Maailman hienoin hevonen!

Mulla on maailman hienoin hevonen! Jestas että se osaa liikkua! Ja hyvä niin, sillä ensimmäinen kuukausi hevosen omistajana on ollut hyvin tunnepitoinen, eikä huoliltakaan ole säästytty.

Pakitetaan siis hiukan taaksepäin. Willi on ollut mun oma kohta kuukauden verran, ja matkaan on mahtunut monenlaista mutkaa. Heti alkuun muutama päivä vaan käveltiin, koska satula oli juuri topattu, ja se piti sisäänratsastaa. Sitten Willi riehui tarhassa kengän irti yhdestä jalasta, ja kengittäjää jouduttiin odottelemaan aika monta päivää. Pariin otteeseen Willi on onnistunut telomaan jalkojaankin tarhassa, mutta haavat ovat onneksi olleet pieniä ja pinnallisia, eivätkä oikeastaan vaikuttaneet hevosen liikuttamiseen. Toisella kerralla pelästyin pahasti, kun aivan ruununrajassa oli hokinpolkema, joka ulottui kavion puolelle asti, mutta sekin lähti heti hyvin parantumaan, eikä jalka ole oikeastaan juurikaan turvotellut. Kuten Willin edellinen omistaja kertoi, herra ei ole kovin imppariherkkä (kop kop).

Kun nämä satula- ja kengitysasiat saatiin alta pois, pääsin kunnolla ratsastamaan Willillä. Se liikkui hiukan vaihtelevasti, välillä oli oikein pörhöllään ja jalka nousi, mutta välillä tuntui kovin jäykältä ja jopa hiukan haluttomalta liikkumaan. Tottakai pohdin kovasti syitä tähän, mutta koitin järkeillä, että tämä on vaan alkukankeutta, ja tilanne paranee, kun päästään sinuiksi toistemme kanssa. Sitten uutena piirteenä Willi alkoi todella protestoida laukannostoja, ja jopa pukitti muutaman kerran. Tämä oli jo selvä merkki, että kaikki ei ole kunnossa. Onneksi fysioterapeutti oli jo valmiiksi varattu tarkistamaan hevosta, ja mietin jo klinikkareissuakin. Laukannostoissa pukittaminen on tyypillistä, kun esim. satula on epäsopiva, joten sekin otettiin kriittiseen tarkasteluun. Satula on tullut hevosen mukana, mutta eihäs se silti takaa että se olisi sopiva. Toppauksessa korjattiin epätasaisesti painuneet pehmusteet, mutta muuten satulan sopivuutta ei tarkistettu. Minun silmään se näyttää hiukan ahtaalta edestä.

Fysioterapeutti Kaisa halusi ensin nähdä miten Willi liikkuu, ja huomasi sen kulkevan koko ajan takapää hiukan oikealla. Muutenkin hevonen näyttää olevan "katki" keskeltä, ts. etu- ja takapää eivät liiku ihan synkrossa. Willin selkä on röntgenkuvien perusteella hevosen heikko kohta, ja siitä täytyy pitää huolta oikealla ratsastuksella ja jumpalla. Tunnusteltuaan ja tarkasteltuaan Willin lihaksia Kaisa huomasi, että Willi on kauttaaltaan hiukan pinkeä oikealta puolelta, ja sen lihaksisto on toispuoleinen. Erityisesti hevosen takaosa tuntui olevan jumissa, eikä Willi halunnut kääntää takaosaa vasemmalle, vaikka Kaisa paineli "taikanappuloista" (refleksipisteistä). Tämä vaiva on varmaan ollut pidempiaikainen, en usko että olisin n. neljän viikon aikana ehtinyt näin pahasti "pilaamaan" hevosen lihaksistoa, mutta selvästi vähäisempi liikunta on pahentanut tilannetta, ja jumittanut lihaksia. Satulasta Kaisa oli samaa mieltä kanssani, se ei ehkä ole paras mahdollinen Willille. Onneksi satula-auto on tulossa parin viikon päästä, kun tallilla on muutama muukin satulaongelmista kärsivä. Sovittiin, että Kaisa tulee uudelleen käsittelemään Willin, kun satula on tarkistettu. Sillä aikaa täytyy keksiä vaihtoehtoisia tapoja liikuttaa hevosta ilman satulaa, ja jumpata jumittavaa takapäätä. Jotain vaikutusta Kaisan käsittelyllä oli heti, koska talutellessani Williä käsittelyn jälkeen se peruutti paljon vaivattommin kuin ennen. Yleensä sen on tuntunut olevan vaikea saada takajalkoja toimimaan peruutuksissa ja sivuttaisliikkeissä, joten niitä tehdään jatkossa jumppatarkoituksessa ilman ratsastajaa.

