Shopping & Spa Day

Kuulostaa Tallinnan risteilyltä? Ei sentään, kyseessä on lähimatkailu Lohjalle sekä hevosen perusteellisempi puunaus ja kauneudenhoito

Olen nykyään tottunut shoppailemaan hevostarvikkeita enimmäkseen netistä. Toisinaan on kuitenkin kiva päästä hiplaamaan tuotteita ja hypistelemään valikoimia ihan livenä. Asuessani Espoossa oli lähellä Hööksit, Horzet ja Hipposportit. Täällä maalla on Agrimarket, K-maatalous ja Tarjoustalo. Lohjalta sentään löytyy molemmista johtavista maatalousketjuista laaja hevostarvikevalikoima. Kesäpäivän kunniaksi otin tallilta mukaan autolastillisen tallikavereita (niin monta kuin mun pikkupikku-Aygooni mahtuu...), ja suunnattiin ex tempore-ostosmatkalle paikallisiin kohteisiin. Hankintalistalla oli ensisijaisesti uusi pullo hyönteiskarkotetta, joitakin haavanhoitotuotteita ja kesäihoa hoitava shampoo. Toiveissa oli löytää myös alelaareista uudet ratsastushousut, koska päivittäisessä arkikäytössä olleet iki-ihanat ja maailman mukavimmat farkkuratsarit ovat jo niin riekaleina, että niissä esiintyminen julkisella paikalla lähentelee jo siveettömyttä. Alelaareista siksi, että yksi alkuperäiseen budjettiin kuulumaton mittatilaussatula (joka ei vieläkään ole tullut, aargh!!!) tuntuu taloudessa sen verran, että muita hankintoja täytyy tehdä hyvin harkiten. Toisaalta omia ratsastusvarusteita ei ole koko kevään aikana tarvinnut päivittää, kun en ole ratsastanut, mutta ehkä sekin päivä tässä pikkuhiljaa tulee vastaan. Uudet saappaanvarretkin pitäisi hankkia, tai käyttää kotona odottavat arviolta 10 vuotta vanhat pohkeesta kapeaksi jääneet merkkisaappaat suutarilla.

Ensimmäisestä kohteesta tarttui mukaan suunnitelman mukaan ötökkämyrkky ja suihkepullo tervalaastaria (on muuten hyvä aine mahanalusen puremien ja pikkunaarmujen hoidossa kesäaikaan!). Etukäteen valikoimasta katsomaani shampoota ei valitettavasti ollut hyllyssä. Mutta täysosuma löytyi alerekistä: kokopaikkaiset ratsastushousut hintaan 33€! Housuja oli jäljellä tasan kaksi kappaletta, molemmat kokoa 40. Olin ensin hiukan skeptinen, että mahtuisinko niihin, mutta tuolla hinnalla oli pakko ainakin sovittaa. Ja sopihan ne! Ulkonäkökin oli ihan mukiinmenevä, ainoastaan valkoiset vauhtiraidat toisen taskun koristeena mustissa housuissa hiukan häiritsevät, mutta nehän voi vaikka ratkoa pois. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ehkä viisasta ostaa ne toisetkin pois kuleksimasta.

Seuraavassa kohteessa oli vaatevalikoimaa runsaammin, mutta kalliimpia merkkejä ja myös aika eksoottisia kuoseja. Vai miltä kuulostaa pantterikuvioiset ratsastushousut? Osa vaatteista oli sen näköisiä, että sopisivat röyhelöineen ja bling bling-nappeineen paremmin kesän juhliin kuin tallille. Shampoota ei ollut täälläkään, mutta mukaan tarttui lampaankarvalle tarkoitettu pesuaine ja pullo hännänselvitysainetta. Tallikavereiden puhuttelun jälkeen rohkenin ostamaan myös mustavalkoisen sijaan turkoosikirjavan riimunnarun. Mua aina tallilla moititaan, että kaikki meidän tavarat on tylsän mustia, harmaita, ruskeita tai tummansinisiä! Ostosmatka huipentui Tarjoustalon ratsutarvikeosastolle, mutta sieltäkään ei shampoota löytynyt. Ainoaksi ostokseksi jäi alle kahdeksan euron 120 senttinen kouluraippa. Samanlaisen Willi oli purrut hiljattain poikki (ehkä vinkkinä?). Jottei Pojokaan olisi jäänyt ihan vaille tuliaisia, käytiin hakemassa pakastimeen iso satsi poron luujauhelihaa, nam. Tosin Pojo oli sitä mieltä, että Willin uusi riimunnaru on hänen uusi lelunsa. Jouduin illan mittaan ainakin kolme kertaa hakemaan sen takaisin Pojon lempipaikalta tallin edustalta.

Tallille päästyämme hain laitumelta ihanan pölyisen ja muutenkin metsittyneen näköisen otuksen. Olen antanut Willin harjan rehottaa vapaasti näin kesällä, josko siitä olisi hiukan apua ötököiltä suojautumiseen. Karva on myös kyllästetty erinäisillä hyönteiskarkotteilla ja voiteilla, joten pieni välipesu lienee paikallaan. Letkusta ei jostain syystä tullut kuin kylmää vettä, joten pesuoperaatio aloitettiin lämmittämällä vedenkeittimellä ämpärillinen kuumaa vettä. Perinteiseen mökkisauna-tapaan sekoittelin kylmästä ja kuumasta vedestä kädenlämpöistä pesuvettä tarpeen mukaan. Kaivokylmä vesi tuntui liian raa’alta koko hevosen perusteelliseen pesuun. Koska en ollut metsästyksestä huolimatta löytänyt etsimääni shampoota, päätin tehdä oman cocktailin tavallisesta hevosshampoosta ja summer relief-hoitoaineesta. Molempia oli jäljellä pullon pohjalla juuri sopivasti. Willi suhtautui pesuun enimmäkseen tyypilliseen tapaansa tyynen viileästi (lue: torkkui pesuboksissa naruihin nojaten), mutta pään pesemisestä käytiin pientä keskustelua. Jakkaralla seistenkin katselin Willin turpaa alhaalta päin. Sekoitin viimeiseen huuhteluveteen vielä hiukan summer reliefiä. Harja ja häntä saivat oman käsittelynsä myös. Lopulta perusteellisen spa-käsittelyn jälkeen käytiin kuivattelemassa ilta-auringossa ja haukkaamassa samalla pientä välipalaa. Kun karva oli sopivasti kuivahtanut, suihkin ja levitin perusteellisesti uuden kerroksen karkotteita. Tähän asti ollaan mukavasti pärjätty kombinaatiolla Dr. Repel + Wiemerkamper + pikiöljy + tervalaastari. Willille oli vasta viime päivinä tullut vähän enemmän paukuroita mahan alle (Dr. Repel oli loppunut), mutta muuten se on selvinnyt hyvin pienin vaurioin taistelussa paarmoja vastaan. Eikä se tunnu kutiavan mistään päin. Syötin sille keväällä ja alkukesästä kuurin chiaa, ehkä se on auttanut pitämään ihon hyvässä kunnossa. Muutamat puremat ja haavat ovat rauhoittuneet ja lähteneet hyvin parantumaan betadinepesun ja tervalaastarin avulla.

"Yäk, vesi valuu naamaa pitkin!"

"Syön kostoksi tän jakkaran."

Lopputulos: komeasti kiiltävä hevonen!

