja laati näkemänsä perusteella jokaiselle ratsukolle harjoitteet, joiden avulla päästiin täsmäkorjaamaan juuri sen ratsukon ongelmia. Suunnitelma (ja usein siihen pari mahdollista variaatiota) käytiin läpi, ja sen jälkeen kokeiltiin miten suunnitelma toimii käytännössä. Joskus suunnitelmaa täytyy vaihtaa lennossa, jos hevonen ei reagoikaan toivotulla tavalla. Taivutusväistöt ja laajat piruetit auttavat hevosta taipumaan, nostamaan selkää ja kannattelemaan rintakoria ylempänä. Kilpailusäännöissä määritellyt kulmat ja asennot voi kuitenkin harjoituksissa unohtaa; on ihan sama, kuinka montaa uraa pitkin hevosen jalat kulkevat avotaivutuksessa, kunhan se taipuu oikein. 30 asteen kulma uraan nähden ei kerro suorituksen laadusta mitään. Tärkeämpää on se, mitä lihaksia hevosen kehossa aktivoituu, ja miten liike ohjaa hevosta liikkumaan paremmassa asennossa. Esimerkiksi liikkeet, joissa hevonen joutuu liikuttamaan etujalkojaan sivusuunnassa, aktivoivat juuri niitä lihaksia, joilla se myös kannattelee rintakoria. Siksi esimerkiksi sulkutaivutus on erittäin hyvä liike, jos halutaan hevosen nostavan rintakoria enemmän. Liikkeen tehon kannalta ei kuitenkaan ole oleellista se, miten paljon hevonen astuu ristiin, kunhan halutut lihakset saadaan aktivoitua. Jo pienikin ajatus sivuliikkeestä riittää. Jos ratsastaja pyytää liikaa sivulle (tai jos hevonen lähtee itse kaatumaan sivusuunnassa), kehon asento (taivutus ja selän rotaation hallinta) usein kärsii, eikä tehtävä enää toimikaan siinä tarkoituksessa kuin oli ajateltu. Kilpailevat ratsukot tietysti joutuvat esittämään näitä liikkeitä radalla kilpailusääntöjen mukaisesti, mutta jos hevosen fysiikka pelaa oikein, ei kilpailuissa vaadittavat suorituksetkaan enää tuota suurta ongelmaa.

"You don't go to the pulling contest, you go to the smart contest"
"Be smart, don't fight. Bad day, go home!"

Moni Cornillen ajatus kiteytyy siihen, että meidän täytyy olla fiksumpia. Voimakkaat avut saavat hevosen aina suojautumaan ratsastajalta, jolloin hevosen keho jännittyy. Fiksu osaa valita taistelunsa, ja jos tuntuu siltä, että on huono päivä, miksi pitäisi ruveta tappelemaan hevosen kanssa? Kehittääkö se oikeasti yhtään mitään muuta kuin tattia otsassa, molemmille? Perisuomalainen sisu-ajattelu ja peräänantamattomuus ei aina ole viisain taktiikka eläinten kanssa. Fyysisesti hevonen on kuitenkin aina ihmistä vahvempi, ja vaikka välineiden avulla voimmekin jossain määrin hallita hevosen fysiikkaa, onko se loppupelissä kovin rakentavaa toimintaa? Parempi jatkaa harjoituksia sellaisena hetkenä, kun molemmat ovat yhteistyökykyisiä. Hevonen ei ole kone, jonka pitää suorittaa annettujen käskyjen mukaan sokeasti. Cornille puhui myös hevosten "tyylistä", "their expression and style". Niillä on kaikilla oma persoonallinen tapansa toimia ja liikkua, ja saadakseen parhaan suorituksen hevosesta ulos, täytyy hevosen antaa toteuttaa omaa luontaista tyyliään, eikä pakottaa niitä valmiiseen muottiin.

"You can do, because you just did it. I believe in you more than you believe in yourself!"
"Yes. Yes. No. No. Yes. No. Yes. Yes. Yeeees! Good job!"

Lopuksi täytyy vielä kiittää kaikkia klinikan demoratsukoita, olitte mahtavia! Ei ole helppo paikka tulla opettelemaan uusia asioita yleisön eteen, vieraalla kielellä ja ehkä täysin tuntemattoman henkilön oppiin. Minusta tunnelma hallissa oli kuitenkin koko ajan erittäin rakentava ja jotenkin seesteinen. Cornillestä välittyy hyvin lämmin ja kannustava vaikutelma, hän vaikuttaa olevan aidosti kiinnostunut jokaisesta ratsukosta. Minusta hän lukee aika taitavasti millaista otetta ratsukko juuri sillä hetkellä tarvitsee. Välillä hän jäi hiljaa katsomaan jättäen ratsastajalle täyden työrauhan tehtävän suoritukseen, ja välillä taas auttoi kommentoimalla joka askeleella ollaanko menossa oikeaan vai väärään suuntaan. Jos hevosen oli vaikea ymmärtää hitaasti etenemistä, hän asettui itse kävelemään niiden eteen, jolloin ratsastajan on helpompi keskittyä omaan istuntaan, eikä tarvitse hidastaa hevosta ohjista pidättämällä. Varsinkin tuo välitön ja jatkuva palaute on ainoa keino oppia tuntemaan omassa kehossa miltä hyvät askeleet tuntuvat. Kun tunteen saa omaan kehoon, sen jälkeen sitä on helpompi etsiä kotioloissa ilman valmentajaakin.

"Boing boing!"

Ai mikä oli se otsikon mystinen boing boing? Se liittyy tarinaan Cornillen pienestä koirasta, joka  liikkuessaan "goes boing boing". Koira ei tietysti ole hevonen, mutta kyllä tietyt liikelait koskevat kaikkia nelijalkaisia eläimiä, ja hevosenkin pitäisi liikkua vähän "boing". Perinteiset liikemekaniikkateoriat esim. nivelkulmista eivät mitenkään voi selittää sitä, miten pieni koira voi hyvinkin kevyesti hypätä monta kertaa oman korkeutensa yli. Koitan palata pian Cornillen ja Uhlin luentojen aiheisiin hiukan teoriapitoisemman pläjäyksen muodossa, jolloin jutun alaotsikossa esiintyneet muutkin termit saavat tarkemman selityksen.

Tämä mustakantinen muistikirja alkaa olla melkoinen aarre; se sisältää muistiinpanoja ainakin kolmelta eri vuodelta Cornillen Suomen vierailuilta. Tosin kukaan muu ei varmaan pystyisi lukemaan mun suttuisia ja sekavia finglish-muistiinpanoja, kun välillä pitää itsekin hetki miettiä... :D

Pikaopas ennen viikonloppua (Horse & Rider in Motion)

Jeejeejee! Tämän vuoden Horse & Rider in Motion-tapahtuma alkaa huomenna! Ohjelmassa on paljon kiinnostavan tuntuisia luentoja. Harmi, että en ole kvanttimekaaninen partikkeli, joten en voi olla monessa paikassa samaan aikaa, ja täytyy valita mitä kuuntelee/katselee. Todennäköisesti suurimmaksi osaksi priorisoin käytännön valmennusten seuraamisen. Meitä on tulossa autolastillinen naisia Raaseporista, joten ehkä me jakaudutaan sopivasti eri luennoille ja voidaan automatkoilla vertailla muistiinpanoja ja tunnelmia. Ensikertalaisille tai muuten Science of Motion-noviiseille ajattelin koota pienen (ei-niin-vakavasti-otettavan...) selviytymisoppaan. Tarkempia juttuja taustatietoja kaipaaville löytyy  mm. tägeillä Sciene of Motion ja biomekaniikka.

