keskiviikko 30. marraskuuta 2016

How to get your horse on the bit?!


Ajattelin tarttua tällaiseen helppoon ja simppeliin aiheeseen tällä kertaa... :D


Laitapa tuo otsikon lause vaikka googlen tai youtuben hakukenttään, niin ah, minkä ahdistuksen sitä voikaan itselleen kehittää... Löytyy esim. kokonainen sarja videoita, joissa itseään GP-ratsastajaksi tituleeraava henkilö kertoo, miten hevonen kuin hevonen ratsastetaan peräänantoon. Step one, step two, ja niin edelleen. Ensin jalat kiinni hevosen kylkiin, sitten otetaan ulko-ohja napakalle tuntumalle ja lopuksi aletaan irrottelemaan sisäohjalla. Irrottelemaan mitä? Puolipidäte-puolipidäte-puolipidäte on mantra, jota hoetaan ratsastajalle ja samalla ahdistellaan hevosta jatkuvalla kuolaimen liikuttelulla. Ei hetken rauhaa, ettei hevonen vaan vahingossakaan unohda, että sillä on ratsastaja selässä (miten todennäköistä on, että tämä olisi edes mahdollista...?) Toinen mantra on jalat-jalat-jalat, ja että taivas aukeaa, kunhan saadaan hevosen takajalat töihin. Heti perään muistetaan kuitenkin sanoa, että aina pitää myödätä ja olla hiljaa, kun hevonen reagoi. Paitsi että koko ajan pitää olla tekemässä lisää niitä puolipidätteitä, eikä niitä voi tehdä, jos ei samalla ratsastaja jalalla. Löytyy myös lukuisia klippejä, joissa nimekkäät valmentajat ja ratsastajat kertovat omat vinkkinsä ja harjoituksensa. "Näin ratsastat hevosta, joka painaa kädelle." "Kuusi harjoitusta, joilla saat hevosestasi notkean." Jos resepti ei toimi, niin ratsastaja tekee jotain väärin. Todennäköisesti ei tee tarpeeksi puolipidätteitä. Tai käytä tarpeeksi jalkaa. Näin täytyy olla, koska konseptissa ei ole mitään vikaa. Et vaan osaa toteuttaa sitä. (En muuten todellakaan aio linkata tähän niitä videoita, löydätte ne halutessanne kyllä itsekin.)

Sitten löytyy koulukuntaa, jonka mukaan avain paratiisiin löytyy eteen-alas-ratsastuksesta. Kunhan hevosen pää saadaan alas, niin samalla sen selkä nousee ylös. Ihan kuin hevonen olisi kiikkulauta. Samalla hevosen pitää astua takajaloilla syvälle rungon alle, koska *takajalkahan on luonnollisesti se, joka nosta hevosen etuosaa (*sarkasmia). Koota ei saa, se rikkoo hevosen. Muistetaan mainita biomekaniikka. Jos ulko-ohja-sisäohja-puolidäte-jalat-klaani vetoaa siihen, että et tee tarpeeksi puolipidätteitä/käytä tarpeeksi jalkaa, niin eteen-alas-jengi puolustautuu sillä, että et ratsasta eteen-alas oikein, jos homma ei toimi. Tässä päästään toki astetta lähemmäs totuutta sikäli, että muistetaan jo mainita hevosen selkä, joka pitää saada ylös, mutta edelleen ongelmaa lähestytään hyvin mekaanisesta näkökulmasta. Toisaalta sama mekanistinen logiikka katoaa täysin, kun väitetään takajalkojen nostavan hevosen etuosaa. Tähän edelleen uskovia kehotan palaamaan peruskoulun fysiikan pariin ja tutustumaan esim. käsitteisiin voima, momentti, tukivarsi ja työ.

Näitä ohjeita kun oikein kuuntelee ja alkaa miettiä, mitä niissä sanotaan, niin ne alkavat kuulostaa pikkuhiljaa yhä järjettömämmiltä. Ihan todellako kuolaimen jatkuva heiluttelu suussa saa hevosen luottavaiselle ja tasaiselle tuntumalle? Ja kunhan ensin pidät napakasti  kiinni ulko-ohjasta ja "tarjoat raamin" jossa hevosen tulee kulkea, niin kyllä itsepäisinkin eläin lopulta tajuaa muuttua höyhenenkevyeksi? Onko kukaan muistanut kertoa tätä hevosille?! Kaiken lisäksi nämä "tee-näin-ja-näin"-ohjeet aliarvioivat karkeasti sekä ratsastajia että hevosia ajattelevina, tuntevina yksilöinä. Ikään kuin hevonen olisi yksinkertainen kone, joka toimii aina tietyllä kaavalla. Ja jos ei toimi, ratsastajan täytyy tehdä jotain väärin. Biomekaniikka on muotisana, jonka tarkoitus on kertoa kuulijalle, että tämä on jotain hienoa ja vaikeaa, etkä siksi ymmärrä mistä puhutaan. No, itsehän pauhaan täällä suu vaahdossa ja näppis sauhuten biomekaniikasta vähän väliä, mutta sitä ei saa käyttää suojakilpenä kaikkea krittiikiä vastaan, eikä sen varjolla voi selittää ihan mitä tahansa puuppaa. Toki hevosta voi tiettyyn pisteeseen asti ajatella puhtaasti mekaanisena kokonaisuutena, jonka täytyy noudattaa normaaleja fysiikan lakeja, mutta pitää muistaa kunnioittaa sitä, miten monimutkainen kone hevonen on. Sen kaula ei ole vipu, jota kääntämällä selkä ponnahtaa ylös.