Komeuskäsittelyn kruunasi takkuisen hännän uittaminen selvitysaineessa, ja taas hetken Willin häntä näyttää melkein oikealta hevosenhännältä. Sillä on aika ohut häntä, joka ohenee entisestään latvoja kohden (ehkä se on kasvamassa tuuheammaksi?!), ja laitumella huiskiminen on saanut vähätkin häntäkarvat kiertymään rastoille. En ole joka päivä halunnut koskea häntään, ettei se ohene entisestään, vaan mieluummiin selvitän sen harvakseltaan kunnolla ja käytän silloin reilusti selvitysainetta. Suihkin ainetta myös harjaan, koska ei ole vaaraa, että olisi mitään tarvetta letittää Williä lähiaikoina. Tosin sen tämänhetkiseen humppatukkaan on kohta helpompi tehdä jo verkkoletti kuin nykeröt. Katsotaan pystynkö katselemaan moista liuhulettiä syksyyn asti vai onko pakko jossain vaiheessa tarttua saksiin. Päivän päätteeksi vein puhtaana ja tuoksuvana säihkyvän hevosen takaisin laitumelle, joten todennäköisesti ilo kiiltävästä hevosesta ei ole kovin pitkäaikainen. Kun Willi pääsi kavereiden luo, Karkki kävi haistelemassa pitkään ja tarkasti sen häntää, ihan kuin se olisi sanonut Willille ”Hähää, jätkä käyttää jotain uutta parfyymiä!”

"Jahas, lähenkö mä tästä vasemmalle vai oikealle. Kummassa suunnassa kaverit on?" Häntä näyttää tässä kohtaa vielä hyvältä!

"Tuolta takaa kuului ääniä. Oikaisenpa tästä mäennyppylän yli"

Tervehtimisrituaali Karkin kanssa. Seepra on laumaan juuri liittynyt uusin jäsen.

"Hähää, jätkä käyttää jotain hajuvettä! Haiset ihan hassulle!"

Kolme päivää ja kaksi yötä

Tämän verran olen kirjaimellisesti asunut yhtä kyytiä tallilla tällä viime viikolla. Syynä pahasti kolmijalkainen Willi.

Maanantaina kun hain hevosen laitumelta iltapäivällä sisään, klenkkasi perässä kovasti toista etustaan arkova eläin. Kenkä oli irronnut, ja vienyt mennessään hyvän verran kaviosta, tarkemmin ottaen käytännössä koko kavion ulkoreunan. Eipä siinä auttanut muu kuin jättää hevonen sisälle koppihoitoon ja viestittää kengittäjää avuksi. Tiistaiaamuna suuntasin valmiiksi tallille päivystämään ja tsekkaamaan tilannetta. Willin jalat olivat aika turvoksissa, mutta kaikki jalat tasaisesti, joten syynä oli todennäköisesti helle sekä runsas karsinassa seisominen äkkiseltään. Jaloissa ei tuntunut merkittäviä lämpöeroja. Onneksi kengittäjä pääsi jo puolen päivän jälkeen paikalle, ja sai kuin saikin rikkonaiseen kavioon kengän kiinnitettyä.

Tiistai oli todella kuuma päivä ja paarmat pörräsivät äkäisinä, joten jätin Willin kengityksen jälkeen edelleen sisään päivän pahimmiksi tunneiksi. Teimme päivän mittaan muutaman tytön kanssa kesäsiivousta tallissa; pestiin ikkunoita ja hinkattiin seiniä. Roudattiin laitumille vesiä. Illalla oli lähitallilla koulukisat, joihin matkasi kaksi hevosta meiltä, joten lähdettiin porukalla mukaan kannustamaan. Ajattelin laittaa Willin kisojen ajaksi ötökkäloimi päällä ulos, ja tekisin sitten ehkä illan päätteeksi sen kanssa jotain. Taluttaessani sitä ulos huomasin, että se kävelee edelleen todella könkösti. Lisäksi minusta näytti siltä, että se ontuukin nyt toista etujalkaa, eikä sitä, josta kavio oli lohjennut. Höh. Tein nopeasti päätöksen, että laitumen sijaan jätän sen muutamaksi tunniksi "sairaslaitumelle", eli poikien normaalin tarhan kupeessa olevalle pikkuruiselle aidatulle läntille, jota käytettiin keväällä vihreälle totutteluun. Sopivasti aidan toisella puolella laidunsi tallin maskotti miniponi Musu omassa koiratarhassaan (kirjaimellisesti, koirankoppikin löytyy!), joten seuraakin olisi.

Kun kisoita kotiuduttiin, ja hain Willin taas sisään, pyysin tallikaveria katsomaan mitä jalkaa hänen mielestään Willi ontuu. "Oikeaa", tuli vastaus, eli sitä josta kenkä oli irronnut. Onneksi mulla on käytössä myös aina luotettava vertaistuki- ja auttava puhelinlinja kohtalotoverille, eli hyvälle ystävälle, jolla on myös valitettavan onnettomuusaltis hevonen. Kilautin siis kaverille, joka antoi hyviä neuvoja ja toimintaohjeita tilanteen tarkempaan kartoittamiseen. Samoin kehoitti jatkamaan koppihoitoa pahasti ontuvan hevosen kanssa. Lähetin vielä varmuuden vuoksi videon Willin lenkkaamisesta (joka oli voimakkaampaa kovalla tallin käytävällä kuin ulkona pehmeämmällä pohjalla) ja sain vahvistuksen sille, että tod. näk. oikea etujalka on se ongelma. Hyvä näin, syy olisi siis mahdollisesti niinkin vaaraton kuin lohjenneen kavion arkominen, mutta en uskaltanut vielä ihan täysin luottaa tähän diagnoosiin. Mielessä kävi miljoona eri skenaariota mitä laitumella oli tapahtunut. Miten Willi oli jäänyt johonkin puun juurakkoon kengästään kiinni, ja kiskaissut kengän ja kavionreunan lisäksi jotain muutakin rikki jalastaan. Ja jotainhan hevosen olon helpottamiseksi pitäisi varmaan tehdä. Kaiken kukkuraksi tallin omistaja oli koko viikon reissussa, joten meitä oli tallilla tilannetta pähkäilemässä vain harrastelijoita eikä yhtään koulutettua alan ammattilaista. Tästäkin syystä päätin jäädä tallin leiritaloon yöksi, jotta voisin itse heti aamulla tarkistaa tilanteen ja ryhtyä pommittamaan kengittäjää ja eläinlääkäriä puhelimella.

Yöllä nukuin huonosti ja heräilin moneen otteeseen aamuyöstä. Lopulta seitsemältä nousin ylös samaan aikaan aamutallin tekijän kanssa ja lähdin talliin. Willi oli pirteän oloinen, ja jalat paremmat kuin edellisenä aamuna, mutta edelleen käveleminen näytti tosi vaikealta. Syötin sille hiukan vihreää narun päässä, ja laiduntaessaan se varasi hetkittäin kunnolla painoa myös oikealle etujalalle, mutta kävellessä toi vasemman jalan hyvin nopeasti maahan. Yritin tunnustella kaviopulssia (vaikka en ollut edes ihan varma mistä kohtaa se pitäisi tuntua!), lämpöeroja jne., mutta mitään tilannetta sen enempää selventävää oiretta en havainnut. Koitin valaa itseeni uskoa, että Willi arkoo edelleen vain lohjennutta kaviota, eikä mitään sen kummempaa, ja langan päähän saamani kengittäjä piti sitä myös todennäköisimpänä vaihtoehtona. Jätin eläinlääkärille viestin ja soittopyynnön. Loppupäivä menikin ihan sumussa, ja puhelinta tuijotellen. Yritin iltapäivällä uudelleen saada eläinlääkäriä kiinni, mutta en onnistunut. Kylmäsin Willin jalkoja, harjailin sitä, käytin muutaman kerran sitä narun päässä tallin kulmalla syömässä vihreää. Yritin jopa seisottaa sitä ämpärissä, mutta Willin mielestä se oli harvinaisen tyhmä idea, ja lopulta ämpäri lensi seinään (Willin, ei minun, toimesta). Illan tullen laitoin sen taas hetkeksi pikkuaitaukseen syömään vapaasti ruohoa ja kävin nopeasti kotona hakemassa lisää puhtaita vaatteita ja Pojolle ruokaa, ja jäimme toiseksikin yöksi tallille. Onneksi sekin on meidän tallilla mahdollista!