Jean Luc Cornille on ranskalainen, ja vaikka hän onkin jo vuosikymmeniä asunut Yhdysvalloissa, voimakas ranskalainen aksentti ei kuitenkaan ole puheesta pehmennyt. Mikäli olet joskus opiskellut ranskaa, tunnet varmasti joitakin ranskankielelle tyypillisiä piirteitä lausumisen suhteen, mitkä helpottavat aksentin läpi puheen ymmärtämistä.  Jos taas ranska on sinulle yhtä tuntematonta kuin mandariinikiina allekirjoittaneelle, tässä joitakin pieniä pointteja, jotka saattavat auttaa luentojen seuraamista.

• Ranskankielessä sanojen loppuosasta saattaa jäädä pitkiäkin pätkiä kokonaan äänettömäksi. Tämä tekee välillä hankalaksi erottaa esim. englannin sanat can ja can’t. Molemmat kuulostavat about samalta [kan], ja välillä täytyy asiayhteydestä päätellä, kumpaa tarkoitetaan. 

• Kaikessa ekonomisuudessaan ranskalaiset jättävät myös sanan edessä olevan H-kirjaimen lausumatta. Siksi hevonen on [ors], ja jos kyseessä on ruuna, se on [ii] (he). Takajalka on [aindlimb], half-pass on [alvpass] ja puolipidäte [alv'alt] (läpi tämän jutun hakasuluissa sanat kirjoitettu niin, kuten Cornille ne lausuu, suomalaisittain kirjoitettuna)

• Joitakin muita ranskalaisittain lausuttuja sanoja, jotka varmasti tulevat esiin viikonlopun aikana, mutta joita on vaikea tunnistaa englannin kielellä ovat mm. tendon (jänne) [tandoon], change (esim. laukanvaihto) [chaanch], error (virhe) [erööör], corridor (käytävä, vertauskuva ratsastajan vaikutuksesta hevosen ympärillä) [korridöör]. Ylipäätään sanoissa painotus on usein viimeisellä tavulla, joka saattaa myös venyä. Kyllä te tiedätte, kuvitelkaa mielessänne B-luokan vakoojaleffojen feikki-aksenttia, r-kirjaimen korostusta ja sanojen loppuun venytettyjä äää- tai ööö-äänteitä! :D

Cornille käyttää puheessa paljon anatomian termejä, jotka eivät ole välttämättä niin tuttuja normaalissa päivittäisessä tallitouhussa. 

• Hevosen selkäranka on spine, dorsal spine tai vertebral column, ja se koostuu nikamista vertebrae (monikko, yksikkömuoto vertebra). Selkänikamista sojottaa ylöspäin okahaarakkeet (dorsal spinous processes). Thoracic viittaa rintakoriin tai rintakorin alueeseen (thoracic vertebrae = rintarangan alueen selkänikamat), cervical kaulaan ja lumbar lannerankaan. Nikamat identifioidaan kirjain-numeroyhdistelmillä, joissa kirjain viittaa mikä alue on kyseessä (C= kaula, T=rintaranka, L=lanneranka) ja kuinka mones nikama kyseisellä alueella on kyseessä. 

• Hevosen kaulassa kulkeva elastinen niskaside on nuchal [njukal] ligament, joka jakaantuu kahteen osaan, funicular ja lamellar. Niskaside jatkuu koko selän yli nimellä supraspinous ligament, mutta se menettää elastisuutensa ja muuttuu paljon jäykemmäksi selän päällä.

• Tärkeitä lihaksia hevosen etuosassa ovat rintakoria kannattelevat lihakset, sling muscles. Niistä tärkeimpiä ovat mm. serratus ventralis- ja pectoralis-lihakset. Tärkeitä selän lihaksia ovat longissimus dorsi ja multifidus. Niistä löytyy lisää tarinaa muualta blogista, esim. täältä.

• Joitakin SOM-tyypillisiä muita käsitteitä ovat selkärangan rotaatio (daa, jos oot ennen lukenut tätä blogia...), joka voi olla englanniksi axial rotation [rotasion] tai transversal rotation. Molemmat ilmaisut tarkoittavat samaa asiaa, eli selkänikamien kiertymistä toisiinsa nähden selkärangan suuntaisen akselin ympäri. Rotaatio voi olla taivutuksen suuntaan (correct rotation) tai poispäin taivutuksesta eli ns. vastarotaatio (inverted rotation). Vastarotaatio on se pahapaha rotaatio, mitä tulisi välttää. 

• Sivusuuntainen taipuminen, eli se mitä yleensä käsitetään hevosen taipumisella, on lateral bending.

• Longitudinal flexion = selkärangan taipuminen rangan pituussuunnassa eli se, mitä puhekielessä  tarkoitetaan hevosen ”selän nostamisella”.

• Base of the neck eli kaularangan ja rintarangan liitoskohta lapojen välissä on tärkeä piste, josta varmasti puhutaan viikonlopun aikana.

Usein toistuvia tehtäviä, joita Cornille ratsastajille teettä ovat mm. voltti/ympyrä vastataivutuksella (circle bended outside), shoulder-fore, avotaivutus (shoulder-in), piruetti (piruette) ja sulkutaivutus (half-pass). 

• Ohjeistaessaan ratsastajia tekemään ”volttia vastataivutuksella” lyhenee tehtävänanto usein fraasiksi ”circle outside”. Hevosta ei ole tarkoitus varsinaisesti taivuttaa ulos kovin paljoa, enemmänkin kyseessä on asetus ulos. Yleensä samalla ratsastajan tulisi pyytää hevosen sisätakajalkaa kohti hevosen ulkoetujalkaa. Tämä on yleensä ensimmäinen tehtävä, kun hevosta lähdetään suoristamaan ja sille opetetaan kokoamista ja rintakorin kannattelua. 

• Suomenkielessä ei ole vastinetta liikkeelle shoulder-fore. Tämä tarkoittaa käytännössä niin loivaa avotaivutusta, että hevosen takajalat jatkavat normaaliin tapaan liikettä suoraan (ts. hevosen taivutus ulottuu vain pieneen niskan asetukseen ja aivan minimaaliseen etuosan taivutukseen sisään, mutta hevosen lantio pysyy suorassa).  Varsinaisessa avotaivutuksessa hevosen lantio kiertyy myös sisään, ja sisätakajalka astuu syvemmälle rungon alle. Pienenpieni taivutus on tehokas tapa auttaa hevosta pitämään selkää ylhäällä, joten ajatus shoulder-foren ratsastuksesta koko ajan suorillakin urilla helpottaa selän kannattelua. Sen voi tehdä niin loivana, että ulkopuoliseen silmään hevonen näyttää suoralta. Cornille pitääkin shoulder-forea tapana ratsastaa hevosta, ei varsinaisesti erillisenä liikkeennä (”It’s a concept, not a movement”)

• Piruetti voidaan ratsastaa missä askellajissa tahansa, ja esim. käynnissä se eroaa tavallisesta takaosakäännöksestä siten, että hevosen halutaan taipuvan käännöksen suuntaan. Piruetti ratsastetaan usein hyvin laajana, ja tärkeämpää liikkeen suorituksessa onkin taivutus ja etuosan laajempi liike suhteessa takaosaan (aktivoi rintakoria kannattelevia lihaksia), kuin se ,että hevosen takaosa jäisi polkemaan paikalleen.