Tänään Willi pääsi toisen asiantuntijan käsittelyyn, kun Charlotta Turku tuli ohjasajamaan sitä. Lotta käy ajamassa naapurikarsinan Muumi-ponia, ja kysyin voisiko hän samalla keikalla ottaa Willinkin käsittelyyn. En tiedä onko Williä ennen ohjasajettu, mutta Lotta on sen verran rautainen ammattilainen tällä saralla, että varsin nopeasti sai Willin toimimaan hienosti. Hän teki aika pitkälle samoja havaintoja kuin Kaisa, eli takapää liiraa oikealla, ja Willi kantaa suuremman osan painostaan oikealla etujalalla. Nämä havainnot sopivat hyvin yhteen ratsain havaittujen ongelmien kanssa: vasemmassa kierroksessa Williä on vaikeampi taivuttaa, ja se karkaa helposti ulkopohjetta vasten käännöksissä, jos ei ole tarkkana ulkoapujen kanssa. Oikealle, joka on siis Willin vahvempi puoli, se on helpompi taivuttaa vahvalla sisäpohkeella. Tällä tavalla ratsastaen ei kuitenkaan pääse korjaamaan itse ongelmaa, eli hevosen luontaista vinoutta. Lotta näytti miten maneesin seinää voi käyttää apuna taivutuksissa estämässä takaosaa karkaamasta ulos, ja sanoi että parempi ratsastaa hevosta vasempaan kierrokseen aika suorana ja tehdä siitä suunnanmuutoksia, joilla saadaan se hetkittäin siirtämään paino vasemmalle. Jos yrittää liian pitkään vain taivuttaa vasemmalle, on suuri vaara että takapää karkaa, ja vaikka kaula näennäisesti taipuukin, todellisuudessa hevonen vahvistaa ennestään vahvaa oikeaa puoltaan kulkemalla takaosalla suurempaa uraa. Lotta puhui paljon hevosen vinoudesta ja miten sitä voidaan suoristaa, ja täytyy myöntää että en kaikkea ehtinyt kerralla sisäistää. Onneksi hän tulee viikon päästä uudestaan, jolloin voidaan jatkaa harjoituksia. Ehkä jossain vaiheessa minäkin uskallan tarttua puikkoihin ja opetella ajamaan, uskon sen olevan todella hyödyllistä liikuntaa Willin kaltaiselle hevoselle. Lopuksi Willi liikkui todella hienoa ja ennen kaikkea isoa ravia. Willillä on luonnostaan isot liikkeet, ja sen koko liikekapasiteettia on vaikea saada ratsain hevosesta ulos, kun ratsastajan paino ja heiluminen vaikeuttaa hevosen liikumista. Siksi on hyvä, että se pääsee säännöllisesti käyttämään itseään kunnolla ilman ratsastajan häirintää. Harmittaa, etten älynnyt kuvata videolle. Täytyy ensi kerralla napata pari pätkää ja laittaa muidenkin ihailtavaksi miten upea, hieno hevonen mulla on!

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä olen erittäin positiivisen toiveikas Willin suhteen. Koitetaan saada satula-asia kuntoon ja jumpata hevosta lisää. Maastakäsittely on myös hyvä tapa tutustua ja vahvistaa suhdetta hevoseen. Huomenna ajattelin rakentaa puomeista jumpparadan, jotta saadaan Willi nostelemaan takajalkojaan. Katsotaan kompastuuko mun pikkuinen kouluponi kun sille laittaa kapuloita eteen. Ehkä jossain vaiheessa päästään ratsainkin treenaamaan tosissaan. Kiirettähän meillä ei ole.

...ja muutama koirankeksi

Jotta blogin koko nimi saisi selityksen, täytyy esitellä perheen kolmas jäsen: Apfels Yucca a.k.a. Pojo, ruttuturpa, joka tuli vajaat kaksi vuotta sitten viikoksi hoitoon ja jäi sille tielle.