Vastakohtien kohtaaminen. Kun Willi muutti tallille, se pelkäsi Musua. Nyt ollaan jo hyvää pataa.

Torstaina aamulla oli vastassa jo innokkaammin liikkuva hevonen. Willi meinasi jopa lähteä marssimaan tietä pitkin karsinanaapurinsa perässä kohti takalaidunta, vaikka tarkoitus oli jäädä pihaan syömään aamuvihreät. Ulkona Willin kävelystä oli vaikeampaa enää erottaa epäsymmetrisyyttä, ja tallin betonikäytävälläkin sen käynti oli parempaa. Rohkenin laittaa sen taas itsenäisesti ulkoilemaan. Lämpötila oli tuulen myötä muuttunut taas inhimillisemmäksi ja tuuli puhalsi itikatkin pois, joten Willi vaikutti varsin tyytyväiseltä. Uskalsin itsekin jo vähän rentoutua ja kykenin taas osallistumaan tallin töihin (tietysti mönkkäristä oli rengas rikki, joten vesiä roudattiin laitumille kottikärryillä ja ämpäreillä). Päästin Willin isolle laitumelle muiden poikien kanssa ja siivoilin heidän sääsuojaansa. Lopulta elänlääkärikin soitti, ja totesimme yhdessä,  että tilanne ei vaadi toimenpiteitä, seurailua vain. Kahden huonosti nukutun yön jälkeen pitkät päiväunetkin maistuivat!

Työnjohtajat Karkki, Hugo ja Willi olivat kärppinä vieresssä valvomassa työn laatua.

Karkki erityisesti on aina kiinnostunut ihmisten touhuista (ja kakkakärryistä).

Kelpaako? Hommaa hankaloitti hetkittäin talikon ja kottikärryn väliin tunkeva utelias pikkuputte.

Annoin Willin loppuviikon olla enemmän tai vähemmän myös henkisesti lomalla. Perjantaina vain hoidin ja syötin sille iltapuurot tallissa, ja laitoin takaisin laitumelle (puoli vuotta sitten en olisi uskonut, että edes kykenen moiseen leväperäisyyteen!). Arkomista ei ollut enää havaittavissa. Lauantaina ja sunnuntaina käytiin reilun vartin verran molempina päivinä harjoittelemassa suitset päässä suorana kävelemistä maneesissa. Maanantaina ja tiistaina kokeilin miten Willi liikkuu muissa askellajeissa maneesissa vapaana. Maanantaina sen ravi oli vähän jäykän näköistä, mutta liike näytti symmetriseltä. Tosin normaalista poiketen jäykkyyttä näkyi enemmän etupään liikkeessä, takajalat ja selkä näyttivät (olosuhteet huomioon ottaen) yllättävän hyviltä. Tiistaina Willi liikkui oikeastaan oikein hyvin Williksi ja selvästi letkeämmin, joten pyysin siltä vähän laukkaakin molempiin suuntiin. Reissusta palannut tallin omistajakin totesi, että liike sekä ravissa että laukassa näyttää ihan kivalta. Huh, taidettiin siis selvitä tästä episodista säikähdysellä.

Torstaina osasin jo rentoutua, ja otin Musun hetkeksi naruun suorittamaan pihanhoitoa.

Syötävän söpö, eikö?

Kompaktin kokoista ponia voi syötellä itse puutarhatuolissa mukavasti istuskellen! (huomaa kuvassa rentoutuneen hevosenomistajan tossunkärjet.)

Pojo veti vieressä lonkkaa mukavasti varjossa.

Myös Majakka ja Perävaunu kävivät kurkkaamassa mitä me touhutaan. Nää on niin huvittavia tyyppejä! Tosin tässä parivaljakossa Perävaunu (pienhevonen) kulkee edellä ja Majakka (säkä 180 cm) hiihtää perässä.

Näin jälkikäteen ajatellen eihän tässä ollut missään vaiheessa varsinaisesti mitään hätää, mutta silloin kun tilanne on päällä, niin mun aivot onnistuvat kehittelemään mitä ihmeellisimpiä kauhuskenaarioita. Willin selän ja takapään könkkäämisiin mä olen jo tottunut suhtautumaan rauhallisemmin, mutta tämä oli ihan uusi ongelma mulle. En ole koskaan joutunut hoitamaan esim. kaviopaisetta, joten olo oli hyvin neuvoton. Varsinkin, kun normaalisti näissä asioissa ensimmäisenä neuvonantajana toimiva tallin omistaja oli poissa enkä saanut eläinlääkäriäkään heti kiinni. Keskiviikon panikointia lukuunottamatta oli lopulta oikeastaan ihan kivaa ja virkistävää touhuta pari päivää tallilla, ihan kuin olisi ollut kesäleirillä!

Sulkutaivutusta ja turnausväsymystä

Huoh, tänään olisi pitänyt uskoa intuitiota. Willi ei halunnut ottaa kuolaimia suuhun, ja hetken siinä kohtaa mietin, että mitäs jos tänään ei tehtäiskään mitään, käytäis korkeintaan pienellä kävelyllä ja veisin hevosen takaisin laitumelle. Mutta jotenkin en osaa ihan tuosta vaan heittää vapaalle hevosen kanssa, kun meidän pitää reenata! Joten pienen keskustelun jälkeen marssittiin maneesiin. Itikoiden saapumisen myötä kävelylenkit ovat jääneet vähemmälle, koska Willi on harvinaisen rasittava lenkillä, kun se koko ajan heiluu ja potkii ötököitä. Ja hidasta liikuntaa se saa ihan riittävästi tällä hetkellä, koska se on yötkin laitumella. Riittävästi myrkytettynä se ei ole vielä tarvinnut ötökkälointa, katsellaan miten käy kun ilmat alkavat todella lämmetä ja itikat lisääntyvät.