• Sulkutaivutus ratsastetaan aina half-passina, ei koskaan uraa pitkin (travers). Sivuttaissuunnassa siirtymä voi olla vain muutama metri maneesin koko pituudella, jalkojen ristiinastumista tärkeämpää on säilyttää taivutus liikkeen suuntaan. Usein ratsastajia pyydetään huolehtimaan siitä, että hevosen takaosa pysyy tarkalleen samansuuntaisena (parallel) pitkien sivujen kanssa , jolloin on helpompi huolehtia, että liike tulee suoritetuksi korrektisti.

Laitan loppuun vielä joitakin netistä lainattuja kuvia, joista voi luntata hevosen anatomiaan tai yleiseen anatomiaan liittyviä termejä. Wikipedia ja googlen kuvahaku toimivat tässä tapauksessa yleensä riittävän hyvinä lähteinä lisätiedolle. Huom! Olin laiska (hyihyi...), enkä tarkistanut onko kyseessä aina alkuperäinen kuvan lähde, enkä ole seulonut juttujen muuta sisältöä, nappasin vaan kuvahaun perusteella minusta informatiivisia kuvia.

Yleiset, anatomiset suunnat, esimerkkinä hevonen:

lähde: http://www.infovets.com/healthyhorseinfo/E406_1.htm

Selkärangan liikesuunnat:

lähde: http://www.dingosbreakfastclub.net/DingosBreakfastClub/BioMech/BioMechbend2.html

Hevosen luuranko:

1. Skull, 2. Mandible, 3. 7 Cervical Vertebrae, 3a. Cervical Vertebra 1 – Atlas, 3b. Cervical Vertebra 2 – Axis, 4. 18 Thoracic Vertebrae, 5. 6 Lumbar Vertebrae, 6. 5 Sacral Vertebrae, 7. 15-21 Caudal Vertebrae, 8. 18 Ribs, 9. Sternum, 10. Scapula, 10a. Scapular cartilage, 10b. Tuber spinae (scapular spine), 11. Humerus, 11a. Deltoid tuberosity, 12. Ulna, 12a. Olecranon of the ulna, 13. Radius, 14. Intermediate carpal, 15. Ulnar carpal, 16. Accessory carpal, 17. Third carpal, 18. Fourth carpal, 19. Third metacarpal, 20. Fourth metacarpal, 21. P1 First (proximal) phalanx, 22. P2 Second (middle) phalanx, 23. P3 Third (distal) phalanx, 24. Lateral sesamoid, 25. Radial carpal, 26. Second carpal, 27. Second metacarpal, 28. Medial sesamoid, 29. Pelvis, 29a.Tuber coxae, 29b. Tuber sacrum, 29c. Ischium, 29d. Ischial tuberosity, 30. Femur, 30a. Greater trochanter, 31. Patella, 32. Tibia, 33. Fibula, 34. Calcaneous, 35. Talus, 36. Central tarsal, 37. Third tarsal, 38. First and second tarsal bones (fused), 39. Fourth metatarsal 40. Third metatarsal, 41. Second metatarsal, 42. Fourth tarsal. Lähde: Inky Mouse Studios

Hevosen syvät lihakset:

1. Temporalis, 2. Rectus capitis ventralis cervicis, 3. Longissimus capitus, 4. Longissimus atlantis, 5. Complexus, 6. Rhomboideus, 7. Serratus ventralis cervicis, 8. Omohyoideus, 9. Sternocephalicus, 10. Supraspinatus, 11. Subclavian, 12. Infraspinatus, 13. Teres minor, 14. Biceps Brachii, 15. Brachialis, 16. Transverse pectoralis, 17. Serratus ventralis thoracis, 18. Ascending pectoralis, 19. Oblique abdominal externals, 20. Spinalis dorsi, 21. Longissimus dorsi, 22. Longissimus costarum, 23. Serratus dorsalis posterior, 24. Transversus abdominus, 25. Iliacus, 26. Oblique abdominus internus, 27. External intercostal, 28. Gluteus medius, 29. Quadriceps femoris, 30. Semimembranous, 31. Gastronemius, 32. Coccygeus, 33. Sacrocaudalis dorsalis medius, 34. Sacrocaudalis dorsalis lateralis, 35. Sacrocaudalis ventralis lateralis. Lähde: Inky Mouse Studios.

Hevosen pinnalliset lihakset:

1. Temporalis, 6. Rhomboideus, 7. Serratus ventralis cervicis, 9. Sternocephalicus, 11. Subclavian, 15. Brachialis, 17. Serratus ventralis thoracis, 18. Ascending pectoralis, 19. Oblique abdominal externals, 23. Serratus dorsalis posterior, 24. Transversus abdominus, 27. External intercostal, 33. Sacrocaudalis dorsalis medius, 34. Sacrocaudalis dorsalis lateralis, 35. Sacrocaudalis ventralis lateralis, 36. Masseter, 37. Sternothyrohyoideus, 38. Brachiocephalicus, 39. Omotransversarius, 40. Splenius, 41a. Trapezius cervicis, 41b. Trapezius thoracis, 42. Cervical cutaneous, 43. Deltoideus, 44. Descending pectoralis, 45. External carpi radialis, 46. Common digital extensor, 47. Ulnaris lateralis, 48a. Lateral head triceps brachii, 48b. Long head triceps Brachii, 49. Latissimus dorsi, 50. Tensor fascia latae, 51. Superficial gluteus, 52. Biceps femoris, 53. Semitendinous, 54. Digital extensors, 55. Digital flexors. Lähde: Inky Mouse Studios.

Niskaside ja supraspinous ligament:

Lähde: https://www.horsejournals.com/riding-training/english/hunter-jumper/dynamics-equine-motion-sticking-landing

Eli ei muuta kuin opiskelemaan! Jos joku (niistä about kolmesta lukijastani, jotka eivät ole muuten tuttuja...) tunnistaa minut (istun kynä sauhuten toivottavasti about eturivissä), niin tulkaa ihmeessä juttelemaan! Can't wait!

Pään (ja muistiinpanojen) selvittelyä

eli elämää Horse on Motion-tapahtuman jälkeen

Uuuuh, olipa viikonloppu! Kolme päivää tiukkaa asiaa hevosen biomekaniikasta, ihania naisia, hyvää ruokaa, ja vielä parempaa (vai huonompaa?) läppää! Ihmiseläinlääkäreitä, surffipummi-ruunia ja mitä näitä nyt muita oli. Jokainen vaihto on mahdollisuus, ainakin ranskalaisittain lausuttuna. (Älkää välittäkö, edellisiä kahta lausetta ei ole tarkoituskaan kenenkään muun ymmärtää.)

Jos jollekin on vielä epäselvää, istuin viime eikun toissa viikonloppuna kuin liimattuna ratsastuskeskus Ainon maneesissa kuuntelemassa ja katselemassa Horse in Motion-tapahtumaa. Tapahtuman päätähti oli ilman muuta herra Jean Luc Cornille, mutta oli ihan kiinnostavaa kuulla myös muita esiintyjiä. En ihan vielä kykene kovin jäsenneltyyn raportointiin viikonlopun annista, mutta tässä pieni listaus asioista ja havainnoista, jotka jäivät päällimmäisenä mieleen.