Kiljun riemusta ja hurraan aina kun näen tutkimuksia, joissa yritetään selvittää mysteerisen koneen nimeltä hevonen toimintaa. Varsinkin, jos tutkimuksessa on käytetty jotain todellisia kuvantamismenetelmiä ja fysikaalisia mittauksia. Selkää voidaan kuvata röntgenillä hevosen seistessä paikallaan ja manipuloida asentoa (päätä ylös tai alas, nostetaan selkää mahan alta, pyöristetään peppua refleksipisteistä jne.). Kuvat paljastavat, miten okahaarakkeet selässä saadaan erkanemaan toisistaan. Mikään näistä tutkimustilanteista ei kuitenkaan vastaa suoraan sitä, mitä tapahtuu hevosen liikkuessa. Niin kauan kun meillä ei ole käytössä ratsastuskentän kokoista 4D-magneettikuvauslaitteistoa, mikään laite ei kerro koko totuutta hevosen liikkumisesta ratsastajan alla. Tutkimustulosten ymmärtäminen ja soveltaminen käytäntöön on ihan oma taiteenlajinsa.

Hevonen on psykofyysinen kokonaisuus, joka reagoi yksilöllisesti, päivästä ja tilanteesta riippuen eri tavalla. Ajatus, että hevonen kyllä tekee oikein jos ratsastaja osaa pyytää oikein on herttainen, mutta kovin naiivi. Ei hevonenkaan ole täydellinen, ja niillekin pitää antaa lupa tehdä virheitä. Hevosen historia, aiemmat kokemukset, sen hetkinen fyysinen ja psyykkinen tila, kaikki vaikuttavat. Kaikki hevosen vinoudet ja jäykkyydet ovat hevosen mielessä ns. normaali tila, ja siitä poikkeaminen vaatii aina jonkinasteisia ponnistuksia. Ihan kuten ratsastajan istuntaa korjatessa totutun asennon muuttaminen tuntuu hevosestakin aluksi hullulta, vaikka kyseessä olisi kuinka virheellisen asennon korjaaminen oikeammaksi. Oikea asento muuttu normaaliksi vasta ajan kanssa, kun lihaksisto ja hermosto sopeutuu muuttuneeseen tilanteeseen. Hevosella ei ole myöskään mitään käsitystä siitä, mikä on oikea asento kantaa ratsastajaa tai luontaisesti tarvetta hakeutua siihen asentoon, ratsastajan kantaminen on sille aina luonnotonta.

Nyt kun olen dissannut kaikkien muiden tarjoamat ohjeet ja neuvot, niin kai sitä pitää kertoa oma (pettämätön!) resepti saada hevonen kulkemaan peräänannossa. Toimii aina, tai rahat takaisin! Näin helppoa se on:

1. Opiskele teoriaa, hevosen anatomiaa, biomekaniikkaa, etologiaa, oppimispsykologiaa jne. Kaikkea mahdollista mikä auttaa ymmärtämään miten hevonen toimii. Miten voit päästä maaliin, jos et tiedä tarkalleen, mitä tavoittelet? Suhtaudu kuitenkin kaikkeen tietoon kriittisesti, älä usko auktoriteettejä sokeasti. Vaadi selityksiä.

2. Varmista, että hevonen on riittävän terve ja kivuton, jotta sillä on fyysiset mahdollisuudet suoriutua sille asetetuista tehtävistä. Tarkista myös varusteiden sopivuus.

3. Luo tilanne, jossa hevonen voi olla tyyni, rauhallinen ja kuunnella ratsastajaa. Oma mielentilasi on yksi tärkeimmistä tekijöistä tämän saavuttamiseksi.

4. Kuuntele ja analysoi mitä hevonen juuri tällä hetkellä kertoo. Mihin suuntaan sen mieli ja keho on menossa? Kehitä omaa "perstuntumaa" ja vartalonhallintaa.

5. Ja sitten se ainoa konkreettisempi ohje; kulje itse "peräänannossa", kannatellen omaa kehoasi, tasapainossa. Kutsu hevonen mukaan, ja ohjaile sen mieltä ja kehoa lempeästi oikeaan suuntaan. Et voi väkisin viedä hevosta minnekään, mutta säätelemällä oman selän asentoa, keskikehon jäntevyyttä, lonkkien ja lantion asentoa, reisiä, pohkeita, kuolaintuntumaa jne. voit auttaa hevosta löytämään oikean asennon. Luojan kiitos hevoset ovat luontaisesti lempeitä, uteliaita ja hyväntahtoisia laumaeläimiä. Niille on hyvin luontaista seurata ja peilata ratsastajan kehoa, jos ne vaan saavat siihen tilaisuuden.


P niinkuin Pönttö. Mutta miksei se ole peräänannossa?!

P.S, Löysin onneksi yhden kelvollisenkin videon! Mary Wanless, you are my hero! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveiset tai kerro mitä mieltä sinä olet.