Otetaan muutama askel taaksepäin, ja kerron vähän taustoja. SOM-klinikan jälkeen olin taas täynnä intoa ja vannoin että kyllä me vielä täältä tullaan. Moniin tekemiini juttuihin sain uusia ideoita, korjauksia ja parannusehdotuksia. Ennen kaikkea päätin ottaa taas ihan vakavasti maasta tapahtuvan työskentelyn Willin kanssa. Varsinkin, kun sen selästä on todella lihakset tippuneet, ja alkoi kesäkuussa vaikuttaa siltä, että ilman satulaa ratsastus ei ole enää niin hyvä idea. Pelkäsin, että istun pelkän rangan päällä. Kun kaiken lisäksi sain uutisia satulasta, päätin että en nouse selkään ennen kuin satula on täällä. Cornille demonstroi yhden hevosen kanssa maasta työskentelyä (joo, kyllä mä siitä kirjoitan vielä tarkemminkin, malttakaa odottaa!), ja havaitsin, että olen hiukan väärällä tavalla lähtenyt tekemään sitä Willin kanssa. Liikaa ohjia, liian vähän oman vartalon käyttöä. Eli periaate on, että hevonen reagoi "ratsastajan" selän asentoon myös silloin, kun ratsastaja kävelee maassa hevosen vieressä. Lähdettiin siis opettelemaan sitä, että a) minä opin kävelemään itse jäntevänä, mutta kuitenkin ohjia pitelevä käsi rentona Willin sään päällä ja b) Willi oppii reagoimaan ja seuraamaan mun liikettä. Tai on ehkä väärin sanoa, että Willin pitäisi oppia tämä, koska Cornillen mukaan hevoset tekevän sen luonnostaan, niille ei tarvitse opettaa sitä. Mutta koska mun oma vartalonhallinta ja ajatus koko touhussa on vielä vähän hakusessa, täytyy antaa Willillekin aikaa oppia lukemaan mun huonoa kehonkieltä. Vähän niin kuin natiivi joutuisi ponnistelemaan ymmärtääkseen ulkomaalaisen erittäin pahalla aksentilla ja sinne päin sanoilla puhuttua kieltä. No, ollaan kyllä minusta edistytty ihan kivasti, ja usein saan Willin kuulolle heti, kun vaan kerään ohjat löyhästi käteen ja alan itse kävellä hitaasti, Willin etujalkojen tahtiin. Hyvänä päivänä ihan ensiaskeleesta lähtien Willi alkaa puolestaan seurata mun jalkoja, ja hidastaa ilman minkäänlaista ohjasotetta, ja samalla ryhdistäytyy. Välillä menee muutama askel, että päästään rytmiin, mutta yleensä hyvin nopeasti nykyään saadaan molemmat juonesta kiinni. Tunnetta on vaikea selittää, mutta ainakin kuvittelen että jos Willi tuntee ja aistii mun vartalon energian, mustakin välillä tuntuu, että  mä tunnen selvän eron siinä, kun Willi alkaa seurata mua. Cornille puhuu energiasta, että hevoset aistivat sen. Ehkä me ihmisetkin aistitaan siitä vähän. Kovin pitkiä hyviä pätkiä ei saada aikaan, Willi alkaa joko liikaa heilua puolelta toiselle tai painaa kädelle (mikä on ehdottoman kiellettyä!), tai viimeistään siinä kohtaan kun kentän aita tai maneesin seinä tulee vastaan ja pitää kääntyä, homma menee hiukan kiemurteluksi. (Onneksi meillä on pitkä maneesi, yhden pitkän sivun aikana ehtii tehdä jo paljon!)

Ns. vanhalla tavalla työskennellessä mä käytin enemmän ohjaa, ja mun mielestä jonkinlainen avon kaltainen liike sujui meiltä jo aika hyvin. Maasta on vaikea kontrolloida takaosaa, joten avo täytyy tehdä tosi loivana, muuten se muuttuu pohkeenväistöksi, mikä ei missään nimessä ole tarkoitus. Nyt kun koitan keskittyä enemmän siihen, että käytän vaan omaa kroppaa ja olen tosi varovainen ohjien kanssa, on avot olleet enemmän tai vähemmän hukassa. Välillä tulee askel pari sinnepäin, mutta ongelma on vielä melkoinen huojunta ja heiluminen suuntaan jos toiseenkin. Olen toistaiseksi laittanut sen ohjaajan osaamattomuuden ja hevosen puutteellisen oman vartalonsa kontrollin piikkiin. Ei siis huolta, kyllä ne ajan mittaan paranee. Sulkujen kanssa sen sijaan on tullut todellista edistystä. Kun Willi ymmärsi, että se voi tuoda takaosaa mua kohti, en juurikaan tarvitse raippaa muuta kuin aloitusmerkiksi pienellä kosketuksella ulkokankulle. Ja kun ollaan molemmat hiffattu tuo toistemme jalkojen seuraaminen, olen muutamia väistöaskeleita saanut jopa ihan sillä, että astun itse ristiin poispäin Willistä, ja se seuraa myös astumalla ristiin, vaikka raippa olisi mulla ihan väärässä kädessä, enkä tekisi sillä mitään. Taivutuksen kanssa ollaan vielä vähän kiikun kaakun. Se paranee, mutta ei pysy vielä vakaana väistön puolelle, ainakaan ilman ohjan reilua tukea. Samoin kuin avossa, askelluskin on vielä vähän huojuvaa ja epätasaista, mutta se ei haittaa. Me tehdään näitä väistöjä ihan t-o-s-i hitaassa vauhdissa, kirjaimellisesti askel kerrallaan, joten sekin ehkä aiheuttaa pientä vaaappumista. Kun lopuksi tulee muutama hyvä askel, ollaan yleensä siihen lopetettu ja Willi on saanut porkkanaa palkkioksi.

Ja tästä päästäänkin kätevästi (yhteen) meidän tämän hetkiseen ongelmaan. Willi on nimittäin oppinut tuon suluntapaisen nyt niin hyvin, että se tarjoaa sitä mulle koko ajan. Siis ihan koko ajan, suoraan eteen käveleminen oli tänään ihan mahdotonta. Eilen kokeilin tehdä sulkuja toiseen suuntaan, eli niin että olen itse väistön ulkopuolella ja Willi liikkuu poispäin musta. Kun pyysin pienellä raipan kosketuksella takaosaa siirtymään ulospäin, Willi yritti vaan kääntää takaosaa mua kohti, eli raippaa vastaan. Piti hetki ihan naputtaa sitä raipalla, että viesti menisi perille, ja Willikin jo vähän ehti hermostua, että mitä sä nainen nyt haluat. (Yritän käyttää raippaa hyvin pieninä kosketuksina, koska Willi vetää helposti herneen nenään jos sitä liikaa joutuu naputtelemaan. Silloin se alkaa joko kiihdytellä, mikä ei näissä hommissa ole tarkoitus, tai se sulkee antennit kokonaan, mikä on vielä huonompi vaihtoehto.) Jotenkin se oli selvästi yhdistänyt, että raipan kosketus takapuolella = sulkuväistö ihmistä kohden, riippumatta siitä kummalle puolelle raippa koskettaa. Tänään jatkui sama kaava siten, että mitä tahansa mä teinkin (tai yritin olla tekemättä), Willi puski ja punki mua kohti. Välillä se heitti takapuolen sisälle, välillä punki koko hevonen lapa edellä syliin. Yritin että oltais vaan saatu muutama metri käveltyä suoraan eteenpäin, se olis riittänyt, en edes yrittänyt mitään väistöjä tänään. Jos oltiin uran sisäpuolella (kuten yleensä näitä harjoituksia teen), ajauduttiin aina kentän keskustaan pyörimään. Jos yritin uralla, jossa olisi helpompi pitää linja suorana, Willi alkoi painaa kädelle. Toisaalta liian moneen otteeseen sain itseni kiinni siitä, että en mäkään kävellyt suoraan ja suorana eteenpäin, vaan puskin itsekin käsi krampissa hevosta vastaan, joten ihmekös se, ettei Willikään kulkenut suorana. Muutamaan otteeseen jouduin pysähtymään, laittamaan silmät kiinni ja laskemaan kymmeneen tai ajattelemaan tyyntä veden pintaa, etten olisi menettänyt malttia ja jäänyt tappelemaan hevosen kanssa. Se kun on harvinaisen turhaa tässä hommassa, missä pitäisi toimia hyvin hienovaraisin elein ja kehon energioiden avulla. Ratsain on mahdollista runtata välillä voimallakin (mikä ei sekään tietysti ole viisasta), mutta Willin vierellä mä olen niin paljon sitä pienempi ja heikompi, että ihan turha lähteä mihinkään nojailukisaan. Jotenkin sain sitten sadannen oman päänupin nollauksen jälkeen ehkä kaksi hyvää askelta (ei ihan suoraan, mutta ei pahasti nojatenkaan), ja sen jälkeen nopeasti vaan hevoselta suitset pois päästä ja hetkeksi molemmat hengittämään. Olin onneksi älynnyt ottaa riimun mukaan maneesiin, kun olin jo alun suitsimiskeskustelun jälkeen todennut, että tänään ei kannata jäädä jankkaamaan kuolainten kanssa. Mulla on tapana palkita Willi aina lopuksi sillä, että päästän sen vapaaksi, ja sitten me hetki vaan hengaillaan ja rapsutellaan, ehkä kävellään peräkkäin tai Willi saa itsekseen mennä nuuskimaan maneesin nurkkia/syömään ruohoa kentän aitojen alta.