• Vastarotaatio tapahtuu passiivisesti, painovoiman ja hevosen kehon luontaisen liikkeen ansiosta. Siksi se on niin yleinen ja monessa tilanteessa toistuva ongelma. Mekanismin lopullinen sisäistäminen vaatii vielä pientä pyörittelyä päässä, eli hevosen jalkojen liikkeen ja selkärangan taipumisen väliset korrelaatiot pitää selventää, mutta luulen nyt ymmärtäväni, miten ilmiö syntyy. Tai sitten en. I'll keep you posted.

• Miksi "circle bended outside" toimii. Käytännössä usein toimivaksi havaittu harjoitus, jonka fysikaalinen vaikutusmekanismi oli ennen minulle pieni mysteeri, sai vihdoin loogisen selityksen. Hurraa, enää ei tarvitse ahdistua, kun pääni sisällä pohdin miksi asetetaan ulos, vaikka periaatteessa pyydetään selkärankaan rotaatiota sisään. Paitsi jos käsitinkin väärin, siinä tapauksessa ahdistun lisää...

• Selkänikamien mahdollisten liikesuuntien väliset yhteydet ja niiden "matematiikka". Lateral bending + rotation = flexion. Tähän perustuu mm. se, miksi hevosen taivuttaminen saa aikaan selän nosteen.

• Sulkutaivutuksen ja ison piruetin merkitys ja tärkeys. Kaksi tärkeää työkalua, joiden käytössä olen ollut turhankin varovainen, vastarotaation pelossa. Ne ovat kuitenkin niin tehokkaita työkaluja selän nostamiseksi, ettei niitä kannata liiaksi arastella.

• Kuinka sulkutaivutusta/piruettia tulisi pyytää, jotta hevonen saadaan todella taipumaan halutusti. Tämä selveni ainakin teoriassa, Jäämme odottelemaan käytännön kokemuksia.

• Miksi voltin tai lateraalisten liikkeiden jälkeen Willi usein tarjoaa muutaman askeleen ajan parempaa ja isompaa liikettä. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että a)voltti/muu tehtävä parantaa tasapainoa, b)itse hiukan hellitän liikkeen jälkeen ja c) suoristuksen jälkeen hevonen kokee liikkumisen helpommaksi, mutta nyt ilmiölle tuli vielä yksi, puhtaasti fysiologinen selitys.

• Longissimus dorsi- ja multifidus-lihasten välinen työnjako tarkentui. Toinen on liikettä tuottava lihas, toinen asentoa ylläpitävä lihas;  longissimus dorsi tuottaa selkärangan liikkeen, multifidus säätelee sitä vastustamalla liikettä. Niiden yhteistoiminta on välttämätöntä selän hienosäätämiseksi.

• Hidas käynti voi olla taitavallekin ratsastajalle liian vaikea tehtävä! Huomioitavaa on myös, että jos hevonen joko jännittää selkäänsä tai on selästään kipeä, sen on mahdotonta kävellä hitaasti. Muistattehan, selän jännitys ja jalkojen vauhti ovat erottamattomasti kytköksissä toisiinsa. Ei siis pidä aliarvioida tätä perustavaa laatua olevaa, yksinkertaista, mutta huolella tehtynä todella tehokasta harjoitusta, käyntiä suoralla uralla! Mielellään ajatuksena loiva shoulder-fore, niin että hevonen näyttää ulospäin suoralta, mutta sen rangassa on pienenpieni taivutus, mikä auttaa hevosta nostamaan selkäänsä (jotta se VOI kävellä hitaasti, suoraan eteenpäin).

Paljon muitakin huomioita ja ajatuksia syntyi päässä viikonlopun aikana. Eikä pelkästään hevosiin liittyviä. Perjantain hevosten arviointipanelin seuraaminen kävi hetkittäin sosiologisesta ihmiskokeesta (tai-mikä-nyt-onkaan-oikea-tieteenala, semmoinen joka tutkii ihmisten välisiä suhteita ja laumakäyttäytymistä, en tiedä), niin jännää oli neljän panelistin välinen vuorovaikutus (ja toisinaan sen puute!) Muuten itse hevosten arviointi oli yleisölle aika puuduttavaa seurattavaa, ja tämänkin ajan olisin mieluummin kuunnellut Cornillen luennointia tai käytännön valmennuksia. Hollantilaisen René van Weerenin luentoja kuunnellessa tuli vahvoja flash backejä omaan menneisyyteen akateemisessa maailmassa. Esitelmän alku "...and the outline of my presentation will be..." on NIIIIN tyypillinen (ja jopa pakollinen) konferenssiesityksissä, että heräsi jo pieni epäilys, millaiselle kuulijakunnalle esitys oli suunniteltu... Eikä pelkoni ollut ihan turha; lyhyen historiajohdannon jälkeen käytiin kalvo toisensa jälkeen läpi tutkimustuloksia, jotka varmasti ovat tieteellisesti ihan kurantteja, ja julkaisut peer review-prosessin läpikäyneitä, mutta tavalliselle tallaajalle niistä jäi aika hatara kuva. Se, että menetelmällä A saadaan suurempi selän range of motion ROM (=selkänikamien liikerata fleksio-ekstensio-suunnassa) kuin menetelmällä B, ei vielä kerro mitään siitä, kumpi on parempi menetelmä. Kyllähän se ROM-arvo kasvaa, kun hevonen vetää selkää enemmän notkolle, eikö, mutta onko se sitten tarkoituksenmukaista?! Hiukan huvittavaa oli myös se, että lauantaina van Weeren mainitsi oman esityksensa aikana lukuisia kertoja (en laskenut, mutta olisikohan edes sormet riittäneet?) kuinka "myös Jean Luc juuri äsken omassa esityksessäänkin jo mainitsi tästä". Hmm, tunsiko hän tarvetta vakuutella yleisölle, että samalla asialla tässä ollaan?! Varsinkin, kun perjantaina van Weeren oli ensin puhujavuorossa, ja heti hänen peräänsä Cornille torppasi joitakin van Weerenin juuri hetkeä aiemmin esittämiä teorioita (klassinen esimerkki on vanha kunnon "bow and string"-teoria, joka van Weerenin mukaan on se tällä hetkellä vallalla oleva käsitys hevosen selän toiminnasta. Ja jos yhtään olette perehtyneet Cornillen ajatuksiin, hän puolestaan pitää tätä teoriaa vanhentuneena, liian yksinkertaisena ja osin jopa virheellisenä.) Minulle jäi hiukan epäselväksi mikä van Weerenin oma hevostausta ja käytännön kokemus on, onko hän puhtaasti eläinlääkäri ja tutkija, vai perehtynyt myös käytännössä esim. vapaa-ajan harrastuksen kautta ratsastukseen. Se tieto olisi kiinnostava ja auttaisi ehkä hiukan laittamaan asioita perspektiiviin.

Ettei menisi pelkästään van Weerenin mollaamiseksi, niin hänen ansiostaan muuten sain taas jäsenneltyä paremmin päässäni omia, henkilökohtaisia angstejani akateemisen maailman sääntöjä  ja käytäntöjä kohtaan, ja sillä perusteella annan hänelle osittaisen synninpäästön; se maailma toimii ihan eri säännöillä kuin tämä reaalimaailma, jossa suurin osa meistä elää ja toimii. Se mitä, ja miten asioita tutkitaan, voi tuntua välillä aika järjettömältäkin, mutta toisaalta tiettyjä sääntöjä on pakko noudattaa, jotta tutkimuksia voidaan pitää edes jossain määrin objektiivisina, mikä on kuitenkin tieteellisen työn eräs peruskulmakivi. Ja valitettavan usein tutkimusta rajoittavat niinkin arkiset asiat kuin käytettävissä olevat laitteet, joten monesti tutkijat joutuvat muokkaamaan aihettaan sen mukaan, mikä on käytännössä mahdollista, eikä sen mukaan, mikä olisi oikeasti todella kiinnostavaa.