Jos minulta kysytään, Pojo on harvinaisen älykäs ja muutenkin poikkeuksellinen yksilö. Se on monella tapaa hyvin tyypillinen bokseri, eli energinen, helposti innostuva ja erittäin ihmisrakas. Ulkonäöltäänkin se on lähes oppikirjaesimerkki; keltainen valkoisin merkein, ja päässä tumma maski. Mutta muuten Pojo onkin kaikin tavoin ainutlaatuinen, ja harvinaisen onnistunut yksilö! Tietysti olen täysin puolueellinen mielipiteeni kanssa, mutta Pojolla on joka tapauksessa laaja fanipiiri, joka laajenee sitä mukaa kun se tutustuu uusiin ihmisiin.

Pojosta ei voi puhua mainitsematta Palloa. Ne, jotka ovat herran tavanneet, ymmärtävät mistä puhun. Vanhassa lähikoirapuistossamme kuuli usein muiden suusta "ai niin tää oli se pallohullu bokseri". Pojon mielestä puisto oli nimittäin enemmän Pallopuisto kuin koirapuisto. Puisto sijaitsee aivan Tapiolan tennihallin vieressä, joten puistoon eksyi iso määrä tennispalloja. Pojon mielestä oli paljon mielekkäämpää metsästää palloja kuin leikkiä muiden koirien kanssa. Ja kun pallo löytyi (ja aina löytyi!), alkoi Pojo piinata muiden koirien omistajia koittaen saada heitä heittämään palloa. Fiksuna se tiesi, että minulta on turha odottaa pallon viskelyä, joten se ei koskaan tuonut palloa minulle, paitsi jos olimme yksin puistossa. Pojolla on usein pallo suussa lenkilläkin, ja pallo on ehdottomasti parempi koulutuspalkkio kuin mikään syötävä herkku. Jos palloja ei ole saatavilla, kelpaa keppikin, tai oikeastaan mikä tahansa suuhun sopiva ja retuutettava esine, jota voi kanniskella ympäriinsä. Jos omistaja on ollut niin onnettoman huolimaton, että ei ole ottanut lenkille mitään lelua mukaan, kelpaa suuhun hätätilanteessa myös oma remmi.

Pojo on myös trendikäs; se on nimittäin syönyt hevosenlihaa jo ennen kuin siitä tuli tämän päivän iso juttu. Hevosen lisäksi ruokalistalla on poron luujauhelihaa ja jääsalaattia. Nappuloita siihen kylkeen pureskeltavaksi ja toisinaan namipalloon piilotettuna aktivoimiseksi. Syy ruokavalioon on herkkä vatsa ja allergiaepäily, joten Pojon ruokavaliosta on karsittu monia ns. tavanomaisia koiranruokia kokonaan pois. Kokeilemalla on löydetty tällä hetkellä sopiva kombinaatio. Ja jottei asiat olisi liian helppoja, niin nappuloiksikin käy vai eläinlääkäriltä hankittava allergiaruoka, joten voitte arvata mikä on hintaero verrattuna tavalliseen marketin koiranruokaan... Mutta ei voi valittaa, koska tällä ruokavaliolla ei ole enää tarvinnut laukata vähän väliä eläinlääkärillä suolistotulehdusten takia tai valvoa öitä oksentavan koiran takia.

Pojo oli tullessaan valmiiksi erittäin hyvin koulutettu, ja minun hoidossani sen käytöstavat ovat todennäköisesti valtavan hemmottelun takia vaan huonontuneet! Toki se on edelleen yleensä oikein korrektisti käyttäytyvä herrasmies, vaikka se osaa myös vaatia huomiota ja valloittaa yllättävän ison tilan sohvalta. Emme juuri stressaa toko-kuvioiden treenaamisella, vaan treenailemme silloin tällöin mielen virkistykseksi jotain pientä, lähinnä toko- ja rallytoko-liikkeitä tai esineiden etsintää. Willin ostamisen jälkeen Pojo on ollut mukana tallilla päivittäin, ja sopeutunut sinne oikein hyvin. Tallikissojen kanssa pitää vielä olla hiukan tarkkana, mutta hevosiin Pojo suhtautuu hyvin järkevästi eikä mene esim. niiden tarhoihin. Turvallisuussyistä en kuitenkaan pidä Pojoa vapaana ellen voi koko ajan valvoa sitä, ja ratsastuksen ajan Pojo nukkuu Willin karsinassa, heinien päälle levitetyn talliloimen päällä.