Siinä sitten hetkeksi taas pysähdyin pohtimaan kokonaiskuvaa. Valitettavasti jouduin taas toteamaan, että tää kevyt liikuttelu ja pelkkä kävely ei ole tehnyt Willille hyvää. Selän lisäksi siltä on lähtenyt takapäästä lihaksia, eikä sen peppu ole enää ihan niin pyöreä kuin ennen. Toki se on vähän laihtunutkin, mikä on tietysti hyvä juttu, mutta herättää kysymyksen, onko sen ruokinta ja ravintoaineiden saanti ihan kohdallaan. Isona hevosena se tarvitsee tietysti energiaa ihan perusaineenvaihduntaan, ja koko kevään se on elänyt hyvin pitkälti heinäruokinnalla. Varsinaista väkirehua se ei syö tällä hetkellä ollenkaan, ainoastaan iltamössön, joka on sisältänyt sinimailashaketta, melassileikettä ja sekaa sotkettuna kivennäiset, nivellisät ja chiaa. Ja tietysti porkkanoita, runsain mitoin. Willillä on usein ollut tapana jättää osa mössöstä syömättä ja panostaa heiniin, ja laitumelle siirtymisen jälkeen kiinnostus iltapuuroa kohtaan väheni entisestään. Vähensin mössöstä hiljalleen sinimailasen osuutta, ajatellen että se syö kuitenkin päivät pitkät tuoretta vihreää, ja että melassileike maistuu paremmalta ja kivennäiset saa sen avulla putoamaan paremmin. Tämä auttoi vähän, mutta parhaiten mössö meni alas, jos syötin sen erikseen vadista, en Willin omasta ruokakupista (joka on ihan liian lähellä sen houkuttelevaa heinäkaukaloa). En tiedä teinkö tässä pienen karhunpalveluksen itselleni, ja jäikö Willin ruuasta valkuainen turhan vähälle, koska tuntuu että ihan viimeaikoina lihaskato on kiihtynyt. Aloin viikonloppuna lisätä sinimailasta takaisin puuroon ja lisäsin ruokavalioon myös vähän soijarouhetta, josko siitä olisi apua. Luottaen siihen, että se satula tässä ihan lähipäivänä saapuu ja päästään lisäämään Willin liikutusta, täytyy ruveta lisäämään Willin ruokamääriäkin. Tää on Willin kanssa ensimmäinen näin intensiivinen laidunkesä, joten mulla ei ole kokemusta siitä, miten se lihoo tai laihtuu laitumella. Se on ollut selvästi vähän väsynytkin nyt kun se on yötkin ulkona. Aluksi pyysin että se otetaan päivällä vähän aikaisemmin sisään lepäämään, ja nyt olen koittanut pitkittää omia tallireissuja niin, että illalla annan sen syödä iltapuuron lisäksi kuivaa heinää karsinassa kunnolla ennen kuin vien sen yöksi ulos. Poikien laidun on lajistoltaan monipuolista ns. luonnonlaidunta, mutta voi olla ettei ihan niin stydiä syötävää kuin viljelty heinä/laidun.

Jotenkin pieni turnausväsymys painaa puserossa. Tää koko satulattomuus tuntuu kaikkein raskaimmalta nyt, kun tietää, että satula on jo matkalla. Vähän sama kai, kun ravintolassa; tarjoilijaa odotellessa nälkä ja ruokahalu pysyy vielä kurissa, mutta sitten kun tilauksen on jättänyt ja lupaus ruuan saapumisesta on mielessä, sen odottaminen tuntuu ihan mahdottomalta. Mietin pienellä kauhulla sitä, miten kauheasti taas joudutaan tekemään töitä, että Willistä tulee edes vähän kelvollinen ratsu. Se kun oli niin hyvällä mallilla jo ennen joulua, edistyi ja voimistui koko ajan. Nyt se on taas tosi hidas liikkumaan, siinä ei ole ollenkaan sellaista omaa energiaa, voiman tunnetta ja liikkumisen iloa kuin loppusyksyllä. Se vaikuttaa ihan sohvaperunalta, ja sen motivoiminen töihin on välillä hankalaa (paitsi ehkä ruualla, porkkanapolettien avulla!) Väistämättä tulee mieleen aina tällaisina päivänä, että onko se kuinka kipeä jostain, mutta koitan vaan jankuttaa itselleni että liikunta on tähänkin asti osoittautunut parhaaksi lääkkeeksi. Ihan joka kerta. Tällä hetkellä sitä liikuntaa on vaan turhan vaikea tarjota sille, koska mikä tahansa vapaana riekkuminen tai liinassa juoksuttaminen taas ei varmaankaan edistä Willin asiaa mitenkään. Ärsyttävää! MurrR!

Pakollinen kuva päivitykseen. Sohvaperuna nukkuu seisaallaan, silmät auki ja nojaa turpaa kaltereita vasten. Huomaa rento alahuuli.

EDIT: Jälkikäteen tuli vielä mieleen Cornillen sanat, jotka täytyy lisätä tähän loppuun: Anna hevosen tehdä virheitä. Anna sen prosessoida. Nää pitäisi olla kirkkaana mielessä, mutta se on niin vaikeaa muistaa, kun alkaa omassa päässä keittää. Hyi minua. Yritän parantaa tapani.

P.S. Kyllä se SOM-juttukin joskus tulee, kunhan löydän oikealta tuntuvan kulman juttuun...

Vihreää Juhannusta!

Toivon kaikille hevosille vihreää Juhannusta! Satoi tai paistoi, laidun, josta löytyy sopiva sääsuoja on paras paikka viettää kesää, ainakin Willin mielestä. Ruunat siirrettiin tänään toiselle laitumelle, jossa lääniä on vaikka millä mitalla, ja suojaa löytyy sekä  monista metsäsaarekkeista että ihmisen rakentamana. Olisin voinut jäädä koko illaksi katselemaan laitumella samoilevia hevosia, mutta mökki kutsuu.

"Joo heippa, mee vaan mökillä, me vietetään jätkien kaa Jussia täällä laitsalla!" Ja hetkeä myöhemmin pojat hävisivät metsäsaarekkeen toiselle puolelle.

Pojon mielestä on ihanaa, että tallilla on kesäleirit menossa, koska se tarkoittaa joka viikko uusia leikkikavereita. Harmi, ettei eläimillä ole pääsyä leiritaloon sisään, Pojo jäisi mielellään varmaan yöksikin tyttöjen kanssa.