Koitan tänne pikkuhiljaa purkaa ja avata tarkemmin noita yllä listattuja juttuja, ja vähän muitakin. Mutta itseni tuntien, en lupaa kovin tiukkaa julkaisutahtia... Kyllä te mut tunnette! Ainiin, vielä loppuun on pakko vähän hehkuttaa viikonlopun ehkä parasta antia; missä voin liittyä Mia Kainulainen-fan clubiin?! Onhan sellainen jo olemassa?! Jos ei ole, voisiko joku perustaa sellaisen?! 😂 😜

Once you go SOM, there's no going back!

Päässä myllää melkoinen informaatio- ja tunnemyrsky. Kolme päivää Science of Motion-klinikkaa takana, onneksi on yksi päivä vielä jäljellä! Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on lukuisia ahaa-elämyksiä ja ideoita siitä, mihin suuntaan Willin kanssa voisi seuraavaksi kokeilla edetä. Tunnepuolella mielen valtaa liikutus ja toiveikkuus. Liikutuin melkein kyyneliin katsellessani tänään muutaman ratsukon käsittämättömän kaunista ja vaivattoman näköistä etenemistä. Tuohon haluan itsekin päästä! Ja toisaalta viime aikaisen epäilyksen ja epätoivon hetkien tilalle on noussut pieni toiveikkuus, että meilläkin on vielä mahdollisuus päästä sinne. Tai ainakin matkustaa sitä kohti, hevosten kanssa kun ei koskaan ole valmis tai perillä, ja matkan tekeminen on tärkeämpään kuin perille pääseminen. Mutta ennen kaikkea olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tämä on se tie jota haluan kulkea.

Olen kolmen päivän aikana onnistunut täyttämään muistivihon melkein kokonaan muistinpanoilla. Tässä satunaisesti poimittuna muutama sitaatti. Ne ovat irrallaan asiayhteydestä, joten osa niistä voi vaikuttaa käsittämättömiltä. Ehkä niihin tulee selvennystä myöhemmin.

"Feel it with the hand, fix it with the body. Hands are sensors!"

 "He will figure it out, because it will be more comfortable for him. It will only take time (like everything else with men!)"

"Accept, that he will become less spectacular for a while. But if he can do spectacular wrong, he can do even better right. But not yet."

"They don't do politics, they don't do religion. They don't care. They want comfort."

"They explore, they worry. They explore, the worry. They go back and forth. Let them process."

"You literally feel what they think, because they do what they think. They don't lie."

"They look relaxed, but they work really hard. It is efficient, and effortless, but not relaxed. They fatigue, give them a break."

"They are that sensitive. We scream at them!" 

 "The first day, you feel like out of control. Two weeks later, you still feel like out of control, but you are used to that!"

 "Bend is rotation. Rotation is lift. Bend feels round."

"The rider analyze, the horse cannot (do that). The horse process, the rider cannot. It is a dialogue."

"They love to think. Give them something to think! Keep him interested!"

 "Anybody can do the movement. The thing is to prepare the horse for the athletic demand of the movement."

Celinan klinikka, osa 1: kommunikaatio

Huh, nyt tuntuu siltä, että työn alla on niin iso aihe, että kirjoittaminen melkein pelottaa. Pelkään, että en osaa tehdä oikeutta asialle, etten saa välitettyä eteenpäin sitä viestiä minkä haluaisin. Mutta koska olen jo useammalle ihmiselle luvannut kirjoittaa klinikasta, pakkohan se on yrittää. Koitan pilkkoa klinikan antia pienempiin osiin, mutta itseni tuntien teksti varmaankin sinkoilee ja rönsyilee otsikossa rajatun aiheen ohi moneen otteeseen. Ja varoitus: olen todellakin aivan noviisi tällä alalla, joten voin vain kirjoittaa siitä mitä näin ja miten itse asiat ymmärsin. Älkää ottako tätä tekstiä totuutena akateemisesta ratsastuksesta, koska yhden klinikan aikana ehtii yksi ihminen nähdä ja omaksua vain pienen murusen isosta kokonaisuudesta.

Monen mielikuva klassisesta tai akateemisesta ratsastuksesta on se, että hömpötellään maneesissa ympäriinsä löysin ohjin eikä vaadita hevoselta mitään. Ja siltähän se itse asiassa aluksi saattaa näyttääkin. Oikeastaan, sitähän se itse asiassa onkin! Lukuun ottamatta tuota kohtaa ettei vaadita mitään. Nimittäin vaaditaan paljonkin, sekä ihmiseltä että hevoselta, mutta ei voimalla, eikä tappelemalla. Vaaditaan rentoutta, irtonaisuutta, keveyttä, herkkyyttä, keskittymistä, kuuliaisuutta. Niin ja on se paljon muutakin. Helppoa, vai mitä?

"First have a relationship where you and your horse can survive, after that we can go on other stuff."

Kaiken perusta on hyvä suhde hevoseen, molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus. Me kaikki varmasti rakastamme hevosiamme, ja haluamme niille vain hyvää. Hevosen kanssa pitää olla ystävä, mutta ystävät eivät kävele toistensa yli. Varsinkaan, jos ystävä painaa kymmenen kertaa enemmän kuin minä, en todellakaan halua, että ystävä ei kunnioita minun henkilökohtaista tilaani tai yrittää pompottaa minua mielensä mukaan. Toisaalta minäkään en saa öykkäröidä ja komennella ystävääni mielin määrin. Ja tätä ei pidä käsittää niin, ettei hevosta saa pitää ns. kurissa ja nuhteessa (en pidä tästä sanonnasta, mutten löytänyt parempaakaan, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan), päin vastoin. Jotta hevosen kanssa ei tarvitse tapella, ja jotta molemminpuolinen luottamus löytyisi, täytyy molempien osapuolien pelata samoilla säännöillä. Celina on itse lempeys hevosten ja ihmisten kanssa, mutta jos/kun tarve vaatii, korjaus tulee salamannopeasti, ja oikealla intensiteetillä. "Be precise", apujen ajoituksessa ja kohdistuksessa. Jos hevosen halutaan seisovan paikallaan, sen on seistävä paikallaan. Mutta se pitää opettaa hevoselle, muuten tilanne ei ole reilu. Hevonen ei saa tulla ihmisen tilaan, ja jos se yrittää, se lähetetään heti pois. Työskentelytilanteessa työskennellään, ei haahuilla ympäriinsä, eikä tuijotella muualle. Tarkkuus on todellakin hyvä sana kuvaamaan sitä, miten Celina kommunikoi hevosen kanssa. Kun avut ovat selkeät, tarkat, ja niiden ajoitus on oikea, riittää hyvin pienet avut. Selkeästi kuiskattu viesti menee paremmin perille kuin älämölön ja hälinän keskeltä huudetut käskyt. Kehonkieli on tärkeää, varsinkin kun työskennellään maasta käsin. Hevonen tulkitsee ihmisen asentoa ja peilaa sitä. Jos hevosen omistajalla oli vaikeuksia itse ymmärtää tai saada hevonen ymmärtämään jotain tehtävää, Celina meni kädestä pitäen näyttämään mitä hän haluaa. Ja vaikka hevoset oli Celinalle vieraita, reagoivat ne poikkeuksetta hyvin nopeasti oikealla tavalla.  Katsojakin näki, miten vähän Celina teki, mutta kun tekee juuri oikeita asioita, vähän on juuri sopivasti.

