Hähää!

Haa, blogin ulkoasu on muuttunut, se ei ole enää pelkkää mustaa tekstiä valkoisella pohjalla! Mitään värien iloittelua tämä blogi ei vieläkään ole, (eikä varmaaan koskaan tule olemaankaan), sillä tunnustan, että mulla on ongelmia värien kanssa. Noin niinkuin yleisellä tasolla mulla ei ole varsinaisesti mitään värejä vastaan, mutta jos pitää valita joku, niin en kerta kaikkiaan saa pakotettua itseäni valitsemaan mitään kovin räikeää väriä. Onneksi mustan ja valkoisen välille mahtuu vaikka kuinka paljon kauniita harmaaan sävyjä. Bannerissa loikkii Willi, joka leikki tänään (tai eilen, kun tarkemmin katsoo kelloa...) lentokonetta, ja koitti loikkaamalla päästä irtautumaan maneesin hiekasta liitelemään ylempiin sfääreihin. Valitettavasti sillä on massaa sen verran, että gravitaatio kutsui sen takaisin maan pinnalle, vaikka muuvit olivatkin välillä aika näyttäviä. Suurkiitokset Linnille jälleen kerran kuvaajana toimimisesta!

 

Willin lentoinnostus johtui siitä, että halusin vaihtelun vuoksi tarjota Willille mahdollisuuden hiukan jumpata esteitä. Koska edelleen mennään mahdollisimman paljon ilman satulaa, enkä ilman satulaa aio tuon kumipallon selässä hypätä, rakennettiin maneesiin irtohypytyskuja, jossa oli maapuomi, ristikko-ristikko in-and-out välein, ja lopuksi yhden laukka-askeleen etäisyydellä pieni okseri. Koska tarkoitus oli vain saada Willille hiukan vaihtelevaa liikuntaa ja jumppaa selälle ilman suurta rasitusta jaloille, pidettiin esteen ihan minimaalisen pieninä. Suurimmillaankin okseri oli arviolta ehkä 60 cm korkea. Vaikka esteiden korkeus ei päätä huumannut, esitti Willi varsin ilmavia loikkia, tosin lähinnä estekujan jälkeen.

Varsinaisista hypyistä ei ole kuvia, mutta tässä kuvakooste estekujan jälkeisistä riemuloikista, josta tuo bannerin kuvakin on otettu. Valitettavasti liikkuvasta kohteesta on vaikea saada kännykkäkameralla teräviä kuvia, joten alastulo on hiukan sumuinen. Turkooseista suojista näkee kuitenkin missä tassut suunnilleen liikkuvat.

 

 

Unidentified flyig object? Huomaa keskikuvassa vasemman etujalan ilmava liikerata.

Hajatelmia

Tällä hetkellä päässä pyörii (taas) moniakin asioita, joista voisi kaikista kirjoittaa vaikka romaanin, mutta koitan tällä kertaa poimia muutamia tärkeimpiä lyhyesti:

• Satula: Willi on alkanut hiukan reagoida satulointiin, ja ratsastaessa se on taas muuttunut hankalammaksi. Se on helposti jännittynyt, hetkittäin vahva edestä ja vastustelee esim. laukannostoja. Satulaa olen epäillyt syyksi jo jonkin aikaa, ja nyt epäilykset vahvistuivat, kun sen selässä ja lapojen takana karvat alkavat kihartua. Kesällä ostettu satula on jäämässä pieneksi, kun Willin selkä on muuttunut. En halua kipeyttää Willin ennestään herkkää selkää huonosti istuvalla satulalla, joten maanantaina tulee Balance-satuloiden esittelijä ja "Test Ride Facilitator" tsekkaamaan, löytyisikö Willille sopivaa satulaa. Balance-satuloiden idea on, että satula on leveämpi kuin hevonen, ja satulan alle laitetaan pehmusteita, joiden avulla satula tulee oikeaan asentoon ja jotka mahdollistavat hevosen selän ja lihasten vapaamman liikkumisen kuin tavanomaisesti sovitetun satulan kanssa. Olen aiemmin suhtautunut hiukan skeptisesti ylimääräisiin fyllinkeihin satuloiden alla, mutta katsotaan miltä satula Willin mielestä tuntuu. Ja sanomattakin on selvää, että siihen asti kun sopiva satula löytyy, täytyy taas koittaa keksiä vaihtoehtoisia liikutustapoja, ja ratsastaa satulan kanssa säästeliäästi. Onneksi tästä on keväältä ja kesältä jo melkoisesti kokemusta.