Arvatkaa mikä on Pojon lempiasento kesällä?

P.S. SOM-päivitys on kovasti työn alla. Jos koko juhannuksen sää on ankea, niin istun mökissä ja naputtelen läppäriä. Nettiin tekstiä päätyy varmaan aikaisintaan sunnuntaina.

P.P.S. Mun satula on valmis! Se lähtee tehtaalta Italiasta kohti Suomea ensi viikolla, joten pian se on täällä!

Once you go SOM, there's no going back!

Päässä myllää melkoinen informaatio- ja tunnemyrsky. Kolme päivää Science of Motion-klinikkaa takana, onneksi on yksi päivä vielä jäljellä! Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on lukuisia ahaa-elämyksiä ja ideoita siitä, mihin suuntaan Willin kanssa voisi seuraavaksi kokeilla edetä. Tunnepuolella mielen valtaa liikutus ja toiveikkuus. Liikutuin melkein kyyneliin katsellessani tänään muutaman ratsukon käsittämättömän kaunista ja vaivattoman näköistä etenemistä. Tuohon haluan itsekin päästä! Ja toisaalta viime aikaisen epäilyksen ja epätoivon hetkien tilalle on noussut pieni toiveikkuus, että meilläkin on vielä mahdollisuus päästä sinne. Tai ainakin matkustaa sitä kohti, hevosten kanssa kun ei koskaan ole valmis tai perillä, ja matkan tekeminen on tärkeämpään kuin perille pääseminen. Mutta ennen kaikkea olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tämä on se tie jota haluan kulkea.

Olen kolmen päivän aikana onnistunut täyttämään muistivihon melkein kokonaan muistinpanoilla. Tässä satunaisesti poimittuna muutama sitaatti. Ne ovat irrallaan asiayhteydestä, joten osa niistä voi vaikuttaa käsittämättömiltä. Ehkä niihin tulee selvennystä myöhemmin.

"Feel it with the hand, fix it with the body. Hands are sensors!"

 "He will figure it out, because it will be more comfortable for him. It will only take time (like everything else with men!)"

"Accept, that he will become less spectacular for a while. But if he can do spectacular wrong, he can do even better right. But not yet."

"They don't do politics, they don't do religion. They don't care. They want comfort."

"They explore, they worry. They explore, the worry. They go back and forth. Let them process."

"You literally feel what they think, because they do what they think. They don't lie."

"They look relaxed, but they work really hard. It is efficient, and effortless, but not relaxed. They fatigue, give them a break."

"They are that sensitive. We scream at them!" 

 "The first day, you feel like out of control. Two weeks later, you still feel like out of control, but you are used to that!"

 "Bend is rotation. Rotation is lift. Bend feels round."

"The rider analyze, the horse cannot (do that). The horse process, the rider cannot. It is a dialogue."

"They love to think. Give them something to think! Keep him interested!"

 "Anybody can do the movement. The thing is to prepare the horse for the athletic demand of the movement."

Ai niin mulla oli tää blogikin...

...eikä tänne kukaan muukaan kirjoita, joten täytynee aktivoitua itse.

Hups, toukokuu meni ja ollaan jo kesässä! Pikakelataan vähän viime aikojen tapahtumia, että jäisi edes itselle merkinnät muistiin mitä on tullut tehtyä.

Minin edellisen tunnin jälkeen koitin kovasti skarpata ja nostaa vaatimustasoa. Ravattiin selvästi enemmän, toisinaan hyvällä menestyksellä, mutta välillä ravi tuntui tosi vaikealta. Muutamana päivänä Willi oli jopa haluton ravaamaan, ja hetken analysoituani tilannetta tulin siihen tulokseen, että Willin selkä ei ehkä kestäkään ilman satulaa lisääntynyttä ravipompottelua. Kokeilin lampaankarvaista "satulaakin", mutta se ei jostain syystä miellyttänyt Williä (ehkä kiristyssysteemi aiheutti painetta liian pienelle aluelle, ota tosta herkkiksestä nyt selvää...). Palattiin suunnitelmassa ja ratsastuksen rytmityksessä askel taaksepäin, eli keskimäärin kaksi päivää ratsastusta ja kolme päivää selkälepoa. Tämä tuntui auttavan, ja muutaman kerran sain taas tosi hyviä hetkellisiä Wau-fiiliksiä Willin ravista. Mutta ei se helppoa ole vieläkään. Yritin lisätä ravia myös maasta työskentelyyn, mutta kentällä tai maneesissa ravi on aika onnetonta. Tiellä sen sijaan Willi ravaa oikein halukkaasti, joten meidän (lähes) päivittäinen kolmen kilometrin alkulenkki tallitiellä sisältää useita pieniä pätkiä ravia ja käynti-ravi-käynti-siirtymisiä. Toisinaan koitan tehdä näitä ohjat kädessä, hallitusta käynnistä, mutta yleensä mennään ihan rennosti vapain ohjin/kapsonin kanssa rinnakkain hölkötellen. Willin käynti on ainakin parantunut nyt kun kuormitan selkää vähemmän. Sen käynti menee tosi helposti passimaiseksi, ja ihan vapaana rennosti kävellessäkään tahti ei ole ihan puhtaan tasainen nelitahtinen. Tämän huomaa erityisesti alamäissä, joiden kävelyä Willi on välillä jopa vähän varonut. Nyt viime aikoina olen ilokseni huomannut, että jo alkulenkistä Willi kävelee tosi hyvin, ja alamäetkin menevät oikein reippaasti ja sujuvasti, selkää jännittämättä. Tien pinta on aika kova, joten kavioiden kopseesta kuulee selvästi käynnin rytmin. Pitkäjalkaisena ja lyhytrunkoisena Willi astuu aina ihan reilusti takajalalla etujalan jäljen yli, mutta oikein rennon reippaasti lampsiessaan yliastuntaa on melkein kolme kavionmittaa. Koitan antaa sen tiellä kulkea mahdollisimman paljon tällaista isoa "kokovartalokäyntiä", jossa pääkin saa rytmikkäästi heilua reilusti käynnin tahtiin, koska työskennellessä mennään vielä aika paljon pientä ja hidasta käyntiä. Takajalat astuvat nykyään myös symmetrisemmin kropan alle (ennen Willi astui vasemmalla takasella keskemmälle rungon alle etujalkojen väliin ja oikea takanen kulki enemmän oikean etusen kanssa samaa uraa.)