Akateemisessa ratsastuksessa tärkeä työkalua on kapsoni, joten aluksi hevosen suussa ei ole kuolainta lainkaan. Kapsonissa on turvalla kolme rengasta: yksi keskellä, ja kaksi sivuilla. Keskirengasta käytetään maasta käsin työskennellessä (groundwork) ja juoksuttaessa (longing), ja sivuilla olevia renkaita ratsastettaessa ja in-hand-työskentelyssä (eli ns. ratsastus maasta käsin, hevosen vierellä). Edistyneemmän hevosen kanssa kapsoniin yhdistetään kankikuolain ja kahdet ohjat, ja lopulta voidaan työskennellä pelkällä kangella. Akateeminen kapsoni poikkeaa paljon esim. minun käyttämästä juoksutuskapsonista, jossa on raskas raudoitettu turpaosa, ja joka asettuu hevosen päähän kuten englantilainen turpahihna. Akateemisen kapsonin turpahiha on kevyempi ja sen paikka on alempana, hevosen nenän pehmeän osa päällä, ja se on lyöhästi kiinni, mutta kuitenkin niin, ettei se pääse liikaa liikkumaan ja häiritsemään hevosta. Vähän kuten remonttiturpahihna. Kapsonin avulla opetetaan hevoselle mm. oikea tapa asettua niskasta, mikä on kuolaimen kanssa hyvin paljon hankalampaa. Hevosen asettuessa oikein sen poski kääntyy ikään kuin hevosen kaulaa kohti ja sisäpuolen korva laskeutuu aavistuksen verran. Monet hevoset kallistavat virheellisesti päätä siten, että poski ja turpa osoittavat asetuksen suuntaan, mutta ulkokorva on alempana kuin sisäkorva. Tätä harjoiteltiin kahvipöydän ääressä kukin itse, ja mietittiin miten asettuminen (pään taivuttaminen niskasta) vaikuttaa omaan kroppaan lantioon asti. "Don't fix the head" kuului kuitenkin usein, eli liian usein tulee ährättyä vain hevosen pään (ja suun) kimpussa, ja muu hevonen unohtuu. Tärkeämpää on saada haltuun hevosen neljä kulmaa, eli sen jalat. "Outside shoulder in", "inside shoulder out", "outside hind leg in" ja "inside hind leg out" ovat palikat, joita hallitsemalla ja säätelemällä saadaan aikaan ympyrän suurennus ja pienennys, ja niiden kautta avo- ja sulkutaivutukset.

Ohjien käyttö on minun silmääni yksi selkeimmistä eroista akateemisen ja "sen muun" ratsastuksen välillä. Ohjat pidetään hyvin kevyellä tuntumalla, oikeastaaan hiukan löysästi roikkuen. Hevonen tuntee kuitenkin ohjan liikkeen vaikkei ohja olekaan suoraksi kiristetty. Tavoite on lopulta pitää ohjia vain yhdessä kädessä, jolloin niiden käyttäminen tapahtuu luonnollisesti hyvin pehmein ja pienin ottein, enemmän epäsuorasti paineena kaulalla kuin suorana vetona. Suora ohjasotekin otetiin enemmän ravistamalla ja liikuttamalla ohjaa kuin vetämällä. Yhdellä ratsukolla oli käytössä yhdistelmä nivelkuolain (varmaankin hallinnan vuoksi, kyseessä oli ori) ja kapsoni, ja Celina kehoitti ratsastajaa ottamaan nivelohjat ja ulkopuolen kapsoniohjan ulkokäteen, ja sisäkäteen jäi vain sisäpuolen kapsoniohja. Nyt ratsastajan oli helppo pelkän kapsoniohjan avulla johtavalla otteella auttaa hevosta löytämään oikea asetus ja taivutus sisälle, vetämättä hevosta samalla suusta taaksepäin. Nerokasta, tätä pitää joskus päästä kokeilemaan Willinkin kanssa! Miten monta kertaa olenkaaan tuskaillut omien käsieni kanssa, että miten onnistuisin pyytämään asetusta vetämättä taaksepäin hevosen kaulaa samalla lyhyemmäksi! Juuri tuo hevosen suun rauhaan jättäminen olisi minulle iso juttu opittavaksi, lupaan keskittyä siihen jatkossa enemmän! Akateemisessa ratsastuksessa asetusta ei pitäisikään ikinä tehdä kuolaimella, vaan lähtökohtaisesti tärkein apu on istunta (kuten kaikessa muussakin). Niin kauan kun ratsastaja tarvitsee kättä asetukseen, käytetään kapsonia, ei kuolainta.

Raippa on myös oleellinen työkalu kommunikoinnissa. Sitä käytettäessä ei tosin välttämättä edes kosketa hevosta, vaan saatetaan vain osoittaa raipan päällä tiettyä kohtaa hevosessa (tai hyvin kevyesti koskettaa raipan päällä). Hevosen selän yli viety raippa toimii ulkopohkeena, ja tuo hevosen ulkotakajalan sisään. Jännittävältä näytti aluksi ratsain käytetty tapa pitää raippaa kädessä; raippa on nimittäin pystyssä, kuten onkivapa ratsastajan kädessä, juuri toisin päin kuin normaalisti on totuttu näkemään. Mutta syy tähän on ihan looginen: tämä raipan asento on ns. neutraali asento, jossa hevonen ei näe raippaa (edellyttäen toki, että hevonen kulkee rennosti peräänannossa, eikä katso ratsastajaa yläkautta silmiin.) Tästä asennosta raippa voidaan viedä kättä kääntämällä mihin tahansa suuntaan milloinkin tarve on. Tämä onnistuu mainiosti, varsinkin jos ohjat ovat vain yhdessä kädessä.

Paikallaan seisten tapahtuva työskentely oli minulle ihan uutta. En edes tiennyt, että paikallaan seistenkin hevoselta voi pyytää avoa ja sulkua! Mutta tämän ymmärtää paremmin, kun ei juutu liiaksi miettimään miten ja mihin suuntaan hevosen jalat näissä liikkeissä liikkuvat, vaan miettii mitä hevosen kropassa tapahtuu. Avotaivutuksen englanninkielinen nimi on hyvin kuvaava, shoulder in. Niinhän siinä tapahtuu, eli hevonen tuo lapoja sisään (=asetuksen suuntaan), erityisesti ulkolapa liikkuu eteen ja sisään. Jalkojen ei tarvitse liikkua mihinkään, hevonen siirtää vain painoa ja taivuttaa vartaloaan taivutuksen suuntaan. Sulkutaivutuksessa (Celina käytti nimenomaan nimitystä "quarter in", ei "travers" tai "half-pass") hevonen siirtää painoa enemmän takaosalle (kokoaa) ja tuo sisälonkkaa eteen (ja sisälonkka laskeutuu samalla alemmas). Minun hyvin harjaantumattomaan silmään näytti siltä, että pääasialliset avut olivat raipan kevyt kosketus (esim. avossa ulkolapaan) ja kapsonin avulla pyydettiin asetusta. Se mitä kaikkea muuta "ratsastaja" teki, jäi minulta rekisteröimättä, mutta epäilemässä oman vartalon asento ja liike (olkapäiden kierto, ehkä painon siirto jne.) on varmasti oleellista.