•  Horse's natural cadence: Jean Luc Cornille puhuu Science of Motion-sivuillaan hevosen luonnollisesta tahdista (niin sen kai voisi suomentaa?), joka on se tahti, jossa liikkuen hevonen liikkuu mahdollisimman energiataloudellisesti ja vaivattomasti. Tällöin hevonen liikkuu  rentoa, rauhallista hölkkää, joka on usein tahdiltaan hitaampaa kuin mitä näkee ihmisten pyytävän hevoseltaan. Turhan usein hevonen ratsastetaan kiireiseksi, jolloin se juoksee ratsastajan apuja karkuun epätahdissa ja epätasapainossa, jännittyen ja/tai painuen etupainoiseksi. Oikean tahdin voi löytää ratsastamalla hidasta kevyttä ravia, antaen hevoselle hyvin kevyen tuntuman ja vapauden edestä, ja kevennyksen tahtia hidastamalla säätelemällä hevosen ravin tahtia. Kun ravi tuntuu tahdikkaalta, vaivattomalta, rauhalliselta ja askellus joustavalta, on hevonen löytänyt oman luonnollisen rytminsä. Tämä on se tahti, jossa hevosta pitäisi ratsastaa, koska vain silloin se voi käyttää itseään tehokkaasti. Tässä tahdissa hevosen "jousitus" (=jalkojen jänteet ja ligamentit) toimii tehokkaimmin, ja hevonen pääsee käyttämään sen nerokasta liikemekanismia parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla vältytään monilta rasitusvammoilta. Willin kanssa tätä on harjoiteltu juurikin hissuttelemalla mummoravia, mutta nyt kun Willi on vahvistunut ja löytänyt itsestään uusia ulottuvuuksia (kirjaimellisesti, välillä liikutaan liiaksikin vertikaalisuunnassa!), huomaan että se haluaa itse liikkua isommin, mutta säilyttää samalla hyvän tahdin. Tänään tämä korostui, kun juoksutin sitä liinassa, ja näin maasta käsin miten se liikkui. Ennen liinan päässä olen pyytänyt ja Willi itse tarjonnutkin aika verkkaista ja leppoisaa, pientä ravia, mutta tänään se liikkui erittäin halukkaasti ja tarmokkaasti, kuitenkin kiirehtimättä. Ratsastaessa olen tuntenut, miten se pystyy paljon paremmin jo itse nostamaan ja kantamaan rintakehää ylempänä (tämän tuntee siitä, että raviin tulee joustoa, kuin hevonen olisi jousitettu), mutta nyt näin omin silmin myös takajalkojen parantuneen liikkeen. Piti ihan toppuutella, ettei se innostunut liian vauhdikkaasti liikkumaan. (Tai no, innostuihan se, taas piti lopuksi tasoitella maneesiin ilmestyneitä kuoppia, kun arviolta 700 kg runtaisee takasillaan kunnolla vauhtia... Laitan sen keväällä kyntöhommiin pellolle, tienatkoon itse kauransa, sen verran hyvin se möyhentää maata mennessään!)

•  "The only constant is change": Pätee elämään yleensä, mutta hevosiin erityisesti. Willi on muuttunut fyysisesti, mutta myös henkisesti. Se on voimistunut ja on nykyään paljon energisempi, ja ilmeisen tietoinen tästä itsekin. Sen tuntee myös ratsastaessa, välillä on olo kuin ruutitynnyrin päällä. Osa jännityksestä on negatiivista, ja liittyy varmaan mm. huonosti istuvaan satulaan (ja epäilemättä myös taitamattomaan ratsastajaan), mutta paljon on myös uutta liikkumisen intoa, jonka saa hyvinä hetkinä kanavoitua oikeisiin asioihin. Mutta välillä pelkään, että ollaanko kohta sellaisessa tilanteessa, että hevonen kehittyy nopeammin kuin ratsastaja, ja siitä tulee liian hankala ratsastettava minulle? Mariakin sanoi, että tuntee nykyään takamuksessaan Willissä paljon enemmän voimaa, ja jos se päättää lähteä, niin ratsastajasta tulee saman tien matkustaja. Onneksi se on kuitenkin peruskiltti, vaikkei aina käyttäydykään ihan niin "perusjärkevästi" kuin ennen. Esimerkiksi tällä viikolla tallissa kävi koululaisryhmä tutustumassa talliin, kun olin laittamassa Williä kuntoon. Vieraat käyttäytyivät esimerkillisen rauhallisesti, mutta kun iso ryhmä tuli tallin käytävää pitkin lähemmäs Willin karsinaa, herra pyöri puhisten ja pöristen ympäriinsä. Vanha Willi ei olisi näin voimakkaasti reagoinut, korkeintaan nostanut päänsä heinistä ja jäänyt hetkeksi tuijottamaan. Tietyissä tilanteissa on tietysti hyvä, että se on herkistynyt, kunhan ei mene liiallisuuksiin. Ehkä sen todellinen luonne alkaa näkyä, kun se alkaa olla fyysisesti paremmassa kunnossa. Eipä näiden kanssa ole vaaraa, että kävisi harrastus turhan tylsäksi!

(Jahas, ja tämän piti olla tiivis kirjoitus... No en näköjään osaa olla niin ytimekäs kuin haluaisin, mutta se ei kai tullut kenellekään yllätyksenä! ;) )