Mini ehti käydä viikko sitten pitämässä taas tunnin, ja alun maasta käsin esitettyjen kuvioiden jälkeen otti puheeksi taas kanget Willille. Kerroin että olen suunnitellut monta kertaa niiden kokeilua, mutta en ole yksin uskaltanut ruveta sovittelemaan niitä (meillä ei ole omia, mutta olen saanut luvan penkoa vapaasti tallin omistajan vakuuttavaa suitsiarsenaalia, kaikilla tuntsareilla on nimittäin omat kanget!) No Minihän laittoi minut sitten saman tien kipaisemaan talliin hakemaan kankia, ajatteli varmaan että mä en muuten ikinä uskalla kokeilla niitä. Olin sen verran jo entuudestaan kartoittanut tilannetta, että tiesin minkä hevosen kankia lähdetään ensin kokeilemaan, niissä oli brigong ainakin saman mittainen kuin Willin oma nivelkuolain ja hevonen on muutenkin samaa kokoa (ja rotua!) kuin Willi. Mini sääteli remmejä hetken Willille sopivaksi, ja sitten selkään kokeilemaan. Kankiohja pidettiin koko ajan aika löysällä, ja käytin oikeastaan pelkkää bridong-ohjaa ratsastukseen. En tiedä saiko ylimääräiset raudat ja narut meidät molemmat ehkä hiukan kipsiin ja "hitaalle", mutta mitään kovin loisteliasta ei tällä tunnilla saatu aikaiseksi, tahkottiin vain samoja tuttuja kuvioita. Minin mukaan Willi näytti pudottavan helpommin oikean lavan alas, vaikka ennen vasen puoli on ollut enemmän se mikä karkaa. Tämä on linjassa sen havainnon kanssa, että minusta meidän ns. vaikeampi kierros on vaihtunut. Tämä pitää kai ottaa ihan hyvänä asiana, jotain muutosta on tapahtunut. Oikeaa lapaa koitettiin ottaa haltuun pienillä raipan kosketuksilla lavalle (lyhyellä raipalla), mutta täytyy myöntää että kädet täynnä ylimääräisiä ohjia en saanut omia käsiäni kovin herkästi tottelemaan, joten pitänee koittaa tätä joskus toiste normi nivelillä. Uutena kokeiltiin myös sitä miten Willi reagoi maasta avustettuun raipan sivelyyn. Mini käveli rinnalla ja aktivoi Williä pepun päältä varovasti raipalla samalla kun minä koitin pitää sen vain edestä suorana ja hitaana. Aluksi Willi yritti kiivetä takajaloilla maneesin seinälle, mutta hyväksyi sitten raipan normaaliin tapaan ja näin saatiin vähän aktiivisempaa käyntiä. Pikkuhiljaa pitäisi nimittäin päästä hitaasta hipsuttelusta eteenpäin ja lisätä liikkeeseen aktiivisuutta. Käynnissä teen nykyään paljon jo ns. normaalitemmossa tehtäviä, ja hitaaaseen käyntiin mennään vain silloin kun Willi hukkaa suoruuden ja alkaa painaa kädelle jommalle kummalle puolelle. Ravissa mentiin enimmäkseen ympyrällä, ja koitettiin saada aikaan hyviä askeleita. Myönnän että en itse ollut ihan parhaimmillani, jotenkin tiesin kyllä mitä pitää korjata, mutta en kuitenkaan korjannut kunnolla, mistä johtuen meni hetki että saatiin Willi ravaamaan kunnolla. Lopulta tuli edes pari hyvää askelta, joihin Mini oli tyytyväinen, ja taisipa loppuun kommentoida minun ratsastuksestakin, että tulihan sieltä lopulta edes jotain sinne päin ratsastusta muistuttavaa...

"Kattokaa ny, mitä ne tunki mulle suuhun!"

Minin tunnin jälkeisenä päivänä Willi tuntui taas aika könköltä ja suusta vähän jähmeältä, liekö kanget olleet sen mielestä vähän liian epämiellyttävät (suitsiessa ei meinannut avata suutaan, vaikka normaalisti se ottaa kuolaimet itse suuhun!). Ajattelin että annetaan sen selälle (ja suulle) taas pidempi loma, ja tein kokonaiset neljä päivää maasta juttuja. Yhdelle päivälle otettiin jopa pientä puomityöskentelyä ja hyppelyä. Puomeja mentiin ravissa juoksuttaen liinan päässä ja sitten paria kavalettia innarivälillä vapaana laukassa. Loppuviikosta kokeilin uudelleen kankia maasta käsin, mutta en saanut niistä sen kummemmin mitään erityistä irti, enimmäkseen oli vaan hankalaa pitää yhdessä kädessä neljää ohjaa ja raippaa. Taas kankipäivän jälkeen (ratsain) Willin suu oli vähän puuta, joten joko käytössä ollut kankikuolain ei ole Willille hyvä, mä en kerta kaikkiaan osaa käyttää niitä tai Willin mielestä ne on ylipäätään ihan turhat vehkeet. Ehkä me jätetään ne toistaiseksi vähemmälle, ja palataan niihin myöhemmin. Sinänsä kanget ei ole Willille uusi juttu, mutta täytyy selvästi löytää joku konsti millä Willin suu rentoutuisi kankienkin kanssa. Alkuaikoina Willin oli vaikea rentouttaa suutaan myös nivelien kanssa, joten varmaan kankiin totuttelukin vie oman aikansa. Koska me ei kisata (varmaan koskaan) mitään vaativaa, jossa kankia oikeasti vaadittaisiin, niin en ajatellut ottaa niistä sen suurempaa painetta. Muutenkin neljän ratsastamatoman päivän jälkeen Willi tuntui tosi vinolta ja vempulalta, tuli flash back viime syksyyn, kun aloittelin Willin varsinaisen systemaattisen ratsastuksen. Vasta seuraavana päivänä sain takaisin ns. normaalin Willin, joka reagoi istuntaa, suoristi itse itsensä ja mutusteli pehmeästi kuolainta suussaan, kevyellä tuntumalla. Huoh, pelkäsin jo että ollaan menty pahastikin takapakkia, mutta tulihan sieltä lopulta ihan hyvät avot, sulut ja käyntipiruetit.

Viime kesältä tutuksi tullutta puomijumppaakin ollaan tehty pitkästä aikaa. Willin mielestä nää on välillä vaan tooosi tylsiä.

Willin elämä ruunalaumassa on sujunut oikein hyvin, ja viiden ruunan porukka elelee hyvin sopuisaa ja leppoisaa yhteiselämää. Willi tosin on porukasta ainoa, jolla ei ole puremajälkiä kaulassa ja kropassa, joten joko se on laumassa bully, joka pureskelee muita, tai se pysyy enemmän erillään ja omissa oloissaan. Omakohtaisen tarkkailun perusteella veikkaan jälkimmäistä. Hevoset siirtyivät reilu viikko sitten kokonaan laitumelle, ja tällä viikolla kokeilin jättää Willin myös yöksi ulos. En tiedä johtuiko rasituksesta (jos se ei osaa levätä maaten laitumella tai muuten ramppaa koko yön) vai liiasta ruohon syönnistä sen jalat kuitenkin turvottelivat hiukan, ja kaviotkin tuntuivat normaalia lämpimimmiltä. Mietin jo ettei se vaan kehittäisi itselleen mitään kaviokuumetta, joten tänään se jäi yöksi taas talliin ja menee huomenna ns. kuivatarhaan päivällä, ihan varmuuden vuoksi. Tähän väliin ei todellakaan kaivattaisi mitään kaviokuumetta! Ei Willi tuntunut yhtään arkovan etujalkojaan, ja etu- ja takakaviot ovat kaikki tasaisen lämpöisiä, joten toivottavasti tämä on hätävarjeluliioittelua ja ohimenevä ilmiö laitumelle totutteluvaiheessa. Mutta tämmöinen neurootikko kun olen, niin tottakai paniikkinappula on pohjassa heti, kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa ilmenee! :D

Ruunat laitumella. Kaikenväristä ja -kokoista löytyy, kaikki kuitenkin elävät sopuisasti keskenään.

(Pahoittelen jälleen kerran kännykkäkuvien luokatonta laatua, lottovoittoa ja oikeaa kameraa odotellessa saatte tyytyä näihin.)