Kun lopulta päästiin hevosen selkään, alkoi homma näyttää jo minunkin silmääni tutummalta. Varsinkin, kun vuorossa oli jo pidemmälle ehtinyt ratsukko, aloin "nähdä" työskentelyssä tuttuja asioita ja monet Celinan korjaukset olin ehtinyt itsekin reksiteröidä. Eli periaatteessa hevonen on hevonen, ja hyvä ratsastus on hyvää ratsastusta, oli näkökulma mistä suunnasta tahansa. Akateeminen ratsastus ei korosta liikkeiden näyttävyyttä ja lennokkuutta kuten moderni kouluratsastus, vaan tärkeämpää on liikkeiden puhtaus ja oikeaoppinen suoritus, kevyesti ja pienillä avuilla, ja rennolla hevosella. Klinikan aikana työskentely tapahtui vai käynnissä, mutta moneen kertaan Celina sanoi, että vauhdin lisääminen ei ole ongelma. Jos jokin asia toimii hyvin käynnissä, toimii se myös ravissa ja laukassa. Jos ongelmia tulee vastaan esim. piaffissa, on sama ongelma todennäköisesti ollut jo käynnissä, ja saatat joutua palaamaan kävelemään ympyrää pitkin ja korjaamaan peruspalikoita. Ja tottakai ratsukot kotona työskentelevät muissakin askellajeissa. Viikonloppuklinikan aikana koitetaan saada ratsukoille mahdollisimman paljon eväitä jatkaa työskentelyä itsenäisesti kotona eteenpäin, joten uudet asiat aloitetaan rauhalliseen tahtiin.

Kävellään takaperin isoa ympyrää pitkin

Voisi kuvitella, että otsikon mukaisen toiminnan katseleminen viikonlopun verran olisi yhtä kiinnostavaa kuin maalin kuivuminen, mutta lisätään yhtälöön hevonen ja Celina Harich, niin toiminta muuttuu hyvinkin antoisaksi. (Ja selvennyksenä, ihminen kävelee takaperin, hevonen seuraa etuperin perässä!)

Olen kaksi päivää istunut Granåsan valoisassa maneesissa seuraamassa akateemisen ratsastuksen klinikkaa. Vaikka oma ratsastustaustani on puhtaasti modernissa ratsastuksessa (niinkö sitä kutsutaan? vai englantilainen tyyli?) ja se mitä Willin kanssa tällä hetkellä teen on ehkä enemmän modernia kuin klassista ratsastusta, uskon että viikonlopun opeista on paljon hyötyä Willin kanssa työskentelyssä. Ja täytyy myöntää, ettei ajatus akateemiseen suuntaan kallistumisesta kuulosta mitenkään mahdottomalta... Klinikka piti sisällään niin teoriaa kuin käytännön opetusta mukana olleille ratsukoille, ja osa ratsastajista pääsi nousemaan jopa hevosen selkään. Satuloita ei juurikaan näkynyt, joten sekin tukee meidän tämän hetken tilannetta. Yhtään ravi- tai laukka-askelta en nähnyt (tosin en ihan kaikkia sessioita ehtinyt seurata), vaan työskentely tapahtui käynnissä tai paikallaan seisten. Tiesitkö, että paikallaan seistenkin voi tehdä avoa ja sulkua, sekä pyytää hevosta kokoamaan ja venyttämään eteen, ilman että hevosen liikuttaa jalkojaan?

Lauantaina kynä teki lakon heti alkumetreillä, mutta sunnuntaina vihkoon tuli sivukaupalla muistiinpanoja. Koitan niitä tässä lähipäivinä selvitellä ja selkeyttää päässä pyöriviä ajatuksia, ja sen jälkeen kirjoitella yksityiskohtaisemmin klinikasta. Ja heti täytyy varoittaa, että tulossa olevat ajatukset ovat minun tulkintojani Celinan opetuksesta, joten lukekaa varauksella, olen saattanut käsittää asioita ihan väärin, ja vähintäänkin peilaan asioita omasta ja Willin näkökulmasta katsottuna. Celina puhuu paljon hevosen biomekaniikasta, joten osa asioista oli tuttua, ja linkittyy siihen mitä Minin kanssa tehdään. Erityisesti sunnuntain lounaan jälkeisellä teoriatunnilla välillä tuntui, että Celina puhui Willistä!

Vielä täytyy erityismaininta antaa klinikan tunnelmasta: se oli koko ajan hyvin kannustava, lämmin ja ihmiset olivat ihanan huumorintajuista porukkaa. Tuttujen ja tuntemattomien kanssa juteltiin, ja kannustettiin kysymään aina jos jokin asia oli epäselvä tai jäi vaivaamaan. Vaikka kannustankin kaikkia kynnelle kykeneviä osallistumaan ensi kerralla (lokakuussa) kun Celina tulee, toisaalta sopivan pienellä porukalla keskustelu mahdollistaa kaikkien aktiivisen osallistumisen. Eikä keskusteluissa eroteltu sitä ketkä ovat mukana hevosen kanssa ja ketkä ns. vain kuunteluoppilaina, vaan kaikkien oppiminen tuntui olevan Celinalle yhtä tärkeää.

Ennakkoon tässä vielä muutama suora(hko) lainaus Celinalta:

"It's about educating the horse, NOT breaking down the (young) horse"

"Don't make the horse worse (than it was before you rode it)"

"Don't break nature, don't break the gaits!"

"Stay within the natural borders."

"Forward, not fast! Backwards push is not forward."

"After asking the question, wait for the answer. Let the horse be!"

"The task is to go back to the release."

"Friends don't bully each other. It goes both ways."

"Tüchtig!"

Hevosista, (kasvatus)tieteellisellä ja akateemisella twistillä

Wow, nyt mennään korkealta ja kovaa. Koin valaistuksenomaisen oivalluksen kasvatustieteen luennolla (tosin oli perjantai-ilta, se voi olla osasyy päässä välkkymiseen); hevosmaailma tarvitsee runsaalla kädellä transformatiivista oppimista!

Transformatiivinen oppiminen on kriittinen reflektointiprosessi, jossa vaihdamme uskomuksia, ennakkoluuloja, arvoja ja perspektiivejä ja teemme niistä:

• avoimempia vaihtoehtoisille näkökulmille
• oikeutetumpia itselle ja muille

Katariinan tallikamarissa oli taannoin hyvä kirjoitus hevosmaailman myyteistä ja niiden totuudenmukaisuudesta. Monet niistä on kumottu jo vuosikymmeniä sitten, mutta käytännössä uskomukset istuvat ihmeen tiukassa. Omalla kohdallakin täytyy todeta, että monet totuuksina pitämäni asiat ovat kääntyneet ihan päälaelleen viimeisen vuoden aikana. Kuulun siihen sukupolveen, joka on opetettu ratsastamaan napakalla ulko-ohjan tuella, kädet ryhdikkäästi asennossa ja oikeassa kulmassa, ja rivakasti hevosta eteen ratsastaen. Hevonen tuli pitää sotilaallisen tiukassa kurissa ja järjestyksessä, ettei se yritä pomotella ihmisiä.Tämä oli ainoa oikea tie, näin uskoin itsekin vakaasti.

Sitten tuli Willi, oma rakas ongelmahevoseni, ja luojan kiitos, viisaita ihmisiä auttamaan ja näyttämään tietä uuden tiedon lähteille sekä toisenlaiseen tapaan ajatella. Klassinen kouluratsastus,  tutkimustieto eläinten oppimisesta, lajitieto hevosesta (eläimistä, joiden parissa olin pyörinyt 10-vuotiaasta lapsesta asti!!!) ja sen biomekaniikasta keikauttivat maailmani ylösalaisin, mutta hyvällä tavalla. En ole mitenkään uskonnollinen tai fatalismiin taipuvainen, mutta ehkä näin oli tarkoitettukin. Ilman ongelmia en olisi alkanut etsiä tietoa ja vaihtoehtoisia tapoja, enkä olisi ehkä koskaan tajunnut, että asiat voi tehdä toisinkin. Että lapsuudesta asti opitut totuudet eivät olekaan absoluuttisia, vaan osin jopa virheellisiä.

Jo ennen hevosen hankintaa olin löytänyt Marijke de Jongin straightness training-sivustoon, jossa kerrottiin hevosen luonnollisesta vinoudesta ja sen korjaamisesta klassisen/akateemisen ratsastuksen keinoin. Katselin hänen videoitaan ja kuuntelin hänen webinaarejaan tuntitolkulla. Hevosen suoristamisen tärkeyttä korostaa myös Klaus Schöneich, jonka klinikalle meidän oli tarkoitus Willin kanssa osallistua viime keväänä. Valitettavasti jouduin jättämään Willin kotiin kinnernivelen piikityksen vuoksi. Schöneich korostaa sitä, että hevosen pitää oppia kantamaan itsensä oikein ilman ratsastajaa ennen kuin sen selkään voi nousta. Pääasiallisena työkaluna hän käyttää hevosen juoksuttamista kapsonilla pyöröaitauksessa. Klinikkaa oli todella mielenkiintoista seurata, ja viikonlopun aikana näki kaikissa hevosissa huomattavan muutoksen. Valitettavasti menetelmää ei voi mennä itse suoraan soveltamaan oman hevosen kanssa, joten klinikan konkreettinen hyöty Willin kanssa jäi aika pieneksi.

Seuraava guru, jonka oppeihin tutustuin, oli Jean Luc Cornille. Hänellä on taustana hyvin klassinen ranskalainen koulutus Saumurin Cadre Noirista, mutta hän on ottanut nykytieteen keinot avukseen ymmärtääkseen paremmin hevosen biomekaniikkaa. Edelleen hevosen suoruus on kantava teema, ja selän oikean asennon tärkeys korostuu. Koska oma taustani on myös hyvin akateeminen (ei siis ratsastus-akateeminen, vaan tieteellinen), minuun vetosi suuresti se, että kaikki perustellaan tieteellisesti todistettujen faktojen perusteella, eikä olettamusten ja vanhojen uskomusten perusteella. Pidän todellisena onnenpotkuna, että Mini Wahlberg käy tallillamme säännöllisesti opettamassa. Hän ensinnäkin vinkkari minulle tuosta sivustosta (johon olin tosin törmännyt jo aiemminkin, mutta en kovin syvällisesti perehtynyt) ja lisäksi selitti ja havainnollisti Cornillen oppeja käytännössä. Näillä eväillä lähdettiin Williä ratsastamaan ihan uudella tavalla. "Eteen-alas" ei ehkä olekaan niin hyvä juttu kuin luullaan, ja reippaalla eteenratsastuksella voi paitsi peittää monia virheitä, jolloin niitä ei pääse korjaamaan, myös estää hevosen selkää toimimasta rentona ja oikein. Suosittelen lämpimästi käyttämään aikaa Cornillen sivuston tutkailuun. Sivuston rakenne ei valitettavasti ole selkeimmästä päästä, mutta kun jaksaa surffailla, sieltä löytyy valtava määrä tietoa, ja sopivasti myös huumoria. "Selkärangan oikeasta rotaatiosta" on tullut minulle uusi mantra, se on tie kohti suoraa, tervettä, onnellista ja pitkäikäistä kumppania matkalla kouluratsastuksen saloihin. Monet Willin vaivat ja liikkumisen vaikeudetkin saivat loogisen selityksen, ja mikä tärkeintä, minä sain tehokkaita työkaluja ongelmien käsittelyyn!

Toinen karismaattinen ranskalainen, jonka tapasin myös henkilökohtaisesti, on myös Saumurin kasvatti eversti Carde, jonka yleisöklinikkaa täällä kotikulmilla ja yksityistä klinikkaa Lohjalla pääsin seuraamaan. Hän on todella taitava paitsi hevosten ja ratsastajien kouluttaja, myös erittäin miellyttävä ja innostava esiintyessään yleisölle. Tärkeää on tuntuman keveys, tasapaino, leukakulman säilyminen avoimena ja rentous kaikessa mitä tehdään. Ja mikä parasta, Carden kautta löysin toisen tärkeän ihmisen, Marian, auttamaan meitä.

Ehdin loppusyksystä käydä kuuntelemassa vielä Celina Harichin klinikkaa, ja siellä syttyi pieni innostus myös ihan hoocee-akateemiseen ratsastukseen. Celina on Bent Brunderupin oppilas, ja käy Suomessa säännöllisesti. Hän on paitsi taitava kouluttaja, myös erittäin lämminsydäminen ja helposti lähestyttävä ihminen (jopa minä uskalsin avata suuni siellä!). Kiinnostus on toistaiseksi jäänyt "akateemiselle" tasolle (heh heh), koska sopivaa valmentajaa ei ihan kotikulmilta löydy, ja sellaisen paikalle saaminen tai valmentajan luo kulkeminen ei tällä hetkellä onnistu. Salaa kuitenkin haaveilen akateemisen kapsonin hankkimisesta, ja kyttäilen Celinan tulevia klinikoita kevään aikana.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta se myös avaa uusia ovia ja mahdollisuuksia. Jos palataan kasvatustieteeseen, mielestäni Vygotskyn näkemys siitä, että oppiminen voi raivata tietä kehitykselle, pitää todellakin paikkansa. Vaikka ratsastus on taitolaji, jota ei kirjoista voi oppia, on lukeminen, viisaiden ihmisten kuunteleminen ja uuden tiedon omaksuminen tuonut minulle ihan uuden ulottuvuuden ratsastukseen, ja on varmasti tehnyt minusta paremman ratsastajan. Voisin sanoa, että Willin kanssa käydään tällä hetkellä läpi ekspansiivisen oppimisen syklin sitä vaihetta, jossa yritetään soveltaa uutta toimintatapaa. Tunnen olevani valmentajieni suhteen harvinaisen onnekas, koska pääsen näin välillisesti hyötymään suurten mestareiden opeista. Taustalla niin vuosisatainen, klassisen ratsastuksen perinne kuin nykytieteen tuoma viimeisin tutkimustieto eläimestä nimeltä Hevonen.

Update:  Sivupalkista löytyy Scoop it! heinää-täpän alta linkki Andrew McLeanin luentoon hevosten oppimisesta, kannattaa katsoa! Tästä jutusta jäi pois tuo hevosen oppiminen ja käyttäytyminen, mutta silläkin saralla tehdään koko ajan tutkimusta ja uusi tieto hyödyttää varmasti ihan kaikkia hevosten parissa puuhastelevia.