Yksi jätkistä

Viikonloppuna se tapahtui, Willi pääsi taas osaksi tallin ruunalaumaa! Perjantaina oli viimeisetkin hokkikengät vaihtuneet kesäkenkiin, joten riski saada hokinreikä niveleen oli eliminoitu. Toki rautakenkä ilman hokkejakin voi tehdä pahaa jälkeä, mutta tämän verran ajattelin ottaa riskiä. Laumaelämän edut ovat niin suuret. Tallillamme on kaksi isompaa laumaa, tamma- ja ruunalaumat, ja sitten muutama hevonen on ollut joko yksin tai parin kanssa omassa tarhassa. Willi oli vuodenvaihteesta eteenpäin ulkoillut enimmäkseen yksin, vain lähitarhassa näköetäisyydellä (mutta ei kosketusetäisyydellä) toinen yksin tarhaava hevonen.

Lauantaina liikutuksen jälkeen Willi vihdoin tuupattiin muiden poikien sekaan. Mitään suurempaa draamaa ei tapaukseen liittynyt, kaikki lauman jäsenet olivat periaatteessa jo ennestään Willille tuttuja. Ainoa epäilyksen aihe oli suomipoika Karkki, jonka kanssa Willi viimeksi meinasi monotella. Karkki on sittemmin muuttanut tallissa Willin karsinanaapuriksi, ja vaikka Karkki enimmäkseen asuukin ulkona, olivat pojat sentään hiukan saaneet totutella sietämään toisiaan kaltereiden läpi. Karkki on oikeasti maailman herttaisin pikku-suokki, mutta se on vasta aika hiljattain ruunattu, ja sillä on selvästi hiukan jäänyt orin elkeitä mitä lauman vahtimiseen ja paimentamiseen tulee.

Willi ja Armani tutustuvat tauon jälkeen. Kuva lauantailta, kun Willi on juuri päästetty lauman. Tässä ollaan vielä hyvin tuttavallisia, mutta nyttemmin Armani on pitänyt Williä loitommalla.

Willi, Hugo ja Armani mahtuvat hyvin saman pöydän ääreen, jos Hugo on keskellä.

Nuuskuteltuaan nopeasti pari muuta lauman jäsentä, Willi alkoi kierrellä ja tutkiskella paikkoja, kaikki kakkakasat tarkkaan tutkien. Karkki seurasi perässä, ja vahti mitä Willi puuhaa. Tietysti Willi otti heti tuntumaa maaperään myös piehtaroimalla, ja Karkki heitti saman tien ihan Willin viereen pötkölleen. Tämän täytyy olla joku laumajuttu, osaako joku viisaampi selittää? Mitä synkronoitu piehtarointi tarkoittaa? Hetken päästä Willi meni uudelleen piehtaroimaan, samaan kohtaan missä Karkki oli piehtaroinut, ja taas Karkki matki perässä. Hassua.

Pojille on tänä keväänä valmistunut uusi sääsuojakin, sitäkin käytiin Willin kanssa katsomassa. Suojassa on suola- ja mineraalikivet, sekä pehmeää hiekkaa, jossa pötkötellä. Aluksi Willi suhtautui suojaan vähän varauksella, mutta kun sunnuntaina räntäsateen iskiessä talutin sen uudestaan suojaan, jäi se sinne mun seuraksi tyytyväisenä odottelemaan kuuron päättymistä. Ja ehtihän se sillä keikalla kokeilla hiekalla pötköttelyäkin!

Sunnuntain räntäsateessa tutustuttiin tarkemmin poikien sääsuojaan.

Tarjoilu pelaa, suojasta löytyy suola- ja mineraalikivet.

Ja tottakai pitää testata miten hiekassa pötköttely sujuu.

Willin lisäksi toinen tähän asti yksin tarhattu ruuna liittyi myös laumaan, joten nyt ei kenenkään tarvitse ulkoilla yksin. Tämä kaveri on iso ranskalainen puoliverinen, joka on vasta hiljattain muuttanut tallille, ja tiettävästi ainakin Suomessa ollessaan tarhaillut aina yksin. Se oli kuulemma heti marssinut Willin luo, olivathan pojat tähänkin asti olleet toistensa seurana päivät hiekkatarhoilla ja yöt tallissa. Muut hevoset asuvat jo yötä päivää ulkona. Olen tarkkaillut laumaa nyt muutamana päivänä ennen kuin otan Willin sisään, ja aika monimutkaiselta vaikuttaa porukan hierarkia, ainakin toistaiseksi. Willi väistää Armani-ponia, joka puolestaan yleensä väistään Hugoa, joka taas väistää Williä. Sekä Armani että Hugo väistävät Karkkia, mutta nämä kolme mahtuvat hyvin syömään ihan vierivieressä ruokintapöydän ympärillä. Karkki ei komentele Williä kuten muita, vaan tuntuu jopa väistävän Willin tieltä. Uusin ruuna-reppana näyttää väistelevän hiukan kaikkia, ja oli alkuun vähän sen näköinen, ettei tiennyt miten suhtautuisi muihin hevosiin. Willin kanssa se on kuitenkin rapsutteluväleissä. Kenenkään jahtaamista tai potkimista en ole laumassa nähnyt, vaan ohjailu tapahtuu lähinnä luimisteluilla ja turvan ojentelulla kohti väärässä paikassa olevaa toveria. Hyvin rauhalliselta kaiken kaikkiaan lauman yhteiselo näytti. Paikkoja ruokintapöydän luona kierrätetään, ja usein lyhyen ajan sisällä näkee kaikkien muiden vierailevan pöydän luona, erilaisina kombinaatioina, paitsi tuon uuden ruunan. Eiköhän sekin pian tajua, mistä on kyse. Eilen näin senkin syövän heinää Karkin kanssa yhtaikaa, kun muut lauman jäsenet olivat sisällä.

"Mamma, täällä on niin paljon ruokaa, että musta näkyy vaan korvat heinäkasan takaa!"

Laumaan liittyminen on heti muuttanut Willin käytöstä muutenkin. Sunnuntaina kun hain sen sisään, se huuteli tallissa hetken muiden perään, vaikka normaalisti se ei ole moksiskaan yksinolosta. Ruunalauman ja tammalauman tarhat ovat hyvin lähekkäin, ja Willi on nyt pari päivää tyttöjä lähietäisyydeltä tarkkailtuaan niistäkin selvästi kiinnostuneempi. Vanhoilta hiekkatarhoilta oli suora näköyhteys vain ruunalaumaan. Tammat ovat tosin jo jonkin aikaa olleet Willin perään, ja kiimakierrosta riippuen meillä on usein ollut saattajia, kun kuljetaan tammojen ohi. Kaksi tammaa erityisesti hörisevät Willille aina sen kulkiessa ohi, ja tulevat usein ihan juosten meitä vastaan, häntä pystyssä. Toisinaan Willikin on hörissyt tytöille takaisin, mutta nyt sitä saa ihan tosissaan patistaa, ettei se jäisi juttelemaan ja pörhistelemään tyttöjen luo, täydessä taisteluvalmiudessa, ruuna-reppana! Sain sen "orikaulasta" maanantaina pari kuvaakin, kun juttelin erään tammanomistajan kanssa kentällä, ja hevoset pääsivät melkein nenittelyetäisyydelle. Todettiin, että Willi taitaa olla sellainen ruuna, jota ei voisi tarhata tammojen kanssa, se todennäköisesti yrittäisi astua niitä. Tai voihan olla, että tämä on vain jokin välivaihe, kun se sopeutuu uuteen elämään, ja sen käytös normalisoituu pikkuhiljaa. Joka tapauksessa toivotaan, että poikien yhteiselo jatkuu yhtä hyvin, ja tästä voi tulla pysyvä ratkaisu, ainakin ensi talveen asti!

Willi pörhistelee tammalle kentällä, oli kyllä kaula niin upean näköinen että!